Muistokirjoitus käyttäjätunnukselle

Kun viime kesänä päätin lopettaa opiskeluni yliopistossa, enkä ilmoittautunut tälle lukuvuodelle opiskelijaksi, menetin ison osan omasta identiteetistäni. En voi enää sanoa itseäni opiskelijaksi. Koska opiskelu - iästä riippumatta - kuuluu nuoruuteen, olen minä nyt siis oikeasti vanha.

Yliopiston oven sulkeutuminen todellistuu torstaina, kun yliopiston sähköpostiosoitteeni ja käyttäjätunnukseni poistetaan käytöstä. Kummallista, miten johonkin merkkijonoon voi kiintyä. Eihän sähköpostiosoite ole edes olemassa missään muualla kuin virtuaalisuudessa. Kuitenkin minulla on nyt ihan oikeasti vähän surullinen olo. Kyllähän jyu sitäpaitsi näyttää komeammalta kuin gmail. Gmaileja mahtuu 13 tusinaan, mutta on vain yksi jyu.

Yliopiston sähköpostiosoitteeni oli minun ensimmäinen sähköpostiosoitteeni. Se oli enemmän kuin pelkästään sähköpostiosoite, koska siihen tullut yksi lyhyt sähköpostiviesti avasi minulle monta uutta mahdollisuutta. Tuossa kohta 15 vuotta sitten tulleessa sähköpostiviestissä Koikkalaisen Riitta ehdotti minulle ehdokkaaksi asettautumista JYY:n edustajistovaaleissa. JYY:n hallituksesta ja myöhemmistä JYY:n luottamustoimista tulleet kokemukset ovat taas osaltaan muovanneet tätä minun nykyistä minuuttani esimerkiksi politiikassa. Pitäisi kai sanoa, että ilman ensimmäistä sähköpostia minulla ei olisi näin montaa kaveria, tuttavaa tai kontaktia kuin minulla on nyt.

Kiitos ensimmäinen sähköpostiosoitteeni. Sinä palvelit hyvin, etkä juurikaan sortunut turhuuteen. Sinä et koskaan haukkunut etkä panetellut, missä suhteessa olit paljon parempi kuin käyttäjäsi. Lepää rauhassa.

Käyttäjätunnuksen poistumisesta on koitumassa minulle ainakin yksi todellinen ongelmakin. Jostakin syystä gmail-sähköpostiosoitteeni ei käy blogieni sähköpostiosoitteeksi, enkä täydellisenä tietotekniikan tumpelona tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Pahimmassa tapauksessa blogini lakkaavat torstaina olemasta. Toivottavasti joku tämän blogin lukija, joka paremmin osaa tietotekniikkaa, osaisi minua tässä pulmassa neuvoa,

Ilmojen pitelyä

Nyt on kesä! Jo muutaman päivän on säätila ollut ulkoilun kannalta sopiva. Sähköpyörätuolilla ajelu onkin ollut ihanaa, kun ei ole takkia tarvinnut pukea käsineistä tai kaulahuivista puhumattakaan. Tosin kesäinen lierihattu on ollut päänsäryn välttämiseksi tarpeen. Olen siis "aito ja oikea" kukkahattutäti. Näitä hyviä ilmoja ei vain taaskaan kestä kovin kauaa. Huomiseksi ja siitä eteenpäin on jo luvattu tukalaa hellettä. Joten tärykalvot osoittautunevat taas tarpeellisiksi, kun ne estävät sulaneita aivoja valumasta korvista lattialle.

Vaan ei sitä politiikassakaan tunnu juuri nyt olevan hyvän sään aika. Suomella ei ole toimintakykyistä hallitusta, vaikka pääministeriksi kyllä on halukkaita useammassa kuin yhdessä puolueessa. Eduskuntavaaleissa tullut "ISO JYTKY" (miten se haiskahtaakaan minun nokkaani "yssyltä") on kihahtanut yhdellä hattuun. Toinen taas on halunnut niin kovasti muutosta, että vaalitappion jäätyä pienemmäksi kuin ykkösvastustajalla, kurkottaa kuusesta käsin kuun kuvajaista taivaalta, isottelee ja sanelee. Hallituksen muodostamisen tehtäväkseen saaneella Jyrki Kataisella ei ole kadehdittava osa. Hänestä on tehty sylkykuppi ja syntipukki, mutta sehän se tuntuu olevan vaalivoittajan osa. Hallitus pitäisi muodostaa, mutta kun mikään ei tunnu onnistuvan. Elämme vaikeita aikoja, eivätkä ne tästä helpommiksi muutu. Tilanne näyttää eräällä tavalla jopa koulukiusaamiselta. On tässä tilanteessa sentään yksi hyvä puoli: oikeisto ja vasemmisto puolueet erottautuvat toisistaan ja värit näkyvät kirkkaasti. Toivon kuitenkin, ettei pahoinvointia kaadeta paremminvointia haluavan niskaan, vaikka tokihan hän on Itä-Suomalaiseen kateuteen, siihen että menestyvältä liikenneyrittäjältä puhkotaan linja-autosta renkaat, tottunut.

