Kesävieraita kylässä

Vaikka nyt on elokuu, ja siltä se totisesti tuntuukin, on kesää vielä jäljellä lähes kolmannes. Vielä tälle kesälle mahtui vieraitakin, kun serkkuni tyttärensä ja tyttärenpoikansa kanssa kävi aamupäivällä meillä kylässä. Vaan kylläpä heitä oli kiva nähdä todella pitkästä aikaa.

Tuo sukulaisvierailu sai minut ajattelemaan omaa sosiaalisuuttani ja suhdettani sukulaisiini, ystäviini ja niihin muihin ihmisiin. Vanha sanonta, jonka mukaan veri on vettä sakeampaa, osoittautui taas pitävän minun kohdallani paikkaansa jopa niin paljon, että vieraiden lähdettyä kun ajoin sähköpyörätuolillani fysioterapiaan, yllätin itseni miettimästä jonkinlaista sukukokouksen ja syntymäpäivän yhdistelmää. Olin ajatuksen pulpahdettua hyvin hämmästynyt omasta itsestäni. Syntymäpäivä olisikin oiva mahdoillisuus tavata sukulaisia ja, jos äitini puolelta olevilla sukulaisilla riittäisi mielenkiintoa, perustaa vaikka Reding-Paasio -sukuseura. Tätä miettiessäni tunsin taas selvän eron oman suvun ja puolison suvun välillä. Oma suku on sukua sydämessä, kun taas puolison suku on ainakin englanninkielisissä kulttuureissa sukua "laissa".

Minä viihdyn hyvin yksin ja omassa seurassani. Vaikka pidänkin yksin viihtymistä merkittävänä erityistaitonani, niin välillä minusta tuntuu, että minun pitäisi arvostaa vähän enemmän muiden ihmisten seuraa ja olla sillä tavalla suvaitsevaisempi. Saattaahan olla, että joku (kummallisuus) haluaisi jopa olla minun seurassani. Kyllähän minullakin on opittavaa lähimmäisiltäni. Ehkä minun ei kannattaisi itse mihinkään erinomaisuuden pulloon tai kuplaan sulkeutua, kun en ole ihmistä kummempi. Varsinkin, kun näin vammaisena joudun pakostakin olemaan joskus muiden ihmisten "armoilla", olisi suvaitsevaisuuden opetteleminen jo tässä vaiheessa suotavaa.

Nyt saatan vaikuuttaa aiheellisesti paskiaiselta. Kyllä minulla on ystäviä ja he ovat minulle hyvin tärkeitä. En vain pysty jakamaan itseäni kovin monelle ihmiselle enkä halua käyttää ystävyyttä hyväkseni tai haavoittua.

Kiitos siis sinulle ystäväni, joka siedät omituisuuttani. Tykkään sinusta hurjan paljon!

Ilmojen pitelyä

Nyt on kesä! Jo muutaman päivän on säätila ollut ulkoilun kannalta sopiva. Sähköpyörätuolilla ajelu onkin ollut ihanaa, kun ei ole takkia tarvinnut pukea käsineistä tai kaulahuivista puhumattakaan. Tosin kesäinen lierihattu on ollut päänsäryn välttämiseksi tarpeen. Olen siis "aito ja oikea" kukkahattutäti. Näitä hyviä ilmoja ei vain taaskaan kestä kovin kauaa. Huomiseksi ja siitä eteenpäin on jo luvattu tukalaa hellettä. Joten tärykalvot osoittautunevat taas tarpeellisiksi, kun ne estävät sulaneita aivoja valumasta korvista lattialle.

