Ukin tuoli ja parkettipöytä

Minua on tänä syksynä puraissut "sisustuskärpänen", joka on ulkonäöltään aika vanhanaikainen. Olen verhoiluttanut ukkini vanhan nojatuolin. Ukki oli ostanut tuolin joskus 1940-luvulla ja siinä oli ennen verhoilua jäljellä vielä alkuperäiset kankaat ja jouset. Nyt tuoli on melkein kuin uusi. Vain pienet naarmut sen jaloissa kertovat, että se on ollut minulla jo kymmenen vuotta.

Muistan, miten minulta hajosi eräs "kevytnojatuoli", ja kuinka silloinkin vähävaraisena soitin isälleni ja kysyin, oliko Koivulan vintillä vielä ukin iso, harmaa, nojatuoli, ja voisinko saada sen itselleni. Muutaman tunnin päästä isä soittikin ovikelloamme ja hänellä oli tuo nojatuoli mukanaan. Vaikka yritinkin suojata tuota nojatuolia erilaisilla peitteillä, löysivät kissani Neko sekä myöhemmin Ossi ja Ilo tiensä aina peittojen alle. Ukin tuoli oli niiden mielestä varmasti maailman paras raapimapuu. Tuolissa oli kissojeni jäljiltä ainakin kaksi reikää etureunassa ja selkänojan oikea takasauma oli revennyt pitkältä matkalta. Suojapeitteestä sen sijaan oli katkennut vain pari kiinnitysnauhaa.



Noin kuukausi sitten silmäilin paikallista ilmaisjakelulehteä ja löysin sieltä samantyylisen tuolin kuvan erään verhoiluliikkeen ilmoituksesta. Tuo tikkakoskella oleva verhoiluliike on nimeltään Runotuoli. Soitin sinne ja sovimme kotikäynnistä. Sekä ukki että isä siellä pilven reunalla varmaan tykkäävät, että annoin tuolin Tikkakoskella asuvalle yrittäjälle tehtäväksi. Varmasti oli oma tarkoituksensa, kun en verhoiluttanut aikaisemmin tuota nojatuolia.


Toisena sisustuskärpäsen puremajälkenä minulla on uusi kirjoituspöytä. Tai no, uusi ja uusi, miten senkin nyt ottaa, kun pöydän kansi on tehty vanhoista parkettilaudoista kaikkine kulumineen ja koiran kynnenjälkineen. Juuri noissa laudoissa on kuitenkin tämän pöydän "sielu". Minä tiedän aika tarkasti, missä kohtaa Koivulan lattiassa nuo laudat olivat. Katsoin melken vierestä, kun isä naulasi parkettia Koivulan olohuoneeseen vuonna 1983.

Kun Koivulan nykyiset omistajat sitten purkivat olohuoneen parkettia, pyysin muutamaa parkettilautaa muistoksi. Sainkin lautoja enemmän kuin yhtä pannunalustaa varten. Joten otin yhteyttä erääseen artesaaniin, jonka tunsin ennestään ja jonka töistä olin nähnyt kuvia, ja kysyin, mitä muuta kuin lattiapinnoitusta parketista voi tehdä. Päätin teettää kirjoituspöydän, koska vanha kirjoituspöytäni oli ollut jo pitkään hajoamaisillaan. Olin etsinyt uutta kirjoitus- tai ATK-pöytää sekä toimistokalusteliikkeistä että antiikkikaupoista, mutta en löytänyt mielestäni sopivaa tai kaunista. (Sen vuoksi kävin jopa vähän mieheni hermoille.) Hyvä oli, ettei löytynyt. Nyt sain takuulla uniikin ja hyvin tehdyn kirjoituspöydän, jonka kanteen pyysin veistämään ristin siunaamaan tekemisiäni. Tämän pöydän ääressä on hyvä kirjoittaa blogia ja ehkä vielä joskus jotakin muutakin. Kukapa sen tietää? ;)

Ilo pitää mykkäkoulua

Tänään olen oppinut, että ocicat-rotuiset kissat aikuistuvat noin neljän ja viiden ikävuoden välillä. Meidän Ilomme, jolla on maailman rumin ääni, on vähän yli 4-vuotias ja se on ollut melkoisen hiljaa nyt parisen viikkoa. Kun oikein muistelen, niin 6-vuotias Ossi vaikeni melko samanikäisenä. Tai siis kissat ovat nykyään lopettaneet turhasta höpöttämisen. Kyllä ne silloin naukuvat, kun nälkä on. Eli, kun niillä on silkkaa asiaa.

