Vanhasta uutta vuodesta vuotta

Toivotin äsken Facebookissa kaikille kavereilleni "Mielenkiintoista ja merkityksellistä Uutta Vuotta 2011 kaikille ja jokaiselle."

En toivottanut alkavalle vuodelle onnea, koska onni tuppaa vaihtelemaan, eikä jatkuvaa onnea kai edes onneksi tunnistaisi. Sen sijaan, jos aivan tavallisen elämän lakeuksilla on riittävästi mielenkiintoisuutta ja merkityksiä, näkyvät ne onnen kukkulatkin tylsyyden sumun hälvettyä selvästi.

Näin vanhan vuoden viimeisinä tunteina kurkkaan olkapääni yli menneeseen aikaan.

Aluksi ei vuosi 2010 vaikuttanut alkavan hyvin. Tammikuussa Kari joutui sairaalaan. Onneksi kuitenkin selvisimme säikähdyksellä. Kaiken olevaisen hauraus tuli kuitenkin taas mieleen.

Helmikuussa opiskelin ja kirjoitin graduani. Lisäksi totuttelin uuteen tietokoneeseeni. Jouduin taas tunnustautumaan totaaliseksi tumpeloksi tietotekniikassa. Sain myös uuden manuaalipyörätuolin.

Maaliskuussa olin jälleen kuntoutuksessa Ilomantsin Pääskynpesässä. Nyt tunnustan, että siellä viettämäni syntymäpäivä oli suuri pettymys. Ehkä kuitenkin olin vielä enemmän pettynyt siihen, että en päässyt osallistumaan talvisodan päättymisen muistotilaisuuksiin. Talvisodan loppumisen muistoa ei Pääskynpesässä huomannut mitenkään. Onneksi kuntoutus sentään tehosi jonkin aikaa.

Huhtikuussa opiskelu ja gradun kirjoittaminen jatkuivat. Pääsiäisen pidin lomaa, ja olimme täällä kotona.

Toukokuussa graduni ei sittenkään ehtinyt valmiiksi vapuksi. Muuten toukokuu oli juhlien kuukausi, kun juhlimme Karin 50-vuotis syntymäpäiviä jopa kahdessa erässä, ensin Nivalassa ja sitten Jyväskylässa. Aina kannattaa juhlia, jos on aihetta.

Kesäkuussa oli kokoomuksen puoluekokous Jyväskylässä. Tein puoluekokouksen hyväksi talkootyötä. Työni hyödyllisyyden jätän muiden arvioitavaksi. Graduni ei valmistunut vielä kesäkuussakaan, vaikka viileähkö pikkukesä olisikin antanut sen työstämiseen heinäkuuta ja elokuuta suotuisammat sääolosuhteet.

Heinäkuun helteet paljastivat tärykalvoille toisen tarkoituksen. Ne ovat myös estämässä sulaneita aivoja valumasta lattialle. Heinäkuussa alkoivat näännyttävät helteet. Mistään järkevästä ei heinäkuussa tullut yhtään mitään. Graduni ei edistynyt yhtään. Kävimme sentään Kaustisella kuuntelemassa kansanmusiikkia.

Elokuussa helteet jatkuivat noin kuun puoleen väliin saakka. Elokuun toisen viikon alussa lähdin kuntoutukseen Pääskynpesään, jossa olin syyskuun alkuun saakka yhteensä neljä viikkoa. Nyt minulla oli myös tietokone ja kassillinen kirjoja mukanani, mutta gradun edistymisellä en silti voi kehua. Paitsi opiskelemalla hyödynsin kuntoutusjaksoani teatteriesityksellä ja tekemällä yksityisen omatoimi- ja omakustannusmatkan Hattuvaaran kylään ja EU:n itäisimmälle pisteelle. Ilomantsin invataksinkuljettaja osoittautui myös loistavaksi matkaoppaaksi.

Syyskuun ensimmäiset päivät menivät vielä Ilomantsin laulumailla Pohjoiskarjalassa. Syyslukukausi alkoi. Osallistuin myös puoluekokouksen palaute-, muistelu- ja kiitostilaisuuteen. Puhuipa eräs tunnettu suostuttelija minut ympäri, että huomasin suostuneeni seurakuntavaalien ehdokkaaksi. Suostumukseni johdosta jouduin käymään itseni kanssa jaakobinpainia koko vaaleja edeltävän ajan. Minulle ei ole koskaan ollut helppoa sopeutua kaikkeen, mitä ylhäältä odotetaan.