Rakas Taivaan Isä, Anna meille hallitus.

Kirjamessuilla kesäkengissä

Olin siis tänään Jyväskylän kirjamessuilla. Koska nyt on huhtikuu, minulla oli ensimmäistä kertaa minun vihreät kesäkenkäni jalassa.

Pääasiallinen tarkoitukseni oli auttaa kokoomusta ja omaa ehdokastani Aira Putkosta siinä arvokkaassa vaalityössä, jota ehdokkaiden ja vaaliorganisaatioiden nyt tähän aikaankin on Suomen hyväksi tehtävä. Silloin on taottava kun rauta on kuumaa, sanoo suomalainen sananlasku. Olipa taas mukavaa ahertaa hyvässä porukassa. Vaalit ovat todellakin "mun juttu" tai sitten minä olen todella omimallinen kumtuisuus.

Pääsin minä kirjoihinkin tutustumaan ja muutama tarttui mukaan. Kun olin jo lähdössä kotiin, löysin kauniin kirjan nimeltä "Maailman ihanin tyttö", joka on syntynyt kymmenen vuotta kestäneestä projektista, jossa valokuvattiin lastenkodissa kasvaneita tyttöjä. Tuon kirjan voisi hyvin ilmoittaa Tee Hyvä Työ -kampanjaan, koska noissa voimaannuttavissa valokuvissa kuvien maisemien ja kuvattujen tyttöjen ihanuus ja valokuvaajan hyvän tekemisen tahto tulee niin kauniisti esille. Kun kirja esiteltiin vielä kauniiksi satuluolaksi rakennetussa tilassa ja sain siihen vielä pitkän, minulle henkilökohtaiseksi tarkoitetun omistuskirjoituksen, koin itsekin voimaantuneeni. Tuskinpa kenellekään ihmiselle koskaan liian usein näytetään tai kerrotaan tämän ihmisen ihanuudesta.

Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino

Maailmassa tarvittaisiin uusia Eino Leinoja - sellaisia runoilijoita, jotka kertoisivat maailman kauneudesta ja ihmisen hyvyydestä mieluummin sellaisella vanhanaikaisella runomitalla. Kauneus, hyvyys ja Toivo pitää nykyisin kuvailutulkita tai selkokielistää ihmisille, kun kaikkialla tulviva rumuus, pahuus ja kyynisyys uhkaa sokaista ihmisen. Kunpa itse muistaisin, tahtoisin ja viitsisin kertoa jollekin ihmiselle, joka sitä näyttäisi erityisesti tarvitsevan, hänen olevan maailman ihanin...

Vaalityötä ja vaaleita villoja

Jaahas, fontti muuttui ulkoasu-uudistuksessa, vaikka ei ollut tarkoitus. No, olkoon nyt sitten tällainen, ja "sotilaallisemmaltahan" tämä näyttää.

Eduskuntavaalit ovat jo lähellä. Vaikka en olekaan ehdokkaana, ja Luojan kiitos että en ole, riittää niissä minullekin paljon puuhaa. Minä nimittäin haluan olla kokoomukselle ja ehdokkaalleni avuksi. Toivottavasti siinä pienessä mittakaavassani olen sitä oikeasti. Minusta kaikki vaaleihin liittyvä, no, lukuunottamatta tyhjänpäiväistä jähnäystä ja, joissakin puolueissa harjoitettavaa, toisten mustamaalausta, on suorastaan kivaa. Vaikka minä olenkin tällainen erakko, niin virkistyn kummasti aina vaalien aikaan. Vaalipäivänä vaalilautakunnassa olen lähes parhaimmillani, etten sanoisi likipitäen ihana ihminen.

Minun mielestäni äänestäminen on kansalaisvelvollisuus. Oikeus valittamiseen lunastetaan vain äänestämällä. Lisäksi minä uskon lujasti, että Suomi olisi vielä parempi maa jos "nukkuvien puolueella" olisi vähemmän kannattajia. En voi ymmärtää tätä vaaleista toisiin vallitsevaa passiivisuutta. Vaalit eivät muka kosketa ihmisten arkea ja niissä muka päätetään liian kaukaisista asioista tai sitten on muka turha äänestää, kun mikään ei kuitenkaan muutu. Sama laulu vaaleista toiseen - ja kissan villat!

Minä aion äänestää, koska ehdokkaani on sen verran hyvä ja pätevä nainen. Äänestän ennakolta, koska en vaalipäivänä ehdi. Samalla teen myös Pienen eleen itsenikin hyväksi tipauttamalla rahaa vaalikeräyslippaaseen.

Käy sinäkin äänestämässä ja tee se Pieni ele. 17.4. nähdään onko Suomen tuleva suunta kohti Paremminvointivaltiota.

