KÄH ja IT

Tämä ei ole yhtään positiivinen blogipäivitys. Olen tällä hetkellä hieman masentunut, kun kaunein kevät on menossa ohi ja minulla jatkuu flunssa jo toista viikkoa. Voiko jonnin joutavampaa olla kuin kevätflunssa? Viime viikon koleuksissa tämä vielä menetteli, mutta nyt, kun ulkona kuulemma radion ja lämpömittarin mukaan on lämmintä niin, voi räkä ja KÄH!

Viime tiistaina sain palautteen gradustani ja siinähän kävi niin kuin olin pelännyt. Ei ole hyvä eikä tuollaisena mene läpi. KÄH toisen kerran! Motivaationi opiskeluun ja graduun on kokonaan kadonnut, eikä tämä flunssa ole mikään motivaation kohottaja.

Ehkä minun pitäisi selittää tuo otsikossa oleva ja moneen kertaan toistuva KÄH. Minun ukkini ei kuulemma kiroillut ainakaan lastensa kuullen, mutta pitihän sitä vasaran osuessa peukaloon jotakin sanoa. Pahassa paikassa ukin suusta kuuluikin pidätelty KÄH. Minä kyllä luulen, että ukin mielessä silloin kyllä vihtahousut taisivat vilistä, mutta mumin pelossa hän tiedosti itsehillintänsä esimerkillisesti. Ehkä ukki oli aikaansa edellä, kun tuo IT-lyhenne keksittiin vasta monta vuosikymmentä ukin poismenon jälkeen. Jolloin se alkoi merkitä informaatioteknologiaa.

Kun minä joskus tästä toivun, niin ehkä minun pitää ottaa lusikka käteen, jonka kauneudesta en tiedä, ja palata omaan iiteeheni eli graduun, mutta kyllä siinä sitten taitaa monta kähiä päästä.

Kylmä talvi pois on mennyt.

Kevätsää lämmittää,
luonnon kaiken herättää.
Katsokaa! Sulaa maa,
Puut jo silmut saa.

Tuo lastenlaulu on ainoa musiikkikappale, jonka olen oppinut soittamaan sekä 5-kielisellä kanteleella että panhuilulla. Siksi kai sen tuohon alkuun kirjoitin. Minulla oli panhuilu, mutta ajoin vahingossa sen päältä, eikä pajupillit kestäneet pyörätuolia. Siitä tuli siis parkuva panhuilu.

No, vielä eivät puut lehdi Keski-Suomessa, mutta kevät on tullut. Kevät on tullut, ja vaalit ovat menneet. Elämä jatkuu niin kuin ennenkin. Sitähän se kevätkin on todistus elämän jatkumisesta.

Olkoon tämä se viimeinen blogikirjoitus, jossa on maininta gradustani. Lähetin nimittäin sen tiistaina esitarkastukseen. Luulen, toivon ja uskon, että siihen ei tarvitse esitarkastuksen jälkeen tehdä muuta kuin joitakin oikeakielisyys korjauksia. Vielä pitää jaksaa toukokuussa tehdä opiskelutehtäviä, mutta sen jälkeen MINULLA ON KESÄLOMA. En nyt kehu itseäni, mutta katson sen ansainneeni.

Toivotan tämän blogin lukijoille hyvää pääsiäistä

Ihan olisi sellainen olo kuin olisi jotain tehnytkin

Voitte arvata, että olen puhki. Jätin tänään graduni esitarkastuksen esitarkastukseen. Eilen olin vielä ihan pilvissä ja onneni kukkuloilla, mutta nyt... Jonkun pitäisi kaivaa minut täältä ylös. Eikä se vielä mitään valmis ole, kun kyllästyin taistelemaan sivunumeroinnin kanssa. Takaisin se vielä tulee, kuin bumerangi huonon heittäjän omaan päähän vaikka kuinka tähtäisi sitä kengurua. No, nyt on muutama päivä aikaa tehdä jotakin muuta.

Seurakuntavaalitkin oli, enkä tullut valituksi. Tosin kaikki ehdokkaat pääsivät varavaltuutetuiksi. Joten jokin luottamustoimi sieltä sitten ensi vuonna tulee. Diakonia tai sairaalasielunhoito kiinnostaisivat, koska mikään ei liene tärkeämpää kuin olla kivussa rinnalla.