Vaan ei sitä politiikassakaan tunnu juuri nyt olevan hyvän sään aika. Suomella ei ole toimintakykyistä hallitusta, vaikka pääministeriksi kyllä on halukkaita useammassa kuin yhdessä puolueessa. Eduskuntavaaleissa tullut "ISO JYTKY" (miten se haiskahtaakaan minun nokkaani "yssyltä") on kihahtanut yhdellä hattuun. Toinen taas on halunnut niin kovasti muutosta, että vaalitappion jäätyä pienemmäksi kuin ykkösvastustajalla, kurkottaa kuusesta käsin kuun kuvajaista taivaalta, isottelee ja sanelee. Hallituksen muodostamisen tehtäväkseen saaneella Jyrki Kataisella ei ole kadehdittava osa. Hänestä on tehty sylkykuppi ja syntipukki, mutta sehän se tuntuu olevan vaalivoittajan osa. Hallitus pitäisi muodostaa, mutta kun mikään ei tunnu onnistuvan. Elämme vaikeita aikoja, eivätkä ne tästä helpommiksi muutu. Tilanne näyttää eräällä tavalla jopa koulukiusaamiselta. On tässä tilanteessa sentään yksi hyvä puoli: oikeisto ja vasemmisto puolueet erottautuvat toisistaan ja värit näkyvät kirkkaasti. Toivon kuitenkin, ettei pahoinvointia kaadeta paremminvointia haluavan niskaan, vaikka tokihan hän on Itä-Suomalaiseen kateuteen, siihen että menestyvältä liikenneyrittäjältä puhkotaan linja-autosta renkaat, tottunut.

Rakas Taivaan Isä, Anna meille hallitus.

Kesä kellahti syksyksi

Tämä on minun viimeinen iltani Pääskynpesässä. Huomenna ilomantsilainen invataksi vie minut takaisin kotiin Palokkaan, ja maanantaina alkaa arki ja opiskelu. Kesä on vaihtunut syksyksi.

Menneessä kesässä oli unohtumatonta kolme kohokohtaa. Niitä oli sopivasti yksi kullekin kesän kuukaudelle. Niistä kaikista: kokoomuksen puoluekokouksesta Jyväskylässä, matkasta Kaustiselle ja omatoimiretkestäni Hattuvaaraan ja itärajalle olen jo blogissani kirjoittanut, ja ne rytmittivät kesäni mukavasti.

Joitakin asioita jäi kesällä tekemättä joko helteen tai oman saamattomuuteni vuoksi, mutta ehkä kaikkea ei ollut tarkoitettukaan juuri kesälle 2010. En kiertänyt Palokkajärveä enkä käynyt museoissa tai torilla. Myöskin sukulaisvierailut jäivät vähiin, vaikka ei se minua haittaa. Kuitenkin vuoden 2010 kesä oli hyvä kesä, ja nyt kuntoutusjakson jälkeen tunnen itseni voimaantuneeksi ja virkistyneeksi.

Katse on kuitenkin suunnattava jo alkaneeseen syksyyn. Tämä syksy menee tiiviisti gradun parissa. En ilmoittaudu nyt millekään muulle kurssille. En ilmoittautunut myöskään kansalaisopistoon. Jos syksyllä haluan jotakin harrastaa, niin minullahan on nyt kaksi viisikielistä kanteletta ja sukututkimusta voin jatkaa. Pääasia nyt on kuitenkin graduni, jonka edistyminen ei olekaan enää helteistä kiinni.

Hiki lentää ja kunto kohoaa

Maanantaina saavuin taas kuntoutukseen tänne Pääskynpesään ja hyvin on mennyt tähän saakka. Kuntoutusjakson ohjelma on tuttua ja turvallista, kun olen täällä jo niin monta kertaa ollut. On hyvin paljon omasta halusta ja viitseliäisyydestä kiinni, mitä kuntoutusjaksosta saa irti. Onneksi Pääskynpesän hoito- ja kuntoutushenkilökunta tietää jo aika hyvin tapani ja tarpeeni. Nyt on - ja on odotettavissa - ihan kunnon rääkki varsinkin, kun suosikkikääkänrääkkäjäni palaa ensi viikolla lomaltaan. ;)

Heinäkuun helteiden vuoksi jäi gradun tekeminen vähän huonolle hapelle. Siksi minun pitää kuroa menetetty opiskeluaika kiinni täällä. Minulla on mukanani tietokoneeni Astrid ja iso kassi kirjoja. Kuntoutuspäiväkirjaa en enää tällä kuntoutusjaksolla kirjoita, vaan analysoin jo edellisillä kuntoutusjaksoilla kirjoitettuja päiväkirjoja, ja luen lähdemateriaalia.

