Muistokirjoitus käyttäjätunnukselle

Kun viime kesänä päätin lopettaa opiskeluni yliopistossa, enkä ilmoittautunut tälle lukuvuodelle opiskelijaksi, menetin ison osan omasta identiteetistäni. En voi enää sanoa itseäni opiskelijaksi. Koska opiskelu - iästä riippumatta - kuuluu nuoruuteen, olen minä nyt siis oikeasti vanha.

Yliopiston oven sulkeutuminen todellistuu torstaina, kun yliopiston sähköpostiosoitteeni ja käyttäjätunnukseni poistetaan käytöstä. Kummallista, miten johonkin merkkijonoon voi kiintyä. Eihän sähköpostiosoite ole edes olemassa missään muualla kuin virtuaalisuudessa. Kuitenkin minulla on nyt ihan oikeasti vähän surullinen olo. Kyllähän jyu sitäpaitsi näyttää komeammalta kuin gmail. Gmaileja mahtuu 13 tusinaan, mutta on vain yksi jyu.

Yliopiston sähköpostiosoitteeni oli minun ensimmäinen sähköpostiosoitteeni. Se oli enemmän kuin pelkästään sähköpostiosoite, koska siihen tullut yksi lyhyt sähköpostiviesti avasi minulle monta uutta mahdollisuutta. Tuossa kohta 15 vuotta sitten tulleessa sähköpostiviestissä Koikkalaisen Riitta ehdotti minulle ehdokkaaksi asettautumista JYY:n edustajistovaaleissa. JYY:n hallituksesta ja myöhemmistä JYY:n luottamustoimista tulleet kokemukset ovat taas osaltaan muovanneet tätä minun nykyistä minuuttani esimerkiksi politiikassa. Pitäisi kai sanoa, että ilman ensimmäistä sähköpostia minulla ei olisi näin montaa kaveria, tuttavaa tai kontaktia kuin minulla on nyt.

Kiitos ensimmäinen sähköpostiosoitteeni. Sinä palvelit hyvin, etkä juurikaan sortunut turhuuteen. Sinä et koskaan haukkunut etkä panetellut, missä suhteessa olit paljon parempi kuin käyttäjäsi. Lepää rauhassa.

Käyttäjätunnuksen poistumisesta on koitumassa minulle ainakin yksi todellinen ongelmakin. Jostakin syystä gmail-sähköpostiosoitteeni ei käy blogieni sähköpostiosoitteeksi, enkä täydellisenä tietotekniikan tumpelona tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Pahimmassa tapauksessa blogini lakkaavat torstaina olemasta. Toivottavasti joku tämän blogin lukija, joka paremmin osaa tietotekniikkaa, osaisi minua tässä pulmassa neuvoa,

Tietoteknistä taistelua ja muita syksyajatuksia

Minulla on vaikeuksia aloittaa tämä blogipäivitys positiivisesti, mutta ehkäpä tämän päivityksen päätteeksi olen jo plussan puolella.

Lukijani, jotka tuntevat minut, tietävät kuinka täydellisen tumpelo olen kaikessa tietotekniikkaan vähänkin liittyvissä asioissa. Viime päivät ovat olleetkin minulle melkein sietämättömiä, koska Facebook otti käyttöön suuren uudistuksen "Uutisnauhan". Minä tunnustauduin heti uutisnauhan vihaajaksi. Tuo Facebookin uutisnauhauudistus sitten veikin minut tietotekniikan loppumattomalle suolle tänne erilaisten selainten ja Facebookin kanssa kilpailevien sosiaalisten medioiden sekaan.

No, minäpä vaihdoin selainohjelmani Mozilla Firefoxiksi ja nyt olen Facebookin lisäksi Google+ -käyttäjä. Selvisinpä asennuksesta vielä verrattain vähillä ärräpäillä, enkä edes yhtään karjunut miehelleni, joka varmaankin aivan aiheesta mittasi minulta kuumeen. ;) Normaalioloissa tällaisten taistelujen jälkeen katsoisin ansainneeni lasillisen vanhan vammaisen portviiniä eli Old Invalid Portia, mutta nyt juuri päättyneen antilooppikuurin vuoksí joudun tyytymään makeisiin.

Kohta saapuu lokakuu. Siitä huolimatta minulla on vieläkin onnellinen olo, koska minulla ei ole enää opiskelustressiä. En vaihtaisi tätä syksyä viime syksyyn, vaikka timanttisormus onkin nyt vähän "ansiottomasti" sormessani. Oloni on kuin kruunusta luopuneella Miss Suomella.

