Tylsyyksien tylsyys

Vuosi 2011 on alkanut. Se tulee melko varmasti olemaan aika samanlainen, eli yhtä tylsä, kuin tämän keski-ikäni muutkin vuodet. Muutoksia ei ole näkyvissä. Opiskelussa gradu valmistuu nyt tammikuussa. "Virkavapaus" vammaisjärjestötoiminnasta, joka tarkoittaa osallistumattomuutta vammaisjärjestöjen hallitus- tai johtokuntatoimintaan jatkuu vielä ainakin seitsemän vuotta. Tämä on käytännön sanelema välttämättömyys. Uusia harrastuksia tänä vuonna tuskin tulee. Muuttaakaan en aio enkä miestä vaihda, kun en jaksa uutta opettaa.

Näin olen siis suunnitellut, mutta muuttuvat tekijäthän eivät ole itsestä kiinni.

Uutena haasteena on tullut Palokan alueneuvoston varajäsenyys. Eli saan olla mukana seurakunnallisessa päätöksen teossa vuosina 2011 - 2014.

Taidan olla aika urautunut tai kaavoihin kangistunut. Joskus huomaan olevani jopa itselleni aivan kuolettavan tylsää seuraa. Blogillani aion epäsäännöllisen säännöllisesti haukotuttaa tai hauskuttaa teitä rakkaita lukijoitani myös tänä vuonna.

Arkinen huokaus

Sunnuntaina on kai sallittua kirjoittaa blogiaan. Eipä muuta ihmeempää kuulu, mutta sain kuukauden lisäaikaa kirjoittaa gradua. Esitarkastuksen esitarkastus on siis vasta kesäkuussa. Paniikkitunnelma on tilapäisesti väistynyt. Paniikki on kuitenkin kuin vuorovesi tai muuttolinnut. Sekin tulee aina takaisin.

Olisiko kuitenkin tapahtunut jotain mukavaa? Ihan äkkiä ei tule mieleen, kun elämässä on ollut vain opiskelua ja lautamiestointa, joka varsinkaan ei koskaan ole hauskaa. Pitää siis miettiä oikein kunnolla. Olen ollut terveenä, eikä taloudellista katastrofia ole uhkana. Mies voi hyvin,ja eläimet ovat nekin kunnossa. Kuntoutuspäätöstä odottelen, samoin kuin kuntoutusselostetta Pääskynpesästä.

Kaikki on "ihan hyvin", jos sen nyt uskaltaa tunnustaa. Eipähän sitä kai hyvään arkeen muuta tarvitakaan.

Helmikuu alkaa nuhassa

Helmikuu on heilahtanut menolleen. Eilen sain uuden pyörätuolin kokeiltavakseni. Se tuntuu omalta jo nyt toisena kokeilupäivänä. Joten huomenna ilmoitan pitäväni tämän. Olisi ihan kiva, jos selkä- ja olkapääongelmani helpottuisivat sopivalla pyörätuolilla.

Minulla on taas flunssa, jonka ei nyt pitäisi johtua surullisista tai onnettomista ajatuksista. Taisin vaan eilen kylmettyä, kun odotin invataksia terveysaseman tuulikaapissa. Itseäni ei pieni lenssu haittaa, mutta puolison kannalta tämä tuli nyt huonoon aikaan. Olkoon "Korkeemmas käres", ettei tämä tarttuisi Kariin kun hän on vielä toipumassa. Muuten tämä tavallinen arki tuntuu oikein hyvältä.

Lopetankin tämän blogimerkinnän Eila Kivik´ahon runoon. Siinä on kaikki oleellinen jo valmiina.

MUUAN ISÄMEITÄ

Anna meille - tarkoitan:
älä ota pois.
Vaikeata lastesi luopua ois.

Elämäämme helpottaa
vaik`et koskaan vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois.

EILA KIVIK´AHO

"Tavoittelemasi henkilön VASTAAJA ON TÄYNNÄ. Soita uudelleen myöhemmin."

Eli vammaisen valitusvirsi opus 2

Joulu loppui eilen loppiaiseen ja arki alkoi virallisesti tänään. En saanutkaan mitään pehmeätä laskua, kun tänään soitin Jyväskylän vammaispalveluihin saadakseni minulle kuuluvat opiskelumatkat. Soittaessani sosiaalityöntekijälle tuli vastaukseksi vain tuo otsikossa siteerattu tiedotus.