Muutenkin kuuluu ihan hyvää. Nyt voi jo antaa adventin tulla.

Erikoista tekemistä joskus aina marraskuussa

Huomenna taas siirretään kelloja tunti kohti viime kesää. Alkaa siis talviaika, jota jotkut normaaliajaksi kutsuvat. Kesäajanhan se normaaliaika pitäisi olla, koska kesäaika on pidempi. Kaamea kaamos ja loskapaskakelit ovat jo alkaneet. Sekin tuntuu pöljältä ja idioottimaiselta, että kelloja siirretään huomenna, eikä vasta maanantaina kuukauden vaihtuessa lokakuusta marraskuuksi.

Marraskuussa on hääpäivämme, joka osui äidinisäni syntymäpäiväksi. Emme vain tienneet sitä tuona tragikoomisena päivänä 15 vuotta sitten, kun häissämme moni asia meni pieleen. Tämän blogikirjoituksen otsikko muuten tulee mieheni kosinnasta, kun hän kysyi, "Onko sulla marraskuussa mitään erikoista tekemistä?" Marraskuuhun siis liittyy myös hiukan romantiikkaa.

Tänä vuonna ei auta eikä ehdi kaamosta murehtia. Marraskuu on nimittäin se gradukuu. Voihan se juuri tänä vuonna olla hyväkin, että ulkona on tylsää ja ankeaa. Tulee ainakin gradu tehdyksi paniikin omaisessa mutta produktiivisessa viimetingassa. Vaihdoin näytön taustakuvaksi gradun tehtävälistan, joka on lähes aina silmieni edessä marraskuun ajan. Näytönsäästäjän "Gradu valmis 1.12." voi aina tärräyttää pois päältä, mutta taustakuvan vaihtaminen on jo isomman riesan tie.

Marraskuussa on myös seurakuntavaalit 14.-15.11. Pitää muistaa itsekin käydä äänestämässä.

Ripustimessa

Kirjoitan tätä hiukan haikealla mielellä. Minun "akateeminen äitini", on pian lähdössä pois yliopistolta. Minun pitää saada graduni ennen hänen lähtöään valmiiksi. Tänään meillä oli gradunohjauskeskustelu, jossa itse pro gradu-tutkielma taisi jäädä elämän rinnalla sivuosaan, ja taisimme me vähän karhuista ja norsuistakin jutella. :) Mutta kuten sanoin, me olemme molemmat muutoksen edessä.

Nyt yllätän itseni miettimästä, mitä ihmettä teen sitten gradun jälkeen. Onhan noita opintoja senkin jälkeen vielä tekemättä, mutta ne loput (vajaa 40 opintopistettä) eivät tunnu oikein missään. Kai ne loput ovat sitten niitä "maapähkinöitä" ja siksi motivaation puute on uhkaamassa. Kuitenkin minun pitää määritellä itseni uudestaan elämän kartalle, kun minulta poistuu graduntekijän identiteetti ja yksi puheenaihe, jolla kyllästyttää lähimmäisiään. Jotenkin kummallisesti sitä elämänsä aina ripustaa joihinkin määritelmiin, ja sitten kun sen henkarin luovuttaa tai se otetaan tarpeettomana pois, tuntuu huteralta. Sitä vähän aikaa joutuu ajattelemaan, että kaatuuko.

Tänään olen ajatellut lämpimästi toistakin opettajaani, jolla on tänään syntymäpäivä. Hän opetti minua Viittakiven opistossa yli 20 vuotta sitten. Talvikurssin päättyessä hän antoi minulle kaulakorun, jossa luki "Those, who shed light, shall endure burning." Muutaman muunkin tuon opettajan ohjeen kuulen melkein korvissani: "Where is a will, there is the way." ja niin kuin hän kurssin päättäjäisissä kaikista muista poiketen sanoi: "On hyvä, että te lähdette pois. Teitä ei tarvita täällä. Ihmiset tarvitsevat teitä maailmassa teidän kotonanne."

