keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Ilomantsi paratiisi on (eli seksiä atomikeossa)

Pääskynpesästä tuli kutsu vaikeavammaisten yksilölliselle laitoskuntoutusjaksolle, joka on juuri ennen joulua, mutta ei jouluna. Kutsukirjeen mukana oli Kelan laitosmuotoisen kuntoutuksen standardissaan edellyttämä ennakkotietokyselykaavake.

Kuinkahan paljon taas on menty Kelan määräysten taakse piiloon samalla tyydyttäen kyselijän omaa uteliaisuutta? Vai mitä muuta voi päätellä, kun kysytään terveydentilani vaikutuksesta sukupuolielämääni? Radioaktiivisuudella ei nyt ole mitään vaikutusta muurahaisten sukupuolielämään, sanoi yksi tuttava-vainaa halutessaan ilmaista mielipiteensä jonkin asian asiaankuulumattomuudesta. Piru jostakin änkesi aivoihini - tietenkin. Mielenkiintoinen havainto oli sekin, ettei vaikeahoitoisten kuntoutujien lähtökohtaisesti oleteta opiskelevan. Mikäköhän se on se minun vakavin vammani? Se taitaa olla gradu.

Naamakirjassa ajateltua

Kävin tänään serkkuni kanssa mielenkiintoista keskustelua stakeholderista ja subjektista, josta keskustelusta seuraava oma pohdiskeluni:

Yksittäinen kansalainen ei voi kaataa valtiota esimerkiksi muuttamalla maasta tai kieltäytymällä maksamasta veroja. Valtion olemassaolo ei siis ole kansalaisista riippuvainen, kuten yrityksen olemassaolo on riippuvainen mm. asiakkaista. Ainakin teoriassa vaikeahoitoinenkin kuntoutuja voisi kaataa kuntoutuskeskuksen äänestämällä jaloillaan eli valitsemalla toisen kuntoutuskeskuksen, jos on saamaansa kuntoutuspalveluun tyytymätön. Järjen mukaan (ja normaalien ihmisten ollessa kyseessä) kuntoutuja on siis paitsi stakeholder myös subjekti oman kuntoutuksensa suhteen.
Toinen asia tietenkin on, ettei kuntoutuja ole kuntoutuksen järjestämisessä sopija osapuoli vaan kuntoutussopimukset tehdään laista huolimatta Kelan ja kuntoutuskeskusten välillä. Kuntoutuja ei siis tämän vuoksi ole stakeholder, vaan tuotannontekijä kuntoutuksen tuotantolaitoksissa.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Vammaisen liikuntaesteinen valitusviisu

Kävin tänään Palokan Pelimannitalossa katsomassa, kun Keski-Suomen opaskoirakerho sai Palokan Lions-Clubilta avustuksen. Apurahat menivät varmasti oikeisiin kohteisiin ja kakkukahvit olivat herkullisia.

Itse pelimannitalo vaan ei ollut perskiitäjän mieleen. Muutenhan tuo Palokan Pelimannitalo on ihan hyvä yritys olla pyörätuolia käyttävän yleisön kannalta esteetön, mutta kun ulko-ovi aukeaa luiskan eteen eli väärään suuntaan, näkyy surullisesti, että esteettömyyttä on kyllä kovasti yritetty, mutta että sitä ei sitten loppuun saakka jaksettukaan ajatella. Olisiko se toisinpäin aukeava ovi tai ennen portaita 30 cm pidempi tasanne maksanut niin hirveästi, vai loppuivatko rakentajien rahat juuri siihen paikkaan?

Toinen silmiinpistävä este oli esiintymislava jonne ei pyörätuolilla liikkuva itsenäisesti pääse. Kun Palokan pelimannitaloon rakennettiin esiintymislava, oletettiin siis automaattisesti pyörätuolin käyttäjien olevan soitto-, laulu-, tanssi- ja esintymistaidottomia. Voihan lisäksi olla että me pyörätuolin käyttäjät olemme pelimannitalon rakentajien mielessä raukkoja rullatuolipotilaita, eikä siihen asenteeseen sitten ajetakaan tietoa ilman muurinsärkijää. Minä kyllä tunnustan olevani laulu-ja soittotaidoton, mutta monella pyörätuolin käyttäjällä toimivat kädet aivan yhtä hyvin kuin "terveilläkin".

