KÄH ja IT

Tämä ei ole yhtään positiivinen blogipäivitys. Olen tällä hetkellä hieman masentunut, kun kaunein kevät on menossa ohi ja minulla jatkuu flunssa jo toista viikkoa. Voiko jonnin joutavampaa olla kuin kevätflunssa? Viime viikon koleuksissa tämä vielä menetteli, mutta nyt, kun ulkona kuulemma radion ja lämpömittarin mukaan on lämmintä niin, voi räkä ja KÄH!

Viime tiistaina sain palautteen gradustani ja siinähän kävi niin kuin olin pelännyt. Ei ole hyvä eikä tuollaisena mene läpi. KÄH toisen kerran! Motivaationi opiskeluun ja graduun on kokonaan kadonnut, eikä tämä flunssa ole mikään motivaation kohottaja.

Ehkä minun pitäisi selittää tuo otsikossa oleva ja moneen kertaan toistuva KÄH. Minun ukkini ei kuulemma kiroillut ainakaan lastensa kuullen, mutta pitihän sitä vasaran osuessa peukaloon jotakin sanoa. Pahassa paikassa ukin suusta kuuluikin pidätelty KÄH. Minä kyllä luulen, että ukin mielessä silloin kyllä vihtahousut taisivat vilistä, mutta mumin pelossa hän tiedosti itsehillintänsä esimerkillisesti. Ehkä ukki oli aikaansa edellä, kun tuo IT-lyhenne keksittiin vasta monta vuosikymmentä ukin poismenon jälkeen. Jolloin se alkoi merkitä informaatioteknologiaa.

Kun minä joskus tästä toivun, niin ehkä minun pitää ottaa lusikka käteen, jonka kauneudesta en tiedä, ja palata omaan iiteeheni eli graduun, mutta kyllä siinä sitten taitaa monta kähiä päästä.

Ei aina voi onnistua (ei edes joka kerta)

Luontokuntoutus oli iso pettymys. Kyllähän sitä kakarana oli jännää mennä eväiden kanssa "retkelle" ison kiven taakse tai, niin kuin minä kaadetun keinutuolin alle tai veljien kerrossänkyyn, josta äiti oli tehnyt teltan.

Mutta vastaavan tyylinen retki täällä - voi herrajjestas ja anna mun kaikki kestää. Luontokuntoutus on Pääskynpesän tähtituote meille kuntoutujille. Sen mukaan Pääskynpesä on profiloitunut, mutta nyt profiili sukelsi pahemman kerran. Tosin nyt on talvi, ja kylmä, ja henkilökuntapula, mutta eikö nyt jotakin muuta kuin takapihan rantakota? Minä sitäpaitsi inhoan makkaraa.

Taitaa rullatuolin norsu olla tulossa 2-vuotiaan uhmaikään, kun näin urputtaa.

Olen siis kirjoittanut kaksi vuotta tätä blogia. Onnea minulle!

Sydänpuoli säätä vasten

Lupasin kirjoittaa joka päivä, mutta tässä sitä taas ollaan kirjoittamattomien päivien kanssa.

Tiistaina ja tänään kohtasin yllättävän tuoksumuiston kaukaa lapsuudesta. Kumpanakin päivänä olin ajamassa sähkärillä kaupunkiin, kun huomasin tien vieressä rakennustyömaan. Jollekin perheelle rakennetaan uutta kotia ja aivan tien vieressä siinä, mihin on ollut helppo tuoda rakennustarvikkeita, oli lautapino eli -taapeli. Lautataapelin tuoksu kuljetti minut täysin yllättäen kauas lapsuuden kesiin ja aikaan, jolloin isä ja äiti rakensivat meille kesämökkiä. Kun isä ja äiti rakensivat mökkiä, paistoi aina aurinko ja niin paistoi tänäänkin. Minun oli aivan pakko jäädä siihen tien kinkamalle nuuskimaan ilmaa ja sitä lautataapelin tuoksua silläkin uhalla, että saatoin vaikuttaa hölmöltä tai jopa tungettelevalta.

Siinä nuuskiessani saatoin aivan kuin kuulla sahan sihinän ja vasaran paukkeen. "Miten se vieras setä, joka ei ikinä ollut meidän tontillamme käynyt, muka tiesi minkälainen meidän kesämökistämme tulisi?" Ihmettelin silloin 5-vuotiaana. Vasta myöhemmin hoksasin, että vieras setä oli rakennusmestari, jonka piirtämistä rakennuspiirustuksista isäni katsoi, miten "Rantahoippula" piti rakentaa.

Muistin myös, kuinka pyysin isältä laudanpaloja ja nauloja leikkeihini, ja ainahan niitä sen verran sain, että opin vasaraa ja puukkoa käyttämään. Opin myös, ettei nauloja saanut hakata eläviin puihin eikä saanut itkeä, jos vuolaisi sormeensa.

Sitä vaan en vieläkään tiedä mitä tarkoittaa, kun Kari Tapio laulaa "Sydänpuoli säätä vasten". Mistä sen tietää, kumpi puoli laudasta on se sydänpuoli?

Hiipiviä haamuja, hakemuksia ja muita kammotuksia

Ensiksi vähän koostetta tähän alkuun. Gradun otsikko on Kajan toiveesta muuttunut. Se on nyt "Kriittinen analyysi kuntoutuskeskusten stakeholder-suhteista".

Perjantaina 13. päivänä pääsi taas tapahtumaan tuo vuosittainen ikääntyminen. Se tarkoittaa samalla sitä, että valmistumiseni filosofian maisteriksi hiipii yhä vain lähemmäksi. Toivottavasti tuosta päivämäärällä varustetusta unelmasta tulee todellisuutta.

Tänään kävin eräässä paikassa, jossa en ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Tuo paikka oli kokous- ja juhlatiloiksi muutettu entinen sairaala eli Vanha Ortopedia. Olin Vanhassa Ortopediassa nyt tärkeässä asiassa - lautamieskoulutuksessa. Vaikka paikka olikin paljon miellyttävämpi ja arvostavampi kuin mitä se oli ennen, koin oloni siellä jälleen hyvin epämiellyttäväksi. Onneksi koulutusta ei sentään pidetty siinä pyöreässä tiilitornissa, missä ennen oli leikkaussali. Olisin varmasti haistanut eetterin ja oksentanut ahdistuksesta. Tuohon vanhaan sairaalaan - ja sen leikkaussaliin - liittyy minun mielessäni liian paljon pelkoa, kipua ja hylkäämistä. Vaikka se kaikki olikin silloin minun parhaakseni, en kuitenkaan koskaan oppinut kävelemään kutn minulle ja vanhemmilleni haluttiin uskotella. En tiedä, uskoivatko he noita herätettyjä turhia toiveita. Sen tiedän, mistä piikkikammoni on tullut.
Nykyään oma jumpparini ei suostuisi antamaan minulle akupunktiota, kun ne neulat saattavat kovissa lihaksissani katketa.

Toinen tämän päivän aikaansaannos on kuntoutushakemus. Ilokseni kuntoutuksen hakumenettelyä on järjellistetty, eikä lääkinnällisen kuntoutuksen hakemiseksi tarvitse enää täyttää kuin yksi nelisivuinen lomake. Lasten lorua lainatakseni:

Älä tule paha päätös. Tule hyvä päätös!