Kirjoista ja kirjoittamisesta

Kävin tänään Jyväskylän kirjamessuilla, josta kirjoja tuli ostettua repullinen. Tosin Jyväskylän yliopiston PR-reppu on aika pieni, mutta kuitenkin. Isä olisi varmaan taas kauhuissaan, mutta onneksi muuttoa ei ole lähiaikoina edessä, ettei kenenkään tarvitse kirjoja pakkailla eikä kanniskella. Mielestäni en ostanut mitään hömppää enkä turhaa, vaan graduoppaan ja muuta sopivaa. Messuilla oli kiva myös tavata vanhoja tuttuja. Oikein onnistunut tapa viettää palmusunnuntaita.

Näin gradun ollessa pakkokirjoitusta, ja kun käytän tutkimusmenetelmänäni autoetnografiaa, olen miettinyt itseäni kirjoittajana. Mielestäni minä en ole kirjallinen ihminen, vaikka bloggaus onkin tällä hetkellä tärkeä harrastus, ja olen käynyt sekä lehtiavustaja- että kriitikkokurssin. Onko ristiriitaista? Joskus, kun kirjallisuustiede oli pääaineeni, sanoin, että en koskaan kirjoita elämän tarinaani, runoja tai romaania, vaan että minusta tulisi kriitikko.

En ole koskaan erikoisemmin pitänyt ajatuksesta kirjoittaa omaelämäkerta tai muistelmat, kun en ole pitänyt tähän astisen elämäni saavutuksia mitenkään maininnan arvoisina. Nyt kuitenkin gradua varten pitää kirjoittaa tarinoita. No, kirjoittamaan oppii tietysti kirjoittamalla.

Sellaisen havainnon olen autoetnografisesta graduaineistostani tehnyt, että kuntoutuspäiväkirjani sekä kuntoutusjaksoja tai kuntoutusta ylipäätään koskevat blogikirjoitukseni poikkeavat paljonkin toisistaan. On kuin niillä kirjoituksillani olisi eri yleisöt. Kuntoutuspäiväkirjani ovat jopa kuivan toteavia, ulkoa opitun oloisia niin, että ne varmasti täyttävät kaikki vaaditut muodollisuudet. Nämä blogikirjoitukset taas... No, joopa joo. Mieluummin luen itsekin näitä kuin kuntoutuspäiväkirjojani.

Toisenlainen graduahdistus

Nyt olen päässyt graduni kanssa vauhtiin! Tänään päivitin Sisällysluettelon ja kirjoitin ensimmäisen luvun eli Johdannon. Valmista tekstiä tuli yhteensä 7 sivua. Helppoahan se nyt vielä on, kun johdantoon ei tullut lähdeviittauksia. Kyllä kai se pikkuhiljaa onnistuu valmiiksi saakka.

Mieskin on antanut kirjoitusrauhan. Kun vielä olisi joku tyhjä ja siisti pöytä, jonka ääressä voisi lukea, tehdä muistiipanoja ja tarkistaa sitten lopuksi lähdeviitteet. Toinen työhuone voisi olla ihan hyvä juttu. Tälle pöydällehän ei enää mitään mahdu.

Harakanpesiä hakkuuaukeilla

Palailen graduni pariin, kun on kiire saada se valmiiksi kaiken suurisuisen kuuluttelun ja uhoamisen vastineeksi. Taas löytyi runo kuin graduni metaforaksi. Runo löytyi tällä kertaa tästä blogista pagistaan.blogspot.com.

Harakanpesä

Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!

Lauri Pohjanpää



Kuntoutusjaksolla minulla oli mukanani Carolyn Ellisin autoetnografiaa käsittelevä kirja (The Ethnographic I), joka herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Minusta tuntuu, että en pysty tuottamaan mitään oikein kunnollista ja puhdasta tekstiä, vaan asialliseksi ja teorian vaatimukset täyttäväksi, analyyttiseksi tarkoitetusta tekstistä tulee minulta liian kevyttä, kun taas tunteita ja muistoja herättävästä narratiivista tulee sitten taas vastaavasti liian kuivaa ja kuolettavan tylsää. Soveltuuko oman tarinan vuodatus yhteisöviestintään? En halua, että gradustani tulisi sairauskertomus, kun se ei hyödyttäisi kuntoutuskeskuksia.

En tiedä, kun taas on hirveä paniikki ja riittämättömyyden tunne koko gradua kohtaan. Miksi en voinut tyytyä olemaan evp Humanististen tieteiden Kandidaatti?

Tämä Astrid rouva tietokone on muuten hirveän herkkähipiäinen ja "itteottonen, kun Pillin Jussin tamma" noin niin kuin oululaisen äitini sanontaa lainatakseni. Aina välillä, kun käteni osuu hänen numeronäppäimistöönsä sanat katkeavat monelle riville ja sitten on teks
issä avaraa kuin aukkohakkuussa. Hermot me
nee.

Kotini mun

Kuntoutusjakso on taas tältä erää ohi. Olin kotona n. klo 20:00. Matka meni hyvin ja kesti melko tarkkaan tasan 4 tuntia. Täällä ei mikään ole muuttunut ja vessanseinän reikäkin on yhä korjaamatta.

Huomenna uusin voimin kohti yhteiskunnallisia velvollisuuksia. Gradun pariin palaan täydellä teholla vasta keskiviikkona. Tosin muukin opiskelu vaatii osansa viikoilla 13 ja 14. Kohtalaisen suuri, vanhanaikainen kirje- ja lehtipostipino pitäisi myös selvittää lähipäivinä.

Kuntoutuksessa oli hyvä, mutta nyt on aika ja voimaa elää taas, normaalia, omaa elämää.

