Nyt polliisin tytär syyllistyi immateriaaliseen varkauteen tuolta Even blogista. Siispä kuluneita vuosia muistelemaan:
1962 Synnyin maaliskuun 13. päivänä Keski-Suomen keskussairaalassa. Olin kuulemma osaston ainoa tyttö ja kaikkein kovaäänisin, kertoi äiti.
Vuosista 1963-1965 minulla ei ole muuta tarkkaa muistikuvaa kuin, että sain joululahjaksi nukkeja. Koska sain nukkeja ainoastaan joululahjoiksi, yhdistin nuket ja joulun samaksi asiaksi, joten kaikki nuket olivat jouluja. Minulla oli uusijoulu, mollamaija nimeltä vanhajoulu, paljaskinkkujoulu, jolla ei ollut vaatteita, sekä pikkujoulu, joka tällä hetkellä istuu kirkasvalolampun takana makuuhuoneessa. Jonakin vuonna nukke ja joulu alkoivat merkitsemään eri asioita.
1966 Sain syntymäpäivälahjaksi turkoosin velourmekon jossa oli kullanväriset napit.
1967 Muutimme Vaasankadulta Saihokadulle. Muuttopäivänä oli ruokana hernesoppaa.
1968 Juonsin lastentarhan joulujuhlan.
1969 Aloitin koulun 1.9. Minulla oli jalassani siniset remmikengät.
1970 Sain jo ensimmäisellä luokalla himoitsemani Aikamme-lukukirjan, jonka opettaja sitten halusi vaihtaa kolmasluokkalaisten lukukirjaan. Sotahan siitä syttyi ja opettaja joutui antamaan periksi.
1971 Kolmannella luokalla tuli paljon isojen kouluaineita. Biologiankirjan ensimmäinen aihe oli kissa.
1972 Kesälomamatka äidin serkun luo Kuhmoon. En saanut ostaa lelukaupasta korkkipyssyä.
1973 Joulu puolivartalokipsissä. Koiramme, Hero, kävi varastamassa omat joululahjansa isän ja äidin sängyltä.
1974 Herään keväisenä aamulla klo 5 pelkäämään ylösnostoa. Kun sairaanhoitajat tulevat, oksennan silkasta kauhusta.
1975 Olen hankala kuudesluokkalainen.
1976 Ihana ensi-ihastus
1977 Murrosiän kuohuja.
1978 Vanhempani unohdettua hakea minut vammaisten kurssilta pelaan shakkia Sakari Kuosmasen kanssa pitkälle kesäyöhön saakka.
1979 Päätän peruskoulun Viitaniemen yläasteella. Todistuksessa kympit historiasta, kemiasta ja uskonnosta. Lukioon en pääse ongelmitta, koska minulta puuttuu liikunnan numero.
1980 Koiramme, Hero, ei kestä muuttoa Tikkakoskelle, vaan joudutaan lopettamaan syksyllä.
1981 Toukokuussa matematiikan opettaja soittaa kotiin. "En tiedä, mitä sinulle pitäisi antaa numeroksi. Kokeiden keski-arvosi on 5-, mutta et sinä kyllä mitään osaa. Haluatko ehdot vai annanko viitosen?"
1982 Koiramme, Ate, syö ruotsin kielioppikirjani juuri ennen ylioppilaskirjoituksia.
1983 Lukion jälkeinen välivuosi. Keväällä ensimmäinen ulkomaanmatkani Ruotsiin
1984 Aloitan opiskelun Järvenpäässä Invalidililiiton kauppaoppilaitoksen julkishallinnon ylioppilasmerkonomilinjalla.
1985 Toukokuussa: En pääse osallistumaan tutustumiskäynnille eduskuntataloon, koska uusin tilastomatematiikan koetta. Yhteiskuntataloudenopettaja Saine on raivoissaan.
1986 Istun Palokan tk:n päivystysvastaanotolla. Lääkäri ei suostu näkemään eikä kuuntelemaan minua. Isä tulkkaa kaiken sanomani hänelle ja hänen sanomansa minulle. Lääkäri ei ollenkaan ymmärrä suoranaista pottuiluamme. Aulan televisiosta kuuluu uutiset. Olof Palme on murhattu.
1987 Äitini kuoli.
1988 Aloitan opiskelun Viittakiven opistossa. Itsenäisyyspäivänä pidetään kansainväliset myyjäiset setlementti Kallioilassa. Ostan sieltä pehmonorsun, jolle Katsu antaa nimen Dante.
1989 Odotan invataksia kampuksen Athenaeum-rakennuksen edessä huikaisevan kauniina syyspäivänä, kun vaahteranlehdet pakahtuvat keltaisuuteensa. Minä olen yliopistossa!
1990 Vapaaehtoisella työleirillä Volksdorfissa herään flyygelinsoittoon. Morning has broken like the first morning... Leiripaikkamme, vammaisten lasten lastenkodin, lemmikkiaasi kiljuu pihalla.
1991 Muutan Invalidiliiton palvelutalosta tavalliseen luhtitaloasuntoon Palokkaan.
1992 Olemme henkilökohtaisen avustajani kanssa EN:n ja SCI:n järjestämässä Voluntary & Disability -konfrenssissa Srassbourgissa. Herätämme vähintään kummastusta, jos nyt ei ihan suoranaista pahennustakin, kun lähetän Katin pois seminaari-istunnoista ja kerron muille seminaarilaisille, ettei Kati ole vapaaehtoinen, vaan että hän on minun palkattu työntekijäni ja minä olen hänen työnantajansa.
1993 Olen elokuussa alkanut seurustella nivalalaisen Karin kanssa. Marraskuussa minulla on oma taidenäyttely Jyväskylän yliopiston Pinacothega- galleriassa. Onneksi olen saanut kaikki maalaukset valmiiksi, koska rakkaus on salvannut inspiraation hengityksen.
1994 Heräämme kihloihinmenon jälkeisenä aamuna Alastarossa ovelta kuuluvaan koputukseen. Tulee kiire, koska meitä on tultu hakemaan ja täytyy ehtiä Loimaalta junaan. Tultuamme Loimaan asemalle kuulutetaan junan olevan myöhässä. "Tänään ei onnistu mikään - ei edes junasta myöhästyminen", toteaa tuore sulhanen.
1995 Työnjako: Hössötä sinä muuttoa, niin minä hössötän häitä. Menemme naimisiin 11.11.
1996 Olen ehdokkaana sekä kunnallisvaaleissa että JYY:n edustajistovaaleissa. En tule valituksi kumpaankaan. Sen sijaan minut valitaan JYY:n hallituksen toiseksi sosiaalivastaavaksi.
1997 Minun takiani JYY:n hallituksen kokoukset pidetään torstai aamuisin klo 7:00. On mahtava tunne tulla arvostetuksi.
1998 Saan valmiiksi kirjallisuustieteen approbaturin ja aloitan yhteisöviestinnän opiskelun avoimessa yliopistossa.
1999 Yhteisöviestinnän opiskelu jatkuu aineopinnoilla viestintätieteiden laitoksella.
2000 Isäni kuoli.
2001 Elokuussa Hurtigruten - maailman kaunein merimatka Norjassa osoittautuu maineensa veroiseksi.
2002 Syksyllä olen töissä Jyväskylän taidemuseossa Esteetön museo -projektissa. Jyväskylän taidemuseossa avataan "Mistä taide on kotoisin?" -näyttely. Päätän, jos joskus lakkaan köyhtymästä, niin ostan itselleni öljyvärimaalauksen jossa on kuvattuna huone.
2003 Siinäpä on ollut tapahtumaton vuosi. Halusin saada ranskanbulldogin, mutta se ei ollut tarkoitettu.
2004 Loppuvuosi Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalilautakunnan jäsenenä. Saan ajettua läpi vammaisten henkilökohtaisten avustajien palkkoihin kuuluvat lisät Jyväskylän maalaiskunnassa työskenteleville henkilökohtaisille avustajille.
2005 Eräänä kesäiltana Kari halaa minua ja sanoo, kiitos Nopasta. Perheessämme on alkanut opaskoiran aika.
2006 Kevätlukukauden aluksi opiskeluun kuuluvaa työharjoittelua kokopäiväisesti.
2007 Eipä siihen Humanististen tieteiden Kandidaatin tutkintoon sitten mennyt kuin 18 vuotta. Tutkintotodistus tuli postissa 4.7. Loppukesä menee leijjaillessa.
2008 Ilomantsilainen suo on todella kaunis ja olen hyvin kiitollinen esteettömistä pitkospuista.
2009 Tunnen ennen ensimmäistä käräjäoikeuden istuntoani vastuun lähes musertavan painon. Kunpa isä voisi olla minusta ylpeä.
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
torstai 24. joulukuuta 2009
Joulumietteitä
Tähänpä voisi laittaa vaikka minkälaisen joululaulusitaatin, mutta antaapa nyt olla. Ehkä tuonne kirjoituksen loppuun tulee radion innoittamana jotakin. Kirjoitan tätä nyt sähkökynttelikön valossa joten kirjoitusvirheitä saattaa olla vieläkin enemmän kuin tavallisesti. Mieleni on hyvä, levollinen ja ehkä vähän uneliaskin.
Joulumme sujui perinteisesti. Kuuntelimme joulurauhan julistuksen ja kävimme Tikkakosken hautausmaalla veljeni perheen kanssa, Alkuperäiset suunnitelmamme muuttuivat sikäli, että söimme jouluaattoillallisemme täällä kotona. Suunnitelmien muutos ei aiheuttanut minussa paniikkireaktiota, koska jouluruokia oli tullut jo etukäteen mm. Nivalasta, ja eräs kultainen ystävä antoi meille siunausten kera kylmäsavustetun lohen pätkän. Veljeni vaimo oli tehnyt oikein maukasta imelettyä perunalaatikkoa. Ihan turhaan hän sitä etukäteen moitti, koska se maistui juuri sille mille pitikin. Ensi joulun muistilistaan pitää jo nyt kirjoittaa jouluservetit. Eipä minun ole ennen niistä tarvinnutkaan huolehtia, kun isä niitä minulle aina antoi joululahjaksi.
Nyt aattoilta on jo siinä vaiheessa, että joululahjat on avattu. Tuli taas oikein kivoja joululahjoja kuten kirjoja, karkkia, varsinkin virolaista nimikkosuklaata, joka oli hyvänmakuinen yllätys. Nyt tiedän, mitä haluaisin Viron tuliaisiksi, jos joku tuttu siellä käy. ;) Niin, kyllä kai minä sitten olen ollut kiltti, jos lahjoista voi jotain päätellä.
Nyt on aika nauttia elämän hiljaisesta onnesta, kuunnella radiosta rauhallista joulumusiikkia ja mennä kohta nukkumaan.
Hyvää joulun jatkoa kaikille tämän blogin lukijoille
Joulumme sujui perinteisesti. Kuuntelimme joulurauhan julistuksen ja kävimme Tikkakosken hautausmaalla veljeni perheen kanssa, Alkuperäiset suunnitelmamme muuttuivat sikäli, että söimme jouluaattoillallisemme täällä kotona. Suunnitelmien muutos ei aiheuttanut minussa paniikkireaktiota, koska jouluruokia oli tullut jo etukäteen mm. Nivalasta, ja eräs kultainen ystävä antoi meille siunausten kera kylmäsavustetun lohen pätkän. Veljeni vaimo oli tehnyt oikein maukasta imelettyä perunalaatikkoa. Ihan turhaan hän sitä etukäteen moitti, koska se maistui juuri sille mille pitikin. Ensi joulun muistilistaan pitää jo nyt kirjoittaa jouluservetit. Eipä minun ole ennen niistä tarvinnutkaan huolehtia, kun isä niitä minulle aina antoi joululahjaksi.
Nyt aattoilta on jo siinä vaiheessa, että joululahjat on avattu. Tuli taas oikein kivoja joululahjoja kuten kirjoja, karkkia, varsinkin virolaista nimikkosuklaata, joka oli hyvänmakuinen yllätys. Nyt tiedän, mitä haluaisin Viron tuliaisiksi, jos joku tuttu siellä käy. ;) Niin, kyllä kai minä sitten olen ollut kiltti, jos lahjoista voi jotain päätellä.
Nyt on aika nauttia elämän hiljaisesta onnesta, kuunnella radiosta rauhallista joulumusiikkia ja mennä kohta nukkumaan.
Hyvää joulun jatkoa kaikille tämän blogin lukijoille
maanantai 21. joulukuuta 2009
Joulukolinaa
Joulu on taas ovella ja jouluvalmistelut ovat tietysti olleet taas yhtä hössöttämistä. On se vaan kumma, ettei ikinä opi joulun tulevan vähemmälläkin touhuamisella. Minulla ei pitäisi edes olla stressin aiheita, kun avustajat tekevät kaikki siivoukset ja kaikki ruoat - jopa valmiiksi viipaloidun joulukinkunkin - saa valmiina kaupasta. En ymmärrä itseäni. Sitäpaitsi, kenelle minun pitää tehdä niin mahdottoman täydellinen joulu? Miehelleni riittäisi varmaan vähempikin, ja ehkä joulun pitäisi olla hänelle enemmän sellainen, kuin se oli heillä kotona Nivalassa. Minä en edes ole halunnut mennä Nivalaan. Tunnen itseni kammottavan itsekkääksi suorastaan materialistipaskiaiseksi. Kummasti sitä nytkin huolettaa, tuoko joulupukki lahjoja, vai ei. Risuja ansaitsisin. Samaan aikaan toinen osa minusta on huolissaan virolaisten vanhusten huonokuntoisista pyörätuoleista. Huono omatunto se joulua kolistelee.
Sydämessähän se joulusiivous pitäisi tehdä. Sille joulun lapselle ja niille ihmisille, jotka minua ovat rakastaneet, auttaneet ja minuun luottaneet, jotka minun kanssani elävät. Siis teille kaikille toivotan:
HYVÄÄ JOULUA!
Sydämessähän se joulusiivous pitäisi tehdä. Sille joulun lapselle ja niille ihmisille, jotka minua ovat rakastaneet, auttaneet ja minuun luottaneet, jotka minun kanssani elävät. Siis teille kaikille toivotan:
HYVÄÄ JOULUA!
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Joulu tulee
Niin sitä taas ollaan tultu syksystä joulun porteille. Kun aikaa kuluu, niin pitkäkin pimeä aika etenee paremmalle puolelleen. Kiva, että kesä tulee - ensin joulussa talven keskelle ja aikanaan taas ihan oikeasti. Joulu on hyvä keksintö. Kun marraskuussa pontevasti kieltäytyy kaikesta jouluhössötyksestä, niin joulu tuntuu oikeaan aikaan joululta.