Poliittista jurputusta osa 2

Jatkan nyt tätä vammaispoliittista jurputusta kuljetuspalveluista. Lukekoon, joka kehtaa. Ehdokkaat saavat myös edelleen ottaa tästä torajyvän kuorensa alle, jospa siitä jollekin Keski-Suomalaiselle kansanedustajalle syntyisi helmi laki- tai lakimuutosaloitteen muodossa.

Maaliskuu on hädintuskin ohittanut puolivälinsä, mutta minulla ovat jo vammaispalvelujen mukaiset jokapäiväiseen elämään liittyvät matkat tämän kuukauden osalta lähes loppuneet. Tällainen tilanne on itselleni sikäli outo, että yleensä minulta jää kuukaudessa näitä matkoja käyttämättä, mutta tässä kuussa on ollut kokouksia enemmän kuin yleensä.

Lisäksi minulla on yksi keskellä kuukautta alkanut ja jo ensi kuun puolessa välissä päättyvä yliopistokurssi, jonka vuoksi en viitsi opiskelumatkoja hakea. Opiskelumatkat soveltuvat huonosti yliopisto-opiskeluun näin syventävien opintojen loppuvaiheessa, kun varsinaista lähiopetusta on vähän ja kurssit ovat lyhytaikaisia. Kunnissa myönnetään opiskelumatkoja tavallisesti koulumuotoista opiskelua varten, joka merkitsee opiskelua viitenä päivänä viikossa lukukauden ajan. Kenkä puristaa eniten siitä, että tällaisia opiskelumatkoja jää paljolti käyttämättä silloin kun luentoja opiskelijalla on lukuvuoden aikana vain yksi tai kaksi muutaman viikon kestävää kurssia ja kurssilla järjestetään vain yksi luento viikossa. Minusta tämä on tuhlausta.

Säästökeinokin minulla on. Jos vammaispalvelumatkojen jokapäiväiseen elämään liittyvistä matkoista purettaisiin matkojen kuukausikohtaisuus, ja siirryttäisiin vuosittaiseen matkamäärään, olisi matkojen käyttäminen järkevämpää. Eihän 216 matkaa vuodessa ole yhtään sen enempää kuin 18 matkaa kuukaudessa * 12 kuukautta. Silloin jossakin kuukaudessa käyttämättä jääneet matkat saisi käyttää jonakin toisena kuukautena. Itselläni matkoja säästyy jo nytkin lumettomina kuukausina, koska silloin ajan lähes kaikki matkani sähköpyörätuolilla. Nämä matkat menevät kuitenkin hukkaan, koska en saa käyttää niitä esimerkiksi syksyllä.

Tietenkin tästä ehdotuksesta kohoaa vanha itkuvirsi siitä, etteivät kaikki vammaiset osaisi hoitaa omia asioitaan, ja etteivät heidän matkansa riittäisi koko vuodeksi. Olenpa myös kuullut niin mielikuvituksellisen perusteen, että kunnat tähtäävätkin juuri säästöihin käyttämättä jäävien kuukausittaisten matkojen kautta. Näistä perusteista ensimmäisen kuittaisin sillä, ettei huonosti asiansa hoitavien vammaisten menettelyllä pidä rangaista asiansa hyvin hoitavia vammaisia. Sitäpaitsi, pystyyhän ne kuukaudenkin matkat hupuloimaan viikossa tai vaikka yhdessä päivässä, jos niikseen tulee. Vammaisten suojelu ja PUOLESTA AJATTELEMINEN edellyttäisi valvontaa 24/7. Tuo toinen mainitsemani peruste ei taas oikein kestä päivänvaloa. Päinvastoin - kustannuksia säästyisi, kun ei esimerkiksi jokaiselle lyhytkestoiselle kurssille tarvitsisi anoa opiskelumatkoja.

Tietenkin tämä edellyttäisi vammaispalveluasetuksen 6§ ja kuntien vammaispalvelujen soveltamisohjeiden muuttamista. Toivon totisesti, että poliittista tahtoa löytyisi ensin pian valittavalta eduskunnalta ja sen jälkeen kunnanvaltuustoilta.

Jähmeää liikettä

Nytpä kirjoitankin poliittisen tekstin, vaikka en olekaan eduskuntavaaliehdokas. Jos joku ehdokas näkee tämän ajattelun hyväksi ja omaan ehdokasagendaansa soveltuvaksi, niin nämä ajatukset saa lainata ja niistä mahdollisesti syntyvän idean esittää sitten aikanaan eduskunnassa omanaan. Eihän hyvä idea pahene, jos sen ottaa käyttöön.

Idea tähän kirjoitukseen lähti kokoomuksen ehdokkaan Sari Saarisen minulle Facebookin kautta lähettämästä vaalitilaisuuskutsusta. Jouduin torjumaan saamani kutsun, koska tuo vaalitilaisuus järjestetään Keuruulla, ja koska Keuruu ei ole Jyväskylään rajautuva naapurikunta, on tuo vaalitilaisuus vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen ulottumattomissa.