Ihanaa, kun on kesä. Voi olla ulkona, ja Ilomantsi näyttää parhaimmat puolensa. Nytpä taidan pompata sähkäriin ja painella pogostalle tallentamaan Pohjois-Karjalaisia maisemia kännykkäkameralla. Päivä on nimittäin kyläkyytiä vaille pulkassa.

Kyllä, kiitos, tarkenee

Heti kärkeen pyydän lukijoiltani anteeksi sitä, ettei tässä kirjoituksessa taida olla paljon päätä tai häntää. Se johtuu tästä kuumuudesta. Koirakin tuossa makaa lattialla pitkin pituuttaan, mutta kissat nauttivat varmasti. Tuuletin on hyvä keksintö.

Minulla mielekäs ajattelu tuntuu edellyttävän viileämpää säätä. Mitään kummoisempaa ei ole viime aikoina tapahtunut, kun tuonne ulos kuumuuteen ei kertakaikkiaan kärsi mennä. Pitänee kai antaa itselleen lupa puhtaaseen oleskeluun. Pitää olla stressaamatta tekemättömistä töistä ja edistymättömästä gradusta, kun ei synny mitään valmista, ja jatkaa ilmojen viiletessä. Tietokoneen ja tarvittavat kirjat voi elokuussa ottaa mukaan kuntoutukseen pitkien kuntoutusviikkojen viihdykkeeksi. Olen Pääskynpesässä kuntoutuksessa neljä viikkoa ja ilman gradua saattaisin tulla siellä ns. täihini ja nähdä pikku-ukkoja.

Onneksi on sentään vielä valoisaa. Minä rakastan tätä kesäistä valoisuutta. Kunpa tätä kesän valoa voisi säilöä talven varalle. Pitäisi vaan saada tehdyksi suunnittelemani palokkajärven ympäriajo, ettei sen ajamatta jääminen jäisi talveksi kismittämään. Sitähän ei tiedä, minkälainen ensi kesästä tulee.

Lyhyt päivitys Kaustiselta

Kesän 2010 kohokohta on taas eletty. Olimme siis Kaustisen kansanmusiikki festivaaleilla. Minun ei tarvitsisi kirjoittaa jotakin niin itsestään selvää asiaa, kuin että olipa ihanaa. Soittosali ja Vuokko Kivisaari ovat aina pettämätön yhdistelmä. Soittosali on minulle aivan ehdoton Kaustisen kruunu. Kaikki ne pienet ja isot, vanhat ja nuoret pelimannit, musiikki ja tarinat. Kun vielä soittosalin jälkeen saa syödä paistettuja muikkuja ja lohkoperunoita, niin Kaustisen kokemuksella elää ainakin melkein marraskuun puoliväliin asti.

Lisäksi Noppa sai vettä juodakseen ihan pyytämättä, ja veden tarjoajat kysyivät Karilta luvan, eivätkä antaneet omapäisesti vettä Nopalle.

Kiitos Vuokko ja muut Kaustisen ihmiset!

Merimiehen housut

Kesä on käännähtänyt taas niin kutsutun ison kesän puolelle ja kierähtänyt korkeimman kohtansa ohi laskusuuntaan. Pitihän se pessimismi taas päästää valloilleen.

Jos taivas olisi kangasta, siitä tulisi nyt housuja kokonaiselle laivastolle. Ison kesän myötä ilmat ovatkin käyneet sellaisiksi, kuin monet toivovat. Aurinko paistaa ja lämmin ilma hoitaa monia kylmälle arkoja, eikä ulos tarvitse ainakaan takkia pukea. Tästä auringonvalosta minä pidän kuitenkin eniten. Kesäpäivän seisauksen aika meni vähän "omasta eestään", kun vain jaksoi sataa ja oli niin pimeää, että piti pitää valoja päällä. Vaatisin pimeästä ja pilvisyydestä rahojani takaisin, jos voisin ja olisin auringosta jotakin maksanut, mutta säistäkään ei voi valittaa hovioikeuteen, mikä on hyvä asia.

Ostin viime viikolla uuden kännykän, koska halusin paremman kännykkäkameran mukana kulkevaksi kameraksi, kuin vanhassa kännykässäni oli. Vielä en sillä ole kovin montaa kuvaa ottanut. Joten vielä en tiedä, teinkö viisaan hankinnan vai en. Minun pitäisi myös oppia valokuvaamaan.