Muutama tekemätön työ hiukan vaivaa mieltä, enkä ole päässyt motivoitumisongelmastani eroon. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Taidan olla ollut vähän masentunutkin nyt syksyllä, mutta ei sitä ole väärin ymmärryksen pelossa oikein voinut tunnustaa. Ja sittenhän sitä vasta masentuisikin, jos ja kun sen tunnustaisi. Niin ei siis voi tehdä.
Siis periaatteessahan kaikki on nyt hyvin, kun ollaan oltu terveinä ilman että edes sikamainen flunssa olisi kiusannut niinkuin Pääskynpesässä tasan vuosi sitten. Paljon isommasta vaarastakin on jo neljä vuotta. Olisikohan tässä kyseessä joku ikäkriisi, kun mikään ei tunnu miltään? Minä torjun flunssaa hunajalla, ja nyt pitäisi jostakin keksiä henkinen hunajapurkki tähän alakuloa vastaan taisteluun, mikä ikinä se sitten voisikin olla.
Meillä pikkulapsena laulettiin: ei kitistä saa ei naristakaan...Joulupukki matkaan jo käy.
Muutama tekemätön työ hiukan vaivaa mieltä, enkä ole päässyt motivoitumisongelmastani eroon. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Taidan olla ollut vähän masentunutkin nyt syksyllä, mutta ei sitä ole väärin ymmärryksen pelossa oikein voinut tunnustaa. Ja sittenhän sitä vasta masentuisikin, jos ja kun sen tunnustaisi. Niin ei siis voi tehdä.
Siis periaatteessahan kaikki on nyt hyvin, kun ollaan oltu terveinä ilman että edes sikamainen flunssa olisi kiusannut niinkuin Pääskynpesässä tasan vuosi sitten. Paljon isommasta vaarastakin on jo neljä vuotta. Olisikohan tässä kyseessä joku ikäkriisi, kun mikään ei tunnu miltään? Minä torjun flunssaa hunajalla, ja nyt pitäisi jostakin keksiä henkinen hunajapurkki tähän alakuloa vastaan taisteluun, mikä ikinä se sitten voisikin olla.
Meillä pikkulapsena laulettiin: ei kitistä saa ei naristakaan...Joulupukki matkaan jo käy.
maanantai 30. marraskuuta 2009
Ajatuksia sodasta rauhan aikana
"Ei mitään hätää täällä. Ei sota täällä ole. Ollaan vaan ihan rauhallisia ja
odotellaan mitä tuleman pitää."
Näin rauhoitteli ukkini vaimoaan ja lapsiaan 30.11.1939, kun rauhan aika oli päättynyt talvisodan sytyttyä. Isäni muistelmista tuossa luin myös, että ei silloinkaan ollut Tikkakoskella lunta paljoa sen enempää, kuin mitä täällä Palokassa on nyt, kun ilmastomuutoksesta puhutaan niin paljon.
Minun isäni perhe eli talvisodan alkaessa tavallista elämäänsä, kun ukki oli töissä Tikkakosken tehtaalla aseseppänä. Ukki ei siis joutunut rintamalle, vaan hän yhdessä muiden tehtaalaisten kanssa osaltaan huolehti siitä, että Suomen sotilailla oli jotakin "kättä pitempää".
Kun viime joulukuussa olin kuntoutuksessa Ilomantsin Pääskynpesässä, olin yhtenä iltana kuuntelemassa esitelmää Ilomantsin sotahistoriasta juuri talvisodan ajalta. Kuulemani esitelmä teki minuun suuren vaikutuksen, kun ymmärsin että Ilomantsin pitäjä pinta-alaltaan lähes puolittui sodassa ja iso osa ilomantsilaisista joutui jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon. Minä järkytyin huomatessani olevani niin lähellä uutta rajaa, mutta sentään rajan oikealla puolella. Oloni oli vähän kuin olisin ollut jossakin jonkin reunalla ja lähellä putoamista. Sellaista tunnekokemusta en pystynyt saamaan täällä Keski-Suomessa.
odotellaan mitä tuleman pitää."
Näin rauhoitteli ukkini vaimoaan ja lapsiaan 30.11.1939, kun rauhan aika oli päättynyt talvisodan sytyttyä. Isäni muistelmista tuossa luin myös, että ei silloinkaan ollut Tikkakoskella lunta paljoa sen enempää, kuin mitä täällä Palokassa on nyt, kun ilmastomuutoksesta puhutaan niin paljon.
Minun isäni perhe eli talvisodan alkaessa tavallista elämäänsä, kun ukki oli töissä Tikkakosken tehtaalla aseseppänä. Ukki ei siis joutunut rintamalle, vaan hän yhdessä muiden tehtaalaisten kanssa osaltaan huolehti siitä, että Suomen sotilailla oli jotakin "kättä pitempää".
Kun viime joulukuussa olin kuntoutuksessa Ilomantsin Pääskynpesässä, olin yhtenä iltana kuuntelemassa esitelmää Ilomantsin sotahistoriasta juuri talvisodan ajalta. Kuulemani esitelmä teki minuun suuren vaikutuksen, kun ymmärsin että Ilomantsin pitäjä pinta-alaltaan lähes puolittui sodassa ja iso osa ilomantsilaisista joutui jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon. Minä järkytyin huomatessani olevani niin lähellä uutta rajaa, mutta sentään rajan oikealla puolella. Oloni oli vähän kuin olisin ollut jossakin jonkin reunalla ja lähellä putoamista. Sellaista tunnekokemusta en pystynyt saamaan täällä Keski-Suomessa.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Tupeksimista
No, kirjoitetaanpas nyt sitten jotakin, vaikka vain puhtaasta tajunnanvirrasta. Se on siis sitä mitä sylki suuhun tuo, tai tietysti tässä blogi ollessa kyseessä, mihin nyt ikinä sormet sattuvat osumaan. Koittakaa kestää.
Minusta olisi aivan kamalaa olla kirjailija! Kirjoittaminen tai kirjoittamisen aloittaminen on minulle aivan kamalan vaikeata. Kai minulla on joku valkoisen paperin kammo, vai miksi sitä sanotaan. Tätäkin kirjoitan nyt vain siksi, koska lisäsin tähän blogiin sellaisen Facebook-työkalun ja painoin sitä äsken aivan vahingossa. Siis minähän olen aivan tumpelo. (kirjoitusvirheitäkin tulee lähes joka lauseeseen.)
Yhtenä päivänä sain vielä hullun ajatuksen, että alkaisin pitää englanninkielistä blogia nimeltä "bad english", mutta tällä näppäinvirhemäärällä, mitä minulta tulee suomenkieliseen tekstiin, se olisi hermojeni ja kärsimättömyyteni lopullinen tuho. Siinä olisi sitten ollut täysin lukukelvoton blogi.
Opiskelijoiden kurssiblogien kommentointi englanniksi on ollut tosi vaikeata, mutta englanninkielisten blogien kommentointi suomeksi vaan näyttää niin tosi typerältä, kun meidän kaikkien opiskelijoiden pitäisi olla kielitaidoiltame samalla viivalla ja englanti nyt vaan on se PR:n kieli. Sitäpaitsi olenhan minäkin käynyt sentään Viittakiven kansainvälisen opiston talvikurssin, jossa englanti oli kaikessa tasavertainen työkieli suomenkielen rinnalla.
Olen saanut elämässäni yhden artikkelin julkaistua kirjassa, jonka nimi on Koettu Kampus. Se oli sentään suomeksi. Se ilmestyi vuonna 2004 Jyväskylän yliopiston jossakin julkaisusarjassa, jonka nimeä en muista enkä viitsi käydä tarkastamassa, koska Noppa nukkuu vieressäni, enkä raski herättää sitä. Jos joku teistä tietää sen kirjan nimen, niin kertokaa minullekin.
Minusta olisi aivan kamalaa olla kirjailija! Kirjoittaminen tai kirjoittamisen aloittaminen on minulle aivan kamalan vaikeata. Kai minulla on joku valkoisen paperin kammo, vai miksi sitä sanotaan. Tätäkin kirjoitan nyt vain siksi, koska lisäsin tähän blogiin sellaisen Facebook-työkalun ja painoin sitä äsken aivan vahingossa. Siis minähän olen aivan tumpelo. (kirjoitusvirheitäkin tulee lähes joka lauseeseen.)
Yhtenä päivänä sain vielä hullun ajatuksen, että alkaisin pitää englanninkielistä blogia nimeltä "bad english", mutta tällä näppäinvirhemäärällä, mitä minulta tulee suomenkieliseen tekstiin, se olisi hermojeni ja kärsimättömyyteni lopullinen tuho. Siinä olisi sitten ollut täysin lukukelvoton blogi.
Opiskelijoiden kurssiblogien kommentointi englanniksi on ollut tosi vaikeata, mutta englanninkielisten blogien kommentointi suomeksi vaan näyttää niin tosi typerältä, kun meidän kaikkien opiskelijoiden pitäisi olla kielitaidoiltame samalla viivalla ja englanti nyt vaan on se PR:n kieli. Sitäpaitsi olenhan minäkin käynyt sentään Viittakiven kansainvälisen opiston talvikurssin, jossa englanti oli kaikessa tasavertainen työkieli suomenkielen rinnalla.
Olen saanut elämässäni yhden artikkelin julkaistua kirjassa, jonka nimi on Koettu Kampus. Se oli sentään suomeksi. Se ilmestyi vuonna 2004 Jyväskylän yliopiston jossakin julkaisusarjassa, jonka nimeä en muista enkä viitsi käydä tarkastamassa, koska Noppa nukkuu vieressäni, enkä raski herättää sitä. Jos joku teistä tietää sen kirjan nimen, niin kertokaa minullekin.
torstai 12. marraskuuta 2009
Mietityttää ilman myssyäkin
Nimittäin tuo H1N1(A). Koska minä asun Jyväskylässä, en ole saanut influenssarokotusta tätä influenssaa vastaan. Jyväskylässä eivät CP-vammaiset eikä ohitusleikattujen perheenjäsenet kuulu tämän influenssan riskiryhmään, vaikka CP-vammaisilla olisikin esimerkiksi hitaista reflekseistä, huonosta tasapainosta tai jopa pakkoliikkeistä johtuva puutteellinen yskimishygienia. Minulla ei tosin ole pakkoliikkeitä, mutta olen kerran elämässäni pudonnut aivastaessani pyörätuolistani.
Olen siis ainakin yhden kriteerin mukaisesti terve ja kai tästä sitten pitäisi olla tyytyväinenkin tai ehkä jopa onnellinen. Kuitenkin olen huolestunut tuon ohitusleikatun puolisoni tähden. Vaikka hän kuuluu H1N1(A) -riskiryhmään, ja saa siis rokotteen, niin rokotteen antama täysi suoja toimii vasta kahden viikon kuluttua rokottamisesta. Lisäksi hän on meistä se, joka enemmän ja vakavammin sairastaa. Minut on tehty teflonista, eikä minuun yleensä mikään tartu.
Tämä "sikainfluenssa" muistuttaa ainakin minua elämän rajallisuudesta. Se on myös syventänyt tätä koko syksyn jatkunutta opiskelumotivaation puutettani. Vaikka minä en ole edes sairas, olen kysynyt itseltäni, ovatko korkeakouluopinnot se kaikkein suurin elämän päämäärä ja tarkoitus, vai onko elämällä jotakin muutakin tarjottavaa.
Raamattussa psalmin kirjoittaja pyytää: Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen. (Ps. 90:12) Kun vain tietäisi, mikä on oikein, niin silloinhan olisi vain oikeita ratkaisuja tehtävänä. ELÄMÄ OLIS NIIN HELEPPOO!
Olisikohan muuen influenssatilanne ihan toinen, jos nyt olisi kevät ja valoisaa?
Olen siis ainakin yhden kriteerin mukaisesti terve ja kai tästä sitten pitäisi olla tyytyväinenkin tai ehkä jopa onnellinen. Kuitenkin olen huolestunut tuon ohitusleikatun puolisoni tähden. Vaikka hän kuuluu H1N1(A) -riskiryhmään, ja saa siis rokotteen, niin rokotteen antama täysi suoja toimii vasta kahden viikon kuluttua rokottamisesta. Lisäksi hän on meistä se, joka enemmän ja vakavammin sairastaa. Minut on tehty teflonista, eikä minuun yleensä mikään tartu.
Tämä "sikainfluenssa" muistuttaa ainakin minua elämän rajallisuudesta. Se on myös syventänyt tätä koko syksyn jatkunutta opiskelumotivaation puutettani. Vaikka minä en ole edes sairas, olen kysynyt itseltäni, ovatko korkeakouluopinnot se kaikkein suurin elämän päämäärä ja tarkoitus, vai onko elämällä jotakin muutakin tarjottavaa.
Raamattussa psalmin kirjoittaja pyytää: Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen. (Ps. 90:12) Kun vain tietäisi, mikä on oikein, niin silloinhan olisi vain oikeita ratkaisuja tehtävänä. ELÄMÄ OLIS NIIN HELEPPOO!
Olisikohan muuen influenssatilanne ihan toinen, jos nyt olisi kevät ja valoisaa?
lauantai 7. marraskuuta 2009
Messuilla
Tampereella on taas käynnissä joka toinen vuosi järjestettävät Apuväline -messut, joka on suuri ja melko monipuolinen vammaisalan tapahtuma. Olimme Karin ja Nopan kanssa siellä eilen. Meillä molemmilla oli omat kiinnostuksen kohteemme. Joten huitelimme suurimman osan ajasta kumpikin tahoillamme. Minä löysin sopivia manuaalipyörätuoleja, joista valita, kun minulla nyt on tarve saada uusi kelattava pyörätuoli. Joten siinäkin mielessä apuvälinemessut olivat oikeasti hyödylliset.
Messumatkaan liittyi sekä myös monia uusia tuttavuuksia että uusia tai uudistuneita, mutta tarkkaan harkittavia velvollisuuksia. Matka oli virkistävä myös pienen naisellisen tuhlailun vuoksi. Pitihän sitä Stockmannila käydä, kun kerran ihan Tampereella asti oltiin.
Matkailu avartaa aina...myös lompakkoa.
Messumatkaan liittyi sekä myös monia uusia tuttavuuksia että uusia tai uudistuneita, mutta tarkkaan harkittavia velvollisuuksia. Matka oli virkistävä myös pienen naisellisen tuhlailun vuoksi. Pitihän sitä Stockmannila käydä, kun kerran ihan Tampereella asti oltiin.