Divide et impera eli Hajoita ja hallitse taitaa olla Jyväskylän vammaispalvelukeskuksen harjoittama tapa hoitaa asioita. Olen huomannut, että täällä jopa yhden henkilön hakemat vammaispalvelut on hajautettu usealle työntekijälle yhden päättäessä yhdestä, toisen toisesta ja useinkin kolmannen kolmannesta asiasta.

Sitten vielä puhutaan, että Jyväskylän kaupungilla on suuret velat ja säästää pitäisi. Säästöt otetaan huonontamalla vammaispalveluja, vaikka toimintojen järkeistäminen olisi minun mielestäni parempi ja kustannustaloudellisempi säästämistapa. Tietysti minä olen vain vammainen ja - entisen valtiovarainministerin sanoin - menoautomaatti.

Olen huolissani myös Jyväskylän maineesta, vaikka ketään virkailijaa ei tunnu kiinnostavankaan, miten otsikon mukainen viesti kertoo kaupungin palveluhalukkuudesta. Kaikkea ei voi eikä saa kertoa suoraan esimerkiksi muille vammaisille. Onneksi nykyään ovat nämä sosiaaliset mediat blogi ja Facebook henkireikänä. Niin kauan kuin kirjoituksissa ei sorruta kunnianloukkauksiin, näissä voi purkaa mielipahaansa.

Joulu tulee

Niin sitä taas ollaan tultu syksystä joulun porteille. Kun aikaa kuluu, niin pitkäkin pimeä aika etenee paremmalle puolelleen. Kiva, että kesä tulee - ensin joulussa talven keskelle ja aikanaan taas ihan oikeasti. Joulu on hyvä keksintö. Kun marraskuussa pontevasti kieltäytyy kaikesta jouluhössötyksestä, niin joulu tuntuu oikeaan aikaan joululta.

Muutama tekemätön työ hiukan vaivaa mieltä, enkä ole päässyt motivoitumisongelmastani eroon. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Taidan olla ollut vähän masentunutkin nyt syksyllä, mutta ei sitä ole väärin ymmärryksen pelossa oikein voinut tunnustaa. Ja sittenhän sitä vasta masentuisikin, jos ja kun sen tunnustaisi. Niin ei siis voi tehdä.

Siis periaatteessahan kaikki on nyt hyvin, kun ollaan oltu terveinä ilman että edes sikamainen flunssa olisi kiusannut niinkuin Pääskynpesässä tasan vuosi sitten. Paljon isommasta vaarastakin on jo neljä vuotta. Olisikohan tässä kyseessä joku ikäkriisi, kun mikään ei tunnu miltään? Minä torjun flunssaa hunajalla, ja nyt pitäisi jostakin keksiä henkinen hunajapurkki tähän alakuloa vastaan taisteluun, mikä ikinä se sitten voisikin olla.

Meillä pikkulapsena laulettiin: ei kitistä saa ei naristakaan...Joulupukki matkaan jo käy.

Pienistä tietokoneista, katutöistä ja ihmisistä

Aleksi tuossa kommentoidessaan eilistä kirjoitustani ihmetteli, ettei Amandan näytön rikkoutuminen mennyt takuuseen, vaikka miniläppärini on melko uusi (ja sen visalaskukin oli vasta maksettu). No, ei kai se takuukaan ihan mahdottomia korvaa. Näyttö nimittäin meni rikki sitä kääntäessäni peukalon painalluksella. Minähän olen vain tällainen heikko vammainen.;)

Lähellä tehtävät katutyöt uhkaavat katkaista pääsyn tuon isomman tien kautta kaupunkiin. Tietenkään en väitä olevani ainoa näillä kulmilla asuva, jota kadunrakennustyöt haittaavat ja jonka pitäisi päästä kulkemaan joko omalla autolla tai taksilla. Jalankulkijoille tietöistä ei kai ole niin paljon haittaa, jos kevyen liikenteen väylät eli pyörätiet ovat auki, mutta Frank-sähkäri ei tähän aikaan vuodesta ole parhaimmillaan. Ehkä tänne on autoille jokin vaihtoehtoinen kulkureitti, mutta ei ole mitenkään varmaa, osaavatko invataksit sitä käyttää. Olen oppinut noiden "kuljetuspalvelujen" suhteen skeptiseksi. Katutöiden etenemisvauhti on noin 10 - 15 metriä päivässä. En tiedä, joudunko noiden katutöiden vuoksi keskeyttämään yhden kurssin yliopistolla ja perumaan ensi perjantain jumpat. Huomenna ja torstaina haluaisin päästä pois kotoa.