Onneksi aikanani pääsin kouluun ja opiskelemaan, ja onneksi saan valmistua vajaan kahden vuoden päästä 50-vuotis syntymäpäivänäni kuten olen suunnitellutkin.

Kesä kellahti syksyksi

Tämä on minun viimeinen iltani Pääskynpesässä. Huomenna ilomantsilainen invataksi vie minut takaisin kotiin Palokkaan, ja maanantaina alkaa arki ja opiskelu. Kesä on vaihtunut syksyksi.

Menneessä kesässä oli unohtumatonta kolme kohokohtaa. Niitä oli sopivasti yksi kullekin kesän kuukaudelle. Niistä kaikista: kokoomuksen puoluekokouksesta Jyväskylässä, matkasta Kaustiselle ja omatoimiretkestäni Hattuvaaraan ja itärajalle olen jo blogissani kirjoittanut, ja ne rytmittivät kesäni mukavasti.

Joitakin asioita jäi kesällä tekemättä joko helteen tai oman saamattomuuteni vuoksi, mutta ehkä kaikkea ei ollut tarkoitettukaan juuri kesälle 2010. En kiertänyt Palokkajärveä enkä käynyt museoissa tai torilla. Myöskin sukulaisvierailut jäivät vähiin, vaikka ei se minua haittaa. Kuitenkin vuoden 2010 kesä oli hyvä kesä, ja nyt kuntoutusjakson jälkeen tunnen itseni voimaantuneeksi ja virkistyneeksi.

Katse on kuitenkin suunnattava jo alkaneeseen syksyyn. Tämä syksy menee tiiviisti gradun parissa. En ilmoittaudu nyt millekään muulle kurssille. En ilmoittautunut myöskään kansalaisopistoon. Jos syksyllä haluan jotakin harrastaa, niin minullahan on nyt kaksi viisikielistä kanteletta ja sukututkimusta voin jatkaa. Pääasia nyt on kuitenkin graduni, jonka edistyminen ei olekaan enää helteistä kiinni.

Hiki lentää ja kunto kohoaa

Maanantaina saavuin taas kuntoutukseen tänne Pääskynpesään ja hyvin on mennyt tähän saakka. Kuntoutusjakson ohjelma on tuttua ja turvallista, kun olen täällä jo niin monta kertaa ollut. On hyvin paljon omasta halusta ja viitseliäisyydestä kiinni, mitä kuntoutusjaksosta saa irti. Onneksi Pääskynpesän hoito- ja kuntoutushenkilökunta tietää jo aika hyvin tapani ja tarpeeni. Nyt on - ja on odotettavissa - ihan kunnon rääkki varsinkin, kun suosikkikääkänrääkkäjäni palaa ensi viikolla lomaltaan. ;)

Heinäkuun helteiden vuoksi jäi gradun tekeminen vähän huonolle hapelle. Siksi minun pitää kuroa menetetty opiskeluaika kiinni täällä. Minulla on mukanani tietokoneeni Astrid ja iso kassi kirjoja. Kuntoutuspäiväkirjaa en enää tällä kuntoutusjaksolla kirjoita, vaan analysoin jo edellisillä kuntoutusjaksoilla kirjoitettuja päiväkirjoja, ja luen lähdemateriaalia.

Ihanaa, kun on kesä. Voi olla ulkona, ja Ilomantsi näyttää parhaimmat puolensa. Nytpä taidan pompata sähkäriin ja painella pogostalle tallentamaan Pohjois-Karjalaisia maisemia kännykkäkameralla. Päivä on nimittäin kyläkyytiä vaille pulkassa.

Kyllä, kiitos, tarkenee

Heti kärkeen pyydän lukijoiltani anteeksi sitä, ettei tässä kirjoituksessa taida olla paljon päätä tai häntää. Se johtuu tästä kuumuudesta. Koirakin tuossa makaa lattialla pitkin pituuttaan, mutta kissat nauttivat varmasti. Tuuletin on hyvä keksintö.