Matkailu avartaa aina...myös lompakkoa.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Sormia syyhyttää päästä maalaamaan
Sattuipa jännä juttu, kun tänään pistin ihan huvikseni valokuvan eräästä vanhasta akvarellistani tuonne Facebookiin. Valokuva synnytti aika paljon positiivista palautetta. Maalauksestani pidettiin. Kivalta tuntuu, koska se työ on minulle itselleni hyvin merkityksellinen. Se oli aikoinaan ensimmäinen oikea akvarellini ja vieläkin se on paras koskaan tekemäni työ.
Kirjoitin muutama päivä sitten halustani ostaa vahaliidut, vaikka olenkin aivan kammottavan surkea piirtäjä. Vahaliiduilla piirtäminen veisi vesiväreillä maalaamista vähemmän tilaa ja se olisi kuitenkin värikkäämpää kuin lyijykynä tai hiilipiirustus. Sitäpaitsi sain aikanaan Kuopiossa hiilipiirustuksesta sellaisen trauman, että hiileen en koske viiden metrin seipäälläkään. No, Prismassa niitä mehiläisvahaliituja ei ainakaan ole.
Voisin mukaella Virginia Woolfia ja sanoa, että harrastaakseen kuvataiteilua nainen (siis minä) tarvitsee omaa rauhaa ja oman huoneen, jota eivät mies ja lemmikkieläimet pääse sotkemaan ja jota ei avustaja pääsisi siivoamaan. Se, että maalaamiselle olisi tällainen oma yksityinen tila johon, kaiken keskeneräisen voisi jättää silleen levälleen, on kylla samanlainen koskaan toteutumaton haave kuin iso englantilaistyylinen kirjasto, jossa olisi suuret erkkeri-ikkunat ja aasi ulkona nurmikolla.
Jollakin tavalla luovuus pitäisi kuitenkin voida vapauttaa. Sain digi-kamerani takaisin ja onneksi korjaus meni takuuseen.
Kirjoitin muutama päivä sitten halustani ostaa vahaliidut, vaikka olenkin aivan kammottavan surkea piirtäjä. Vahaliiduilla piirtäminen veisi vesiväreillä maalaamista vähemmän tilaa ja se olisi kuitenkin värikkäämpää kuin lyijykynä tai hiilipiirustus. Sitäpaitsi sain aikanaan Kuopiossa hiilipiirustuksesta sellaisen trauman, että hiileen en koske viiden metrin seipäälläkään. No, Prismassa niitä mehiläisvahaliituja ei ainakaan ole.
Voisin mukaella Virginia Woolfia ja sanoa, että harrastaakseen kuvataiteilua nainen (siis minä) tarvitsee omaa rauhaa ja oman huoneen, jota eivät mies ja lemmikkieläimet pääse sotkemaan ja jota ei avustaja pääsisi siivoamaan. Se, että maalaamiselle olisi tällainen oma yksityinen tila johon, kaiken keskeneräisen voisi jättää silleen levälleen, on kylla samanlainen koskaan toteutumaton haave kuin iso englantilaistyylinen kirjasto, jossa olisi suuret erkkeri-ikkunat ja aasi ulkona nurmikolla.
Jollakin tavalla luovuus pitäisi kuitenkin voida vapauttaa. Sain digi-kamerani takaisin ja onneksi korjaus meni takuuseen.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Talvetonta aikaa
Viime yönä kelloja taas siirrettiin tunti kesää kohti. Talviaikaan siirryttäessä vain ikävästi taaksepäin. Eli otettiin tunti lisää pimeydelle. Niin, sen pitäisi olla talviaikaa, mutta eräs talveen kuuluva elementti eli lumi loistaa täällä Jyväskylässä poissaolollaan, eikä siis edes loista. Onpahan vain sellainen sanonta. On pimeää, on ankeaa ja on kovin typerää. Lumen puutteesta ei voi valittaa kuluttajansuojalautakuntaan eikä hovioikeuteen. Tosin näin liikkumisesteisenä lumikaan ei olisi mikään hyvä juttu, kun mihinkään ei pääse sähkärillä. Mutta olisi sentään valoa!
Ei ole ihme, että ihmiset sairastuvat, kun mielialakin kertakaikkiaan kutsuu viruksia sun muita. Pieni, mutta kaamea, nuha on vaivannut pariin otteeseen muutaman viikon välein. Yliopistolle ja sukututkimuskurssille olen sentään päässyt,kun nuha on TIETENKIN ollut vain viikonloppuisin.
Syysluukauden aikana on ainakin kaksi kurssia suoritettavana. Joo ei sitä iloista opiskelumotivaatiota löydy vieläkään, mutta toivottavasti hampaat kestävät.
Ei ole ihme, että ihmiset sairastuvat, kun mielialakin kertakaikkiaan kutsuu viruksia sun muita. Pieni, mutta kaamea, nuha on vaivannut pariin otteeseen muutaman viikon välein. Yliopistolle ja sukututkimuskurssille olen sentään päässyt,kun nuha on TIETENKIN ollut vain viikonloppuisin.
Syysluukauden aikana on ainakin kaksi kurssia suoritettavana. Joo ei sitä iloista opiskelumotivaatiota löydy vieläkään, mutta toivottavasti hampaat kestävät.
tiistai 20. lokakuuta 2009
Nega-jäkätystä ja "maailmantuskaa"
Syyspottuuntumisen myötä olen taas alkanut miettiä tämä nykyisen elämäntyylini mielekkyyttä.
Eli sitä ikuista kysymystä, onko tässä maisteritutkintoon tähtäävässä opiskelussa mitään mieltä, kun työkyvyttömyyseläke on minun päätulolähteeni, eikä se siitä FM-tutkinnosta mihinkään nouse. Toisaalta on kai vähän vaarallistakin kirjoittaa tällaista näin julkiseen blogiin. En vain tiedä, mitä muutakaan tekisin kuin opiskelisin. Elämästä tulisi varmasti pelkkää kokopäiväkiukuttelua ja se olisi erittäin huono vaihtoehto. Pitäisi sitä kuitenkin opiskella jotakin, vaikka vain silläkin perusteella ettei kirjallisuuden professori Tarmo Kunnas tehnyt aikanaan väärää päätöstä. Petoshan se opiskelun lopettaminen häntäkin kohtaan olisi. Tällä hetkellä minulla vain ei ole yhtään opiskelumotivaatiota.
Jos tekisikin välillä ihan jotain muuta? Minun on jo jonkin aikaa tehnyt mieli ostaa vahaliidut ja piirustuslehtiö. Epäilen vain, tulisiko niitä ollenkaan käytettyä. Minä olen varsin huono piirtäjä, vaikka värisilmääni ja sommittelutaitoani onkin joskus kehuttu hyväksi. Taitaisivat ne vahaliidut vain ajautua muutaman töherryskerran jälkeen tuonne komeron perille. Ainakaan ei siis kannata ostaa kovin kalliita.
Elokuussa Ilomantsissa särkynyt digi-kamerani on korjattavana. Saa nähdä mitä sekin maksaa vai joudunko ostamaan uuden. Yhtä hyvin minun käteeni sopivaa, edullista, digi-kameraa ei vain enää löydy. Minun kamerani on Canon Power-Shot A70 ja siinä on oikealla sellainen paksunnos, josta minä saan hyvän otteen. Nämä nykyiset saman hintaluokan digi-kamerat vaikuttavat minun kameraani verrattuna vähän "hempulivehkeiltä". Toivonkin, että saisin siis vanhan kamerani säädyllisellä hinnalla takaisin.
Kummasti tälle blogille avautuminenkin helpottaa, kun nyt jo on parempi mieli.
Eli sitä ikuista kysymystä, onko tässä maisteritutkintoon tähtäävässä opiskelussa mitään mieltä, kun työkyvyttömyyseläke on minun päätulolähteeni, eikä se siitä FM-tutkinnosta mihinkään nouse. Toisaalta on kai vähän vaarallistakin kirjoittaa tällaista näin julkiseen blogiin. En vain tiedä, mitä muutakaan tekisin kuin opiskelisin. Elämästä tulisi varmasti pelkkää kokopäiväkiukuttelua ja se olisi erittäin huono vaihtoehto. Pitäisi sitä kuitenkin opiskella jotakin, vaikka vain silläkin perusteella ettei kirjallisuuden professori Tarmo Kunnas tehnyt aikanaan väärää päätöstä. Petoshan se opiskelun lopettaminen häntäkin kohtaan olisi. Tällä hetkellä minulla vain ei ole yhtään opiskelumotivaatiota.
Jos tekisikin välillä ihan jotain muuta? Minun on jo jonkin aikaa tehnyt mieli ostaa vahaliidut ja piirustuslehtiö. Epäilen vain, tulisiko niitä ollenkaan käytettyä. Minä olen varsin huono piirtäjä, vaikka värisilmääni ja sommittelutaitoani onkin joskus kehuttu hyväksi. Taitaisivat ne vahaliidut vain ajautua muutaman töherryskerran jälkeen tuonne komeron perille. Ainakaan ei siis kannata ostaa kovin kalliita.
Elokuussa Ilomantsissa särkynyt digi-kamerani on korjattavana. Saa nähdä mitä sekin maksaa vai joudunko ostamaan uuden. Yhtä hyvin minun käteeni sopivaa, edullista, digi-kameraa ei vain enää löydy. Minun kamerani on Canon Power-Shot A70 ja siinä on oikealla sellainen paksunnos, josta minä saan hyvän otteen. Nämä nykyiset saman hintaluokan digi-kamerat vaikuttavat minun kameraani verrattuna vähän "hempulivehkeiltä". Toivonkin, että saisin siis vanhan kamerani säädyllisellä hinnalla takaisin.
Kummasti tälle blogille avautuminenkin helpottaa, kun nyt jo on parempi mieli.
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Toinen täällä valonlapsi on ja toinen yötä rakastaa
Lokakuukin on päässyt alkamaan ilman sen kummempia tapahtumia. Ei ole ollut iloja, mutta eipä onneksi surujakaan. Päivät ja viikot täyttyvät arkisista puuhista - opiskelusta ja fysioterapiasta. Torstai-iltaisin käyn kansalaisopiston sukututkimuskurssilla.
Syksyn lisääntyvän pimeyden vuoksi olen nostanut kirkasvalolampun yöpöydälle, että ylipäätään heräisin aamuisin. Siitä yöpöydältä se sitten paistaa räkittää häkäisevää keinovaloaan suoraan aamuvihaisiin silmiini. Mutta ei auta valittaa, kun olen opiskeleva ihminen, enkä siili tai karhu. Kari ei vain pidä siitä, että kulutan sähköä. Hän sammuttelee valoja minun jälkeeni, ja sitten minun on taas ne sytytettävä.
Minä vihaan pimeää!!! Sen tuoma masennus on pelottavaa, kun en saa mitään tehdyksi. Karia, joka on sokea, pimeys ei tietenkään haittaa. Olemme siis aika "yksvitunpäivänsäde" ja menninkäinen Jos minulla olisi rahaa niinkuin mansikoita, muuttaisin aina ja koko talveksi jonnekin etelän valoon. Lämpöä minä en kaipaa, mutta valoa pitäisi olla.
Ja ei minulla kyllä ole niitä mansikoitakaan. ;)
Syksyn lisääntyvän pimeyden vuoksi olen nostanut kirkasvalolampun yöpöydälle, että ylipäätään heräisin aamuisin. Siitä yöpöydältä se sitten paistaa räkittää häkäisevää keinovaloaan suoraan aamuvihaisiin silmiini. Mutta ei auta valittaa, kun olen opiskeleva ihminen, enkä siili tai karhu. Kari ei vain pidä siitä, että kulutan sähköä. Hän sammuttelee valoja minun jälkeeni, ja sitten minun on taas ne sytytettävä.
Minä vihaan pimeää!!! Sen tuoma masennus on pelottavaa, kun en saa mitään tehdyksi. Karia, joka on sokea, pimeys ei tietenkään haittaa. Olemme siis aika "yksvitunpäivänsäde" ja menninkäinen Jos minulla olisi rahaa niinkuin mansikoita, muuttaisin aina ja koko talveksi jonnekin etelän valoon. Lämpöä minä en kaipaa, mutta valoa pitäisi olla.
Ja ei minulla kyllä ole niitä mansikoitakaan. ;)
maanantai 14. syyskuuta 2009
Runon amputoitu jalkaproteesi
Voi, kuinka ihana oma antikvariaatti olisikaan ollut.
Mutta haavehet nuo oli hullut.
Kun Kela sanoi, Me olemme päättänyt,
ettei kirjakauppas kannata Jyväskylässä.
Siks luen ma yhteisöviestintää nyt.
Vaik' sydämeni estetiikan ikävöinnistä räytyy,
niin julkisuuslakia pohtia täytyy.
Kas niin käy joskus elämässä.
Mutta haavehet nuo oli hullut.
Kun Kela sanoi, Me olemme päättänyt,
ettei kirjakauppas kannata Jyväskylässä.
Siks luen ma yhteisöviestintää nyt.
Vaik' sydämeni estetiikan ikävöinnistä räytyy,
niin julkisuuslakia pohtia täytyy.
Kas niin käy joskus elämässä.
perjantai 11. syyskuuta 2009
Alussa uusi hankaa ja puristaa
Kun neljäkymmentä vuotta sitten aloitin koulun käynnin, minulla oli uudet kengät. Silloin ne olivat siniset remmikengät. Uudet kengät - supikkaat - hankin nytkin, kun aloitin lukuvuoden. Opiskelu ei jää kengistä kiinni. Vaikka uudet kengät näin alussa puristavat ja painavat, aikanaan uusien kenkien puristus helpottaa. Oikeastaan kengät ovat näin hyvä metafora opiskelulle, koska opiskelussakin kaikki uusi on alussa hankalaa ja hankaavaa. 
Syksyn ensimmäinen opiskeluviikko, joka on ollut melkoisen raskas, on nyt tullut perjantai-iltaan. Se tuntuu ihan saavutukselta. Olen tehnyt jo ainakin yhden hyvän ratkaisun. Ehdin tekemään sen jo maanantaina. Päätin jättää gradun ainakin syksyn ajaksi sivuun. Kevätlukukaudella, kun en kuntoutusjakson vuoksi voi osallistua yliopiston tarjoamaan lähiopetukseen, on sitten taas gradun kirjoittamisen aika.