Tämän päivän ilonaihe on ollut vapaapäivä avustajista. Minä olen sen verran erakko, että koen ylimääräisten ihmisten läsnäolon ahdistavaksi. Siksi tämä ylimääräinen vapaapäivä on ollut hyvin virkistävyydessään melkein lepoa ja yhtä juhlaa.

Päättömän manxin mouruamista.

Otsikosta huolimatta tässä kirjoituksessa ei ole sanaakaan kissoista.

Kovasti on ollut takkuista blogin kirjoittaminen tänä vuonna, kun en vain ole saanut oikein ryhdytyksi. Eipä silti, mitään kovin maata kaatavaa ei ole vielä ehtinytkään tapahtua. Mitä nyt se uusi "miniläppäri" meni rikki, eikä sen rikkoontuminen kuulunut takuun piiriin. Arvaa harmittaako? Uuden koneen ostamiseen tarvittaville rahoille olisi nimittäin muutakin käyttöä - esimerkiksi hammaslääkäri. Helmikuussa ei tule kuuloonkaan, että menisin antiikkimessuille.

Uusi harrastus jäi aloittamatta, jossa on tietenkin se hyvä puoli, että aloittamatta jäänyttä harrastusta ei kyllästyttyään tarvitse lopettaa kesken. Jonkin tekeminen olisi vain ollut kivaa vaihtelua tälle jatkuvalle tietokoneen ääressä istumiselle. Täytyy kyllä sentään tunnustaa, että olen jäänyt koukkuun Facebookiin ja joihinkin sen peleihin. Että aikuinen, pian 47-vuotias, viitsiikin tuhlata aikaansa moisiin jonninjoutavuuksiin. Muuten potkaisisin itseäni, mutta kun istun persausteni päällä, niin eihän se onnistu.

Edelliseen kirjoitukseeni olin saanut kommentin. Kiitos, Satu. Minusta blogin kirjoittaminen on hauskempaa, kun saa palautetta. Siis kaikki nimeltä mainitsemattomat lukijat, jotka muulla tavoin olette ilmaisseet itsenne, ja muutkin antakaa tassunjälkenne, äänimerkkinne tai edes haisevan vastalauseenne.

Kappas, Nyt onkin jo seuraava päivä. Nukutaan siis ensin.

Vanha Nuutti poistaa joulun

Poistimme tänään joulukoristeet ja olimme kerrankin ajoissa. Perinteisen ja yleisesti hyväksytyn aikataulun noudattaminen johtui lähinnä siitä, että parvekkeella ollut joulukuusemme kaatui kovan tuulen vaikutuksesta taas lauantaina, emmekä viitsineet tai jaksaneet nostaa sitä enää pystyyn. Toinen hyvä peruste joulukoristeiden pois ottamiselle on taloudellinen. Jyväskylässä joulukuuset kuljetetaan maksutta ennen 11.1., jonka jälkeen ne hävitetään kuivajätteen mukana maksullisesti.

Nyt on siis arki alkanut ja elän kevätlukukautta. Minulla tuleekin olemaan hyvin kiireinen kevät, koska graduseminaarin toinen esitelmä on 28.5. ja gradun ensimmäisen version pitää olla valmis kesäkuun alussa. Ei sitten muuta kuin remingtoni rallattamaan, sanoi isä. Tosin nykyisin tuon pitäisi kai olla esimerkiksi, että Anna acerille askaretta.

Joulun jälkeisyyksiä

Joulu tuli ja meni. Joululahjakirjaksi saatu Leena Lehtolaisen Väärän jäljillä, jossa hiukan sivuttiin myös vammaisurheilua, mikä taas ilahdutti aivan ylimääräisesti, on luettu. Lehtolainen nyt oli taas takuuhyvä. Samoin joululahja DVD - Asterix olympialaisissa - on hekotellen katsottu.

Joululahjakirjoihin suorastaan pakollisesti liittyvä suklaakonvehtien ahmiminen onkin sitten tuhonnut kuntoutusjaksolla saavutetun painonpudotuksen. Tosin voi olla, että Pääskynpesässä on aivan harvinaisen hyvin painonpudotusilluusioita hellivä vaaka. Oi te rakkaat ilomantsilaiset lukijani! Älkää ikinä kalibroiko sitä vaakaa. Please! Kun on niin kiva edes joskus kuvitella olevansa hoikka. niinku ronsu tai valaskala(vale)pukki.

