Tänään minulle määrättiin viimeinen määräaika, johon mennessä gradu on jätettävä esitarkastuksen esitarkastukseen. Vappu - tuo ylioppilaiden juhlapäivä - sai siis uuden konkreettisen merkityksen. Koska kuulun perseelle potkittavaan ihmistyyppiin, on tuo asetettu tiukka määräaika minulle hyväksi. Gradun valmistumista kannustamaan asensin blogiini aikalaskurin, jonka asentamisessa tietysti tumpeloin.
Hetken tunsinkin jo innostusta tutkia, pohtia ja kirjoittaa kunnes tämä armas Asseri tietokoneeni tai Microsoft Office word menivät epäkuntoon. En siis saa graduohjaajalleni, Kajalle, tänään lupaamaani viittä kirjoitussivua. Ongelma tuli, kun olin muokkaamassa kahdesta jo melkein valmiiksi kirjoitetusta luvusta uutta lukua. Välitallennukset onnistuivat hyvin, mutta tehdessäni viimeistä tallennusta sain ilmoituksen, ettei tiedostoa voi tallentaa, jonka jälkeen tallennettavasta tiedostosta hävisi teksti lähes kokonaan. Se, mikä jäi jäljelle olikin sitten jotakin kummallista vinkuraa tai noin 40 tyhjää sivua. Jo toisen kerran minulle kävi näin ja edelliselläkin kerralla kyseessä oli opiskeluun liittyvä tehtävä. Sekin tehtävä roikkuu tällä hetkellä. EN TYKKÄÄ!
Miksiköhän muuten tietokoneet eivät koskaan mene epäkuntoon silloin, kun pelaa pasianssia, tai jotakin muuta turhanpäiväistä peliä tai kuluttaa aikaa facebookissa? Eipä sekään paljoa haittaisi, jos laite menisi epäkuntoon blogia kirjoittaessa. Tuskinpa tänne mitään tärkeää tai "kuolematonta" kirjoitan. Tietysti, jos kirjoittaisin gradua blogiin ja käyttäisin blogia yhtenä autoetnografisena tutkimusmenetelmänä, niin silloin, tottakai, myös tietokone hajoaisi.
Ei auta itku markkinoilla ja akka tieltä kääntyköön. Pitää huomenna mennä tietokonekauppaan, vaikka silläkin rahalla voisi tukkia monta reikää mm. hampaissa. Nyt ei tästä vanhasta rakkineesta tule edes verkonpainoa.
NORSU RULLATUOLISSA Kirjoituksia eläimistä, elämästä, harrastuksista, kulttuurista, kuntoutuksesta, minusta, olemisesta, politiikasta ja vammaisuudesta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 16. helmikuuta 2010
torstai 30. huhtikuuta 2009
Vappu
Kun ylioppilaslakki on saatu, niin sitä sekä saa että kuuluu käyttää vappuna. Näin sanoi isäni. Kyllä lakki kaksi päivää vuodessa menee, vaikka se 27 vuotta sitten "tienattu", silloin valkoinen, lakki onkin nyt liian pieni. On se kumma, että pää lihoo.
Vietämme vappua nykyisin kotona simaa juoden ja jääkiekkoa katsellen. Julkinen riekkuminen ei enää jaksa innostaa. Mieli on kuitenkin iloinen, kuin olisi shamppanjaa juonut. Ilo ilman viinaa voi olla jollekin teeskentelyä. Minulle ei ole.
Nyt on kevät!
Hyvää vappua!
Vietämme vappua nykyisin kotona simaa juoden ja jääkiekkoa katsellen. Julkinen riekkuminen ei enää jaksa innostaa. Mieli on kuitenkin iloinen, kuin olisi shamppanjaa juonut. Ilo ilman viinaa voi olla jollekin teeskentelyä. Minulle ei ole.
Nyt on kevät!
Hyvää vappua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)