Näin voin keskittyä yhteisöviestinnän syventäviin opintoihin. Tekemällä yksittäisiä kursseja opintopisteet kertyvät ja opinnot ainakin näyttävät edistyvän. Joskus "kosmetiikka" on hyvä asia. Ihan tarpeeksi näissäkin kahdessa alitsemassani kurssissa on tekemistä, kun ei tuo englanninkieli ole minulla vieläkään oikein vahva. Onneksi harjoitus auttaa tässäkin asiassa.
Jotta vapaa-ajasta ei tulisi ongelmaa, ilmoittauduin kansalaisopistoon sukututkimuksen alkeiskurssille. Nyt ovat vapaat (vieraattomat) viikonloput todella arvossaan. Kesäharrastus siirtyy siis ympärivuotiseksi.
Syksyn ensimmäinen opiskeluviikko, joka on ollut melkoisen raskas, on nyt tullut perjantai-iltaan. Se tuntuu ihan saavutukselta. Olen tehnyt jo ainakin yhden hyvän ratkaisun. Ehdin tekemään sen jo maanantaina. Päätin jättää gradun ainakin syksyn ajaksi sivuun. Kevätlukukaudella, kun en kuntoutusjakson vuoksi voi osallistua yliopiston tarjoamaan lähiopetukseen, on sitten taas gradun kirjoittamisen aika.
Näin voin keskittyä yhteisöviestinnän syventäviin opintoihin. Tekemällä yksittäisiä kursseja opintopisteet kertyvät ja opinnot ainakin näyttävät edistyvän. Joskus "kosmetiikka" on hyvä asia. Ihan tarpeeksi näissäkin kahdessa alitsemassani kurssissa on tekemistä, kun ei tuo englanninkieli ole minulla vieläkään oikein vahva. Onneksi harjoitus auttaa tässäkin asiassa.
Jotta vapaa-ajasta ei tulisi ongelmaa, ilmoittauduin kansalaisopistoon sukututkimuksen alkeiskurssille. Nyt ovat vapaat (vieraattomat) viikonloput todella arvossaan. Kesäharrastus siirtyy siis ympärivuotiseksi.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Syksyn suunnittelua
Pikkuvirran Aina Valpas joukon blogista huomasin, että on taas viikko vierähtänyt Norsu Rullatuolissa viimeisestä päivityksestä. Eipä ole kummoisia tapahtunutkaan. Vielä viimeisiä "lomaviikkoja" vietellään, vaikka eihän sitä eläkeläisellä mitään sen kummempaa lomaa olekaan.
Syksy alkaa kohta opiskelulla. Toivon totta vie, että saan itsestäni otettua tukevan niska-perse -otteen, jolla runttaan itsesi tähän tietokoneen ja kirjojen ääreen sitä gradua kirjoittamaan. Gradu pitää saada nyt alkavana lukuvuotena 2009-2010 tehtyä. Toisaalta tutkimusseminaarista saatu viitonen on hyvä kannuste gradun valmistumiselle. Paras mahdollinen arvosana on aina velvoittava. Gradun lisäksi olen ilmoittautunut kahdelle kurssille. Joten 8 opintopistettä on syksyn aikana saalistuksessa. Tässähän, jos hyvin käy, saattaisi toteutua nivalalaisen isännän vaimolleen lausuma kehuva tunnustus: "Sinäpä oot ollu ihan juluman ahkera". Tuo kehu on nivalalaista kansan perinnettä, eikä meillä kuultua. :)
Tuossapa on syksylle suunnitelmaa ihan kylliksi. Muuta kuin yhteisöviestinnän opiskelua syksyyn tulee kansalaisopiston sukututkimuskurssista. Joten tuo sivubloginikin saa taas päivitettyä materiaalia.
Syksy alkaa kohta opiskelulla. Toivon totta vie, että saan itsestäni otettua tukevan niska-perse -otteen, jolla runttaan itsesi tähän tietokoneen ja kirjojen ääreen sitä gradua kirjoittamaan. Gradu pitää saada nyt alkavana lukuvuotena 2009-2010 tehtyä. Toisaalta tutkimusseminaarista saatu viitonen on hyvä kannuste gradun valmistumiselle. Paras mahdollinen arvosana on aina velvoittava. Gradun lisäksi olen ilmoittautunut kahdelle kurssille. Joten 8 opintopistettä on syksyn aikana saalistuksessa. Tässähän, jos hyvin käy, saattaisi toteutua nivalalaisen isännän vaimolleen lausuma kehuva tunnustus: "Sinäpä oot ollu ihan juluman ahkera". Tuo kehu on nivalalaista kansan perinnettä, eikä meillä kuultua. :)
Tuossapa on syksylle suunnitelmaa ihan kylliksi. Muuta kuin yhteisöviestinnän opiskelua syksyyn tulee kansalaisopiston sukututkimuskurssista. Joten tuo sivubloginikin saa taas päivitettyä materiaalia.
lauantai 22. elokuuta 2009
Virukset viiraavat
Molemmat tietokoneeni ovat viime päivinä temppuilleet Facebookista saatujen virusten kourissa, vaikka tietokoneidemme virustorjunta onkin f-securen ansiosta kunnossa. Olen lähes päivittäisten virusvaroitusten ja -tarkistusten vuoksi ollut menettämäisilläni hermoni jo monta kertaa. Olen alkanut vakavasti harkita tietokoneen vaihtamista PC:stä "mäkkiin", kun olen kuullut niissä olevan vähemmän viruksia. Jostakin syystä tietokoneista enemmän ymmärtävä mieheni ei vain ole oikein myötämielinen ja olisihan se mäkki opeteltava uudestaan, ja se on tällä kärsivällisyydellä melkein mahdoton tehtävä. Tietokoneita koskevia kommentteja otan tämän blogin lukijoilta vastaan oikein mielelläni.
Itse olen ollut niin terve kuin vain vammainen voi olla. Olen kotiutunut Pääskynpesästä ja arki on lähtenyt hyvin normaalisti rullaamaan. Olo on jo varsin syksyinen. Ovathan nuo graduun kuuluvat kirjat jatkuvasti tuossa silmien edessä. Toivottavasti olen pian alkavana lukuvuotena ahkerampi kuin edellisenä. Kaikkihan on loppujen lopuksi omasta itsestäni kiinni. Itseäni varten ja omaksi hyödykseni minä opiskelen. Mistä löytyisi se tarvittava kipinä marrasarjen ankeuden järsiessä mielialaa kaikesta kirkaskeinovalosta huolimatta. Nyt potkaisen itseäni, että muistaisin nauttia tästä ihanasta, elokuisesta loppukesän huikaisevasta kirkkaudesta. *potkis*
.jpg)
Kuva on Ilomantsin Tetrijärveltä ja sen otti Katri Palpatzis.
Itse olen ollut niin terve kuin vain vammainen voi olla. Olen kotiutunut Pääskynpesästä ja arki on lähtenyt hyvin normaalisti rullaamaan. Olo on jo varsin syksyinen. Ovathan nuo graduun kuuluvat kirjat jatkuvasti tuossa silmien edessä. Toivottavasti olen pian alkavana lukuvuotena ahkerampi kuin edellisenä. Kaikkihan on loppujen lopuksi omasta itsestäni kiinni. Itseäni varten ja omaksi hyödykseni minä opiskelen. Mistä löytyisi se tarvittava kipinä marrasarjen ankeuden järsiessä mielialaa kaikesta kirkaskeinovalosta huolimatta. Nyt potkaisen itseäni, että muistaisin nauttia tästä ihanasta, elokuisesta loppukesän huikaisevasta kirkkaudesta. *potkis*
.jpg)
Kuva on Ilomantsin Tetrijärveltä ja sen otti Katri Palpatzis.
maanantai 10. elokuuta 2009
Mantsin iloa
Meinasipas olla hankalaa päästä kirjoittamaan norsua rullatuoliin, mutta eiköhän tämä tästä.
Täällä Ilomantsin Pääskynpesässä sitä ollaan edelleen. Olen viihtynyt ja ihanaa on ollut. Jotenkin vaan tuntuu, että minä itse en ole lähtenyt käyntiin. Kuntoutuspäivät menevät liian nopeasti ohi. Olen kuitenkin päättänyt nauttia jokaisesta hetkestä, ja kyllähän olen nauttinutkin. On ihanaa, että on olemassa tällainen paikka, tällainen kesä ja tällainen luonto. Välillä sitä ei muistakaan olevansa kuntoutuksessa, kun saa kokea uusia, vaikka pieniäkin, hauskoja ja mieltä lämmittäviä asioita. Esimerkiksi täällä Ilomantsissa on kevyen liikenteen väyliin merkitty rollaattoritie. :D Todella vammaisystävällistä siis.
Opiskeluakin olen jo sen verran ajatellut, että ilmoittauduin kahdelle kurssille. Kunhan syksy tulee, niin opintopisteet opintosuoritusotteeseen ropisee.
Täällä Ilomantsin Pääskynpesässä sitä ollaan edelleen. Olen viihtynyt ja ihanaa on ollut. Jotenkin vaan tuntuu, että minä itse en ole lähtenyt käyntiin. Kuntoutuspäivät menevät liian nopeasti ohi. Olen kuitenkin päättänyt nauttia jokaisesta hetkestä, ja kyllähän olen nauttinutkin. On ihanaa, että on olemassa tällainen paikka, tällainen kesä ja tällainen luonto. Välillä sitä ei muistakaan olevansa kuntoutuksessa, kun saa kokea uusia, vaikka pieniäkin, hauskoja ja mieltä lämmittäviä asioita. Esimerkiksi täällä Ilomantsissa on kevyen liikenteen väyliin merkitty rollaattoritie. :D Todella vammaisystävällistä siis.
Opiskeluakin olen jo sen verran ajatellut, että ilmoittauduin kahdelle kurssille. Kunhan syksy tulee, niin opintopisteet opintosuoritusotteeseen ropisee.
torstai 6. elokuuta 2009
Mokkulointia ajatusten aalloilla
Jee, mull on netti!!! Tämän siitä saa, kun ei kuntoutuskeskuksessa ole WLAN:ia. Täytyy hankkia jonkin sortin muu härpäke, joka siis nyt on Mokkula. Mutta on tämä vaan niin kiva, kun voi olla "omassa tahanassa" ilman huonoa omaatuntoa kuntoutujien yhteisen tietokoneen pitkäaikaiskäytöstä, ja nyt ei kenenkään hillitön papatus ja kalina patoa ajatusten tajunnanvirtaa. Jee, mull on netti!!!
Olen siis kuntoutuksessa.
Olen siis kuntoutuksessa.
torstai 30. heinäkuuta 2009
Sydänpuoli säätä vasten
Lupasin kirjoittaa joka päivä, mutta tässä sitä taas ollaan kirjoittamattomien päivien kanssa.
Tiistaina ja tänään kohtasin yllättävän tuoksumuiston kaukaa lapsuudesta. Kumpanakin päivänä olin ajamassa sähkärillä kaupunkiin, kun huomasin tien vieressä rakennustyömaan. Jollekin perheelle rakennetaan uutta kotia ja aivan tien vieressä siinä, mihin on ollut helppo tuoda rakennustarvikkeita, oli lautapino eli -taapeli. Lautataapelin tuoksu kuljetti minut täysin yllättäen kauas lapsuuden kesiin ja aikaan, jolloin isä ja äiti rakensivat meille kesämökkiä. Kun isä ja äiti rakensivat mökkiä, paistoi aina aurinko ja niin paistoi tänäänkin. Minun oli aivan pakko jäädä siihen tien kinkamalle nuuskimaan ilmaa ja sitä lautataapelin tuoksua silläkin uhalla, että saatoin vaikuttaa hölmöltä tai jopa tungettelevalta.
Siinä nuuskiessani saatoin aivan kuin kuulla sahan sihinän ja vasaran paukkeen. "Miten se vieras setä, joka ei ikinä ollut meidän tontillamme käynyt, muka tiesi minkälainen meidän kesämökistämme tulisi?" Ihmettelin silloin 5-vuotiaana. Vasta myöhemmin hoksasin, että vieras setä oli rakennusmestari, jonka piirtämistä rakennuspiirustuksista isäni katsoi, miten "Rantahoippula" piti rakentaa.
Muistin myös, kuinka pyysin isältä laudanpaloja ja nauloja leikkeihini, ja ainahan niitä sen verran sain, että opin vasaraa ja puukkoa käyttämään. Opin myös, ettei nauloja saanut hakata eläviin puihin eikä saanut itkeä, jos vuolaisi sormeensa.
Sitä vaan en vieläkään tiedä mitä tarkoittaa, kun Kari Tapio laulaa "Sydänpuoli säätä vasten". Mistä sen tietää, kumpi puoli laudasta on se sydänpuoli?
Tiistaina ja tänään kohtasin yllättävän tuoksumuiston kaukaa lapsuudesta. Kumpanakin päivänä olin ajamassa sähkärillä kaupunkiin, kun huomasin tien vieressä rakennustyömaan. Jollekin perheelle rakennetaan uutta kotia ja aivan tien vieressä siinä, mihin on ollut helppo tuoda rakennustarvikkeita, oli lautapino eli -taapeli. Lautataapelin tuoksu kuljetti minut täysin yllättäen kauas lapsuuden kesiin ja aikaan, jolloin isä ja äiti rakensivat meille kesämökkiä. Kun isä ja äiti rakensivat mökkiä, paistoi aina aurinko ja niin paistoi tänäänkin. Minun oli aivan pakko jäädä siihen tien kinkamalle nuuskimaan ilmaa ja sitä lautataapelin tuoksua silläkin uhalla, että saatoin vaikuttaa hölmöltä tai jopa tungettelevalta.
Siinä nuuskiessani saatoin aivan kuin kuulla sahan sihinän ja vasaran paukkeen. "Miten se vieras setä, joka ei ikinä ollut meidän tontillamme käynyt, muka tiesi minkälainen meidän kesämökistämme tulisi?" Ihmettelin silloin 5-vuotiaana. Vasta myöhemmin hoksasin, että vieras setä oli rakennusmestari, jonka piirtämistä rakennuspiirustuksista isäni katsoi, miten "Rantahoippula" piti rakentaa.
Muistin myös, kuinka pyysin isältä laudanpaloja ja nauloja leikkeihini, ja ainahan niitä sen verran sain, että opin vasaraa ja puukkoa käyttämään. Opin myös, ettei nauloja saanut hakata eläviin puihin eikä saanut itkeä, jos vuolaisi sormeensa.