Suomen perustuslain 9§ 1. momentti sanoo, että Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Kuitenkaan vammaisen henkilön kohdalla tämä perusoikeus ei liikkumisen osalta toteudu, vaan meidän mahdollisuutemme liikkua rajoittuu asuinkuntaamme ja siihen rajoittuviin naapurikuntiin ja 18 yhdensuuntaiseen virkistys- ja asiointimatkaan kuukaudessa.

Toki sekin on parempi kuin ei mitään, mutta minua harmittaakin se, ettei meille ole laissa eikä sen kunnallisissa sovellusohjeissa ole jätetty minkäänlaista harkinta tai järjenkäyttöoikeutta sen suhteen miten matkoja käytämme, ja mihin niitä oikeasti tarvitsisimme.

Nyt voin VPL-matkoja käyttämällä ajaa invataksilla kotoani vaikkapa Jyväskylän matkakeskukseen, mutta en saa esimerkiksi Helsingissä käyttää VPL-matkaa mennäkseni rautatieasemalta laivaterminaaliin, oopperaan tai johonkin kokouspaikkaan, vaikka näiden kohteiden keskinäinen välimatka olisikin sama tai jopa lyhyempi kuin etäisyys kodistani Jyväskylän matkakeskukseen. En voi myöskään käyttää tässä kuussa säästyneitä VPL-matkoja ensi kuussa, enkä käyttää ensi kuun matkoja tässä kuussa. Matkojen määrissä siis noudatetaan kuukausikorttiperiaatetta, mutta matkojen omavastuuosuuksissa kertalippujen hintoja. Tässäkin on mielestäni perusteeton ristiriita. En myöskään saa yhdistää useita matkoja käydäkseni invataksilla jollakin kotikuntaani rajautumattomalla paikkakunnalla. Ei tämä ole perustuslaissa tarkoitettua vapaata liikkumisoikeutta!

Vammaispalveluissa noudatetaan tasa-arvoisuusperiaatetta. Tasa-arvoisuus on tietenkin hyvä ja tavoiteltava asia silloin, jos se merkitsee ja tuottaa hyvää. Vammaispalveluissa se vain usein tuntuu tarkoittavan sitä, ettei ole tärkeää että kaikilla menee hyvin, vaan että kaikilla pitää mennä yhtä huonosti. Valitettavasti tämä ajattelutapa näyttää olevan vallitsevana etenkin vasemmalla olevissa puolueissa. Eli, jos jollakin tarpeet riittävät pelkkiin oman kunnan sisällä tapahtuviin matkoihin, ei muillakaan vammaisilla saa olla sen suurempia tai erilaisia tarpeita. Ei. En minä halua välttämättä enempää matkoja. Koska Suomessa on kuitenkin sama euro niin Jyväskylässä kuin Helsingissä, Nivalassa, Ilomantsissa, Utsjoella, Vaasassa ja muillakin Suomen paikkakunnilla, niin minusta olisi järkevää saada käyttää saman arvoisia VPL-matkoja paikkakunnasta riippumatta.

Perustuslain 9§ 1b momentissa tarkoitettu oikeus valita asuinpaikka toteutui myös vammaisille, kun kotikuntalaki uudistui 1.1.2011. Milloin vammaispalvelulaki ja asetus muuttuu niin, että myös tuo liikkumisvapaus toteutuisi? Asetan tässä toiveet 17.4.2011 valittavalle Suomen eduskunnalle.

Mikseivät lakeja säätävät ole luottaneet vammaisten järjenkäyttöön, vaan päätösvalta on vammaisten asemasta annettu kaikenmaailman "hyysäystieteiden desanteille"? Eivät kaikki vammaiset tarvitse edunvalvontaa emmekä me ole etujen väärinkäyttäjiä. Myös meille vammaisille kuuluu vastuu yhteiskunnasta ja meidän täytyy se myös kantaa.

Yhteisten asioiden hoitamisesta

Tämä kirjoitus on nyt sitten puhdasta politiikkaa. Otan tietoisen riskin, että joku lukija saattaa vetää vihreän herneen nenäänsä. Eipä siinä mitään, kun sävyn saa valita itse.

Olin tänään - tai nyt julkaisuhetkellä vuorokausi on jo vaihtunut - Kansallisen Kokoomuksen puoluekokouksessa talkoolaisena. Tein siis työtä todellisesta tekemisen ilosta ja aatteen palosta ja nautin. Minä nautin siitä, kun sain olla samalla tavalla ajattelevien parissa tuottamassa reipasta ilmapiiriä ja hyvää kokousmieltä, jotta varsinaiset kokousedustajat voivat tehdä hyvinvointiyhteiskuntaa edistäviä ja uudistavia päätöksiä. Apu se on pienikin apu ja omalla paikallani koen onnistuneeni tänään. Tässä päivässä oli monia mielenkiintoisia keskusteluja. Toivottavasti ne olivat mielenkiintoisia myös keskustelukumppaneilleni.