Outo ja omituinen olo

Minua ei ole enää olemassa, jos facebookia on uskominen. Toisaalta nythän olisi sitten yksi salasana vähemmän muistettavana, jos naamakirja ei enää ala mua. Oli miten oli, kyllä virtuaalihylkääminenkin keljulta tuntuu. Tällaisessa tilanteessa kai blogikirjoituskin olisi pitänyt aloittaa fraasilla "Rakas päiväkirja".

Kyllä ennen oli kaikki helpompaa, kun ei ollut salasanoja, PIN-koodeja, käyttäjätunnuksia eikä avainlukulistoja. Silloin oli inhimillisyyttä, luottamusta, kohtaamista, aitoutta. No joo, toisaalta hitautta, vaivaa, jäykkyyttä, byrokratiaa, ja tiukat kellonajat ja vain käteinen raha kävisi. Voihan olla, etteivät virkistys ja asiointimatkat riittäisi mihinkään, kun kaikki matkat tarvittaisi pankkiasiointiin.

Mutta ei minun tästä edes pitänyt kirjoittaa, vaan Suomen itsenäisyyspäivästä. Minulle on tullut uusi itsenäisyyden merkitys, kun olen ollut kuntoutuksessa tuolla Ilomantsissa. Jopa Tuntematonta Sotilasta katsoin tänään uudesta näkökulmasta. Huomasin, ettei Tuntemattomassa Sotilaassa suomalaiset sotilaat näyttäydykään oikeastaan kunniassa. Siinä vetäytyminen on pelkkä pako, eikä torjunta puhumattakaan torjuntavoitosta. Koskelan sanoin "Kaikki on menetetty." Lauantaina nähty "Tali-Ihantala" kertoi torjuntavoitoista, jotka olivat tappioita, mutta joilla säilytettiin se tärkein eli itsenäisyys.

Juukelin kuukeli

Nämä googlen systeemit vievät välillä hermot, kun blogger ja gmail eivät toimi yhteen, ja niiden välillä pitää pomppia. Voihan tietysti olla, että en vain osaa toimia täällä virtuaalisissa maailmoissa, ja ihan varmasti niin onkin.

Gradu etenee hitaasti, mutta kumminkin etenee. Olen yrittänyt kirjoittaa teoria osuutta. Kirjoittaminen on vain jotenkin niin itseni ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, etten ole varma omasta ymmärryksestäni enkä koko maisteriksi opiskelun mielekkyydestä. Minua vaivaa siis uskonpuute.

Kevät on kuitenkin tulossa, vaikka se tällä hetkellä näkyykin lähinnä järkyttävänä koiran tassuissa ja pyörätuolin pyörissä sisälle tulevassa kuran määrässä. Siivota saisi vaikka joka päivä, mutta minä en halua tänne avustajia, kun tuon gradun kanssa on niin kiire juuri nyt. Avustajat ovat nimittäin tavattoman innostuneita heidän tehokkaasta imuristaan, joka pitää aivan helvetillistä meteliä, ja on melutasoltaan. takuulla kaikkien työsuojelumääräysten vastainen laite. Siinä sitten pitäisi samalla kirjoittaa.

Parvekkeelle minun tekisi mieleni saada joku pallotuija tai muu vastaava, joka voisi talvella olla joulukuusena.

Harakanpesiä hakkuuaukeilla

Palailen graduni pariin, kun on kiire saada se valmiiksi kaiken suurisuisen kuuluttelun ja uhoamisen vastineeksi. Taas löytyi runo kuin graduni metaforaksi. Runo löytyi tällä kertaa tästä blogista pagistaan.blogspot.com.

Harakanpesä

Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!

Lauri Pohjanpää



Kuntoutusjaksolla minulla oli mukanani Carolyn Ellisin autoetnografiaa käsittelevä kirja (The Ethnographic I), joka herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Minusta tuntuu, että en pysty tuottamaan mitään oikein kunnollista ja puhdasta tekstiä, vaan asialliseksi ja teorian vaatimukset täyttäväksi, analyyttiseksi tarkoitetusta tekstistä tulee minulta liian kevyttä, kun taas tunteita ja muistoja herättävästä narratiivista tulee sitten taas vastaavasti liian kuivaa ja kuolettavan tylsää. Soveltuuko oman tarinan vuodatus yhteisöviestintään? En halua, että gradustani tulisi sairauskertomus, kun se ei hyödyttäisi kuntoutuskeskuksia.

En tiedä, kun taas on hirveä paniikki ja riittämättömyyden tunne koko gradua kohtaan. Miksi en voinut tyytyä olemaan evp Humanististen tieteiden Kandidaatti?