Sitä vaan en vieläkään tiedä mitä tarkoittaa, kun Kari Tapio laulaa "Sydänpuoli säätä vasten". Mistä sen tietää, kumpi puoli laudasta on se sydänpuoli?
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Ilo pitää mykkäkoulua
Tänään olen oppinut, että ocicat-rotuiset kissat aikuistuvat noin neljän ja viiden ikävuoden välillä. Meidän Ilomme, jolla on maailman rumin ääni, on vähän yli 4-vuotias ja se on ollut melkoisen hiljaa nyt parisen viikkoa. Kun oikein muistelen, niin 6-vuotias Ossi vaikeni melko samanikäisenä. Tai siis kissat ovat nykyään lopettaneet turhasta höpöttämisen. Kyllä ne silloin naukuvat, kun nälkä on. Eli, kun niillä on silkkaa asiaa.
Molemmat kissat ovat terveitä ja voivat hyvin. Paitsi, että Ilo kyllä vähän tuntuu arkailevan Noppaa - tuota suurta vaaleata vöyhäkettä. Onkohan nyt tullut joku eläinlajien välinen viestintäkatkos? Voihan olla kyllä niinkin, että Noppa on murjaissut Ilon mielestä liian härskin vitsin, mokomakin blondi. Seuraan tilannetta.
Melkein kaipaan jo sitä ääntä. Karin kannalta Ilon mököttäminen ei ole myöskään oikein hyvä juttu. Mistä hän nyt erottaa, kumpi kissoista on Ilo ja kumpi on Ossi? Ocicathan on äänekkyydessään oikein näkövammaisystävällinen kissarotu
Molemmat kissat ovat terveitä ja voivat hyvin. Paitsi, että Ilo kyllä vähän tuntuu arkailevan Noppaa - tuota suurta vaaleata vöyhäkettä. Onkohan nyt tullut joku eläinlajien välinen viestintäkatkos? Voihan olla kyllä niinkin, että Noppa on murjaissut Ilon mielestä liian härskin vitsin, mokomakin blondi. Seuraan tilannetta.
Melkein kaipaan jo sitä ääntä. Karin kannalta Ilon mököttäminen ei ole myöskään oikein hyvä juttu. Mistä hän nyt erottaa, kumpi kissoista on Ilo ja kumpi on Ossi? Ocicathan on äänekkyydessään oikein näkövammaisystävällinen kissarotu
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Kirjoittamisesta
Vaikka varsinaista asiaa ei aina olisikaan, niin ainahan voi raapia tikkuja ravistuneesta puupäästään ja tehdä tikusta asiaa. Eilen luin Valituista Paloista elämän tarinoiden kirjoittamista käsittelevän artikkelin. Koska se liittyi - joskin erittäin löyhästi - graduuni ja sen metodologiaan, päätin ottaa jutusta onkeeni. Artikkelissa kehoitettiin harjoittelemaan kirjoittamista. Joten yritän nyt kirjoittaa blogiani mahdollisimman säännöllisesti. Tästä blogista voi siis tulla jonkinlainen tutkimuslaboratorio omasta päästä tai ajatushautomo. Otan sen riskin, että menetän lukijoita, eikä tänne kommentteja tulvi. Kyllähän minä kirjoittamisesta pidän, ja olen siin aika hyväkin, mutta tarinat ja varsinkin ne autoetnografiset graduun liittyvät tarinat ovat aivan eri juttu.
Olen taas alkanut henkisesti valmistautua tulevaan kuntoutusjaksooni Pääskynpesässä. Olisi ihanaa löytää jotakin sellaista uutta, jonka voisi ottaa mukaan arkeen. Jokatapauksessa kuntoutusjakso, mitä se sitten tarjoaakaan, on hyvä latautumisjakso ennen opiskelun alkamista ja pimeää syksyä. Joku vinkki uuteen liikunta- tai tekemisharrastukseen, joka ei olisi pelkkää terapiaa, olisi tervetullut. En tykkäisi huonoa siitäkään, jos syksyllä kansalaisopistosta löytyisi joku vaikka viikoittaiseen iltamenoon riittävästi kannustava harrastus, johon olisi liikkumisesteetön osallistuminen.
Olen taas alkanut henkisesti valmistautua tulevaan kuntoutusjaksooni Pääskynpesässä. Olisi ihanaa löytää jotakin sellaista uutta, jonka voisi ottaa mukaan arkeen. Jokatapauksessa kuntoutusjakso, mitä se sitten tarjoaakaan, on hyvä latautumisjakso ennen opiskelun alkamista ja pimeää syksyä. Joku vinkki uuteen liikunta- tai tekemisharrastukseen, joka ei olisi pelkkää terapiaa, olisi tervetullut. En tykkäisi huonoa siitäkään, jos syksyllä kansalaisopistosta löytyisi joku vaikka viikoittaiseen iltamenoon riittävästi kannustava harrastus, johon olisi liikkumisesteetön osallistuminen.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Kaustisella tavattiin
Pääsin pitkästä aikaa Kaustisen Festivaalille kuulemaan ja kuuntelemaan todellista musiikkia, katsomaan soittamisen ja laulamisen iloa ja haltioitumaan ITEn ja elämän kauneudesta. Kummallisesti Kaustisella tulee tällainen totaalisesti soittotaidotonkin musiikista osalliseksi ja osallistuvaksi soittamatta tai laulamatta nuottiakaan. Kaustisella ei esiintyjien ja yleisön välinen hierarkiaraja ole tarkka. Toki jotkut julkkistähtiesiintyjät, joille esiintymisistä paljon maksetaan, tuntevat oman arvonsa ja pitävät kai itseään muita ihmisiä parempina.
Parhaimmalta Kaustinen kuulostaa soittosalissa, missä musiikki on ihan sitä kansan musiikkia. Kaikki esiintyjät soittavat ja laulavat sydämeltä syvälle kuuntelijan sydämeen saakka. Minun mielestäni soittosali on Kaustisen festivaalin paras osa ja voisin viettää siellä kaiken juhlilla oloaikani. Tietenkin iso osa soittosalin tunnelmaa on soittosalissa juontavan Vuokko Kivisaaren osoittama ystävällinen lämpö, kun hän aina ohjaa minut eturiviin, kuin olisin joku tärkeä arvovieras tai kunnioitettu mestaripelimanni. Vuokolla on hyvä muisti, koska hän muisti minut näin monen poissaolovuoden jälkeen. Olimmehan me Karin kanssa Kaustisella ja soittosalissa edellisen kerran todella monta vuotta sitten.
Ystävällisyys on kuin aurinko, joka lämmittää muistoissa kauas marraskuun kaamokseen ja arjen harmauteen saakka.
Koska Karilla oli keikka museoviraston suojelemassa pelimannitalossa, joka on rakennettu 1800-luvulla, meinasi aviomiehen fanittaminen tyssätä hirsikynnyksiin. Onneksi pelimannitalon omistajan olivat ymmärtäväisiä, ja pelimannitaloon rakennettiin siirrettävät ja melko esteettiseen silmään pistämättömät luiskat, jotka helpottivat varman monen muunkin osallistumista ainakin pelimannin penkillä pidettävään musisointiin. ISO KÄSI SIIS PELIMANNITALOLLE!
Parhaimmalta Kaustinen kuulostaa soittosalissa, missä musiikki on ihan sitä kansan musiikkia. Kaikki esiintyjät soittavat ja laulavat sydämeltä syvälle kuuntelijan sydämeen saakka. Minun mielestäni soittosali on Kaustisen festivaalin paras osa ja voisin viettää siellä kaiken juhlilla oloaikani. Tietenkin iso osa soittosalin tunnelmaa on soittosalissa juontavan Vuokko Kivisaaren osoittama ystävällinen lämpö, kun hän aina ohjaa minut eturiviin, kuin olisin joku tärkeä arvovieras tai kunnioitettu mestaripelimanni. Vuokolla on hyvä muisti, koska hän muisti minut näin monen poissaolovuoden jälkeen. Olimmehan me Karin kanssa Kaustisella ja soittosalissa edellisen kerran todella monta vuotta sitten.
Ystävällisyys on kuin aurinko, joka lämmittää muistoissa kauas marraskuun kaamokseen ja arjen harmauteen saakka.
Koska Karilla oli keikka museoviraston suojelemassa pelimannitalossa, joka on rakennettu 1800-luvulla, meinasi aviomiehen fanittaminen tyssätä hirsikynnyksiin. Onneksi pelimannitalon omistajan olivat ymmärtäväisiä, ja pelimannitaloon rakennettiin siirrettävät ja melko esteettiseen silmään pistämättömät luiskat, jotka helpottivat varman monen muunkin osallistumista ainakin pelimannin penkillä pidettävään musisointiin. ISO KÄSI SIIS PELIMANNITALOLLE!
torstai 9. heinäkuuta 2009
"Minun mieleni on niin kummallinen..."
Eipä ole tullut blogia taas pitkään aikaan kirjoitettua, kun olen vain "notkunut" tuolla facebookissa sen ajan, mitä olen tietokoneella istunut. Siis jatkuvalla syötöllä.
Pääni on aika sekaisin. Ilomantsissa Pääskynpesän ympärillä on ollut kesän aikana aikamoista kuohuntaa. Olen siihen itsekin osallistunut kirjoittamalla Pogostan Sanomiin. Pääskynpesässä on tapahtunut suuri organisaatiomuutos ja talon johto vaihtuu. Näin yhteisöviestinnän näkökulmasta asian voisi nähdä jopa pienimuotoisena stakeholder vallankumouksena, kun Ilomantsin kunta on ottamassa itselleen valtaa jopa Kelan ohi.
No joo. Eihän tämä taida minulle kuulua? Mutta kun, se on sekoittanut minun graduni! Nyt olen graduni kanssa täysin sekaisin. En tiedä miten Pääskynpesä asettuu tutkimuskohteena muiden tutkittavanani olevien kuntoutuskeskusten rinnalle nyt, kun mielenkiintoni on kokonaan Pääskynpesässä. Pitääkö minun keskittyä tutkimuksessani vain Pääskypesään, vai pitääkö se jättää kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle? Mieli tekisi heittää koko gradulla vesilintua, mutta kun minuun luotetaan.
Sopipa siis hyvin tuo radiosta kuultu Petri Laaksosen laulu: "Minun mieleni on niin kummallinen kuin meri kuutamolla." Pitäisiköhän päässäni tehdä suursiivous? Edelleenkin kaipaisin jotakin TEKEMISTÄ. Mutta toisaalta kaikki, mitä vammainen tekee (eli surkeasti äpöstää) tulkitaan terapiaksi, eikä se ole oikeaa tekemistä. Joten en ala! Muutama päivä sitten sain sentään 5-kielisen kanteleeni viritettyä. Se on jo saavutus.
Pääni on aika sekaisin. Ilomantsissa Pääskynpesän ympärillä on ollut kesän aikana aikamoista kuohuntaa. Olen siihen itsekin osallistunut kirjoittamalla Pogostan Sanomiin. Pääskynpesässä on tapahtunut suuri organisaatiomuutos ja talon johto vaihtuu. Näin yhteisöviestinnän näkökulmasta asian voisi nähdä jopa pienimuotoisena stakeholder vallankumouksena, kun Ilomantsin kunta on ottamassa itselleen valtaa jopa Kelan ohi.
No joo. Eihän tämä taida minulle kuulua? Mutta kun, se on sekoittanut minun graduni! Nyt olen graduni kanssa täysin sekaisin. En tiedä miten Pääskynpesä asettuu tutkimuskohteena muiden tutkittavanani olevien kuntoutuskeskusten rinnalle nyt, kun mielenkiintoni on kokonaan Pääskynpesässä. Pitääkö minun keskittyä tutkimuksessani vain Pääskypesään, vai pitääkö se jättää kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle? Mieli tekisi heittää koko gradulla vesilintua, mutta kun minuun luotetaan.
Sopipa siis hyvin tuo radiosta kuultu Petri Laaksosen laulu: "Minun mieleni on niin kummallinen kuin meri kuutamolla." Pitäisiköhän päässäni tehdä suursiivous? Edelleenkin kaipaisin jotakin TEKEMISTÄ. Mutta toisaalta kaikki, mitä vammainen tekee (eli surkeasti äpöstää) tulkitaan terapiaksi, eikä se ole oikeaa tekemistä. Joten en ala! Muutama päivä sitten sain sentään 5-kielisen kanteleeni viritettyä. Se on jo saavutus.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Ketä sinä vaalit ja missä roolissa?
Eilen pidettiin EU-parlamenttivaalit ja sen vuoksi minulla oli taas "työpäivä" Jokelan vaalilautakunnassa. Taidan olla outo ja omituinen, mutta minusta vaalilautakunnassa istuminen on hauskaa. Saahan siitä kyllä rahaakin, mikä on näinä tiukkoina aikoina ihan hyvä juttu. Raha ei kuitenkaan ole se tärkein asia.
Tänä vuonna piti ilmoittaa myös, montako pyörätuolia käyttävää henkilöä kävi äänestämässä. Luultavasti tämän tiedon avulla halutaan kartoittaa esteettömiä vaalihuoneistoja. Ihan hyvä juttu, koska ainahan esteettömyyden ajattelu vie asiaa eteenpäin, ja apuvälineitä käyttävien henkilöiden mahdollisuutta käyttää äänioikeuttaan pitää parantaa kaikin keinoin.
Ihmettelen - tai niin no en ihmettele -, ettei kenenkään mielen viereenkään tule mahdollisuus vaalitoimitsijan vammaisuudesta. Vaalilautakuntamme vaalihuoneistoon ei esimerkiksi pääse sähkärillä. Jos inhimillinen tarve yllättää työvuoron aikana, on tultava kotiin, kun vaalipaikalla ei ole invavessaa. Toisaalta niinkuin eräs vaalitoimitsijakollega toisessa yhteydessä, joka ei mitenkään liittynyt "negatiiviseen janoon", sanoi: "Kukaan ei huomaa, jos tippa kerrallaan pissii housuun ja jos antaa välillä kuivua."
Kelpaavatko vammaiset siis vain vaalikerääjiksi? Kaikella kunnioituksella, mutta minä en halua kerjätä almuja enkä tulla kerätyksi mihinkään. Vaalikeräys ei ole mun juttu, mutta vaalityö on.