Vaikka sielu on vielä matkalla ja laukut purkamatta, mieli helisee Eino Leinoa

Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,
niin saatte te vasten suuta!
Nyt raudasta mulla on jänteret,
nyt luuni on yhtä luuta.

Ei aina voi onnistua (ei edes joka kerta)

Luontokuntoutus oli iso pettymys. Kyllähän sitä kakarana oli jännää mennä eväiden kanssa "retkelle" ison kiven taakse tai, niin kuin minä kaadetun keinutuolin alle tai veljien kerrossänkyyn, josta äiti oli tehnyt teltan.

Mutta vastaavan tyylinen retki täällä - voi herrajjestas ja anna mun kaikki kestää. Luontokuntoutus on Pääskynpesän tähtituote meille kuntoutujille. Sen mukaan Pääskynpesä on profiloitunut, mutta nyt profiili sukelsi pahemman kerran. Tosin nyt on talvi, ja kylmä, ja henkilökuntapula, mutta eikö nyt jotakin muuta kuin takapihan rantakota? Minä sitäpaitsi inhoan makkaraa.

Taitaa rullatuolin norsu olla tulossa 2-vuotiaan uhmaikään, kun näin urputtaa.

Olen siis kirjoittanut kaksi vuotta tätä blogia. Onnea minulle!

Kuntoutuskuulumisia

Kirjoitan nyt blogipäivityksen tällä Pääskynpesän asiakkaiden käytössä olevalla tietokoneella. Kuntoutusjakso on täällä sujunut tähän saakka ihan kivasti (siis ilman "hipsuja") ja, uskoakseni sujuu niin ihan jakson loppuun saakka. Olkapää alkaa jo olla parempi. Muutenkin on hyvä olo. Parempi kuin viime kerralla - elokuussa.

Iltaisin olen lukenut mukaan ottamaani metodikirjaa ja mielessäni on monia graduun liittyviä ajatuksia, jotka pitää testata yhdessä Kajan kanssa. Gradulaskuria en uskalla katsoa, mutta tiedän että aikaa on jo liian vähän.

Torstaina on taas luontokuntoutus. Saa nähdä, minkälainen se on. Suolle ei tähän aikaan vuodesta pääse. Tuskin pääsee pilkillekään, vaikka mieli tekisi. Kunpa se luontokuntoutus olisi jotakin unohtumatonta!

Pako teknologiasta eli retki ikivanhoihin

Huomenna lähden Ilomantsiin. Joten tämä blogikirjoitus saattaa jäädä viimeiseksi kirjoitukseksi yli kahteen viikkoon. En nimittäin ota mukaani kumpaakaan tietokonettani, vaan aion paastota tietokoneista ja sosiaalisista medioista, joihin blogitkin lasketaan kuuluviksi. Näin teen, vaikka gradunohjaajani Kaja vaatii jo tuloksia, enkä ole uskaltanut vilkaistakaan tuohon aikalaskuriin. Kyllähän sitä toki voisi jättää nettipiuhat ja -mokkulat kotiinkin... Facebookissa notkuminen veisi kuitenkin suurimman osan tuottavasta tietokoneajasta niin, ettei se mitään hyödyttäsi. Olkoon siis koko tietokone ja bittiavaruus. Otan mukaani englanninkielisen metodologiakirjan ja keskityn sen lukemiseen. Tai siis ainakin aikomukseni on vakaa, mutta pelkään tuntevani itseni tässäkin asiassa.

Tänään tein jotain ihan muuta ja jotain yllättävän spontaania. Olin Palokan pelimannitalossa järjestetyssä kalevalaisessa juhlassa. Juhlan ohjelmassa oli kanteleen soittoa sekä Pekka Kivikkään pitämä, vaikuttava, kalliomaalausesitelmä. Tunnen oppineeni tänään hyvin paljon.

Kalevalaisessa juhlassa oli tietenkin myös kalevalaista runonlausuntaa, joka jälkeen päin aiheutti minulle mieleisen yllätyksen. Lausuja oli nimittäin opettanut minulle peruskoulun yläasteella kauppaoppia. Olin kuulemma saanut luokan parhaimman koenumeron jostakin kokeesta. Niinhän se on, ettei apina tunne ketään, mutta apinan tuntevat kaikki.

Minähän nautin koko olemuksellani sekä kantelemusiikista että kalliomaalauksista. Nyt on hyvä mieli pitkäksi aikaa, kun tuli lähdettyä. Tänään otin taas esteettistä kuntoutusta ja huomenna alkaa se virallinen lääkinnällinen ja psyko-fyysis-sosiaalinen "oikea" Kelan tarjoama kuntoutus.

Tuumasta toimeen ennen kuntoutusjaksoa

Palautin eilen sen roikkuneen esseen, ja nyt on sitten aika korjata gradustani tähän saakka tehdyt virheet sekä palauttaa mieleen, mitä oikeastaan olenkaan tutkimassa ja tekemässä. Se on viime kuukausien aikana päässyt aika tehokkaasti unohtumaan. Vielähän tässä on kolme päivää aikaa opetella ennen kuin lähden Pääskynpesään kuntoutukseen.

Vaikka tässä tuleekin kiire gradun kanssa, olen päättänyt ottaa tietokoneista kahden viikon ajaksi täydellisen paaston. En siis ota mukaani tietokoneitani en Amaliaa enkä Astridia. Kuntoutusjakso on siis olkapään parantamisen aikaa, että saan sen gradun edes jotenkin kirjoitettua.

Olkapääni (se ainoa toimiva palloniveleni) on siis taas kipeä, enkä tiedä, mikä sen on taas ärsyttänyt. Jos se ei Pääskynpesässä parane, hakeudun vaikka OMT-fysioterapiaan.

Epäilen sinne joutuvanikin, koska en usko enää laitoskuntoutusjaksoihin. Sorry vaan.