Nyt kokoomuslaisena tunnen hengittäväni vapaasti ilman huonoa omaatuntoa tai epämukavaa olotilaa. Kokoomus on minulle se oikein puolue. Jollekin toiselle se on joku toinen. Jokaisen on hyvä päättää arvonsa itse, eikä ole pakko kuulua mihinkään puolueeseen. Liittymättömyyskin on arvovalinta.

Taidan pyöriä nyt vähän ylikierroksilla. Mieli tekisi mennä sinne vielä sunnuntaiksikin. Vielä yksi juttu. Keskustelin myös Jyrki Kataisen kanssa ja aivan samanlainenhan ihminen se on kuin muutkin. ;) (Lue kolmanneksi uusin blogimerkintäni.)

Kesäiloa

Onpas aikaa kulunut viimeisimmästä blogipäivityksestäni. Kirjoittamattomuuteen on ollut hyvä syy, kun olen tuohon graduun paneutunut.Korjataanpa asiaa nyt edes hiukan. Mitään maata kaatavaa ei ole tapahtunut, kun gradu ei ole mahdollistanut mitään erityisempää tapahtumista. Harvat lukijani eivät näin ole menettäneet mitään. Mitäpä elämässäni ilman gradua ja opiskelua olisikaan? Siinä kai tyhjää kättä kääntelisin... Graduni on vieläkin kesken, mutta onneksi sain siihen lisäaikaa.

Kesä ei tuone isompia muutoksia. Uutena kokemuksena voin ottaa Kokoomuksen puoluekokouksen, johon heikkona hetkenä lupauduin talkoolaiseksi, täällä Jyväskylässä. Näen sitten varmasti tosi merkittäviä ihmisiä. Jännittää jo!

Toisaalta on helpotus tietää, ettei esimerkiksi Jyrki Katainen ole Paavi, vaan hän on oikeasti ihminen siinä missä muutkin. Sen saan nyt sanoa vaikka televisiokameroille, eikä sitä leikattaisi uutisista pois. Enköhän siis osaa puoluekokouksen aikaan käyttäytyä. (Vuonna 1989 vastaava kommenttini paavista leikattiin sammakkona uutisista kokonaan pois.)

Meidän Ilomme täyttää tänään 5 vuotta.

"Tavoittelemasi henkilön VASTAAJA ON TÄYNNÄ. Soita uudelleen myöhemmin."

Eli vammaisen valitusvirsi opus 2

Joulu loppui eilen loppiaiseen ja arki alkoi virallisesti tänään. En saanutkaan mitään pehmeätä laskua, kun tänään soitin Jyväskylän vammaispalveluihin saadakseni minulle kuuluvat opiskelumatkat. Soittaessani sosiaalityöntekijälle tuli vastaukseksi vain tuo otsikossa siteerattu tiedotus.

Divide et impera eli Hajoita ja hallitse taitaa olla Jyväskylän vammaispalvelukeskuksen harjoittama tapa hoitaa asioita. Olen huomannut, että täällä jopa yhden henkilön hakemat vammaispalvelut on hajautettu usealle työntekijälle yhden päättäessä yhdestä, toisen toisesta ja useinkin kolmannen kolmannesta asiasta.

Sitten vielä puhutaan, että Jyväskylän kaupungilla on suuret velat ja säästää pitäisi. Säästöt otetaan huonontamalla vammaispalveluja, vaikka toimintojen järkeistäminen olisi minun mielestäni parempi ja kustannustaloudellisempi säästämistapa. Tietysti minä olen vain vammainen ja - entisen valtiovarainministerin sanoin - menoautomaatti.

Olen huolissani myös Jyväskylän maineesta, vaikka ketään virkailijaa ei tunnu kiinnostavankaan, miten otsikon mukainen viesti kertoo kaupungin palveluhalukkuudesta. Kaikkea ei voi eikä saa kertoa suoraan esimerkiksi muille vammaisille. Onneksi nykyään ovat nämä sosiaaliset mediat blogi ja Facebook henkireikänä. Niin kauan kuin kirjoituksissa ei sorruta kunnianloukkauksiin, näissä voi purkaa mielipahaansa.

Hullutukset jatkuvat syksyisen mielen piristykseksi.

Tänään adoptoin aasin. Se ei kuitenkaan ole poliittinen kannanotto USA:n vaaleihin, koska olen jo aikaisemmin adoptoinut norsun Boråsin eläintarhasta.
Idean aasin adoptoimisesta sain Senjan Orifame-blogista, jossa siis oli linkki
espanjalaiseen aasien ja muulien suojelusivustoon. Tietenkin minun piti olla itselleni uskollinen. Minun adoptoimani rescue-aasi, Alberto, on sokea. Karihan tietysti kommentoi sanomalla, että sinullahan on jo yksi aasi. Itseironia on hyvä taito, jota mieheni viljelee hyvin onnistuneesti.