Tänä vuonna piti ilmoittaa myös, montako pyörätuolia käyttävää henkilöä kävi äänestämässä. Luultavasti tämän tiedon avulla halutaan kartoittaa esteettömiä vaalihuoneistoja. Ihan hyvä juttu, koska ainahan esteettömyyden ajattelu vie asiaa eteenpäin, ja apuvälineitä käyttävien henkilöiden mahdollisuutta käyttää äänioikeuttaan pitää parantaa kaikin keinoin.
Ihmettelen - tai niin no en ihmettele -, ettei kenenkään mielen viereenkään tule mahdollisuus vaalitoimitsijan vammaisuudesta. Vaalilautakuntamme vaalihuoneistoon ei esimerkiksi pääse sähkärillä. Jos inhimillinen tarve yllättää työvuoron aikana, on tultava kotiin, kun vaalipaikalla ei ole invavessaa. Toisaalta niinkuin eräs vaalitoimitsijakollega toisessa yhteydessä, joka ei mitenkään liittynyt "negatiiviseen janoon", sanoi: "Kukaan ei huomaa, jos tippa kerrallaan pissii housuun ja jos antaa välillä kuivua."
Kelpaavatko vammaiset siis vain vaalikerääjiksi? Kaikella kunnioituksella, mutta minä en halua kerjätä almuja enkä tulla kerätyksi mihinkään. Vaalikeräys ei ole mun juttu, mutta vaalityö on.
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Sekalaista mietintää
Nähtävästi toukokuu vierähti ilman ainuttakaan blogitekstiä, vaikka silloin olikin Karin sekä Nopan ja Ilon syntymäpäivä. Muutakin tapahtui toukokuussa, mutta en jaksanut innostua toukokuussa tapahtuneista tarpeeksi kirjoittaakseni niitä tänne. Bloggaaminen ei aina jaksa innostaa.
Huomenna on tutkimusseminaarin 2. esitelmä. Sainpa ainakin yhden kurssin tänä lukuvuonna suoritettua, jos esitys siis menee hyväksytysti läpi. En tiedä, kun se tuli taas tehtyä niin kiireellä. No, iltapäivä on edellistä iltaa viisaampi.
Sunnuntaina on taas europarlamenttivaalitkin, joka siis on minulle työpäivä vaalilautakunnassa. Kyllähän se hienolta tuntuu, kun minuun luotetaan niin paljon että olen saanut tuollaisen pienen luottamustoimen. Olen vaalilautakunnassa paljon mieluummin kuin vammaisten vaalikeräyksessä. Onkohan vammaisten vaalikeräys hiipumassa, kun en nähnyt Prisman ennakkoäänestyspaikassa yhtään kerääjää.
Huomenna on tutkimusseminaarin 2. esitelmä. Sainpa ainakin yhden kurssin tänä lukuvuonna suoritettua, jos esitys siis menee hyväksytysti läpi. En tiedä, kun se tuli taas tehtyä niin kiireellä. No, iltapäivä on edellistä iltaa viisaampi.
Sunnuntaina on taas europarlamenttivaalitkin, joka siis on minulle työpäivä vaalilautakunnassa. Kyllähän se hienolta tuntuu, kun minuun luotetaan niin paljon että olen saanut tuollaisen pienen luottamustoimen. Olen vaalilautakunnassa paljon mieluummin kuin vammaisten vaalikeräyksessä. Onkohan vammaisten vaalikeräys hiipumassa, kun en nähnyt Prisman ennakkoäänestyspaikassa yhtään kerääjää.
torstai 30. huhtikuuta 2009
Vappu
Kun ylioppilaslakki on saatu, niin sitä sekä saa että kuuluu käyttää vappuna. Näin sanoi isäni. Kyllä lakki kaksi päivää vuodessa menee, vaikka se 27 vuotta sitten "tienattu", silloin valkoinen, lakki onkin nyt liian pieni. On se kumma, että pää lihoo.
Vietämme vappua nykyisin kotona simaa juoden ja jääkiekkoa katsellen. Julkinen riekkuminen ei enää jaksa innostaa. Mieli on kuitenkin iloinen, kuin olisi shamppanjaa juonut. Ilo ilman viinaa voi olla jollekin teeskentelyä. Minulle ei ole.
Nyt on kevät!
Hyvää vappua!
Vietämme vappua nykyisin kotona simaa juoden ja jääkiekkoa katsellen. Julkinen riekkuminen ei enää jaksa innostaa. Mieli on kuitenkin iloinen, kuin olisi shamppanjaa juonut. Ilo ilman viinaa voi olla jollekin teeskentelyä. Minulle ei ole.
Nyt on kevät!
Hyvää vappua!
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Keski-Suomen päivänä JYP on rautaa
Täällä Jyväskylässä on viime päivät ollut todellista urheilujuhlaa, eikä vain sen tuntua. JYP pelasi hyvin ja voitti jääkiekon Suomen mestaruuden, joka oli joukkueen ensimmäinen. Eilen koko Jyväskyä oli sekaisin onnesta ja ylpeydestä, vaikka emmehän me tavalliset jyväskyläläiset voittaneet yhtään aloitusta, ottaneet yhtään potkua kiekon perässä, syöttäneet tai tehneet yhtään maalia tai torjuneet yhtään hyökkäystä. Emme kyllä myöskään istuneet jäähyaitiossa tai olleet paitsiossa. Kyllä sen kaiken tekivät rautaiset ammattilaiset niin JYP kuin vastustajat. Vai pitäisikö mieluummin käyttää sanaa yhteistyökumppanit? Jääkiekko-ottelu on pelinä joukkueiden yleisölle tarjoama viihde-elämys, jota ei mikään joukkue voi yksin tarjota.
Meille jyväskyläläisille ja keskisuomalaisille, varmasti muillekin kuin tosifaneille tai penkkiurheilijoille, JYP:n mestaruus toivottavasti merkitsee ylpeyttä omasta kaupungista, omasta maakunnasta ja identiteetistämme. Enää ei tarvitse kysyä, että Jyväskylä - kaupunkiko sekin on eikä Keski-Suomi - maakuntako sekin on. Saamme olla tyytyväisiä itseemme ja näin osallistua mestaruuteen, vaikka emme kaukalossa olleetkaan. Toivottavasti mestaruudesta koituu Jyväskylälle ja Keski-Suomelle paljon hyvää muistaessamme tämän riemun vielä pitkään.
KIITOS JYP!
Meille jyväskyläläisille ja keskisuomalaisille, varmasti muillekin kuin tosifaneille tai penkkiurheilijoille, JYP:n mestaruus toivottavasti merkitsee ylpeyttä omasta kaupungista, omasta maakunnasta ja identiteetistämme. Enää ei tarvitse kysyä, että Jyväskylä - kaupunkiko sekin on eikä Keski-Suomi - maakuntako sekin on. Saamme olla tyytyväisiä itseemme ja näin osallistua mestaruuteen, vaikka emme kaukalossa olleetkaan. Toivottavasti mestaruudesta koituu Jyväskylälle ja Keski-Suomelle paljon hyvää muistaessamme tämän riemun vielä pitkään.
KIITOS JYP!
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Mankelin väliin jäänyt pääsiäisjänis
Nyt on taas pääsiäinen ja tätä kirjoittaessa jo toinen pääsiäispäivä. Aurinko tanssii kyllä tällä hetkellä jossakin pilvien takana, mutta tanssia se on sekin. Siis Kristus nousi kuolleista! Kirjoitin Facebookiin sitä, että pitkät pääsiäispyhät tekevät minut "viikkopöllöksi", eikä maanantai tunnu nyt maanantailta.
Tulevina päivinä on paljon stressiä opponoinnin, erään luvatun artikkelin, yhden puolipakollisen leirin (Oikestaan leiri on Kiponniemessä eli Jyväskylässä. Eli se on sijaintinsa vuoksi pakollinen ja äärimmäisen velvoittava.) ja ennen kaikkea gradun vuoksi. Gradusta ei ainakaan näytä tulevan sitä lasta eikä paskaa, vaikka se nyt estääkin muut velvoitteet tai ainakin antaa tekosyitä niistä kieltäytymiselle. Leirin aika pitäisi käyttää kirjoittamiseen ja lukemiseen, johon rahapulakin antaisi hyvän perusteen. Nämä ristiriidat eivät gradua edistä yhtään. Mieli tekee heittää rukkaset naulaan, mutta niinhän minä olen melkein aina tehnytkin. Olen jäniksen tavoin pistänyt pääni pensaaseen ja paennut paikalta. En pidä itsestäni.
Tulevina päivinä on paljon stressiä opponoinnin, erään luvatun artikkelin, yhden puolipakollisen leirin (Oikestaan leiri on Kiponniemessä eli Jyväskylässä. Eli se on sijaintinsa vuoksi pakollinen ja äärimmäisen velvoittava.) ja ennen kaikkea gradun vuoksi. Gradusta ei ainakaan näytä tulevan sitä lasta eikä paskaa, vaikka se nyt estääkin muut velvoitteet tai ainakin antaa tekosyitä niistä kieltäytymiselle. Leirin aika pitäisi käyttää kirjoittamiseen ja lukemiseen, johon rahapulakin antaisi hyvän perusteen. Nämä ristiriidat eivät gradua edistä yhtään. Mieli tekee heittää rukkaset naulaan, mutta niinhän minä olen melkein aina tehnytkin. Olen jäniksen tavoin pistänyt pääni pensaaseen ja paennut paikalta. En pidä itsestäni.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Pieniä iloja ja kokousta
Tänään sain odotettavakseni kaksi iloista asiaa. Heinäkuussa on Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, joille olen pitkästä aikaa menossa. Nautin Kaustisen ilmapiiristä jo etukäteen, enkä enää ainakaan kovin paljoa murehdi siellä kadonnutta lippalakkiani, jossa oli pinssikokoelmani. Kaustiselle siis suuntautuu meidän lomamatkamme. Ties vaikka muurahaispesäkylpyyn uskaltautuisin.
Toinen tämän päivän hyvä uutinen, joka sisältää on samalla iloisesti odotettavan asian, on kokonaisuudessaan myönteinen kuntoutuspäätös. Saan niin avofysioterapian, lymfaterapian kuin yksilöllisen kuntoutusjaksonkin. Nykyisessä taantumassa ja Kelan tiukentaessa laitoskuntoutusta otan saamani kuntoutuspäätöksen vastaan onnellisena ja kiitollisena.
Ilomantsi, paratiisi on. Here I come. Sitten, kun menen Pääskynpesään kuntoutukseen, on elokuu ja minusta näkee sen.
Huomenna on Tikkakoskella yksi kokous, jonka jälkeen ajattelin käydä isän ja äidin haudalla, kun kerran niin lähellä heitä olen.
Toinen tämän päivän hyvä uutinen, joka sisältää on samalla iloisesti odotettavan asian, on kokonaisuudessaan myönteinen kuntoutuspäätös. Saan niin avofysioterapian, lymfaterapian kuin yksilöllisen kuntoutusjaksonkin. Nykyisessä taantumassa ja Kelan tiukentaessa laitoskuntoutusta otan saamani kuntoutuspäätöksen vastaan onnellisena ja kiitollisena.
Ilomantsi, paratiisi on. Here I come. Sitten, kun menen Pääskynpesään kuntoutukseen, on elokuu ja minusta näkee sen.
Huomenna on Tikkakoskella yksi kokous, jonka jälkeen ajattelin käydä isän ja äidin haudalla, kun kerran niin lähellä heitä olen.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Keväthuudolla heitän aikaista vesilintua
Tänään havahduin huomaamaan pääsiäisen olevan tulossa. Minä olen pääsiäisihminen. Pääsiäisessä minua puhuttelee sekä sen hengellinen sisältö että kevään herääminen. Vappu on jo liian myöhäinen kevään heräämiseen,vaikka minun kaltaiselleni aamun torkulle nuokkunätkelmälle olisikin aivan tyypillistä herätä, kun kevät on kuppelihtinut jalkeilla jo ties miten kauan. Mutta ei tule mittään. Jos pääsiäisestä nukkuu ohi, jää keväästä paljosta paitsi.
Graduun pitäisi löytää uutta virtaa, kun ei enää muut opiskelut haittaa. Aika valuu veden lailla hanhen selästä, eikä se takuulla taivastelemalla valmistu. Joitakin hyviä ajatuskehitelmän alkioita olen saanut FB-kaverin, joka on ollut Pääskynpesässä omahoitajani, kanssa viesteillessä. Kiitos, Kylmä, sinä lämmin ihminen.
Tällä hetkellä kuitenkin englanninkieliset kirjat ovat gradun hahmottamisen ja kirjoittamisen suurimpana vaikeutena. Niiden lukeminen on yhtä haukionkalaa. Heti, kun mieleen pääsee ajatus "Hei, nyt mä ymmärrän tätä", niin koko ymmärrys katoaa, ja kirjalla tekee mieli heittää sitä hanhea, joka on siis vesilintu. Jäljelle jää vain toivoton epätietoisuus, ymmärränkö mitään, osaanko viitata oikein ja niin edelleen.
Nyt keväthuutoni on siis aika epätoivoinen ja ainakin omia hermojani raastava. Kuin hakematta mieleeni tulee eräs Lauri Viidan lyhyt runo:
Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lantajuova järven jäällä,
Kesä tulee ihanaa!
Huomaan monien muidenkin tätä blogeissaan siteeranneen. Mikäs siinä, hyvä runo.
Graduun pitäisi löytää uutta virtaa, kun ei enää muut opiskelut haittaa. Aika valuu veden lailla hanhen selästä, eikä se takuulla taivastelemalla valmistu. Joitakin hyviä ajatuskehitelmän alkioita olen saanut FB-kaverin, joka on ollut Pääskynpesässä omahoitajani, kanssa viesteillessä. Kiitos, Kylmä, sinä lämmin ihminen.
Tällä hetkellä kuitenkin englanninkieliset kirjat ovat gradun hahmottamisen ja kirjoittamisen suurimpana vaikeutena. Niiden lukeminen on yhtä haukionkalaa. Heti, kun mieleen pääsee ajatus "Hei, nyt mä ymmärrän tätä", niin koko ymmärrys katoaa, ja kirjalla tekee mieli heittää sitä hanhea, joka on siis vesilintu. Jäljelle jää vain toivoton epätietoisuus, ymmärränkö mitään, osaanko viitata oikein ja niin edelleen.
Nyt keväthuutoni on siis aika epätoivoinen ja ainakin omia hermojani raastava. Kuin hakematta mieleeni tulee eräs Lauri Viidan lyhyt runo:
Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lantajuova järven jäällä,
Kesä tulee ihanaa!
Huomaan monien muidenkin tätä blogeissaan siteeranneen. Mikäs siinä, hyvä runo.