Minulla mielekäs ajattelu tuntuu edellyttävän viileämpää säätä. Mitään kummoisempaa ei ole viime aikoina tapahtunut, kun tuonne ulos kuumuuteen ei kertakaikkiaan kärsi mennä. Pitänee kai antaa itselleen lupa puhtaaseen oleskeluun. Pitää olla stressaamatta tekemättömistä töistä ja edistymättömästä gradusta, kun ei synny mitään valmista, ja jatkaa ilmojen viiletessä. Tietokoneen ja tarvittavat kirjat voi elokuussa ottaa mukaan kuntoutukseen pitkien kuntoutusviikkojen viihdykkeeksi. Olen Pääskynpesässä kuntoutuksessa neljä viikkoa ja ilman gradua saattaisin tulla siellä ns. täihini ja nähdä pikku-ukkoja.

Onneksi on sentään vielä valoisaa. Minä rakastan tätä kesäistä valoisuutta. Kunpa tätä kesän valoa voisi säilöä talven varalle. Pitäisi vaan saada tehdyksi suunnittelemani palokkajärven ympäriajo, ettei sen ajamatta jääminen jäisi talveksi kismittämään. Sitähän ei tiedä, minkälainen ensi kesästä tulee.

Merimiehen housut

Kesä on käännähtänyt taas niin kutsutun ison kesän puolelle ja kierähtänyt korkeimman kohtansa ohi laskusuuntaan. Pitihän se pessimismi taas päästää valloilleen.

Jos taivas olisi kangasta, siitä tulisi nyt housuja kokonaiselle laivastolle. Ison kesän myötä ilmat ovatkin käyneet sellaisiksi, kuin monet toivovat. Aurinko paistaa ja lämmin ilma hoitaa monia kylmälle arkoja, eikä ulos tarvitse ainakaan takkia pukea. Tästä auringonvalosta minä pidän kuitenkin eniten. Kesäpäivän seisauksen aika meni vähän "omasta eestään", kun vain jaksoi sataa ja oli niin pimeää, että piti pitää valoja päällä. Vaatisin pimeästä ja pilvisyydestä rahojani takaisin, jos voisin ja olisin auringosta jotakin maksanut, mutta säistäkään ei voi valittaa hovioikeuteen, mikä on hyvä asia.

Ostin viime viikolla uuden kännykän, koska halusin paremman kännykkäkameran mukana kulkevaksi kameraksi, kuin vanhassa kännykässäni oli. Vielä en sillä ole kovin montaa kuvaa ottanut. Joten vielä en tiedä, teinkö viisaan hankinnan vai en. Minun pitäisi myös oppia valokuvaamaan.

Siinä siis kesän harrastus, jos gradulta aikaa jää. Gradu on kuitenkin se kaikkein tärkein, koska sitä kuuta odottaa jo moni muukin nousevaksi.

Taas kukkasilla kukkulat

Nyt on kesä ja kesäkuu, vaikka ei kesälomasta ole vielä tietoakaan. Graduahan sitä pitää näin kesälläkin tehdä, että ensi syksynä saa sen pois käsistä ja että ensi lukuvuotena voisi syventyä vaikka johonkin sivuaineeseen. Gradun jälkeen olisi sitten jo kaksi kolmasosaa filosofian maisterin tutkinnosta tehty. No joo, näitä ehtii miettiä syksylläkin.

Taisin edellisessä kirjoituksessa kirjoittaa kesäsuunnitelmistani tai niiden olemattomuudesta. Olen ajatellut kiertää palokkajärven sähkärilläni, kun järven ympäri on rakennettu kevyen liikenteen väylät. Samalla tulisi testattua väylien esteettömyys ainakin siltä osin, miten väylälle pääsee sähkärillä. Eppäillä soppii, niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan.

Kun nyt kesälläkin muistaisi, että mikään ei ole este mihinkään. Eläminen on itsestä kiinni ja ihan lähelläkin on nähtävää. Ainakin paikallisissa museoissa pitää käydä.

Sen verran kiirettä pitää pitää, ettei kesä mene ohi liian pian. Niin ja sitten se gradu.