Tänään olisi ollut hyvä tilaisuus edistää gradua, mutta Jyväskylän valtuuston juhlakokouksen radiointi jätti mielenkiinnossa gradun kauas taakseen. Oli hyvä, kun en tullut valituksi valtuustoon. Hätä olisi tullut kokouksessa kokouksen pituuden vuoksi käteen, eikä siitä olisi päästy käden käänteessä. Niin on hyvin kuin käy, sanoi aikanaan joku muukin vaalit hävinnyt ehdokas

Rullatuoli ja norsu jäävät vaalilomalle

Tämä blogi jää nyt vaalitauolle. Oheisesta linkistä pääset (kohta) uuteen vaaliblogiini. Muistathan käydä äänestämässä 26.10. Saat oikeuden valittaa.

Suomella supersunnuntai

Pekingin paralympialaisissa sataa taas mitaleja, kun Leo-Pekka Tähti otti pronssia 200 metrin kelauksessa sekä Ollanketo ja Törmänen sijoittuvat hopeasijalle näkövammaisten tandem-pyöräilyn maantieajossa. Siinä ei meluttu tai syljeskelty, kun piti mennä lujaa. Onnea kaikille mitalisteille.

Urheilu ja liikunta ja niihin kuuluva tekemisen ilo ovat tärkeitä myös tavalliselle ihmiselle iästä tai toimintakyvystä riippumatta. Kun kaksi lääkäriä kielsivät minulta kuulantyönnön, menetin todella paljon ja minulla on ikävä jopa treenin jälkeistä maitohappoa lihaksissani. Nytkin lihakseni ovat kipeät, mutta väärästä syystä eli huonokuntoisuuttaan.

Tänään radion uutisissa puhuttiin siitä, kuinka Tampereella ikääntyneitä kannustetaan käyttämään kuntosaleja. Kuntosalien omatoiminen käyttö on maksutonta, mutta ohjauksesta peritään pieni maksu. Tämä on mielestäni oikeansuuntaista ajattelua, ja saman soisi olevan totta myös Jyväskylässä. Ajatuksen toteutuminen kuitenkin edellyttää sitä, että kuntosaleille pääsy on esteetöntä ja laitteita on helppo käyttää myös pyörätuolissa tai sähköpyörätuolissa istuen. Olisihan se hienoa, jos liikuntatilat yleensäkin olisivat esteettömiä ja vammaiset ja "terveet" mahtuisivat samoihin tiloihin. Vammaisuushan ei tartu eikä saastuta liikuntatiloja.

-------------------------------------------------------------------------------------

Otan nyt oman yli vaalien kestävän loman gradustani, jos vaikka vaalitaistelu antaisi siihenkin uusia näkökulmia.

Naaman vinous on peilin vika

Tänään, yliopistolla, koin jotakin sellaista, mihin en ole törmännyt ainakaan 30 vuoteen. Minua tuijotettiin niinkuin lehmä tuijottaa uutta veräjää. Johan siitä jo itsekin hölmistyin. Luulisi, että meitä vammaisia liikkuu jo sen verran ihmisten ilmoilla että emme ole ihan uusia kummia, vaikka minähän olen ihan asia erikseen.

Näin vaalien alla sitä on suorastaan suosittu. Minua pyydettiin toisenkin puolueen ehdokkaaksi, mutta minulle riittää ruiskukka, enkä syleile maapalloa. Minun siis täytyi tuottaa vihreille pettymys jo toisen kerran tällä viikolla.

Ikävämpi oli huomata, että minä, ainakin valokuvissa, olen ruma. Onneksi se ei sentään miestäni haittaa. Tuo oman rumuuden havainnointi tapahtui facebookin yhteydessä.

Nyt olen siis lähes täysillä mukana virtuaalimaailman ihanuuksissa, mutta minähän olenkin tuskin nuoruuttani ohittanut. Toivon sinun, rakas lukijani, huomaavan tuon itseironian.

Missä on tahto, siellä on tie

Näinpä äsken, uusintana, jotakin tosi kaunista, kun katsoin koosteen Pekingin paralympialaisten avajaisista. Taas tuli todistettua, ettei mikään ole oikeasti mahdotonta. Kiinan joukkueen mukana kulki opaskoira.

Kun paralympiasoihtu tuotiin areenalle ja tuli siirtyi soihdusta soihtuun viestin viejältä toiselle, itkin liikutuksesta vuolaasti. Kukaan, joka kuljettaa olympiatulta tai paralympiatulta, ei kyllä ole mikään potilas, vaikka selostaja niin lipsauttikin. Soihdun matkalla toiseksi viimeinen soihdunkantaja kuljetti tulta yhdessä opaskoiransa kanssa ja paralympiatulen sytyttäjä kiskoi pyörätuolissa istuen itsensä käsivoimillaan ylös ja sytytti paralympiatulen tulimaljaan. Vammaisuus on todellakin pelkkä muodollisuus, kuten minun akateeminen äitini Kaja aina minulle sanoo.