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Hiipiviä haamuja, hakemuksia ja muita kammotuksia
Ensiksi vähän koostetta tähän alkuun. Gradun otsikko on Kajan toiveesta muuttunut. Se on nyt "Kriittinen analyysi kuntoutuskeskusten stakeholder-suhteista".
Perjantaina 13. päivänä pääsi taas tapahtumaan tuo vuosittainen ikääntyminen. Se tarkoittaa samalla sitä, että valmistumiseni filosofian maisteriksi hiipii yhä vain lähemmäksi. Toivottavasti tuosta päivämäärällä varustetusta unelmasta tulee todellisuutta.
Tänään kävin eräässä paikassa, jossa en ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Tuo paikka oli kokous- ja juhlatiloiksi muutettu entinen sairaala eli Vanha Ortopedia. Olin Vanhassa Ortopediassa nyt tärkeässä asiassa - lautamieskoulutuksessa. Vaikka paikka olikin paljon miellyttävämpi ja arvostavampi kuin mitä se oli ennen, koin oloni siellä jälleen hyvin epämiellyttäväksi. Onneksi koulutusta ei sentään pidetty siinä pyöreässä tiilitornissa, missä ennen oli leikkaussali. Olisin varmasti haistanut eetterin ja oksentanut ahdistuksesta. Tuohon vanhaan sairaalaan - ja sen leikkaussaliin - liittyy minun mielessäni liian paljon pelkoa, kipua ja hylkäämistä. Vaikka se kaikki olikin silloin minun parhaakseni, en kuitenkaan koskaan oppinut kävelemään kutn minulle ja vanhemmilleni haluttiin uskotella. En tiedä, uskoivatko he noita herätettyjä turhia toiveita. Sen tiedän, mistä piikkikammoni on tullut.
Nykyään oma jumpparini ei suostuisi antamaan minulle akupunktiota, kun ne neulat saattavat kovissa lihaksissani katketa.
Toinen tämän päivän aikaansaannos on kuntoutushakemus. Ilokseni kuntoutuksen hakumenettelyä on järjellistetty, eikä lääkinnällisen kuntoutuksen hakemiseksi tarvitse enää täyttää kuin yksi nelisivuinen lomake. Lasten lorua lainatakseni:
Älä tule paha päätös. Tule hyvä päätös!
Perjantaina 13. päivänä pääsi taas tapahtumaan tuo vuosittainen ikääntyminen. Se tarkoittaa samalla sitä, että valmistumiseni filosofian maisteriksi hiipii yhä vain lähemmäksi. Toivottavasti tuosta päivämäärällä varustetusta unelmasta tulee todellisuutta.
Tänään kävin eräässä paikassa, jossa en ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Tuo paikka oli kokous- ja juhlatiloiksi muutettu entinen sairaala eli Vanha Ortopedia. Olin Vanhassa Ortopediassa nyt tärkeässä asiassa - lautamieskoulutuksessa. Vaikka paikka olikin paljon miellyttävämpi ja arvostavampi kuin mitä se oli ennen, koin oloni siellä jälleen hyvin epämiellyttäväksi. Onneksi koulutusta ei sentään pidetty siinä pyöreässä tiilitornissa, missä ennen oli leikkaussali. Olisin varmasti haistanut eetterin ja oksentanut ahdistuksesta. Tuohon vanhaan sairaalaan - ja sen leikkaussaliin - liittyy minun mielessäni liian paljon pelkoa, kipua ja hylkäämistä. Vaikka se kaikki olikin silloin minun parhaakseni, en kuitenkaan koskaan oppinut kävelemään kutn minulle ja vanhemmilleni haluttiin uskotella. En tiedä, uskoivatko he noita herätettyjä turhia toiveita. Sen tiedän, mistä piikkikammoni on tullut.
Nykyään oma jumpparini ei suostuisi antamaan minulle akupunktiota, kun ne neulat saattavat kovissa lihaksissani katketa.
Toinen tämän päivän aikaansaannos on kuntoutushakemus. Ilokseni kuntoutuksen hakumenettelyä on järjellistetty, eikä lääkinnällisen kuntoutuksen hakemiseksi tarvitse enää täyttää kuin yksi nelisivuinen lomake. Lasten lorua lainatakseni:
Älä tule paha päätös. Tule hyvä päätös!
lauantai 28. helmikuuta 2009
Nimeä ja mittareita
Pidetäänpäs nyt gradun ristiäiset, kun Eve kysyi tuossa yhdessä aikaisemmassa kommentissaan graduni nimeä. Graduni otsikko on Kela määrää - Selvitys kuntoutujan asemasta kuntoutuskeskuksen stakeholderina.
Graduni tutkimuksellinen painopiste on vähitellen siirtymässä verkkosivujen analysoimisesta autoetnografisen havainnoinnin suuntaan. Tällä viikolla olen tehnyt itsestäni toimintakykymittauksen, jonka tulokset tarkastutin omalla, minua yli 20 vuotta hoitaneella, jumpparillani. Odotan pääseväni vertaamaan FIM-mittaukseni tuloksia Pääskynpesässä minusta tehdyn FIM-mittauksen tuloksiin. Laitoskuntoutuksen standardissaan Kela edellyttää FIM-toimintakykymittausta. Sen verran siitä mittauksesta tiedän, että Pääskynpesässä saamani FIM-pisteet ovat huomattavasti alhaisemmat kuin itse mittauksessa saamani pisteet. Toimintakykyni on siis myös ollut huonompi Pääskynpesässä kuin kotona.
Toisaalta tuo ei ole mitenkään ihmeellistä, koska kuntoutuskeskuksessa FIM-toimintakykymittaus tehdään kuntoutuskeskusolosuhteissa, jotka poikkeavat huomattavasti kotiolosuhteista. Toinen syy mittaustulosten poikkeavuuteen on tietysti se, että kuntoutuskeskuksessa mittauksen tekee hoitaja, joka tuntee kuntoutujan suhteellisen lyhyeltä ajalta. Koska olosuhteet ovat erilaiset, ja kuntoutujan ja hoitajan tuntemus saattaa olla hyvinkin "ohutta", ei kuntoutuskeskuksessa tehtyä FIM-toimintakykymittausta voida mielestäni pitää välttämättä kovinkaan oikeana.
Mitäkö minulle muuta kuuluu. Odotan hyvin innokkaasti Muuramesalissa huomenna olevaa Sari Kaasisen Karjalaisen naisen lauluja -konserttia. Ihanaa päästä jonnekin tuulettumaan ja kuuntelemaan hyvää kansanmusiikkia.
Graduni tutkimuksellinen painopiste on vähitellen siirtymässä verkkosivujen analysoimisesta autoetnografisen havainnoinnin suuntaan. Tällä viikolla olen tehnyt itsestäni toimintakykymittauksen, jonka tulokset tarkastutin omalla, minua yli 20 vuotta hoitaneella, jumpparillani. Odotan pääseväni vertaamaan FIM-mittaukseni tuloksia Pääskynpesässä minusta tehdyn FIM-mittauksen tuloksiin. Laitoskuntoutuksen standardissaan Kela edellyttää FIM-toimintakykymittausta. Sen verran siitä mittauksesta tiedän, että Pääskynpesässä saamani FIM-pisteet ovat huomattavasti alhaisemmat kuin itse mittauksessa saamani pisteet. Toimintakykyni on siis myös ollut huonompi Pääskynpesässä kuin kotona.
Toisaalta tuo ei ole mitenkään ihmeellistä, koska kuntoutuskeskuksessa FIM-toimintakykymittaus tehdään kuntoutuskeskusolosuhteissa, jotka poikkeavat huomattavasti kotiolosuhteista. Toinen syy mittaustulosten poikkeavuuteen on tietysti se, että kuntoutuskeskuksessa mittauksen tekee hoitaja, joka tuntee kuntoutujan suhteellisen lyhyeltä ajalta. Koska olosuhteet ovat erilaiset, ja kuntoutujan ja hoitajan tuntemus saattaa olla hyvinkin "ohutta", ei kuntoutuskeskuksessa tehtyä FIM-toimintakykymittausta voida mielestäni pitää välttämättä kovinkaan oikeana.
Mitäkö minulle muuta kuuluu. Odotan hyvin innokkaasti Muuramesalissa huomenna olevaa Sari Kaasisen Karjalaisen naisen lauluja -konserttia. Ihanaa päästä jonnekin tuulettumaan ja kuuntelemaan hyvää kansanmusiikkia.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Stakeholder solmussa
Soitin äsken Kuntokeskus Rokuaan Utajärven Rokualle kysyäkseni vaikeavammaisten kuntoutuksesta siellä. Olipa hyvää asiakaspalvelua. Heillä ei ole erittäin vaativan tason kuntoutusta, mutta minä kyllä pärjäisin siellä. Puhelinkeskustelukumppanini korosti sitä, ettei Kuntokeskus Rokua ole mitenkään laitosmainen "toisin kuin monet muut kuntoutuskeskukset". Lisäksi hän tarjoutui pyytämättä lähettämään minulle esitteitä ja muuta heidän materiaaliaan.
Nyt tuntuu siltä, että gradua on helppoa ja kuntoutuskeskusten kannalta hyödyllistä tehdä. Olettamukseni ja ajatukseni siitä, että Kelan kustantamassa kuntoutuksessa olevaa vaikeavammaista kuntoutujaa on pidettävä kuntoutuskeskuksen stakeholderina, taitaa vaan muodostua epistemologiseksi ongelmaksi, jos tai kun kuntoutuskeskukset eivät pidä meitä asiakkainaan. Tuo kuntoutuskeskusten ja vammaiskuntoutujien välinen ristiriita onkin sitten aika suuri ongelma, jonka ratkaiseminen on tehtävälistalla ehkä kiireellisin asia. Minä olen vaikeavammainen kuntoutuja, mutta yhteisöviestintä tarkastelee asiaa organisaation eli kuntoutuskeskuksen kannalta. Organisaatiolla on valta päättää, mitä tahoja se pitää merkittävinä stakeholdereinaan. Onko sitten merkityksettömällä stakeholderilla mitään merkitystä?
Nyt tuntuu siltä, että gradua on helppoa ja kuntoutuskeskusten kannalta hyödyllistä tehdä. Olettamukseni ja ajatukseni siitä, että Kelan kustantamassa kuntoutuksessa olevaa vaikeavammaista kuntoutujaa on pidettävä kuntoutuskeskuksen stakeholderina, taitaa vaan muodostua epistemologiseksi ongelmaksi, jos tai kun kuntoutuskeskukset eivät pidä meitä asiakkainaan. Tuo kuntoutuskeskusten ja vammaiskuntoutujien välinen ristiriita onkin sitten aika suuri ongelma, jonka ratkaiseminen on tehtävälistalla ehkä kiireellisin asia. Minä olen vaikeavammainen kuntoutuja, mutta yhteisöviestintä tarkastelee asiaa organisaation eli kuntoutuskeskuksen kannalta. Organisaatiolla on valta päättää, mitä tahoja se pitää merkittävinä stakeholdereinaan. Onko sitten merkityksettömällä stakeholderilla mitään merkitystä?
perjantai 6. helmikuuta 2009
Flunssaa vai lorvikatarria?
Kulunut viikko on mennyt flunssan vuoksi täysin musta-valkoisille haaskalinnuille. Sain tartunnan Karilta, jolla tauti on ollut pahempana kuin minulla. Minä olen vain yskinyt ja nenä on vuotanut jonkin verran sekä kurkku ja toinen korva ovat aristaneet. Kunnon rehellistä kuumetta ei ole noussut, mitä nyt vain sen verran lämpöä, että olen joutunut perumaan koko viikon jumpat ja muut menot. Peruuntunut kampaaja ottaa eniten päähän. Jokatapauksessa olen ollut koko viikon niin väsynyt, että päivätorkut olisivat tehneet hyvää. Se onkin aika vakavaa, koska minähän en ole koskaan suostunut päivällä nukkumaan. Olen siis aika huolestunut. Myöskään gradu ei ole tällä viikolla edistynyt. Nyt täytyy vaan ottaa rauhallisesti ja malttaa parantua, kun tämä tauti on onneksi, ja toistaiseksi, vain lenssua, enkä ole esimerkiksi vatsataudissa.
Aika tässä vaan käy pitkäksi, kun mitään ei saa oikeasti aikaiseksi. Kai se tuo aivojen hapensaanti on vähäisempää, kun nenä on tukossa.
-------------------------------------------------------------------------------------
Norsu rullatuolissa täyttää kohta vuoden. Onnittelen siitä sekä itseäni että tämän blogin lukijoita. On ollut aika hauska huomata, miten sellaisissakin päivissä, joissa ei kovin kummoista kerrottavaa olekaan ollut, on sitten kuitenkin välähtänyt jotakin. Luultavasti itse olen oppinut tämän blogin kautta tuntemaan itseäni.
Joten Hauska tutustua, Tiina-Liisa!
Aika tässä vaan käy pitkäksi, kun mitään ei saa oikeasti aikaiseksi. Kai se tuo aivojen hapensaanti on vähäisempää, kun nenä on tukossa.
-------------------------------------------------------------------------------------
Norsu rullatuolissa täyttää kohta vuoden. Onnittelen siitä sekä itseäni että tämän blogin lukijoita. On ollut aika hauska huomata, miten sellaisissakin päivissä, joissa ei kovin kummoista kerrottavaa olekaan ollut, on sitten kuitenkin välähtänyt jotakin. Luultavasti itse olen oppinut tämän blogin kautta tuntemaan itseäni.
Joten Hauska tutustua, Tiina-Liisa!
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Vuosi vanhan vanhentaa - kaksi lapsen kasvattaa
Kai sitä on silloin vanha, kun kummipoika täyttää 21 vuotta. Muistan sen päivän, kun veljeni ilmoitti heille syntyneen pienen pojan. Se oli aivan uskomatonta, miten joku, jota ei ole ennen ollut, voi sitten olla niin kokonaisesti läsnä aivan kuin olisi aina ollut. Muistaakseni pääsin häntä heti sairaalaan katsomaankin. Sittemmin minua pyydettiin tuon pienen pojan, joka nyt siis on jo aikamies ja omien sanojensa mukaan: "taivaan vanha jo nyt", kummiksi. Se oli, jos mahdollista, vielä suurempi onni.
Sitähän leikillisesti sanotaan, että kummilapset perivät osan fiksuudestaan kummeiltaan. En tiedä. Nykyään hän opiskelee ja odottelee ensimmäistä omakasvattamaa koirapentuettaan syntyväksi. Syntymän ihme on aina jännä.