Tämä Astrid rouva tietokone on muuten hirveän herkkähipiäinen ja "itteottonen, kun Pillin Jussin tamma" noin niin kuin oululaisen äitini sanontaa lainatakseni. Aina välillä, kun käteni osuu hänen numeronäppäimistöönsä sanat katkeavat monelle riville ja sitten on teks
issä avaraa kuin aukkohakkuussa. Hermot me
nee.

Tuumasta toimeen ennen kuntoutusjaksoa

Palautin eilen sen roikkuneen esseen, ja nyt on sitten aika korjata gradustani tähän saakka tehdyt virheet sekä palauttaa mieleen, mitä oikeastaan olenkaan tutkimassa ja tekemässä. Se on viime kuukausien aikana päässyt aika tehokkaasti unohtumaan. Vielähän tässä on kolme päivää aikaa opetella ennen kuin lähden Pääskynpesään kuntoutukseen.

Vaikka tässä tuleekin kiire gradun kanssa, olen päättänyt ottaa tietokoneista kahden viikon ajaksi täydellisen paaston. En siis ota mukaani tietokoneitani en Amaliaa enkä Astridia. Kuntoutusjakso on siis olkapään parantamisen aikaa, että saan sen gradun edes jotenkin kirjoitettua.

Olkapääni (se ainoa toimiva palloniveleni) on siis taas kipeä, enkä tiedä, mikä sen on taas ärsyttänyt. Jos se ei Pääskynpesässä parane, hakeudun vaikka OMT-fysioterapiaan.

Epäilen sinne joutuvanikin, koska en usko enää laitoskuntoutusjaksoihin. Sorry vaan.

Liian paljon liikkuvia osia

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitus tällä uudella tietokoneella, jonka ostin torstaina. Onneksi Internet Explorer toimii uudessakin tietokoneessa kuten vanhassakin. Uudessa käyttöjärjestelmässä ja sen opettelussa onkin sitten ollut oikein kunnolla miettimistä, kun mikään ei tunnu toimivan totutulla tavalla eikä mikään asia löydy entisellä logiikalla. Kaikkea pitää etsiä melkein "kissojen ja koiran kanssa".

Siis minähän en mitenkään erityisesti rakasta koneita tai teknologiaa. Voin kuitenkin nostaa omaa nokkaani, kun sain tulostimen ajureineen asennettua ilman, että kysyin apua mieheltäni. Se on melkoinen saavutus täystumpelohumanistilta.

"kerta kaikkiaan:
koneella on koneen tahti.", sanoo Kirsi Kunnas lastenrunossaan Herra Pii Poo, ja niin se on.

Tämän uuden tietokoneen kutsumanimeksi tuli Astrid, ja juhlimme sen kotiintuloa laskiaispullilla. (Kerrottakoon siis, että meidän kaikilla tietokoneillamme on nimet.) Kunhan ensin löydän tästä kaikki tarvittavat ohjelmat ja opin niitä käyttämään, jatkan kesken olevaa graduani. Onneksi on se yksi roikkuva essee.

Aikaa on enää 70 päivää. Tulee kiire.

Mayday, mayday, mayday!

Tänään minulle määrättiin viimeinen määräaika, johon mennessä gradu on jätettävä esitarkastuksen esitarkastukseen. Vappu - tuo ylioppilaiden juhlapäivä - sai siis uuden konkreettisen merkityksen. Koska kuulun perseelle potkittavaan ihmistyyppiin, on tuo asetettu tiukka määräaika minulle hyväksi. Gradun valmistumista kannustamaan asensin blogiini aikalaskurin, jonka asentamisessa tietysti tumpeloin.

Hetken tunsinkin jo innostusta tutkia, pohtia ja kirjoittaa kunnes tämä armas Asseri tietokoneeni tai Microsoft Office word menivät epäkuntoon. En siis saa graduohjaajalleni, Kajalle, tänään lupaamaani viittä kirjoitussivua. Ongelma tuli, kun olin muokkaamassa kahdesta jo melkein valmiiksi kirjoitetusta luvusta uutta lukua. Välitallennukset onnistuivat hyvin, mutta tehdessäni viimeistä tallennusta sain ilmoituksen, ettei tiedostoa voi tallentaa, jonka jälkeen tallennettavasta tiedostosta hävisi teksti lähes kokonaan. Se, mikä jäi jäljelle olikin sitten jotakin kummallista vinkuraa tai noin 40 tyhjää sivua. Jo toisen kerran minulle kävi näin ja edelliselläkin kerralla kyseessä oli opiskeluun liittyvä tehtävä. Sekin tehtävä roikkuu tällä hetkellä. EN TYKKÄÄ!