Kesäiloa

Onpas aikaa kulunut viimeisimmästä blogipäivityksestäni. Kirjoittamattomuuteen on ollut hyvä syy, kun olen tuohon graduun paneutunut.Korjataanpa asiaa nyt edes hiukan. Mitään maata kaatavaa ei ole tapahtunut, kun gradu ei ole mahdollistanut mitään erityisempää tapahtumista. Harvat lukijani eivät näin ole menettäneet mitään. Mitäpä elämässäni ilman gradua ja opiskelua olisikaan? Siinä kai tyhjää kättä kääntelisin... Graduni on vieläkin kesken, mutta onneksi sain siihen lisäaikaa.

Kesä ei tuone isompia muutoksia. Uutena kokemuksena voin ottaa Kokoomuksen puoluekokouksen, johon heikkona hetkenä lupauduin talkoolaiseksi, täällä Jyväskylässä. Näen sitten varmasti tosi merkittäviä ihmisiä. Jännittää jo!

Toisaalta on helpotus tietää, ettei esimerkiksi Jyrki Katainen ole Paavi, vaan hän on oikeasti ihminen siinä missä muutkin. Sen saan nyt sanoa vaikka televisiokameroille, eikä sitä leikattaisi uutisista pois. Enköhän siis osaa puoluekokouksen aikaan käyttäytyä. (Vuonna 1989 vastaava kommenttini paavista leikattiin sammakkona uutisista kokonaan pois.)

Meidän Ilomme täyttää tänään 5 vuotta.

Juukelin kuukeli

Nämä googlen systeemit vievät välillä hermot, kun blogger ja gmail eivät toimi yhteen, ja niiden välillä pitää pomppia. Voihan tietysti olla, että en vain osaa toimia täällä virtuaalisissa maailmoissa, ja ihan varmasti niin onkin.

Gradu etenee hitaasti, mutta kumminkin etenee. Olen yrittänyt kirjoittaa teoria osuutta. Kirjoittaminen on vain jotenkin niin itseni ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, etten ole varma omasta ymmärryksestäni enkä koko maisteriksi opiskelun mielekkyydestä. Minua vaivaa siis uskonpuute.

Kevät on kuitenkin tulossa, vaikka se tällä hetkellä näkyykin lähinnä järkyttävänä koiran tassuissa ja pyörätuolin pyörissä sisälle tulevassa kuran määrässä. Siivota saisi vaikka joka päivä, mutta minä en halua tänne avustajia, kun tuon gradun kanssa on niin kiire juuri nyt. Avustajat ovat nimittäin tavattoman innostuneita heidän tehokkaasta imuristaan, joka pitää aivan helvetillistä meteliä, ja on melutasoltaan. takuulla kaikkien työsuojelumääräysten vastainen laite. Siinä sitten pitäisi samalla kirjoittaa.

Parvekkeelle minun tekisi mieleni saada joku pallotuija tai muu vastaava, joka voisi talvella olla joulukuusena.

Kirjoista ja kirjoittamisesta

Kävin tänään Jyväskylän kirjamessuilla, josta kirjoja tuli ostettua repullinen. Tosin Jyväskylän yliopiston PR-reppu on aika pieni, mutta kuitenkin. Isä olisi varmaan taas kauhuissaan, mutta onneksi muuttoa ei ole lähiaikoina edessä, ettei kenenkään tarvitse kirjoja pakkailla eikä kanniskella. Mielestäni en ostanut mitään hömppää enkä turhaa, vaan graduoppaan ja muuta sopivaa. Messuilla oli kiva myös tavata vanhoja tuttuja. Oikein onnistunut tapa viettää palmusunnuntaita.

Näin gradun ollessa pakkokirjoitusta, ja kun käytän tutkimusmenetelmänäni autoetnografiaa, olen miettinyt itseäni kirjoittajana. Mielestäni minä en ole kirjallinen ihminen, vaikka bloggaus onkin tällä hetkellä tärkeä harrastus, ja olen käynyt sekä lehtiavustaja- että kriitikkokurssin. Onko ristiriitaista? Joskus, kun kirjallisuustiede oli pääaineeni, sanoin, että en koskaan kirjoita elämän tarinaani, runoja tai romaania, vaan että minusta tulisi kriitikko.

