Tietoteknistä taistelua ja muita syksyajatuksia

Minulla on vaikeuksia aloittaa tämä blogipäivitys positiivisesti, mutta ehkäpä tämän päivityksen päätteeksi olen jo plussan puolella.

Lukijani, jotka tuntevat minut, tietävät kuinka täydellisen tumpelo olen kaikessa tietotekniikkaan vähänkin liittyvissä asioissa. Viime päivät ovat olleetkin minulle melkein sietämättömiä, koska Facebook otti käyttöön suuren uudistuksen "Uutisnauhan". Minä tunnustauduin heti uutisnauhan vihaajaksi. Tuo Facebookin uutisnauhauudistus sitten veikin minut tietotekniikan loppumattomalle suolle tänne erilaisten selainten ja Facebookin kanssa kilpailevien sosiaalisten medioiden sekaan.

No, minäpä vaihdoin selainohjelmani Mozilla Firefoxiksi ja nyt olen Facebookin lisäksi Google+ -käyttäjä. Selvisinpä asennuksesta vielä verrattain vähillä ärräpäillä, enkä edes yhtään karjunut miehelleni, joka varmaankin aivan aiheesta mittasi minulta kuumeen. ;) Normaalioloissa tällaisten taistelujen jälkeen katsoisin ansainneeni lasillisen vanhan vammaisen portviiniä eli Old Invalid Portia, mutta nyt juuri päättyneen antilooppikuurin vuoksí joudun tyytymään makeisiin.

Kohta saapuu lokakuu. Siitä huolimatta minulla on vieläkin onnellinen olo, koska minulla ei ole enää opiskelustressiä. En vaihtaisi tätä syksyä viime syksyyn, vaikka timanttisormus onkin nyt vähän "ansiottomasti" sormessani. Oloni on kuin kruunusta luopuneella Miss Suomella.

Kivi sykkii elämää

Minun kalenterini ei ole tänä syksynä tyhjä. Luottamustoimieni lisäksi syksyyni kuuluu taiteellisia harrastuksia. Olen ensi viikolla menossa kansalaisopistoon kokeilemaan teatteriryhmässä näyttelemistä. Eihän sitä tiedä, vaikka joskus pääsisin ésittämään esimerkiksi siirtolohkareen vaativaa luonneroolia. :) Minua hiukan jännittää, miten muu ryhmä ja ohjaaja suhtautuvat minuun, ajattelevatko he ehkä, että muuten hyvä mutta mikä tuo on. Eli pelkään vetäväni roolia ilman näytelmääkin. Onneksi saan tuon teatteriryhmän ensimmäisen kerran pelkästään kokeilla ja tunnustella omaa olotilaani.

En ole koskaan harrastanut näyttelemistä. Melkein kaikissa koulun juhlissa jouduin esiintymään, vaikka en olisi halunnut. Tähän teatteriryhmään ilmoittauduin kuitenkin täysin omasta tahdostani. Olen siis päättänyt rikkoa rajojani oikein isolla lekalla ja uudistua oikein kunnolla, kun nyt olen uudistumaan ryhtynyt. Saa nähdä, menenkö koskaan uudistumisessani niin pitkälle että jonkin tanssiharrastuksen aloittaisin. Minusta ei ehkä ole niin suuriin muutoksiin.

Jotakin vanhaa sentään säilyy ja jotakin vanhaa tulee takaisinkin. Minä jatkan sukututkimusta ja aloitan maalausharrastukseni uudestaan. Tuossa maalauksessa olen suorastaan utelias näkemään, miten nämä kuluneet malaamattomat vuodet ovat kuvalliseen ilmaisuuni vaikuttaneet. Toivottavasti en nyt mikään puupökkelö ole.

Erikoista tekemistä joskus aina marraskuussa

Huomenna taas siirretään kelloja tunti kohti viime kesää. Alkaa siis talviaika, jota jotkut normaaliajaksi kutsuvat. Kesäajanhan se normaaliaika pitäisi olla, koska kesäaika on pidempi. Kaamea kaamos ja loskapaskakelit ovat jo alkaneet. Sekin tuntuu pöljältä ja idioottimaiselta, että kelloja siirretään huomenna, eikä vasta maanantaina kuukauden vaihtuessa lokakuusta marraskuuksi.