Siinä siis kesän harrastus, jos gradulta aikaa jää. Gradu on kuitenkin se kaikkein tärkein, koska sitä kuuta odottaa jo moni muukin nousevaksi.

Taas kukkasilla kukkulat

Nyt on kesä ja kesäkuu, vaikka ei kesälomasta ole vielä tietoakaan. Graduahan sitä pitää näin kesälläkin tehdä, että ensi syksynä saa sen pois käsistä ja että ensi lukuvuotena voisi syventyä vaikka johonkin sivuaineeseen. Gradun jälkeen olisi sitten jo kaksi kolmasosaa filosofian maisterin tutkinnosta tehty. No joo, näitä ehtii miettiä syksylläkin.

Taisin edellisessä kirjoituksessa kirjoittaa kesäsuunnitelmistani tai niiden olemattomuudesta. Olen ajatellut kiertää palokkajärven sähkärilläni, kun järven ympäri on rakennettu kevyen liikenteen väylät. Samalla tulisi testattua väylien esteettömyys ainakin siltä osin, miten väylälle pääsee sähkärillä. Eppäillä soppii, niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan.

Kun nyt kesälläkin muistaisi, että mikään ei ole este mihinkään. Eläminen on itsestä kiinni ja ihan lähelläkin on nähtävää. Ainakin paikallisissa museoissa pitää käydä.

Sen verran kiirettä pitää pitää, ettei kesä mene ohi liian pian. Niin ja sitten se gradu.

Kesäiloa

Onpas aikaa kulunut viimeisimmästä blogipäivityksestäni. Kirjoittamattomuuteen on ollut hyvä syy, kun olen tuohon graduun paneutunut.Korjataanpa asiaa nyt edes hiukan. Mitään maata kaatavaa ei ole tapahtunut, kun gradu ei ole mahdollistanut mitään erityisempää tapahtumista. Harvat lukijani eivät näin ole menettäneet mitään. Mitäpä elämässäni ilman gradua ja opiskelua olisikaan? Siinä kai tyhjää kättä kääntelisin... Graduni on vieläkin kesken, mutta onneksi sain siihen lisäaikaa.

Kesä ei tuone isompia muutoksia. Uutena kokemuksena voin ottaa Kokoomuksen puoluekokouksen, johon heikkona hetkenä lupauduin talkoolaiseksi, täällä Jyväskylässä. Näen sitten varmasti tosi merkittäviä ihmisiä. Jännittää jo!

Toisaalta on helpotus tietää, ettei esimerkiksi Jyrki Katainen ole Paavi, vaan hän on oikeasti ihminen siinä missä muutkin. Sen saan nyt sanoa vaikka televisiokameroille, eikä sitä leikattaisi uutisista pois. Enköhän siis osaa puoluekokouksen aikaan käyttäytyä. (Vuonna 1989 vastaava kommenttini paavista leikattiin sammakkona uutisista kokonaan pois.)

Meidän Ilomme täyttää tänään 5 vuotta.

Mantsin iloa

Meinasipas olla hankalaa päästä kirjoittamaan norsua rullatuoliin, mutta eiköhän tämä tästä.

Täällä Ilomantsin Pääskynpesässä sitä ollaan edelleen. Olen viihtynyt ja ihanaa on ollut. Jotenkin vaan tuntuu, että minä itse en ole lähtenyt käyntiin. Kuntoutuspäivät menevät liian nopeasti ohi. Olen kuitenkin päättänyt nauttia jokaisesta hetkestä, ja kyllähän olen nauttinutkin. On ihanaa, että on olemassa tällainen paikka, tällainen kesä ja tällainen luonto. Välillä sitä ei muistakaan olevansa kuntoutuksessa, kun saa kokea uusia, vaikka pieniäkin, hauskoja ja mieltä lämmittäviä asioita. Esimerkiksi täällä Ilomantsissa on kevyen liikenteen väyliin merkitty rollaattoritie. :D Todella vammaisystävällistä siis.

