Tänä kesänä olen kuunnellut Ritva Valkaman radioluentaa Kari Hotakaisen kirjasta Ihmisen osa. Valkama lukee sitä jokaisena arkipäivänä puoli kuuden aikaan illalla. Lähes aina olemme olleet silloin syömässä. Ihmisen osa on aika raaka kirja ja monta kertaa on mieleeni tullut, ettei se ole kaikkein parasta ruokailun taustaseuraa. Esimerkiksi tämän päiväisessä osassa siinä leikattiin ihmiseltä kieli irti. Ehkä en osta tätä Kari Hotakaisen kirjaa itselleni.
Olenkohan minä tullut vanhaksi siinäkin mielessä, että koen raakuuden ja väkivallan kirjoissa ja televisiossa ahdistavana. Edesmennyt tätini, joka olikin "nyyhkyromaanien" suurkuluttaja, oli samanlainen. Minä jätän väkivaltaisen kirjan kesken ja vaihdan kanavaa tai suljen koko TV:n, jos sieltä tuleva elokuva on K-15. En kestä enää verta ja suolen pätkiä, vaikka mm. kauhusarjakuvat minua lapsena kiehtoivatkin. Taisin lapsena lukea liikaa keskitysleirikuvauksia, koska luin kaiken mitä suinkin käsiini sain. Minulla ei ollut kesämökillämme juuri muutakaan tekemistä kuin lukea ja pelata pasianssia.
Kirjallisuuden tuon genren yliannostus ei suuremmin harmita. Onhan maailmassa paljon muuta luettavaa sitten, kun gradun teolta taas kirjallisuudelle aikaa liikenee. Omasta kirjahyllystänikin löytyisi lukemattomia lukemattomia kirjoja melkein pienen kyläkirjaston tarpeisiin. Siinäpä sitä olisikin kesäurakka, jos en sitten juuttuisi niihin vanhoihin ja monta kertaa luettuihin ihaniin kirjoihin.
1 kommentti:
Mä en kans katso K15-leffoja koskaan (ja monia se ihmetyttää). Lapsena uskalsin kyllä lukea vaikka mitä jännäreitä, tosin niinhän sitä sanotaan, että lukiessa ei (lapsi) pysty kuvittelemaan tapahtumia itselleen liian pelottaviksi (ellei ole sitten siihen mennessä esim. leffoissa nähnyt raakuuksia). Mut tosiaan minäkin haluaisin esimerkiksi elokuvista hyvän mielen. Ehkä sitten tulin "vanhaksi" jo kaksikymppisenä. ;)
Lähetä kommentti