Marraskuussa on hääpäivämme, joka osui äidinisäni syntymäpäiväksi. Emme vain tienneet sitä tuona tragikoomisena päivänä 15 vuotta sitten, kun häissämme moni asia meni pieleen. Tämän blogikirjoituksen otsikko muuten tulee mieheni kosinnasta, kun hän kysyi, "Onko sulla marraskuussa mitään erikoista tekemistä?" Marraskuuhun siis liittyy myös hiukan romantiikkaa.

Tänä vuonna ei auta eikä ehdi kaamosta murehtia. Marraskuu on nimittäin se gradukuu. Voihan se juuri tänä vuonna olla hyväkin, että ulkona on tylsää ja ankeaa. Tulee ainakin gradu tehdyksi paniikin omaisessa mutta produktiivisessa viimetingassa. Vaihdoin näytön taustakuvaksi gradun tehtävälistan, joka on lähes aina silmieni edessä marraskuun ajan. Näytönsäästäjän "Gradu valmis 1.12." voi aina tärräyttää pois päältä, mutta taustakuvan vaihtaminen on jo isomman riesan tie.

Marraskuussa on myös seurakuntavaalit 14.-15.11. Pitää muistaa itsekin käydä äänestämässä.

Kesä kellahti syksyksi

Tämä on minun viimeinen iltani Pääskynpesässä. Huomenna ilomantsilainen invataksi vie minut takaisin kotiin Palokkaan, ja maanantaina alkaa arki ja opiskelu. Kesä on vaihtunut syksyksi.

Menneessä kesässä oli unohtumatonta kolme kohokohtaa. Niitä oli sopivasti yksi kullekin kesän kuukaudelle. Niistä kaikista: kokoomuksen puoluekokouksesta Jyväskylässä, matkasta Kaustiselle ja omatoimiretkestäni Hattuvaaraan ja itärajalle olen jo blogissani kirjoittanut, ja ne rytmittivät kesäni mukavasti.

Joitakin asioita jäi kesällä tekemättä joko helteen tai oman saamattomuuteni vuoksi, mutta ehkä kaikkea ei ollut tarkoitettukaan juuri kesälle 2010. En kiertänyt Palokkajärveä enkä käynyt museoissa tai torilla. Myöskin sukulaisvierailut jäivät vähiin, vaikka ei se minua haittaa. Kuitenkin vuoden 2010 kesä oli hyvä kesä, ja nyt kuntoutusjakson jälkeen tunnen itseni voimaantuneeksi ja virkistyneeksi.

Katse on kuitenkin suunnattava jo alkaneeseen syksyyn. Tämä syksy menee tiiviisti gradun parissa. En ilmoittaudu nyt millekään muulle kurssille. En ilmoittautunut myöskään kansalaisopistoon. Jos syksyllä haluan jotakin harrastaa, niin minullahan on nyt kaksi viisikielistä kanteletta ja sukututkimusta voin jatkaa. Pääasia nyt on kuitenkin graduni, jonka edistyminen ei olekaan enää helteistä kiinni.

Talvetonta aikaa

Viime yönä kelloja taas siirrettiin tunti kesää kohti. Talviaikaan siirryttäessä vain ikävästi taaksepäin. Eli otettiin tunti lisää pimeydelle. Niin, sen pitäisi olla talviaikaa, mutta eräs talveen kuuluva elementti eli lumi loistaa täällä Jyväskylässä poissaolollaan, eikä siis edes loista. Onpahan vain sellainen sanonta. On pimeää, on ankeaa ja on kovin typerää. Lumen puutteesta ei voi valittaa kuluttajansuojalautakuntaan eikä hovioikeuteen. Tosin näin liikkumisesteisenä lumikaan ei olisi mikään hyvä juttu, kun mihinkään ei pääse sähkärillä. Mutta olisi sentään valoa!