Opiskeluakin olen jo sen verran ajatellut, että ilmoittauduin kahdelle kurssille. Kunhan syksy tulee, niin opintopisteet opintosuoritusotteeseen ropisee.

Sydänpuoli säätä vasten

Lupasin kirjoittaa joka päivä, mutta tässä sitä taas ollaan kirjoittamattomien päivien kanssa.

Tiistaina ja tänään kohtasin yllättävän tuoksumuiston kaukaa lapsuudesta. Kumpanakin päivänä olin ajamassa sähkärillä kaupunkiin, kun huomasin tien vieressä rakennustyömaan. Jollekin perheelle rakennetaan uutta kotia ja aivan tien vieressä siinä, mihin on ollut helppo tuoda rakennustarvikkeita, oli lautapino eli -taapeli. Lautataapelin tuoksu kuljetti minut täysin yllättäen kauas lapsuuden kesiin ja aikaan, jolloin isä ja äiti rakensivat meille kesämökkiä. Kun isä ja äiti rakensivat mökkiä, paistoi aina aurinko ja niin paistoi tänäänkin. Minun oli aivan pakko jäädä siihen tien kinkamalle nuuskimaan ilmaa ja sitä lautataapelin tuoksua silläkin uhalla, että saatoin vaikuttaa hölmöltä tai jopa tungettelevalta.

Siinä nuuskiessani saatoin aivan kuin kuulla sahan sihinän ja vasaran paukkeen. "Miten se vieras setä, joka ei ikinä ollut meidän tontillamme käynyt, muka tiesi minkälainen meidän kesämökistämme tulisi?" Ihmettelin silloin 5-vuotiaana. Vasta myöhemmin hoksasin, että vieras setä oli rakennusmestari, jonka piirtämistä rakennuspiirustuksista isäni katsoi, miten "Rantahoippula" piti rakentaa.

Muistin myös, kuinka pyysin isältä laudanpaloja ja nauloja leikkeihini, ja ainahan niitä sen verran sain, että opin vasaraa ja puukkoa käyttämään. Opin myös, ettei nauloja saanut hakata eläviin puihin eikä saanut itkeä, jos vuolaisi sormeensa.

Sitä vaan en vieläkään tiedä mitä tarkoittaa, kun Kari Tapio laulaa "Sydänpuoli säätä vasten". Mistä sen tietää, kumpi puoli laudasta on se sydänpuoli?

Pieniä iloja ja kokousta

Tänään sain odotettavakseni kaksi iloista asiaa. Heinäkuussa on Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, joille olen pitkästä aikaa menossa. Nautin Kaustisen ilmapiiristä jo etukäteen, enkä enää ainakaan kovin paljoa murehdi siellä kadonnutta lippalakkiani, jossa oli pinssikokoelmani. Kaustiselle siis suuntautuu meidän lomamatkamme. Ties vaikka muurahaispesäkylpyyn uskaltautuisin.

Toinen tämän päivän hyvä uutinen, joka sisältää on samalla iloisesti odotettavan asian, on kokonaisuudessaan myönteinen kuntoutuspäätös. Saan niin avofysioterapian, lymfaterapian kuin yksilöllisen kuntoutusjaksonkin. Nykyisessä taantumassa ja Kelan tiukentaessa laitoskuntoutusta otan saamani kuntoutuspäätöksen vastaan onnellisena ja kiitollisena.

Ilomantsi, paratiisi on. Here I come. Sitten, kun menen Pääskynpesään kuntoutukseen, on elokuu ja minusta näkee sen.

Huomenna on Tikkakoskella yksi kokous, jonka jälkeen ajattelin käydä isän ja äidin haudalla, kun kerran niin lähellä heitä olen.

Pieniä mansikanpunaisia iloja

Heinäkuu on hiljaiseloa näköjään myös rullatuolin norsulla, jos joku on ihmetellyt blogin hiljaisuutta. Mitään ihmeellistä tai maata kaatavaa ei kuulu.

Tänään söimme ensimmäiset itse parvekkeella kasvattamamme mansikat. Ostomansikoissa olemme syöneet jo kauan. Hyvä, että voin taas syödä mansikoita. Kesässä on tärkeintä pienet ilot.