Paralympialaisten avajaisissa Suomen joukkueella oli hieno yhteys olympialaisiin, kun molempien joukkueiden lipunkantajana oli kivääriampuja: olympialaisissa Juha Hirvi ja paralympialaisissa Minna Leinonen. Saa nähdä toteutuuko paralympialaisten päättäjäisissä sama yhteys keihäänheittäjien välillä.

Toivottavasti Suomen mitallitili aukeaa tänään pronssilla judossa. Se on nyt nähty. Jani Kallunki sai pronssimitallin. Onnea!

Sähköpyörätuolissa on ammuttu paralympiakultaa Ateenassa ja minä toivon, että Jyväskylä saa järjestettäväkseen jälleen mitallikahvit, kun saamme tiistaina katsoa Minnan suorituksen Pekingistä laukaus kerrallaan.

Nähtyäni paralympialaisten avajaiset en ainakaan kokonaisena niele väitettä, että minä olen liian vaikeavammainen kaikille tarkoitettuihin liikuntaryhmiin, enkä niele tuon väitteen esittäjääkään. Tottakai sähköpyörätuoliin pukeutuneena näytän mahdottoman vammaiselta, mutta haluan ainakin kokeilla esimerkiksi tarkkuusuunnistusta tai vaikka miekkailua. Jos eivät Sinuhe Wallinheimo ja Johanna Manninen muista vaalityössään vammaisurheilua, niin tarttee sekin sitten tehdä itte ja puhua asiasta.

Jouduin syömään sanani ja perumaan puheeni

Pia Nyman soitti aamupäivällä ja sai minut sittenkin suostuteltua kokoomuksen ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleihin. Pia ansaitsee ison kimpun virtuaalisia ruiskaunokkeja. Tämä on siis vaalikirjoitus!

Minä, Tiina-Liisa ja kunnallisvaaliehdokas, lupaan parhaan kykyni mukaan edistää vammaisten ja vanhusten elämää kotikunnassani.

* Tahdon tiedotuksen kuntalaisia koskevista asioista saavutettavammaksi, avoimemmaksi ja ajankohtaisemmaksi.
* Tahdon, että kaikki seniorit, lapsiperheet ja vammaiset saavat tarvitessaan tarvitsemaansa apua. Olen peruspalveluministeri Paula Risikon kanssa samaa mieltä siitä, ettei henkilökohtaista apua tule sitoa vammaisen henkilön mahdollisuuteen toimia työnantajana. Minusta myös vammaisella henkilöllä pitää olla mahdollisuus yksinoloon. Jos vammainen henkilö ei syystä tai toisesta itse pysty suoriutumaan esimerkiksi työnantajalle kuuluvasta paperisodasta, jäävät nämä paperityöt hänen henkilökohtaisen avustajansa tehtäväksi. Jolloin ne vievät aikaa varsinaiselta avustamiselta tai avustaja tekee paperityöt omalla ajallaan.
* Tahdon esteettömän Jyväskylän
* Tahdon kunnan tekevän yhteistyötä yritysten kanssa esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalvelujen tuottamisessa.
* Tahdon kehittää kunnan erityisliikuntamahdollisuuksia sekä vammaisten liikuntaharrastusmahdollisuuksien että paralympia- tai muun erityishuippu-urheilun tarpeisiin. Yhteistyö yritysten kanssa koskisi myös erityisliikuntaa.
* Tahdon, että rakennusten ilmanlaatua parannetaan.



Olisinko minä sinun ehdokkaasi? Ketä Sinä Vaalit 26.10.2008?

Hammaslääkärissä osa 2

Ja taas on käyty hammaslääkärissä. Siellä porattiin ilman sanaan liittyviä Länsi-Suomalaisia murremerkityksiä. Ilman itkuja hammaslääkärikäynti siis sujui. Eli nähtävästi alan päästä hammaslääkäripelosta, vaikka se ei edelleenkään ole mikään huvipuisto.

Tämä nyt jo lopuillaan oleva kesä on mennyt sikäli huonosti, että ensin oli yksi vaiva ja sitten heti toinen eli tämä hammas. (Ilmoja en moiti, koska säät ovat aina sitä mitä ovat, mutta terveys olisi saanut olla parempi.) Hammaslääkäriin sitten menivät ne kunnallisvaaliehdokkuuteen aiotut ja säästetyt rahat. Oli kuitenkin hyvä, että rahaa oli edes hammaslääkäriin.

Minä siis joudun peruuttamaan ehdokkuuteni. Eli te, jotka aioitte minua äänestää, joudutte nyt etsimään uuden ehdokkaan. Hyviä ehdokkaita kyllä löytyy. Minäkin tunnen useita, joita voin suositella. Eivät vaalit yhtä ehdokasta kaipaa. Pääasia on, että uudessa Jyväskylässä tehdään hyviä päätöksiä, joissa on sydän mukana!