En ole koskaan erikoisemmin pitänyt ajatuksesta kirjoittaa omaelämäkerta tai muistelmat, kun en ole pitänyt tähän astisen elämäni saavutuksia mitenkään maininnan arvoisina. Nyt kuitenkin gradua varten pitää kirjoittaa tarinoita. No, kirjoittamaan oppii tietysti kirjoittamalla.

Sellaisen havainnon olen autoetnografisesta graduaineistostani tehnyt, että kuntoutuspäiväkirjani sekä kuntoutusjaksoja tai kuntoutusta ylipäätään koskevat blogikirjoitukseni poikkeavat paljonkin toisistaan. On kuin niillä kirjoituksillani olisi eri yleisöt. Kuntoutuspäiväkirjani ovat jopa kuivan toteavia, ulkoa opitun oloisia niin, että ne varmasti täyttävät kaikki vaaditut muodollisuudet. Nämä blogikirjoitukset taas... No, joopa joo. Mieluummin luen itsekin näitä kuin kuntoutuspäiväkirjojani.

Toisenlainen graduahdistus

Nyt olen päässyt graduni kanssa vauhtiin! Tänään päivitin Sisällysluettelon ja kirjoitin ensimmäisen luvun eli Johdannon. Valmista tekstiä tuli yhteensä 7 sivua. Helppoahan se nyt vielä on, kun johdantoon ei tullut lähdeviittauksia. Kyllä kai se pikkuhiljaa onnistuu valmiiksi saakka.

Mieskin on antanut kirjoitusrauhan. Kun vielä olisi joku tyhjä ja siisti pöytä, jonka ääressä voisi lukea, tehdä muistiipanoja ja tarkistaa sitten lopuksi lähdeviitteet. Toinen työhuone voisi olla ihan hyvä juttu. Tälle pöydällehän ei enää mitään mahdu.

Harakanpesiä hakkuuaukeilla

Palailen graduni pariin, kun on kiire saada se valmiiksi kaiken suurisuisen kuuluttelun ja uhoamisen vastineeksi. Taas löytyi runo kuin graduni metaforaksi. Runo löytyi tällä kertaa tästä blogista pagistaan.blogspot.com.

Harakanpesä

Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!

Lauri Pohjanpää



Kuntoutusjaksolla minulla oli mukanani Carolyn Ellisin autoetnografiaa käsittelevä kirja (The Ethnographic I), joka herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Minusta tuntuu, että en pysty tuottamaan mitään oikein kunnollista ja puhdasta tekstiä, vaan asialliseksi ja teorian vaatimukset täyttäväksi, analyyttiseksi tarkoitetusta tekstistä tulee minulta liian kevyttä, kun taas tunteita ja muistoja herättävästä narratiivista tulee sitten taas vastaavasti liian kuivaa ja kuolettavan tylsää. Soveltuuko oman tarinan vuodatus yhteisöviestintään? En halua, että gradustani tulisi sairauskertomus, kun se ei hyödyttäisi kuntoutuskeskuksia.

En tiedä, kun taas on hirveä paniikki ja riittämättömyyden tunne koko gradua kohtaan. Miksi en voinut tyytyä olemaan evp Humanististen tieteiden Kandidaatti?

Tämä Astrid rouva tietokone on muuten hirveän herkkähipiäinen ja "itteottonen, kun Pillin Jussin tamma" noin niin kuin oululaisen äitini sanontaa lainatakseni. Aina välillä, kun käteni osuu hänen numeronäppäimistöönsä sanat katkeavat monelle riville ja sitten on teks
issä avaraa kuin aukkohakkuussa. Hermot me
nee.

Kuntoutuskuulumisia

Kirjoitan nyt blogipäivityksen tällä Pääskynpesän asiakkaiden käytössä olevalla tietokoneella. Kuntoutusjakso on täällä sujunut tähän saakka ihan kivasti (siis ilman "hipsuja") ja, uskoakseni sujuu niin ihan jakson loppuun saakka. Olkapää alkaa jo olla parempi. Muutenkin on hyvä olo. Parempi kuin viime kerralla - elokuussa.

Iltaisin olen lukenut mukaan ottamaani metodikirjaa ja mielessäni on monia graduun liittyviä ajatuksia, jotka pitää testata yhdessä Kajan kanssa. Gradulaskuria en uskalla katsoa, mutta tiedän että aikaa on jo liian vähän.