Mitenköhän rakennuslainsäädänön saisi ulottumaan myös yksityiseen rakentamiseen?

torstai 20. marraskuuta 2008

Kun tulee keppiä ja porkkanaa, on se toisaalta HUH toisaalta hyvä.

Tänään oli jälleen yksi hyvä graduseminaari ainakin minulle, kun sain Kajalta tunnin ajan erittäin tehokasta yksilöohjausta. Toivottavasti graduseminaarista oli hyötyä myös Kajalle. Meidän lisäksemme muita ei ollut tänään paikalla. Olenkohan minä sitten sellainen, joka pakenee gradun kirjoittamista graduseminaariin toisten kirjottaessa omia gradujaan tehokkaasti kotona. Minun graduni esitarkastuksen esitarkastus on kesäkuussa 2009. Silloin pitää ensimmäisen version olla Kajan luettavana. Kiire, tuo kielteinen sana, on taas vaarassa tulla.

Olen kai ottanut vaikutteita adoptoimastani Alberto-aasista, kun en liiku muuten kuin kepillä tai porkkanalla. Minä olen ehdottomasti produktiivisen viimetingan ihminen. Jos minulla on aikaa tuhottomasti, en saa aikaiseksi yhtään mitään. Minä tarvitsen hösseliä.

Ihanaa, kun on lunta maassa. Se on ihanaa, vaikka en voikaan enää moneen kuukauteen ajaa sähkärillä. Lumisen maiseman estetiikka korvaa joskus talvesta aiheutuvan esteisyyden, sanovat sitten vammaisuusaktivistit mitä tahansa. Nii-ih!

Ostin syksyn piristykseksi tämän taulun. Muuten hyvä, mutta kun siihen menivät kaikki hammaslääkärirahat.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Hammaslääkärissä osa 3

Tämä syksy on ollut ainakin hammasten kivistystä, vaikka ei, onneksi, itkua kuitenkaan. Hammasvaivojen vuoksi ovat niin bloggaus kuin opiskelukin olleet vähän tauolla.

Olin hammaslääkärissä sekä perjantaina että eilen. Perjantaina ilmiannoin terveyskeskushammaslääkärille väärän hampaan. Vain minä osaan olla noin suuri idiootti. Siihenkin hampaaseen pitää sitten tehdä juurihoito. Tyhmästä päästä kärsii taas koko ruumis - ja pankkitili. Eilen aloitettiin juurihoito siihen kesällä paikattuun hampaaseen. Hammasremontti jatkuu nyt pitkälle ensi vuoden puolelle. Hyvä minä...

...Nyt pitää taas vähän omakehuretostella ja olla kiitollinen, kun Aina Valpas-blogi katsoi minut blogipalkinnon arvoiseksi.


Nyt vedän vähän mutkia suoraksi, kun ilmoitan antavani tämän blogipalkinnon noille blogini oikeassa reunassa mainituille blogeille, joista aksucom on uusin.

torstai 13. marraskuuta 2008

Vaikeuksia terminologiassa

Gradun kirjoittaminen suomeksi on helpompaa kuin englanniksi kirjoittaminen. Vaikeus on siinä, että suomeksi kirjoitettaessa myös termit pitäisi suomentaa. Tänään eteeni tuli termi autoethnography, jolle olen yrittänyt löytää suomenkielistä yhdenmukaista vastinetta. Löysin kaksi suomennosta 'kokemuskirjoittaminen' ja 'narratiivinen etnografia', mutta nämä olivat vain yksittäisiä esimerkkejä, eivätkä ne siten taida olla riittävän hyviä. Ehkä tulen käyttämään ilmaisua autoetnografia.

Miksi juuri tämän termin suomentaminen on sitten niin tärkeätä? Minä käytän gradussani yhtenä materiaaleja omia kuntoutuspäiväkirjojani, mutta huomasin lukiessani Ellisin ja Bochnerin artikkelia, että voisin kirjoittaa koko graduni käyttäen minämuotoista kerrontaa, koska kuitenkin olen suorastaan limittyneenä, ellen peräti jumittuneena, aiheeseeni. Autoethnography on metodi, jossa tutkija lähtee liikkeelle omasta kokemuksestaan ja omasta taustastaan. Minun aiheeni siis vaatii juuri tätä lähestymistapaa. En voisi, kaltoin kohdeltuna kuluttajayleisön jäsenenä ilman kuluttajan oikeuksia, olla "neutraalisti" näkymättömissä, vaikka haluaisinkin. Eri asia sitten on, otetaanko kuntoutuskeskuksissa työni vastaan vain yhden vammaisen tuotannontekijän marinana, vai otetaanko se vastaan oikeasti. No, työ ja ohjaaja neuvovat luultavasti ajallaan tässäkin.