Sitähän leikillisesti sanotaan, että kummilapset perivät osan fiksuudestaan kummeiltaan. En tiedä. Nykyään hän opiskelee ja odottelee ensimmäistä omakasvattamaa koirapentuettaan syntyväksi. Syntymän ihme on aina jännä.
tiistai 27. tammikuuta 2009
Oppia antavat Sinuhet
Olen joutumassa gradun suhteen paniikkiin. Lukiessani tähän astisia kirjoituksiani, huomasin ajautuvani jatkuvasti tieteellisestä tekstistä mielipidekirjoitusten suuntaan. Siis gradua varten tarkoittamani kirjoitusräpellykset ovat kutakuinkin näiden blogikirjoitustn kaltaisia. (Leena Lehtolainen kirjoittaa: "Argh ja muut Korkeajännityksen kirosanat".) Siis kyllähän oma kokemus, kerronta ja tunteet kuuluvat Ellisin ja Bochnerin mukaan olennaisesti autoetnografiaan, mutta kaipa nekin pitäisi pitää kohtuudessa. Minä kompuroin vain omissa lillukanvarsissani, enkä osaa kirjoittaa yhtään mitään. 28.5. pitäisi olla jo niin valmista, kun on 2. esitelmä ja kesällä esitarkastuksen esitarkastus. Olin jopa suunnitellut, että työ olisi valmis ja kansissa 5. - 7.11.2009 Tampereen apuvälinemessuille. Vaan ei taida tulla lasta eikä paskaa.
No, voisihan sitä gradua kirjoittaa niinkuin Mika Waltari Sinuhe Egyptiläistä - muistaakseni seitsemään kertaan. Tähän saakka olen pyrkinyt kirjoittamaan kuin Sinuhe (Wallinheimo) gradua eli puoli tuntia päivässä.
Koska Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen oli ammatiltaan kallonporaaja, voi tähän loppuun mainita päivän käynnistä hammaslääkärillä. Ei juuri sattunut, mutta se hammasjuurien kaivelu on aivan kamalaa kuultavaa.
No, voisihan sitä gradua kirjoittaa niinkuin Mika Waltari Sinuhe Egyptiläistä - muistaakseni seitsemään kertaan. Tähän saakka olen pyrkinyt kirjoittamaan kuin Sinuhe (Wallinheimo) gradua eli puoli tuntia päivässä.
Koska Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen oli ammatiltaan kallonporaaja, voi tähän loppuun mainita päivän käynnistä hammaslääkärillä. Ei juuri sattunut, mutta se hammasjuurien kaivelu on aivan kamalaa kuultavaa.
tiistai 20. tammikuuta 2009
Pienistä tietokoneista, katutöistä ja ihmisistä
Aleksi tuossa kommentoidessaan eilistä kirjoitustani ihmetteli, ettei Amandan näytön rikkoutuminen mennyt takuuseen, vaikka miniläppärini on melko uusi (ja sen visalaskukin oli vasta maksettu). No, ei kai se takuukaan ihan mahdottomia korvaa. Näyttö nimittäin meni rikki sitä kääntäessäni peukalon painalluksella. Minähän olen vain tällainen heikko vammainen.;)
Lähellä tehtävät katutyöt uhkaavat katkaista pääsyn tuon isomman tien kautta kaupunkiin. Tietenkään en väitä olevani ainoa näillä kulmilla asuva, jota kadunrakennustyöt haittaavat ja jonka pitäisi päästä kulkemaan joko omalla autolla tai taksilla. Jalankulkijoille tietöistä ei kai ole niin paljon haittaa, jos kevyen liikenteen väylät eli pyörätiet ovat auki, mutta Frank-sähkäri ei tähän aikaan vuodesta ole parhaimmillaan. Ehkä tänne on autoille jokin vaihtoehtoinen kulkureitti, mutta ei ole mitenkään varmaa, osaavatko invataksit sitä käyttää. Olen oppinut noiden "kuljetuspalvelujen" suhteen skeptiseksi. Katutöiden etenemisvauhti on noin 10 - 15 metriä päivässä. En tiedä, joudunko noiden katutöiden vuoksi keskeyttämään yhden kurssin yliopistolla ja perumaan ensi perjantain jumpat. Huomenna ja torstaina haluaisin päästä pois kotoa.
Tämän päivän ilonaihe on ollut vapaapäivä avustajista. Minä olen sen verran erakko, että koen ylimääräisten ihmisten läsnäolon ahdistavaksi. Siksi tämä ylimääräinen vapaapäivä on ollut hyvin virkistävyydessään melkein lepoa ja yhtä juhlaa.
Lähellä tehtävät katutyöt uhkaavat katkaista pääsyn tuon isomman tien kautta kaupunkiin. Tietenkään en väitä olevani ainoa näillä kulmilla asuva, jota kadunrakennustyöt haittaavat ja jonka pitäisi päästä kulkemaan joko omalla autolla tai taksilla. Jalankulkijoille tietöistä ei kai ole niin paljon haittaa, jos kevyen liikenteen väylät eli pyörätiet ovat auki, mutta Frank-sähkäri ei tähän aikaan vuodesta ole parhaimmillaan. Ehkä tänne on autoille jokin vaihtoehtoinen kulkureitti, mutta ei ole mitenkään varmaa, osaavatko invataksit sitä käyttää. Olen oppinut noiden "kuljetuspalvelujen" suhteen skeptiseksi. Katutöiden etenemisvauhti on noin 10 - 15 metriä päivässä. En tiedä, joudunko noiden katutöiden vuoksi keskeyttämään yhden kurssin yliopistolla ja perumaan ensi perjantain jumpat. Huomenna ja torstaina haluaisin päästä pois kotoa.
Tämän päivän ilonaihe on ollut vapaapäivä avustajista. Minä olen sen verran erakko, että koen ylimääräisten ihmisten läsnäolon ahdistavaksi. Siksi tämä ylimääräinen vapaapäivä on ollut hyvin virkistävyydessään melkein lepoa ja yhtä juhlaa.
maanantai 19. tammikuuta 2009
Päättömän manxin mouruamista.
Otsikosta huolimatta tässä kirjoituksessa ei ole sanaakaan kissoista.
Kovasti on ollut takkuista blogin kirjoittaminen tänä vuonna, kun en vain ole saanut oikein ryhdytyksi. Eipä silti, mitään kovin maata kaatavaa ei ole vielä ehtinytkään tapahtua. Mitä nyt se uusi "miniläppäri" meni rikki, eikä sen rikkoontuminen kuulunut takuun piiriin. Arvaa harmittaako? Uuden koneen ostamiseen tarvittaville rahoille olisi nimittäin muutakin käyttöä - esimerkiksi hammaslääkäri. Helmikuussa ei tule kuuloonkaan, että menisin antiikkimessuille.
Uusi harrastus jäi aloittamatta, jossa on tietenkin se hyvä puoli, että aloittamatta jäänyttä harrastusta ei kyllästyttyään tarvitse lopettaa kesken. Jonkin tekeminen olisi vain ollut kivaa vaihtelua tälle jatkuvalle tietokoneen ääressä istumiselle. Täytyy kyllä sentään tunnustaa, että olen jäänyt koukkuun Facebookiin ja joihinkin sen peleihin. Että aikuinen, pian 47-vuotias, viitsiikin tuhlata aikaansa moisiin jonninjoutavuuksiin. Muuten potkaisisin itseäni, mutta kun istun persausteni päällä, niin eihän se onnistu.
Edelliseen kirjoitukseeni olin saanut kommentin. Kiitos, Satu. Minusta blogin kirjoittaminen on hauskempaa, kun saa palautetta. Siis kaikki nimeltä mainitsemattomat lukijat, jotka muulla tavoin olette ilmaisseet itsenne, ja muutkin antakaa tassunjälkenne, äänimerkkinne tai edes haisevan vastalauseenne.
Kappas, Nyt onkin jo seuraava päivä. Nukutaan siis ensin.
Kovasti on ollut takkuista blogin kirjoittaminen tänä vuonna, kun en vain ole saanut oikein ryhdytyksi. Eipä silti, mitään kovin maata kaatavaa ei ole vielä ehtinytkään tapahtua. Mitä nyt se uusi "miniläppäri" meni rikki, eikä sen rikkoontuminen kuulunut takuun piiriin. Arvaa harmittaako? Uuden koneen ostamiseen tarvittaville rahoille olisi nimittäin muutakin käyttöä - esimerkiksi hammaslääkäri. Helmikuussa ei tule kuuloonkaan, että menisin antiikkimessuille.
Uusi harrastus jäi aloittamatta, jossa on tietenkin se hyvä puoli, että aloittamatta jäänyttä harrastusta ei kyllästyttyään tarvitse lopettaa kesken. Jonkin tekeminen olisi vain ollut kivaa vaihtelua tälle jatkuvalle tietokoneen ääressä istumiselle. Täytyy kyllä sentään tunnustaa, että olen jäänyt koukkuun Facebookiin ja joihinkin sen peleihin. Että aikuinen, pian 47-vuotias, viitsiikin tuhlata aikaansa moisiin jonninjoutavuuksiin. Muuten potkaisisin itseäni, mutta kun istun persausteni päällä, niin eihän se onnistu.
Edelliseen kirjoitukseeni olin saanut kommentin. Kiitos, Satu. Minusta blogin kirjoittaminen on hauskempaa, kun saa palautetta. Siis kaikki nimeltä mainitsemattomat lukijat, jotka muulla tavoin olette ilmaisseet itsenne, ja muutkin antakaa tassunjälkenne, äänimerkkinne tai edes haisevan vastalauseenne.
Kappas, Nyt onkin jo seuraava päivä. Nukutaan siis ensin.
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Vanha Nuutti poistaa joulun
Poistimme tänään joulukoristeet ja olimme kerrankin ajoissa. Perinteisen ja yleisesti hyväksytyn aikataulun noudattaminen johtui lähinnä siitä, että parvekkeella ollut joulukuusemme kaatui kovan tuulen vaikutuksesta taas lauantaina, emmekä viitsineet tai jaksaneet nostaa sitä enää pystyyn. Toinen hyvä peruste joulukoristeiden pois ottamiselle on taloudellinen. Jyväskylässä joulukuuset kuljetetaan maksutta ennen 11.1., jonka jälkeen ne hävitetään kuivajätteen mukana maksullisesti.
Nyt on siis arki alkanut ja elän kevätlukukautta. Minulla tuleekin olemaan hyvin kiireinen kevät, koska graduseminaarin toinen esitelmä on 28.5. ja gradun ensimmäisen version pitää olla valmis kesäkuun alussa. Ei sitten muuta kuin remingtoni rallattamaan, sanoi isä. Tosin nykyisin tuon pitäisi kai olla esimerkiksi, että Anna acerille askaretta.
Nyt on siis arki alkanut ja elän kevätlukukautta. Minulla tuleekin olemaan hyvin kiireinen kevät, koska graduseminaarin toinen esitelmä on 28.5. ja gradun ensimmäisen version pitää olla valmis kesäkuun alussa. Ei sitten muuta kuin remingtoni rallattamaan, sanoi isä. Tosin nykyisin tuon pitäisi kai olla esimerkiksi, että Anna acerille askaretta.
torstai 1. tammikuuta 2009
Uusi vuosi, uusi kunta, uudet kujeet
Vuosi on vaihtunut ja uusi kalenteri on "korkattu". Mielessäni uudenvuodenpäivään liittyy myös hiukan surullisuutta, koska uudenvuodenpäivä potkaisee joulun melkein vuoden päähän. Uudenvuoden aattona joulu on vielä lähellä ja ainakin minä elän vielä joulun jälkilämmössä. Uudenvuodenpäivä muuttaa kaiken lopettamalla joulun paljon tehokkaammin kuin loppiainen Nuutinpäivästä puhumattakaan.
Olen tänään muuttanut liikkumatta metriäkään. Tosin tämä tapahtui viime yönä monelle muullekin maalaiskunnassa ja Korpilahdella asuneelle, kun vanhat kunnat lakkasivat olemasta ja uusi Jyväskylä syntyi.
Minulla ei ole haikea mieli kuntamuutoksen vuoksi, kun vammaispalvelutkin pelaavat ainakin toukokuun loppuun anotulla tavalla, mutta ymmärrän niitä, joille ajatukset itsenäisistä maalaiskunnasta ja Korpilahdesta ovat rakkaita, ja joita esimerkiksi viranomaispalvelujen karkaaminen uuden kunnan keskustaan pelottaa. Onhan uusi Jyväskylä aika suuri. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että uusi Jyväskylä olisi voinut ottaa vaakunakseen Korpilahden vaakunan, koska se on kaunis ja siihen ei liity sellaisia alistamisen tai alistumisen mielikuvia, kuin mitä Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan vaakunoihin mahdollisesti liittyy.
Noista uusista kujeista nyt vielä tiedä. Tosin nyt uutena kaupunkilaisena voisi käyttää Jyväskylän hyviksi mainostettuja erityisliikuntapalveluja. Minun tuurillani ne kuitenkin menisivät luentojen tai graduseminaarin päälle. Neulahuovutuskin kiinnostaisi.
Olen tänään muuttanut liikkumatta metriäkään. Tosin tämä tapahtui viime yönä monelle muullekin maalaiskunnassa ja Korpilahdella asuneelle, kun vanhat kunnat lakkasivat olemasta ja uusi Jyväskylä syntyi.
Minulla ei ole haikea mieli kuntamuutoksen vuoksi, kun vammaispalvelutkin pelaavat ainakin toukokuun loppuun anotulla tavalla, mutta ymmärrän niitä, joille ajatukset itsenäisistä maalaiskunnasta ja Korpilahdesta ovat rakkaita, ja joita esimerkiksi viranomaispalvelujen karkaaminen uuden kunnan keskustaan pelottaa. Onhan uusi Jyväskylä aika suuri. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että uusi Jyväskylä olisi voinut ottaa vaakunakseen Korpilahden vaakunan, koska se on kaunis ja siihen ei liity sellaisia alistamisen tai alistumisen mielikuvia, kuin mitä Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan vaakunoihin mahdollisesti liittyy.
Noista uusista kujeista nyt vielä tiedä. Tosin nyt uutena kaupunkilaisena voisi käyttää Jyväskylän hyviksi mainostettuja erityisliikuntapalveluja. Minun tuurillani ne kuitenkin menisivät luentojen tai graduseminaarin päälle. Neulahuovutuskin kiinnostaisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)