Torstaina on taas luontokuntoutus. Saa nähdä, minkälainen se on. Suolle ei tähän aikaan vuodesta pääse. Tuskin pääsee pilkillekään, vaikka mieli tekisi. Kunpa se luontokuntoutus olisi jotakin unohtumatonta!

Pako teknologiasta eli retki ikivanhoihin

Huomenna lähden Ilomantsiin. Joten tämä blogikirjoitus saattaa jäädä viimeiseksi kirjoitukseksi yli kahteen viikkoon. En nimittäin ota mukaani kumpaakaan tietokonettani, vaan aion paastota tietokoneista ja sosiaalisista medioista, joihin blogitkin lasketaan kuuluviksi. Näin teen, vaikka gradunohjaajani Kaja vaatii jo tuloksia, enkä ole uskaltanut vilkaistakaan tuohon aikalaskuriin. Kyllähän sitä toki voisi jättää nettipiuhat ja -mokkulat kotiinkin... Facebookissa notkuminen veisi kuitenkin suurimman osan tuottavasta tietokoneajasta niin, ettei se mitään hyödyttäsi. Olkoon siis koko tietokone ja bittiavaruus. Otan mukaani englanninkielisen metodologiakirjan ja keskityn sen lukemiseen. Tai siis ainakin aikomukseni on vakaa, mutta pelkään tuntevani itseni tässäkin asiassa.

Tänään tein jotain ihan muuta ja jotain yllättävän spontaania. Olin Palokan pelimannitalossa järjestetyssä kalevalaisessa juhlassa. Juhlan ohjelmassa oli kanteleen soittoa sekä Pekka Kivikkään pitämä, vaikuttava, kalliomaalausesitelmä. Tunnen oppineeni tänään hyvin paljon.

Kalevalaisessa juhlassa oli tietenkin myös kalevalaista runonlausuntaa, joka jälkeen päin aiheutti minulle mieleisen yllätyksen. Lausuja oli nimittäin opettanut minulle peruskoulun yläasteella kauppaoppia. Olin kuulemma saanut luokan parhaimman koenumeron jostakin kokeesta. Niinhän se on, ettei apina tunne ketään, mutta apinan tuntevat kaikki.

Minähän nautin koko olemuksellani sekä kantelemusiikista että kalliomaalauksista. Nyt on hyvä mieli pitkäksi aikaa, kun tuli lähdettyä. Tänään otin taas esteettistä kuntoutusta ja huomenna alkaa se virallinen lääkinnällinen ja psyko-fyysis-sosiaalinen "oikea" Kelan tarjoama kuntoutus.

Tuumasta toimeen ennen kuntoutusjaksoa

Palautin eilen sen roikkuneen esseen, ja nyt on sitten aika korjata gradustani tähän saakka tehdyt virheet sekä palauttaa mieleen, mitä oikeastaan olenkaan tutkimassa ja tekemässä. Se on viime kuukausien aikana päässyt aika tehokkaasti unohtumaan. Vielähän tässä on kolme päivää aikaa opetella ennen kuin lähden Pääskynpesään kuntoutukseen.

Vaikka tässä tuleekin kiire gradun kanssa, olen päättänyt ottaa tietokoneista kahden viikon ajaksi täydellisen paaston. En siis ota mukaani tietokoneitani en Amaliaa enkä Astridia. Kuntoutusjakso on siis olkapään parantamisen aikaa, että saan sen gradun edes jotenkin kirjoitettua.

Olkapääni (se ainoa toimiva palloniveleni) on siis taas kipeä, enkä tiedä, mikä sen on taas ärsyttänyt. Jos se ei Pääskynpesässä parane, hakeudun vaikka OMT-fysioterapiaan.

Epäilen sinne joutuvanikin, koska en usko enää laitoskuntoutusjaksoihin. Sorry vaan.

Mayday, mayday, mayday!

Tänään minulle määrättiin viimeinen määräaika, johon mennessä gradu on jätettävä esitarkastuksen esitarkastukseen. Vappu - tuo ylioppilaiden juhlapäivä - sai siis uuden konkreettisen merkityksen. Koska kuulun perseelle potkittavaan ihmistyyppiin, on tuo asetettu tiukka määräaika minulle hyväksi. Gradun valmistumista kannustamaan asensin blogiini aikalaskurin, jonka asentamisessa tietysti tumpeloin.