Lokakuu oli monenlaista opiskelua sekä seurakuntavaaliehdokkaana että graduntekijänä. Lokakuun lopussa ilmoittauduin "Kansalliseen graduntekokuukauteen".

Marraskuu oli tuo kansallinen gradukuukausi. Rutistin graduni valmiiksi. Palautin sen ohjaajalle marraskuun viimeisenä päivänä esitarkastusta varten. Graduuni sitoutumisesta johtuen minulla ei ollut oikein minkäänlaista sosiaalista seuraelämää ja kotimme oli välillä karvojen peitossa. Ainoa katkos gradun kirjoittamiseen oli 15-vuotishääpäivämme. Jolloin kävimme oikein ravintolassa syömässä. En tullut valituksi Jyväskylän kirkkovaltuustoon.

Nyt päättyvä joulukuu on mennyt silkassa laiskottelussa. Gradun voittamisen tunnelmat ovat jatkuneet. Joulukin tuli ja meni. Nyt olen sentään saanut joululahjakirjani luettua.

Mielenkiintoista ja merkityksellistä Uutta Vuotta 2011 kaikille ja jokaiselle.

Ja nyt on taasen joulu

Jouluaattoillan blogipäivityksestä joulumusiikin soidessa radiossa on kai nyt tulossa perinne, kun minä jo toisena jouluna peräkkäin kirjoitan joulun tunnelmiani.

Kuitenkaan ei tunnu oikein jouluiselta. Pikemminkin tuntuu siltä kuin joulusta puuttuisi jotakin. Ainakin haudalla käynti puuttuu. Tänä jouluaattona on ollut niin kova pakkanen, että emme lähteneet käymään isän ja äidin haudalla Tikkakoskella. Haudalla käynnillä taitaa siis olla joululleni paljon suurempi merkitys, kuin olen aavistanutkaan.

Kuitenkin nykyisessä joulussani kaikkein oleellisin on edelleen olemassa. Saan elää yhdessä Karin kanssa omassa kodissani, ja kaikkea aineellista on aivan riittävästi.

Joulu ei ole yksin minun, mutta kuitenkin se on myös minulle annettu vastaanotettavaksi tässä ja nyt. 10. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: 11. teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. (Luuk. 2:10-11).

Hyvää joulua ja joulumieltä sinulle ja minullekin.

Outo ja omituinen olo

Minua ei ole enää olemassa, jos facebookia on uskominen. Toisaalta nythän olisi sitten yksi salasana vähemmän muistettavana, jos naamakirja ei enää ala mua. Oli miten oli, kyllä virtuaalihylkääminenkin keljulta tuntuu. Tällaisessa tilanteessa kai blogikirjoituskin olisi pitänyt aloittaa fraasilla "Rakas päiväkirja".

Kyllä ennen oli kaikki helpompaa, kun ei ollut salasanoja, PIN-koodeja, käyttäjätunnuksia eikä avainlukulistoja. Silloin oli inhimillisyyttä, luottamusta, kohtaamista, aitoutta. No joo, toisaalta hitautta, vaivaa, jäykkyyttä, byrokratiaa, ja tiukat kellonajat ja vain käteinen raha kävisi. Voihan olla, etteivät virkistys ja asiointimatkat riittäisi mihinkään, kun kaikki matkat tarvittaisi pankkiasiointiin.

Mutta ei minun tästä edes pitänyt kirjoittaa, vaan Suomen itsenäisyyspäivästä. Minulle on tullut uusi itsenäisyyden merkitys, kun olen ollut kuntoutuksessa tuolla Ilomantsissa. Jopa Tuntematonta Sotilasta katsoin tänään uudesta näkökulmasta. Huomasin, ettei Tuntemattomassa Sotilaassa suomalaiset sotilaat näyttäydykään oikeastaan kunniassa. Siinä vetäytyminen on pelkkä pako, eikä torjunta puhumattakaan torjuntavoitosta. Koskelan sanoin "Kaikki on menetetty." Lauantaina nähty "Tali-Ihantala" kertoi torjuntavoitoista, jotka olivat tappioita, mutta joilla säilytettiin se tärkein eli itsenäisyys.