Molemmat kissat ovat terveitä ja voivat hyvin. Paitsi, että Ilo kyllä vähän tuntuu arkailevan Noppaa - tuota suurta vaaleata vöyhäkettä. Onkohan nyt tullut joku eläinlajien välinen viestintäkatkos? Voihan olla kyllä niinkin, että Noppa on murjaissut Ilon mielestä liian härskin vitsin, mokomakin blondi. Seuraan tilannetta.

Melkein kaipaan jo sitä ääntä. Karin kannalta Ilon mököttäminen ei ole myöskään oikein hyvä juttu. Mistä hän nyt erottaa, kumpi kissoista on Ilo ja kumpi on Ossi? Ocicathan on äänekkyydessään oikein näkövammaisystävällinen kissarotu

Tietokonehiiren pallosta iloa Ilolle ja Ossille

Saunastamme kuuluu kolinaa kuin parhaassakin biljardikisassa. Siellä on menossa varmaan isot kisat Ilo vastaan Ossi. Tulipa Logitechin vanhasta pallohiirestä vielä hyvä pallo ocicatien leikkeihin. Pallon ainoa huono puoli, ja sekin vain lähinnä naapurien kannalta, on pallosta aiheutuva kova kolina. Onneksi kuitenkin saunamme ei ole kenenkään makuuhuoneen kohdalla.

Nyt on sitten elokuu. Ensi viikolla palaan uudestaan gradun pariin. Siihen liittyvää luettavaa on paljon ja pitäisi kai sitä jotakin jo saada kirjoitetuksikin. Minä yritän taas palata siihen, että annan gradulle aikaa vähintään puoli tuntia joka arkipäivä.

Toivottavasti minun terveyttäni vaivannut ongelma poistuu pian päiväjärjestyksestä. On rasittavaa, kun olen hiukan sairastellut melkein koko heinäkuun. Ensi viikolla menen kiltisti lääkäriin, joka toivottavasti saa vaivani sekä tutkittua että hoidettua.

Pyykinpesua ja ocicatin oivalluksia

Voiko sitä arkisempaa ja tylsempää lauantain ajanviettotapaa olla kuin pyykinpesu? Joka tapauksessa, siinä kaikki, mitä olen tänään saanut aikaan. Eivätkä pyykkikorit siltikään vajentuneet juuri yhtään. Kun kyseessä on sentään vain kahden aikuisen pyykit, niin lapsiperheissä pyykkitilanne on tietysti moninkertainen. Joten ei pidä valittaa. Kuka sitäpaitsi käskee ottamaan motoksi 'päivän pusero ehkä kahden'. No, ei nyt ihan, mutta melkein. Siis sotkeminen kuormittaa ympäristöä.

Olenko jo moneenkin kertaan todennut, että Ilo on melkein liian viisas kissa. Ei nimittäin mene enää kauaa, kun se keksii ulko-ovemme avautuvan ihan normaalisti pelkästä kahvasta. Sitten se onkin menoa, eikä nokitusta. Se nimittäin katsoi ulko-ovea jo ihan sillä silmällä, että kohta syttyy lamppu, ja kun minä kielsin Iloa hyppimästä ovea vasten, niin se päästi sellaisen kuttuilevan käkätysvääkäisyn.

Huomenna kotimatka tuo mukanaan paluun arkisten tekemisten pariin

Huomenna kotimatka tuo mukanaan paluun arkisten tekemisten pariin. Edessä on paperitöitä ja parvekkeen laitto kesäkuntoon grilleineen ja parvekekasveineen sekä teoriassa jokapäiväinen puolituntinen gradun seurassa. (Sinuhe Wallinheimo on graduihanteeni.) Kampaajalla pitää käydä ja ratkaista tuenko yhä lakkoilevia pieneläinhoitajia viemällä Ilon rokotettavaksi toiselle eläinlääkäriasemalle, vai odotanko lakon loppumista.

Onneksi kuntoutusjaksoni on ollut vain kaksi viikkoa. Joten koti ei siten tunnu ihan vieraalta. Tosin ehdin jo kertaalleen autuaasti unohtaa Ilon 2-vuotispäivän. Äiskä pyytää siis Ilolta anteeksi. Ehkä olen lemmikkien suhteen tasapuolinen. Joulukuussa unohtui Ossin syntymäpäivä.