Hetken tunsinkin jo innostusta tutkia, pohtia ja kirjoittaa kunnes tämä armas Asseri tietokoneeni tai Microsoft Office word menivät epäkuntoon. En siis saa graduohjaajalleni, Kajalle, tänään lupaamaani viittä kirjoitussivua. Ongelma tuli, kun olin muokkaamassa kahdesta jo melkein valmiiksi kirjoitetusta luvusta uutta lukua. Välitallennukset onnistuivat hyvin, mutta tehdessäni viimeistä tallennusta sain ilmoituksen, ettei tiedostoa voi tallentaa, jonka jälkeen tallennettavasta tiedostosta hävisi teksti lähes kokonaan. Se, mikä jäi jäljelle olikin sitten jotakin kummallista vinkuraa tai noin 40 tyhjää sivua. Jo toisen kerran minulle kävi näin ja edelliselläkin kerralla kyseessä oli opiskeluun liittyvä tehtävä. Sekin tehtävä roikkuu tällä hetkellä. EN TYKKÄÄ!

Miksiköhän muuten tietokoneet eivät koskaan mene epäkuntoon silloin, kun pelaa pasianssia, tai jotakin muuta turhanpäiväistä peliä tai kuluttaa aikaa facebookissa? Eipä sekään paljoa haittaisi, jos laite menisi epäkuntoon blogia kirjoittaessa. Tuskinpa tänne mitään tärkeää tai "kuolematonta" kirjoitan. Tietysti, jos kirjoittaisin gradua blogiin ja käyttäisin blogia yhtenä autoetnografisena tutkimusmenetelmänä, niin silloin, tottakai, myös tietokone hajoaisi.

Ei auta itku markkinoilla ja akka tieltä kääntyköön. Pitää huomenna mennä tietokonekauppaan, vaikka silläkin rahalla voisi tukkia monta reikää mm. hampaissa. Nyt ei tästä vanhasta rakkineesta tule edes verkonpainoa.

Alussa uusi hankaa ja puristaa

Kun neljäkymmentä vuotta sitten aloitin koulun käynnin, minulla oli uudet kengät. Silloin ne olivat siniset remmikengät. Uudet kengät - supikkaat - hankin nytkin, kun aloitin lukuvuoden. Opiskelu ei jää kengistä kiinni. Vaikka uudet kengät näin alussa puristavat ja painavat, aikanaan uusien kenkien puristus helpottaa. Oikeastaan kengät ovat näin hyvä metafora opiskelulle, koska opiskelussakin kaikki uusi on alussa hankalaa ja hankaavaa.

Syksyn ensimmäinen opiskeluviikko, joka on ollut melkoisen raskas, on nyt tullut perjantai-iltaan. Se tuntuu ihan saavutukselta. Olen tehnyt jo ainakin yhden hyvän ratkaisun. Ehdin tekemään sen jo maanantaina. Päätin jättää gradun ainakin syksyn ajaksi sivuun. Kevätlukukaudella, kun en kuntoutusjakson vuoksi voi osallistua yliopiston tarjoamaan lähiopetukseen, on sitten taas gradun kirjoittamisen aika.

Näin voin keskittyä yhteisöviestinnän syventäviin opintoihin. Tekemällä yksittäisiä kursseja opintopisteet kertyvät ja opinnot ainakin näyttävät edistyvän. Joskus "kosmetiikka" on hyvä asia. Ihan tarpeeksi näissäkin kahdessa alitsemassani kurssissa on tekemistä, kun ei tuo englanninkieli ole minulla vieläkään oikein vahva. Onneksi harjoitus auttaa tässäkin asiassa.

Jotta vapaa-ajasta ei tulisi ongelmaa, ilmoittauduin kansalaisopistoon sukututkimuksen alkeiskurssille. Nyt ovat vapaat (vieraattomat) viikonloput todella arvossaan. Kesäharrastus siirtyy siis ympärivuotiseksi.