Kohta taas arki kuitenkin painaa. Siteerataanpas tähän nyt Eino Leinoa:

Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks
ja haaveet ne käy yhä haikeammiks.
Ne polttaa, ne hehkuu ne halaa.
Jokailta mä mietin, kai huominen uus
tuo lohdun ja loppuvi rauhattomuus.
Yö loppuu, mut murheet ne palaa.

Ensi viikolla on taas hammaslääkäri. Voimaantuleva uusi kunta huolestuttaa. Nimittäin en ole vielä saanut päätöstä kaikista anomistani vammaispalveluista eivätkä ensi vuoden vuokranmaksulaput ole vielä tulleet.

Ne tulevat niinkuin kotihin.
Ne tuovat uusia vieraitakin,
jotka nimeltä tunnen ma juuri.
Se murhe, mi eilen mun murtaa oli.
Suli hymyks. kun tänään suurempi tuli.
Koska tulee se suurin, se suuri?

Taidan ensi viikolla tilata sentään kampaamoajan.

Oma blogi kullan kallis

Onpa ihanaa olla kotona taas ja norsuna omassa rullatuolissa. Täytyy tunnustaa, että minulla on ollut tätä blogia ihan ikävä. Siitä on niin kauan, kun tänne viimeksi mitään kirjoitin.

Näin vaalien jälkeen on vähän höntti olo, kun ei oikein tiedä mistä sen normaalielämänsä oikein aloittaisi. Kai sitä pitäisi tehdä joku To do -lista. No, gradu nyt ainakin on otettava uudestaan työstettäväksi. En ole aikoihin käynyt seminaareissakaan. Ensiksi kuitenkin pitää siivota työpöytä. Taidan siis päättää tämän kirjoituksen ja käydä noiden paperikasojen kimppuun. Se on tehtävä, vaikka siihen kuluisi taas koko ilta.

KYLLÄ TAVALLINEN NORMAALIELÄMÄ ON IHANAA!

Pyykinpesua ja ocicatin oivalluksia

Voiko sitä arkisempaa ja tylsempää lauantain ajanviettotapaa olla kuin pyykinpesu? Joka tapauksessa, siinä kaikki, mitä olen tänään saanut aikaan. Eivätkä pyykkikorit siltikään vajentuneet juuri yhtään. Kun kyseessä on sentään vain kahden aikuisen pyykit, niin lapsiperheissä pyykkitilanne on tietysti moninkertainen. Joten ei pidä valittaa. Kuka sitäpaitsi käskee ottamaan motoksi 'päivän pusero ehkä kahden'. No, ei nyt ihan, mutta melkein. Siis sotkeminen kuormittaa ympäristöä.

Olenko jo moneenkin kertaan todennut, että Ilo on melkein liian viisas kissa. Ei nimittäin mene enää kauaa, kun se keksii ulko-ovemme avautuvan ihan normaalisti pelkästä kahvasta. Sitten se onkin menoa, eikä nokitusta. Se nimittäin katsoi ulko-ovea jo ihan sillä silmällä, että kohta syttyy lamppu, ja kun minä kielsin Iloa hyppimästä ovea vasten, niin se päästi sellaisen kuttuilevan käkätysvääkäisyn.

Huomenna kotimatka tuo mukanaan paluun arkisten tekemisten pariin

Huomenna kotimatka tuo mukanaan paluun arkisten tekemisten pariin. Edessä on paperitöitä ja parvekkeen laitto kesäkuntoon grilleineen ja parvekekasveineen sekä teoriassa jokapäiväinen puolituntinen gradun seurassa. (Sinuhe Wallinheimo on graduihanteeni.) Kampaajalla pitää käydä ja ratkaista tuenko yhä lakkoilevia pieneläinhoitajia viemällä Ilon rokotettavaksi toiselle eläinlääkäriasemalle, vai odotanko lakon loppumista.

Onneksi kuntoutusjaksoni on ollut vain kaksi viikkoa. Joten koti ei siten tunnu ihan vieraalta. Tosin ehdin jo kertaalleen autuaasti unohtaa Ilon 2-vuotispäivän. Äiskä pyytää siis Ilolta anteeksi. Ehkä olen lemmikkien suhteen tasapuolinen. Joulukuussa unohtui Ossin syntymäpäivä.