Himpun verran urheilupolitiikkaa

Siellä on Pekingissä kohta alkamassa jotkut vuohijuhlat eli urheilukilpailut. Eipä silti kyllä minäkin taas parkkeeraan pyörätuolini tiiviisti television ääreen ja toljotan tiiviisti kaiken, mikä vähänkin ihmisten aikaan tulee. En siis ole mitenkään urheiluvastainen päinvastoin. Kuuntelin radiosta sekä rallit että Kuninkuusravit. Kuninkuusraveja olisin halunnut mennä katsomaankin, kun ainavalpas-blogissa on niin ihania hevosia, mutta äärimmäisen kiusallinen terveysongelma sotki kuitenkin suunnitelmat.

Suomesta Pekingin olympialaisiin lähtee edustava valtiojohtoinen penkkiurheilijajoukkue Tasavallan Presidentin ja pääministerin johdolla. He menevät siis seuraamaan "ehjien" kisoja.

Sitä minä mietin, meneekö kukaan valtiovallan edustaja kannustamaan suomalaisia paralympiaurheilijoita Pekingissä 6.-17. syyskuuta pidettäviin paralympialaisiin. Mitalimahdollisuudet ovat paralympialaisissa esimerkiksi Leo-Pekka Tähden, Markku Niinimäen, Minna Leinosen sekä monen muun urheilijan ansiosta jopa merkittävästi paremmat kuin olympialaisissa. Tietääkseni kenelläkään Suomen olympiajoukkueen urheilijalla ei ole taskussaan voimassaolevaa maailmanennätystä. Paralympiaurheilijoista Markku Niinimäellä on keihäänheiton maailmanennätys 28,87 m, josta lakiton kunnioitukseni. Näiden tulosten valossa ainakin urheiluasioista vastaavan ministerin eli Stefan Wallinin olisi varsin sopivaa ja suorastaan somaa olla paikalla.

-------------------------------------------------------------------------------------

Amppelimansikkamme kokonaissato oli 10 marjaa, jotka maistuivat aivan samalta kuin metsämansikat lapsena mökkisaunan rappusen vierestä. Vähän siis, mutta hyvää. Olisiko amppelimansikka jokin samanlainen lajike?

Jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto

Eve, tuo hallitsijakollegani ylioppilaskunta-ajoilta, otti ja kommentoi edellistä blogikirjoitustani. Kiitos.

Hyvin olevien asioiden listaan voisi siis lisätä osoitetun arvostuksen silloin joskus ja nyt. On hienoa, jos/kun saa jätettyä hyvän muistijäljen tai edes hailakan aavistuksen siitä, että jostakin teosta olisi tai olisi ollut jollekin jotakin apua.

Kunnallisvaalit, jotka tarjoavat oivan mahdollisuuden politikointiin, ovat tulossa. Käytän siis tilaisuutta hyväkseni. Minuakin on taas kysytty, ja julkinen yhteisten asioiden hoitaminen, jota siis myös politiikaksi kutsutaan, olisi kai se tehokkain vaihtoehto. Politiikka vaan edellyttää paitsi omilla housuilla ja omin persuuksin tuleen istumista myös RAHAA, eikä minulla sitä ole. Sitäpaitsi kolmissa kunnallisvaaleissa olen ollut ehdokkaana tulematta koskaan valituksi, ja kun se äänimääränikin on aina laskenut, niin en taida olla edes hyvä ehdokas. Kuitenkin siis olisi tiettyä velvollisuutta. Lainaanhan minä tässä kirjoituksessa rakasta isääni, jota kunnioitan enemmän kuin ketään.

Mitä sitten toivon uuden Jyväskylän kunnanvaltuustossa ajettavan ja mitä itse ajaisin, jos olisin ehdokkaana vaaleissa ja tulisin valituksi?

* Tahdon tiedotuksen kuntalaisia koskevista asioista avoimemmaksi ja ajankohtaisemmaksi.
* Tahdon, että kaikki seniorit, lapsiperheet ja vammaiset saavat tarvitessaan tarvitsemaansa apua, koska hoivan alimitoittaminen on minun mielestäni melkein rikollista.
* Tahdon, että uudessa kunnassa noudatetaan vammaispalvelulakia, eikä tehdä lainvastaisia kunnan omia soveltamisohjeita.
* Tahdon esteettömän Jyväskylän
* Tahdon kunnan tekevän yhteistyötä yritysten kanssa esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalvelujen tuottamisessa. Voisiko yliopisto rahoittaa konserttitaloa tai jäähallia? Yhteistyö yritysten kanssa koskisi myös erityisliikuntaa.
* Tahdon, että koulujen ilmanlaatua parannetaan.

No, minä en ole ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto (tai sitten se liikkuisi pyörätuolilla. :))