Ei ole ihme, että ihmiset sairastuvat, kun mielialakin kertakaikkiaan kutsuu viruksia sun muita. Pieni, mutta kaamea, nuha on vaivannut pariin otteeseen muutaman viikon välein. Yliopistolle ja sukututkimuskurssille olen sentään päässyt,kun nuha on TIETENKIN ollut vain viikonloppuisin.

Syysluukauden aikana on ainakin kaksi kurssia suoritettavana. Joo ei sitä iloista opiskelumotivaatiota löydy vieläkään, mutta toivottavasti hampaat kestävät.

Toinen täällä valonlapsi on ja toinen yötä rakastaa

Lokakuukin on päässyt alkamaan ilman sen kummempia tapahtumia. Ei ole ollut iloja, mutta eipä onneksi surujakaan. Päivät ja viikot täyttyvät arkisista puuhista - opiskelusta ja fysioterapiasta. Torstai-iltaisin käyn kansalaisopiston sukututkimuskurssilla.

Syksyn lisääntyvän pimeyden vuoksi olen nostanut kirkasvalolampun yöpöydälle, että ylipäätään heräisin aamuisin. Siitä yöpöydältä se sitten paistaa räkittää häkäisevää keinovaloaan suoraan aamuvihaisiin silmiini. Mutta ei auta valittaa, kun olen opiskeleva ihminen, enkä siili tai karhu. Kari ei vain pidä siitä, että kulutan sähköä. Hän sammuttelee valoja minun jälkeeni, ja sitten minun on taas ne sytytettävä.

Minä vihaan pimeää!!! Sen tuoma masennus on pelottavaa, kun en saa mitään tehdyksi. Karia, joka on sokea, pimeys ei tietenkään haittaa. Olemme siis aika "yksvitunpäivänsäde" ja menninkäinen Jos minulla olisi rahaa niinkuin mansikoita, muuttaisin aina ja koko talveksi jonnekin etelän valoon. Lämpöä minä en kaipaa, mutta valoa pitäisi olla.

Ja ei minulla kyllä ole niitä mansikoitakaan. ;)

Virukset viiraavat

Molemmat tietokoneeni ovat viime päivinä temppuilleet Facebookista saatujen virusten kourissa, vaikka tietokoneidemme virustorjunta onkin f-securen ansiosta kunnossa. Olen lähes päivittäisten virusvaroitusten ja -tarkistusten vuoksi ollut menettämäisilläni hermoni jo monta kertaa. Olen alkanut vakavasti harkita tietokoneen vaihtamista PC:stä "mäkkiin", kun olen kuullut niissä olevan vähemmän viruksia. Jostakin syystä tietokoneista enemmän ymmärtävä mieheni ei vain ole oikein myötämielinen ja olisihan se mäkki opeteltava uudestaan, ja se on tällä kärsivällisyydellä melkein mahdoton tehtävä. Tietokoneita koskevia kommentteja otan tämän blogin lukijoilta vastaan oikein mielelläni.

Itse olen ollut niin terve kuin vain vammainen voi olla. Olen kotiutunut Pääskynpesästä ja arki on lähtenyt hyvin normaalisti rullaamaan. Olo on jo varsin syksyinen. Ovathan nuo graduun kuuluvat kirjat jatkuvasti tuossa silmien edessä. Toivottavasti olen pian alkavana lukuvuotena ahkerampi kuin edellisenä. Kaikkihan on loppujen lopuksi omasta itsestäni kiinni. Itseäni varten ja omaksi hyödykseni minä opiskelen. Mistä löytyisi se tarvittava kipinä marrasarjen ankeuden järsiessä mielialaa kaikesta kirkaskeinovalosta huolimatta. Nyt potkaisen itseäni, että muistaisin nauttia tästä ihanasta, elokuisesta loppukesän huikaisevasta kirkkaudesta. *potkis*



Kuva on Ilomantsin Tetrijärveltä ja sen otti Katri Palpatzis.