Vaalin äänioikeuttani

Eduskuntavaalit lähestyvät ja ennakkoäänestyspäivät ovat parhaillaan menossa. Me kävimme tänään äänestämässä, koska olen vaalien varsinaisena äänestyspäivänä taas vaalilautakunnassa. Äänestäminen teki minut jopa onnelliseksi. Käytinhän taas oikeuttani äänestää. Minä itse tein äänestyspäätökseni samoin kuin itse valitsin sellaisen ehdokkaan, jonka uskon parhaiten edistävän minun itselleni tärkeiksi kokemiani asioita.

Muistan aloittaneeni äänestäjän urani varsin korkealta. Ensimmäiset vaalit, joissa äänestin olivat presidentin valitsijamiesvaalit vuonna 1982. Kävin silloin vanhempieni kanssa äänestämässä Tikkakosken Luonetjärven koululla. Taisi se äänestäminen silloin vähän jännittää varsinkin, kun isä hieman pelotteli että "mitäpä sitten sanot, jos ne sanovatkin että 'ei anneta'?". No onneksi kuului "annetaan".

Onpa äänestäminen lähes kolmessakymmenessä vuodessa jonkin verran muuttunut, kun enää ei sanota äänestäjälle "annetaan" tai "ei anneta". Nyt saa vaalilautakunnassa jopa hymyillä äänestäjille, mikä ei menneinä vuosikymmeninä tainnut tulla kuuloonkaan. Tosin on vaalipäivässä vieläkin jokin hyvin juhlallinen ja vakava pohjavire. Niin kuuluu tietysti ollakin.

Äänestäminen on hyvin suurta, joskin hetkellistä, vallan käyttöä. Ehdokkaan koko tulevaisuus riippuu ainakin pienen hetken äänestäjän äänestyspäätöksestä. Tähän liittyy myös suuri vastuu. Minun on äänestäjänä jokaisissa vaaleissa pystyttävä tekemään sellainen äänestyspäätös, jota minun ei myöhemmin tarvitse katua. Uskon, että taas tänään tein juuri oikean päätöksen.

Systeemiteoriaa henkilökohtaisesti

Tänään tuntui tosi hyvältä olla luennolla. Nähtävästi kaikki tämä Karin infarktista ja avustajista aiheutunut stressi sekä pitkä kotona ja sisälläolo on ollut minulle hieman liikaa, kun luennolle pääsyä suorastaan odotin. Odotus kannatti. Niklas Luhmannin systeemiteoria upposi Kajan opettamana kuin kuuma veitsi voihin ja jos jonkun asian sillä tavalla oppii, sen myös muistaa koko loppuikänsä.

Jos ymmärsin ja muistan oikein, organisaatiota ja kehoa voidaan verrata toisiinsa. Muutokset on helpommin hyväksyttävissä, jos muutostarve ja oivallus muutoksen tarpeeseen lähtee henkilöstä tai organisaatiosta itsestään, kuin mikäli sen sanelee joku ulkoinen taho. Avainsana on myös muutoksen perustelu.

Miten sitten tämä kaikki on sovellettavissa minun elämääni? Päätöksenteko-oikeus ja -valta on pidettävä itsellä tai otettava takaisin itselle. Väliaikaisesti kohonnut fyysisen avun tarve ei minun kohdallani merkitse tajunnan tason tai henkisen suorituskyvyn alenemista. Olen vieläkin oikeustoimikelpoinen enkä tarvitse edunvalvojaa. Minulla on oikeus myös erehtyä ja tehdä omalla elämälläni vaikka virheitä, jos en niillä vahingoita puolisoani tai muita lähimmäisiä.

Toisaalta, jos itse näen elämässäni jonkin muutostarpeen, joka on mahdollista toteuttaa, tai päädyn harkinnan jälkeen minulle ehdotetun muutoksen kannalle, voin suostuakin muutokseen. Voihan nimittäin olla, että viisautta on jossakin muuallakin kuin minun päässäni.

Tilasin itselleni tuon Luhmannin kirjan, jotta voin tarkistaa vajavaisen ymmärrykseni oikeellisuuden. :D