Tästähän taisi tulla nyt aika valmista pohdintaa. En vielä tiedä sisällytänkö graduun myös työprosesseja käsitteleviä blogitekstejäni. Toisaalta gradu ehkä oli tämän blogini alkuperäinen tarkoitus. Nyt tämä on virtuaalinen muistikirja, jonka nyt toivon ainakin Kajan ja Aleksin lukevan, kun täällä kerrankin on oikeaa asiaa.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Mehr Licht lepopäivänä

Ulkona on harmaata, synkkää ja pimeää. Minä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka lähtevät tätä kaupunkien pimeää kaamosta pakoon etelän lämpöön ja valoon. Niin minäkin haluaisin. Minä en tule toimeen ilman kirkasvalolamppua, vaikka en olekaan "oikeasti" kaamosmasentunut. Mielini tekisi taas ostaa jokin nätti pieni koristelamppu. Lamput ovat minun jokasyksyinen mieliteko.

Tänään on isänpäivä. Minä olen yhä enemmän Isän tyttö. Isä nukkuu jo Tikkakosken hautuumaalla, mutta muisto hänestä ja henkinen perintö ovat voimakkaita ja eläviä. Appiukkoni elää Nivalassa hyvävoimaisena ja hänellä on tänään myös nimipäivä. Onnea Teuvo!

Harmaaseenkin päivään pitäisi etsiä jotakin piristystä. Noppahan sen keksikin: Nyt aletaan palloleikkiä tai narusta kiskomista ja vietetään lepopäivää.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Hullutukset jatkuvat syksyisen mielen piristykseksi.

Tänään adoptoin aasin. Se ei kuitenkaan ole poliittinen kannanotto USA:n vaaleihin, koska olen jo aikaisemmin adoptoinut norsun Boråsin eläintarhasta.
Idean aasin adoptoimisesta sain Senjan Orifame-blogista, jossa siis oli linkki
espanjalaiseen aasien ja muulien suojelusivustoon. Tietenkin minun piti olla itselleni uskollinen. Minun adoptoimani rescue-aasi, Alberto, on sokea. Karihan tietysti kommentoi sanomalla, että sinullahan on jo yksi aasi. Itseironia on hyvä taito, jota mieheni viljelee hyvin onnistuneesti.

Tänään olisi ollut hyvä tilaisuus edistää gradua, mutta Jyväskylän valtuuston juhlakokouksen radiointi jätti mielenkiinnossa gradun kauas taakseen. Oli hyvä, kun en tullut valituksi valtuustoon. Hätä olisi tullut kokouksessa kokouksen pituuden vuoksi käteen, eikä siitä olisi päästy käden käänteessä. Niin on hyvin kuin käy, sanoi aikanaan joku muukin vaalit hävinnyt ehdokas

lauantai 1. marraskuuta 2008

Hullutuksia

Tunnen suurta, sisäistä levottomuutta. Tällä hetkellä minulle ei riitä se, mitä minulla on. Toisaalta elämässäni ei ole aikaa eikä konkreettista tilaakaan aloittaa mitään uutta.

Minä haluaisin siis hevosen. Vanha hyvä totuus on, että halutahan aina saa. Miksi minä aloitan kaikki lauseet sanalla 'toisaalta'? Haluaisin myös aloittaa maalaamisen uudestaan, mutta siihenkään ei ole tilaa, ja tietysti joku pesservisserpissis (betterknowasshole) tai muu terapiavammainen löytäisi maalaamisestani jotain kuntouttavia motiiveja. Viiteentoista vuoteen en ole kastanut sivellintä väriin. Miksi aloittaisin nytkään?

Onkohan tämä nyt jotakin vaalikrapulaa? Jos nyt kuitenkin kävisin taidemuseossa tai jossakin. Yleensä eksistentiaalinen maailmantuska haihtuu joskus laiskuuden mukavuusvyöhykkeille.