Miksiköhän muuten tietokoneet eivät koskaan mene epäkuntoon silloin, kun pelaa pasianssia, tai jotakin muuta turhanpäiväistä peliä tai kuluttaa aikaa facebookissa? Eipä sekään paljoa haittaisi, jos laite menisi epäkuntoon blogia kirjoittaessa. Tuskinpa tänne mitään tärkeää tai "kuolematonta" kirjoitan. Tietysti, jos kirjoittaisin gradua blogiin ja käyttäisin blogia yhtenä autoetnografisena tutkimusmenetelmänä, niin silloin, tottakai, myös tietokone hajoaisi.

Ei auta itku markkinoilla ja akka tieltä kääntyköön. Pitää huomenna mennä tietokonekauppaan, vaikka silläkin rahalla voisi tukkia monta reikää mm. hampaissa. Nyt ei tästä vanhasta rakkineesta tule edes verkonpainoa.

Grrärrfh! Sähköpostillani on jotakin minua vastaan.

Voi että, kun minä vihaan tietokoneita, kännyköitä (etenkin ns. älypuhelimia) ja kaikkia muitakin vempaimia. Tänään olen vihannut aivan erityisesti sähköpostia ja sähköpostipalvelimia. Outlook Express on ämpylöinyt koko viikon. Se on siis kieltäytynyt toimimasta. Lisäksi se on ikäänkuin houkutellut mukaansa yliopiston webmail-sähköpostin ja, kun yritin luoda itselleni toista sähköpostia, myös Gmailin.

Gmail on nyt kaikkein innokkaimpana minua vastaan. Olen siis yrittänyt luoda itselleni uutta sähköpostitiliä, mutta toistuvasti saan vastaukseksi:
Antamasi koodi ei läpäissyt vahvistusta.
Tehtyäni vikailmoituksen sain lukea vastausilmoituksen, jossa minua kehoitettiin odottamaan 24 tuntia. Tarvitsisin toimivan sähköpostin nyt. Minulla menee kohta hermot!

Sähköpostia ei voi korjata vanhalla tavalla - eli lyömällä nyrkillä. Tietokoneella olisi aihetta loukkaantua minuun bitillisesti, jos sen herkkiä virtapiirejä syyttä pahoinpitelisin.

Voi äly! No, se tästä enää puuttuisi, että nostolaite tilttaisi tai pyörätuoli hajoaisi kappaleiksi. Vessan seinässä on jo reikä!

Virukset viiraavat

Molemmat tietokoneeni ovat viime päivinä temppuilleet Facebookista saatujen virusten kourissa, vaikka tietokoneidemme virustorjunta onkin f-securen ansiosta kunnossa. Olen lähes päivittäisten virusvaroitusten ja -tarkistusten vuoksi ollut menettämäisilläni hermoni jo monta kertaa. Olen alkanut vakavasti harkita tietokoneen vaihtamista PC:stä "mäkkiin", kun olen kuullut niissä olevan vähemmän viruksia. Jostakin syystä tietokoneista enemmän ymmärtävä mieheni ei vain ole oikein myötämielinen ja olisihan se mäkki opeteltava uudestaan, ja se on tällä kärsivällisyydellä melkein mahdoton tehtävä. Tietokoneita koskevia kommentteja otan tämän blogin lukijoilta vastaan oikein mielelläni.

Itse olen ollut niin terve kuin vain vammainen voi olla. Olen kotiutunut Pääskynpesästä ja arki on lähtenyt hyvin normaalisti rullaamaan. Olo on jo varsin syksyinen. Ovathan nuo graduun kuuluvat kirjat jatkuvasti tuossa silmien edessä. Toivottavasti olen pian alkavana lukuvuotena ahkerampi kuin edellisenä. Kaikkihan on loppujen lopuksi omasta itsestäni kiinni. Itseäni varten ja omaksi hyödykseni minä opiskelen. Mistä löytyisi se tarvittava kipinä marrasarjen ankeuden järsiessä mielialaa kaikesta kirkaskeinovalosta huolimatta. Nyt potkaisen itseäni, että muistaisin nauttia tästä ihanasta, elokuisesta loppukesän huikaisevasta kirkkaudesta. *potkis*



Kuva on Ilomantsin Tetrijärveltä ja sen otti Katri Palpatzis.

Mokkulointia ajatusten aalloilla

Jee, mull on netti!!! Tämän siitä saa, kun ei kuntoutuskeskuksessa ole WLAN:ia. Täytyy hankkia jonkin sortin muu härpäke, joka siis nyt on Mokkula. Mutta on tämä vaan niin kiva, kun voi olla "omassa tahanassa" ilman huonoa omaatuntoa kuntoutujien yhteisen tietokoneen pitkäaikaiskäytöstä, ja nyt ei kenenkään hillitön papatus ja kalina patoa ajatusten tajunnanvirtaa. Jee, mull on netti!!!
Olen siis kuntoutuksessa.