Taas on kirjoitettava uusi vuosiluku, jonka numeroita on haeskeltava ympäri näppämistöä. Mahtaa joku kellokalle mitata kohta senkin, kuinka paljon enemmän vuosiluku 2010 kuluttaa aikaa verrattuna vuosilukuun 2009. No siinähän sitä saa aikaa kulumaan.
Kirjoitusten taso ei ole parantunut vuosikymmenen vaihtuessa.
Ei. En aio tehdä uudenvuodenlupauksia, vaikka -isi lista onkin pitkä. PitäISI laihduttaa, pitäISI opiskella ja pitäISI tehdä gradu, pitäISI olla ystävällisempi, pitäISI päivittää tätä ja sukututkimusblogia ja ehkä kirjoittaa blogia myös englanniksi. Ennen kaikkea pitäisi pitää parempaa huolta itsestään, muista ihmisistä ja tavaroistaan.
Vuoden 2010 alkurunoksi valitsen Oiva Paloheimon Lampaanpolskan kokoelmasta Elopeltojen yli vuodelta 1943
Lampaanpolska
Mustana lampaana maailman
elämän tarhassa taaperran,
sarvet sairaina pusken pään
pahuksen suureen veräjään.
Typeryyden muori mun keritsee,
kinttuni köyttää ja kiroilee,
pistää kylkiin ja - piruvie,
pässin viimeiset villat vie.
Kilikilikello on kaulassain,
etten mä hukkaan joutuisi vain,
etten mä vimmalla pässin pään
syöksyisi avaraan elämään.
Kilikilikelloa kuuluvaa
muorini tarkkaa kauempaa,
villoja kahmii ja puntaroi.
Kilikilikelloni tarhassa soi.
Kerranpa vielä mä tempun teen:
täräytän veräjäni levälleen,
vilistelen rannalle pakanamaan
pakanoita villoilla naurattamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti