Tunnen suurta, sisäistä levottomuutta. Tällä hetkellä minulle ei riitä se, mitä minulla on. Toisaalta elämässäni ei ole aikaa eikä konkreettista tilaakaan aloittaa mitään uutta.
Minä haluaisin siis hevosen. Vanha hyvä totuus on, että halutahan aina saa. Miksi minä aloitan kaikki lauseet sanalla 'toisaalta'? Haluaisin myös aloittaa maalaamisen uudestaan, mutta siihenkään ei ole tilaa, ja tietysti joku pesservisserpissis (betterknowasshole) tai muu terapiavammainen löytäisi maalaamisestani jotain kuntouttavia motiiveja. Viiteentoista vuoteen en ole kastanut sivellintä väriin. Miksi aloittaisin nytkään?
Onkohan tämä nyt jotakin vaalikrapulaa? Jos nyt kuitenkin kävisin taidemuseossa tai jossakin. Yleensä eksistentiaalinen maailmantuska haihtuu joskus laiskuuden mukavuusvyöhykkeille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti