Hyvä sydän on toimeentulon tappio ja tyhmästä päästä kärsii nestekierto

Lakikirjan alkuun on kirjoitettu tuomarin ohjeet. Yksi niistä kuuluu näin: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan". Kelaan tuota tuomarin ohjetta ei valitettavasti voi soveltaa. Päin vastoin. Tänään sain taas huomata, ettei ainakaan kohtuus kuulu automaattisesti Kelan noudattanaan käytäntöön.

Minun pitää vaihtaa lymfaterapian palveluntuottajaani aikaisemman lymfarini tekemän inhimillisen virheen vuoksi. Virhe ei koskettanut minua, vaan Kelaa. Joudun siis kuitenkin vaihtamaan lymfaria. Onnistuinkin löytämään uuden terapeutin, jonka kanssa sovimme lymfaterapiastani 30.4.2011 saakka. Tämä uusi lymfari suostui samanlaiseen järjestelyyn, kuin minulla oli ollut hänen edeltäjänsä kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Eli lymfaterapiani olisi suoritettu samassa paikassa kuin avofysioterapiani ja fysioterapiani olisi ollut heti lymfaterapian jälkeen. Tämä järjestely sopi myös käyttämälleni fysikaaliselle hoitolaitokselle. Hetken verran jo uskalsin iloita asioiden järjestymisestä kunnes...niin...Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa tai kuten meillä sanotaan, "Älä tipahda ennen kuin nuolaiset".

Tänään huomasimme, ettei minulle ole myönnetty lymfaan kotikäyntioikeutta, joka tarvitaan silloin, kun joku terapia toteutetaan jossakin muualla kuin palveluntuottajan toimitiloissa. Aikaisemmin tämä ei ollut ongelmana, koska entinen lymfarini ei laskuttanut Kelalta eikä minulta lainkaan kotikäyntilisää. Nyt uusi lymfarini tietysti laskuttaisi kotikäyntilisän. Sehän on aivan kohtuullista ja oikein. Kela ei kuitenkaan suostu mainittua kotikäyntilisää, joka on puolet terapiakerran hinnasta, maksamaan, koska kotikäyntilisää ei ole minulle myönnetty enkä ole itse sitä koskaan älynnyt anoa. Minulla ei Kelan virkailijan mielestä ole kotikäyntilisään lääketieteellistä perustetta. Kelalle ei riitä perusteluksi se, että minä pääsisin näin helpommalla. "Ei sitä kukaan muukaan sillä perusteella saa!"

Mediassa on puhuttu paljon siitä, että Suomella on paljon velkaa, eikä tuhlaamiseen ole kansantaloudellamme varaa. Minun avokuntoutuksessani Kela on kyllä valmis tuhlaamaan, jos se ei suostu ajattelemaan "jären kanssa".

Esitänpä pienen laskelman: Tähän saakka olen käynyt kuntoutuksessa siis 2 kertaa viikossa, joista toiseen on yhdistetty 2 eri terapiamuotoa. Oletetaanpa, että yksi kuntoutusmatka maksaa 35 euroa. Kuntoutusmatkoja on mennyt viikossa yhteensä 4 yhdensuuntaista matkaa eli 140 euroa. Jos oletetaan, että kuntoutusmatkojen hinta pysyisi tänä vuonna samana kuin viime vuonna, mutta kun en saisi lymfaterapialleni kotikäyntilisää, näitä viikottaisia kuntoutusmatkoja tulisi kuusi. Silloin Kela joutuu maksamaan kuntoutusmatkoistani yhteensä 210 euroa viikossa. Jos Kela maksaisi 25 euron kotikäyntilisän, säästyisi yhteiskunnan kustannuksia 55 euroa viikossa. Eihän se tietysti paljoa ole, mutta olisi sekin jo jotakin. Minäkin voisin paremmin, kun viikosta menisi kolmen päivän asemasta vain kaksi päivää harakoille. Minulla on nimittäin muutakin tekemistä kuin käydä kuntoutuksessa.

Ehkä tämä on taas niitä kirjoituksia, jotka olisi pitänyt jättää kirjoittamatta, mutta menkööt nyt.

Kesä kellahti syksyksi

Tämä on minun viimeinen iltani Pääskynpesässä. Huomenna ilomantsilainen invataksi vie minut takaisin kotiin Palokkaan, ja maanantaina alkaa arki ja opiskelu. Kesä on vaihtunut syksyksi.

Menneessä kesässä oli unohtumatonta kolme kohokohtaa. Niitä oli sopivasti yksi kullekin kesän kuukaudelle. Niistä kaikista: kokoomuksen puoluekokouksesta Jyväskylässä, matkasta Kaustiselle ja omatoimiretkestäni Hattuvaaraan ja itärajalle olen jo blogissani kirjoittanut, ja ne rytmittivät kesäni mukavasti.

Joitakin asioita jäi kesällä tekemättä joko helteen tai oman saamattomuuteni vuoksi, mutta ehkä kaikkea ei ollut tarkoitettukaan juuri kesälle 2010. En kiertänyt Palokkajärveä enkä käynyt museoissa tai torilla. Myöskin sukulaisvierailut jäivät vähiin, vaikka ei se minua haittaa. Kuitenkin vuoden 2010 kesä oli hyvä kesä, ja nyt kuntoutusjakson jälkeen tunnen itseni voimaantuneeksi ja virkistyneeksi.

Katse on kuitenkin suunnattava jo alkaneeseen syksyyn. Tämä syksy menee tiiviisti gradun parissa. En ilmoittaudu nyt millekään muulle kurssille. En ilmoittautunut myöskään kansalaisopistoon. Jos syksyllä haluan jotakin harrastaa, niin minullahan on nyt kaksi viisikielistä kanteletta ja sukututkimusta voin jatkaa. Pääasia nyt on kuitenkin graduni, jonka edistyminen ei olekaan enää helteistä kiinni.

"Otteita kulttuurista"

Lainasin otsikon saman nimisestä kirjasta, jota olen tänään gradua varten lukenut. Muutkin tämän kuntoutuspäivän saavutukset liittyvät kulttuuriin ja ne ovat sitä ITEä.

Toimintaterapiaryhmässä syntyi pitkästä aikaa tällainen:











ja äsken tilapäivityksenä facebookiin tällainen riimittely:

Tää loppuu nyt.
En jaksa nyt.
Oon (liian) väsynyt.

Kas, ei tartu oppi,
jos pää on moppi
ja vaikk´ ois troppi,
se silloin auta ei.

Nyt kirjat nurkkaan ja iltatee.
Naamakirjaa? Menettelee.
Gradu pois jo tai silmissä sumenee
ja uni ensi yönäkin mua pakenee.

Hiki lentää ja kunto kohoaa

Maanantaina saavuin taas kuntoutukseen tänne Pääskynpesään ja hyvin on mennyt tähän saakka. Kuntoutusjakson ohjelma on tuttua ja turvallista, kun olen täällä jo niin monta kertaa ollut. On hyvin paljon omasta halusta ja viitseliäisyydestä kiinni, mitä kuntoutusjaksosta saa irti. Onneksi Pääskynpesän hoito- ja kuntoutushenkilökunta tietää jo aika hyvin tapani ja tarpeeni. Nyt on - ja on odotettavissa - ihan kunnon rääkki varsinkin, kun suosikkikääkänrääkkäjäni palaa ensi viikolla lomaltaan. ;)

Heinäkuun helteiden vuoksi jäi gradun tekeminen vähän huonolle hapelle. Siksi minun pitää kuroa menetetty opiskeluaika kiinni täällä. Minulla on mukanani tietokoneeni Astrid ja iso kassi kirjoja. Kuntoutuspäiväkirjaa en enää tällä kuntoutusjaksolla kirjoita, vaan analysoin jo edellisillä kuntoutusjaksoilla kirjoitettuja päiväkirjoja, ja luen lähdemateriaalia.

Ihanaa, kun on kesä. Voi olla ulkona, ja Ilomantsi näyttää parhaimmat puolensa. Nytpä taidan pompata sähkäriin ja painella pogostalle tallentamaan Pohjois-Karjalaisia maisemia kännykkäkameralla. Päivä on nimittäin kyläkyytiä vaille pulkassa.

Keväthuumaa

Nyt on tullut toukokuu ja ilmassa on vahvaa kevään - melkein kesän - tuntua. Perjantaina huomasin jäiden lähteneen lähijärvestä. Kohta on lehti puussa. Minun mielestäni hiirenkorvanvihreä on maailman kaunein väri. Lämpenisi nyt vain pian.

Toukokuu merkitsee tänä vuonna monia juhlia, joista Karin tasavuosisyntymäpäivät ovat suurimmat. Juhlia on myös pienemmillä tassuilla, kun Noppa täyttää 7 ja Ilo 5 vuotta.

Olen odottanut Kelalta kuntoutuspäätöstä ja äsken huomasin, että se on tehty. Iso kivi vierähti sydämeltä. Jään odottamaan kutsua Pääskynpesään, minne toivon pääseväni elokuussa. Pitkästä aikaa saan keskittyä pelkkään kuntoutukseen aivan tavallisena kuntoutujana. Lomaa ajattelusta siis.

Kotini mun

Kuntoutusjakso on taas tältä erää ohi. Olin kotona n. klo 20:00. Matka meni hyvin ja kesti melko tarkkaan tasan 4 tuntia. Täällä ei mikään ole muuttunut ja vessanseinän reikäkin on yhä korjaamatta.

Huomenna uusin voimin kohti yhteiskunnallisia velvollisuuksia. Gradun pariin palaan täydellä teholla vasta keskiviikkona. Tosin muukin opiskelu vaatii osansa viikoilla 13 ja 14. Kohtalaisen suuri, vanhanaikainen kirje- ja lehtipostipino pitäisi myös selvittää lähipäivinä.

Kuntoutuksessa oli hyvä, mutta nyt on aika ja voimaa elää taas, normaalia, omaa elämää.

Vaikka sielu on vielä matkalla ja laukut purkamatta, mieli helisee Eino Leinoa

Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,
niin saatte te vasten suuta!
Nyt raudasta mulla on jänteret,
nyt luuni on yhtä luuta.

Ei aina voi onnistua (ei edes joka kerta)

Luontokuntoutus oli iso pettymys. Kyllähän sitä kakarana oli jännää mennä eväiden kanssa "retkelle" ison kiven taakse tai, niin kuin minä kaadetun keinutuolin alle tai veljien kerrossänkyyn, josta äiti oli tehnyt teltan.

Mutta vastaavan tyylinen retki täällä - voi herrajjestas ja anna mun kaikki kestää. Luontokuntoutus on Pääskynpesän tähtituote meille kuntoutujille. Sen mukaan Pääskynpesä on profiloitunut, mutta nyt profiili sukelsi pahemman kerran. Tosin nyt on talvi, ja kylmä, ja henkilökuntapula, mutta eikö nyt jotakin muuta kuin takapihan rantakota? Minä sitäpaitsi inhoan makkaraa.

Taitaa rullatuolin norsu olla tulossa 2-vuotiaan uhmaikään, kun näin urputtaa.

Olen siis kirjoittanut kaksi vuotta tätä blogia. Onnea minulle!

Kuntoutuskuulumisia

Kirjoitan nyt blogipäivityksen tällä Pääskynpesän asiakkaiden käytössä olevalla tietokoneella. Kuntoutusjakso on täällä sujunut tähän saakka ihan kivasti (siis ilman "hipsuja") ja, uskoakseni sujuu niin ihan jakson loppuun saakka. Olkapää alkaa jo olla parempi. Muutenkin on hyvä olo. Parempi kuin viime kerralla - elokuussa.

Iltaisin olen lukenut mukaan ottamaani metodikirjaa ja mielessäni on monia graduun liittyviä ajatuksia, jotka pitää testata yhdessä Kajan kanssa. Gradulaskuria en uskalla katsoa, mutta tiedän että aikaa on jo liian vähän.

Torstaina on taas luontokuntoutus. Saa nähdä, minkälainen se on. Suolle ei tähän aikaan vuodesta pääse. Tuskin pääsee pilkillekään, vaikka mieli tekisi. Kunpa se luontokuntoutus olisi jotakin unohtumatonta!

Tuumasta toimeen ennen kuntoutusjaksoa

Palautin eilen sen roikkuneen esseen, ja nyt on sitten aika korjata gradustani tähän saakka tehdyt virheet sekä palauttaa mieleen, mitä oikeastaan olenkaan tutkimassa ja tekemässä. Se on viime kuukausien aikana päässyt aika tehokkaasti unohtumaan. Vielähän tässä on kolme päivää aikaa opetella ennen kuin lähden Pääskynpesään kuntoutukseen.

Vaikka tässä tuleekin kiire gradun kanssa, olen päättänyt ottaa tietokoneista kahden viikon ajaksi täydellisen paaston. En siis ota mukaani tietokoneitani en Amaliaa enkä Astridia. Kuntoutusjakso on siis olkapään parantamisen aikaa, että saan sen gradun edes jotenkin kirjoitettua.

Olkapääni (se ainoa toimiva palloniveleni) on siis taas kipeä, enkä tiedä, mikä sen on taas ärsyttänyt. Jos se ei Pääskynpesässä parane, hakeudun vaikka OMT-fysioterapiaan.

Epäilen sinne joutuvanikin, koska en usko enää laitoskuntoutusjaksoihin. Sorry vaan.

Mantsin iloa

Meinasipas olla hankalaa päästä kirjoittamaan norsua rullatuoliin, mutta eiköhän tämä tästä.

Täällä Ilomantsin Pääskynpesässä sitä ollaan edelleen. Olen viihtynyt ja ihanaa on ollut. Jotenkin vaan tuntuu, että minä itse en ole lähtenyt käyntiin. Kuntoutuspäivät menevät liian nopeasti ohi. Olen kuitenkin päättänyt nauttia jokaisesta hetkestä, ja kyllähän olen nauttinutkin. On ihanaa, että on olemassa tällainen paikka, tällainen kesä ja tällainen luonto. Välillä sitä ei muistakaan olevansa kuntoutuksessa, kun saa kokea uusia, vaikka pieniäkin, hauskoja ja mieltä lämmittäviä asioita. Esimerkiksi täällä Ilomantsissa on kevyen liikenteen väyliin merkitty rollaattoritie. :D Todella vammaisystävällistä siis.

Opiskeluakin olen jo sen verran ajatellut, että ilmoittauduin kahdelle kurssille. Kunhan syksy tulee, niin opintopisteet opintosuoritusotteeseen ropisee.

Mokkulointia ajatusten aalloilla

Jee, mull on netti!!! Tämän siitä saa, kun ei kuntoutuskeskuksessa ole WLAN:ia. Täytyy hankkia jonkin sortin muu härpäke, joka siis nyt on Mokkula. Mutta on tämä vaan niin kiva, kun voi olla "omassa tahanassa" ilman huonoa omaatuntoa kuntoutujien yhteisen tietokoneen pitkäaikaiskäytöstä, ja nyt ei kenenkään hillitön papatus ja kalina patoa ajatusten tajunnanvirtaa. Jee, mull on netti!!!
Olen siis kuntoutuksessa.

Kirjoittamisesta

Vaikka varsinaista asiaa ei aina olisikaan, niin ainahan voi raapia tikkuja ravistuneesta puupäästään ja tehdä tikusta asiaa. Eilen luin Valituista Paloista elämän tarinoiden kirjoittamista käsittelevän artikkelin. Koska se liittyi - joskin erittäin löyhästi - graduuni ja sen metodologiaan, päätin ottaa jutusta onkeeni. Artikkelissa kehoitettiin harjoittelemaan kirjoittamista. Joten yritän nyt kirjoittaa blogiani mahdollisimman säännöllisesti. Tästä blogista voi siis tulla jonkinlainen tutkimuslaboratorio omasta päästä tai ajatushautomo. Otan sen riskin, että menetän lukijoita, eikä tänne kommentteja tulvi. Kyllähän minä kirjoittamisesta pidän, ja olen siin aika hyväkin, mutta tarinat ja varsinkin ne autoetnografiset graduun liittyvät tarinat ovat aivan eri juttu.

Olen taas alkanut henkisesti valmistautua tulevaan kuntoutusjaksooni Pääskynpesässä. Olisi ihanaa löytää jotakin sellaista uutta, jonka voisi ottaa mukaan arkeen. Jokatapauksessa kuntoutusjakso, mitä se sitten tarjoaakaan, on hyvä latautumisjakso ennen opiskelun alkamista ja pimeää syksyä. Joku vinkki uuteen liikunta- tai tekemisharrastukseen, joka ei olisi pelkkää terapiaa, olisi tervetullut. En tykkäisi huonoa siitäkään, jos syksyllä kansalaisopistosta löytyisi joku vaikka viikoittaiseen iltamenoon riittävästi kannustava harrastus, johon olisi liikkumisesteetön osallistuminen.

"Minun mieleni on niin kummallinen..."

Eipä ole tullut blogia taas pitkään aikaan kirjoitettua, kun olen vain "notkunut" tuolla facebookissa sen ajan, mitä olen tietokoneella istunut. Siis jatkuvalla syötöllä.

Pääni on aika sekaisin. Ilomantsissa Pääskynpesän ympärillä on ollut kesän aikana aikamoista kuohuntaa. Olen siihen itsekin osallistunut kirjoittamalla Pogostan Sanomiin. Pääskynpesässä on tapahtunut suuri organisaatiomuutos ja talon johto vaihtuu. Näin yhteisöviestinnän näkökulmasta asian voisi nähdä jopa pienimuotoisena stakeholder vallankumouksena, kun Ilomantsin kunta on ottamassa itselleen valtaa jopa Kelan ohi.

No joo. Eihän tämä taida minulle kuulua? Mutta kun, se on sekoittanut minun graduni! Nyt olen graduni kanssa täysin sekaisin. En tiedä miten Pääskynpesä asettuu tutkimuskohteena muiden tutkittavanani olevien kuntoutuskeskusten rinnalle nyt, kun mielenkiintoni on kokonaan Pääskynpesässä. Pitääkö minun keskittyä tutkimuksessani vain Pääskypesään, vai pitääkö se jättää kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle? Mieli tekisi heittää koko gradulla vesilintua, mutta kun minuun luotetaan.

Sopipa siis hyvin tuo radiosta kuultu Petri Laaksosen laulu: "Minun mieleni on niin kummallinen kuin meri kuutamolla." Pitäisiköhän päässäni tehdä suursiivous? Edelleenkin kaipaisin jotakin TEKEMISTÄ. Mutta toisaalta kaikki, mitä vammainen tekee (eli surkeasti äpöstää) tulkitaan terapiaksi, eikä se ole oikeaa tekemistä. Joten en ala! Muutama päivä sitten sain sentään 5-kielisen kanteleeni viritettyä. Se on jo saavutus.

Pieniä iloja ja kokousta

Tänään sain odotettavakseni kaksi iloista asiaa. Heinäkuussa on Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, joille olen pitkästä aikaa menossa. Nautin Kaustisen ilmapiiristä jo etukäteen, enkä enää ainakaan kovin paljoa murehdi siellä kadonnutta lippalakkiani, jossa oli pinssikokoelmani. Kaustiselle siis suuntautuu meidän lomamatkamme. Ties vaikka muurahaispesäkylpyyn uskaltautuisin.

Toinen tämän päivän hyvä uutinen, joka sisältää on samalla iloisesti odotettavan asian, on kokonaisuudessaan myönteinen kuntoutuspäätös. Saan niin avofysioterapian, lymfaterapian kuin yksilöllisen kuntoutusjaksonkin. Nykyisessä taantumassa ja Kelan tiukentaessa laitoskuntoutusta otan saamani kuntoutuspäätöksen vastaan onnellisena ja kiitollisena.

Ilomantsi, paratiisi on. Here I come. Sitten, kun menen Pääskynpesään kuntoutukseen, on elokuu ja minusta näkee sen.

Huomenna on Tikkakoskella yksi kokous, jonka jälkeen ajattelin käydä isän ja äidin haudalla, kun kerran niin lähellä heitä olen.

Hiipiviä haamuja, hakemuksia ja muita kammotuksia

Ensiksi vähän koostetta tähän alkuun. Gradun otsikko on Kajan toiveesta muuttunut. Se on nyt "Kriittinen analyysi kuntoutuskeskusten stakeholder-suhteista".

Perjantaina 13. päivänä pääsi taas tapahtumaan tuo vuosittainen ikääntyminen. Se tarkoittaa samalla sitä, että valmistumiseni filosofian maisteriksi hiipii yhä vain lähemmäksi. Toivottavasti tuosta päivämäärällä varustetusta unelmasta tulee todellisuutta.

Tänään kävin eräässä paikassa, jossa en ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Tuo paikka oli kokous- ja juhlatiloiksi muutettu entinen sairaala eli Vanha Ortopedia. Olin Vanhassa Ortopediassa nyt tärkeässä asiassa - lautamieskoulutuksessa. Vaikka paikka olikin paljon miellyttävämpi ja arvostavampi kuin mitä se oli ennen, koin oloni siellä jälleen hyvin epämiellyttäväksi. Onneksi koulutusta ei sentään pidetty siinä pyöreässä tiilitornissa, missä ennen oli leikkaussali. Olisin varmasti haistanut eetterin ja oksentanut ahdistuksesta. Tuohon vanhaan sairaalaan - ja sen leikkaussaliin - liittyy minun mielessäni liian paljon pelkoa, kipua ja hylkäämistä. Vaikka se kaikki olikin silloin minun parhaakseni, en kuitenkaan koskaan oppinut kävelemään kutn minulle ja vanhemmilleni haluttiin uskotella. En tiedä, uskoivatko he noita herätettyjä turhia toiveita. Sen tiedän, mistä piikkikammoni on tullut.
Nykyään oma jumpparini ei suostuisi antamaan minulle akupunktiota, kun ne neulat saattavat kovissa lihaksissani katketa.

Toinen tämän päivän aikaansaannos on kuntoutushakemus. Ilokseni kuntoutuksen hakumenettelyä on järjellistetty, eikä lääkinnällisen kuntoutuksen hakemiseksi tarvitse enää täyttää kuin yksi nelisivuinen lomake. Lasten lorua lainatakseni:

Älä tule paha päätös. Tule hyvä päätös!

Nimeä ja mittareita

Pidetäänpäs nyt gradun ristiäiset, kun Eve kysyi tuossa yhdessä aikaisemmassa kommentissaan graduni nimeä. Graduni otsikko on Kela määrää - Selvitys kuntoutujan asemasta kuntoutuskeskuksen stakeholderina.

Graduni tutkimuksellinen painopiste on vähitellen siirtymässä verkkosivujen analysoimisesta autoetnografisen havainnoinnin suuntaan. Tällä viikolla olen tehnyt itsestäni toimintakykymittauksen, jonka tulokset tarkastutin omalla, minua yli 20 vuotta hoitaneella, jumpparillani. Odotan pääseväni vertaamaan FIM-mittaukseni tuloksia Pääskynpesässä minusta tehdyn FIM-mittauksen tuloksiin. Laitoskuntoutuksen standardissaan Kela edellyttää FIM-toimintakykymittausta. Sen verran siitä mittauksesta tiedän, että Pääskynpesässä saamani FIM-pisteet ovat huomattavasti alhaisemmat kuin itse mittauksessa saamani pisteet. Toimintakykyni on siis myös ollut huonompi Pääskynpesässä kuin kotona.

Toisaalta tuo ei ole mitenkään ihmeellistä, koska kuntoutuskeskuksessa FIM-toimintakykymittaus tehdään kuntoutuskeskusolosuhteissa, jotka poikkeavat huomattavasti kotiolosuhteista. Toinen syy mittaustulosten poikkeavuuteen on tietysti se, että kuntoutuskeskuksessa mittauksen tekee hoitaja, joka tuntee kuntoutujan suhteellisen lyhyeltä ajalta. Koska olosuhteet ovat erilaiset, ja kuntoutujan ja hoitajan tuntemus saattaa olla hyvinkin "ohutta", ei kuntoutuskeskuksessa tehtyä FIM-toimintakykymittausta voida mielestäni pitää välttämättä kovinkaan oikeana.

Mitäkö minulle muuta kuuluu. Odotan hyvin innokkaasti Muuramesalissa huomenna olevaa Sari Kaasisen Karjalaisen naisen lauluja -konserttia. Ihanaa päästä jonnekin tuulettumaan ja kuuntelemaan hyvää kansanmusiikkia.

Puolillaan oleva lasi

Sain tänään Pääskynpesästä kirjeen, jossa oli kuntoutusseloste. Pääskynpesän kunniaksi on sanottava, että ensimmäistä kertaa missään kuntoutuskeskuksessa kelaamiseni, joka tapahtuu yhtä kättä käyttäen, todettiin olevan sujuvaa. Tähän asti kelaamiseni on ollut kuntoutuselosteiden mukaan joko huonoa tai hidasta.

Tuo antaa aihetta monenlaiseen pohdintaan. Onko kuntoutus Pääskynpesässä tehokkaampaa kuin muissa kuntoutuskeskuksissa? Onko minun kuntoni vaihdellut dramaattisesti ja parantunut silmissä ennen Pääskynpesässä toteutettuja kuntoutusjaksoja? Onko Pääskynpesän käsitys kuntoutujista muita kuntoutuskeskuksia positiivisempi ja heidän suhtautumistapansa kuntoutujiin muista kuntoutuskeskuksista poikkeava?

Viimeistään nyt tulin pysyvästi sisäänheitetyksi Pääskynpesään. Muuta kuntoutuskeskusta en enää etsi.

Valtakunta hiljaisuudesta!

Olen väsynyt, mutta onnellinen. Vammaiselle henkilölle fyysisestä rasituksesta aiheutuva euforinen autuus on harvinaista herkkua, jota saa yleensä vain kuntoutusjaksolla. Nyt, kun olen täällä Pääskynpesässä, on taas sellainen autuas olo. Koko keho tuntuu olevan rento kuin yhtä keitettyä makaroonia. Kiitos, Teemu ja Katri, tästä kokonaisvaltaisesta fyysisestä eheytymisestä. Tämän tulen muistamaan pitkään ennenkuin kehonkuvani taas kutistuu pelkäksi pääksi ja oikeaksi kädeksi.

Ainoa olotilaa haittaava tekijä on tässä aulassa kuuluva hoitajan lakkaamaton höpötys, papatus ja kalina. ARGH! Sellainen kuntoutusjakso olisi kai lähes paratiisi, joka olisi yhdistetty hiljaisuuden retriitti ja laitoskuntoutusjakso. No kaikkea ei voi saada, mutta olisipa tuo edes vähän aikaa hiljaa. ;)

Illalla taidan mennä kuuntelemaan sotahistorian esitystä.

Pääskynpesässä ruohokin on vihreämpää

Tämä on tämän kuntoutusjakson ensimmäinen blogikirjoitus. Valitettavasti tälle kuntoutusjaksolle on osunut paljon vastoinkäymisiä, kun sekä nostolaite että terveys ovat reistailleet kuntoutusta haittaavasti. Pyyhkeen heittäminen kehään on ollut todella lähellä, kun tuntuu että mikään ei onnistu. Epäonni ei kuitenkaan missään tapauksessa johdu Pääskynpesästä. Olisi todella harmi ja henkilökohtainen tappio, jos joutuisin keskeyttämään tämän kuntoutusjakson.

Täällä olisi aivan ihanaa, jos asiat minussa itsessäni olisivat kunnossa. Olen rakastunut tähän ilomantsilaiseen ilmapiiriin ja näihin ihmisiin. Jos ei kukaan, (=mies) tai mikään, (=opiskelu, kesken oleva gradu tai vammaispalvelut) pidättelisi minua Jyväskylässä, muuttaisin Ilomantsiin. Olen keskisuomalainen ja jyväskyläläinen olosuhteiden pakosta. Ehkä tämän paikkakunnan viehätys on juuri siinä, että minä en asu täällä.

Uudet kojeet

Kirjoitan tätä blogitekstiä vastahankitulla miniläppärillä, jonka ostin ensi viikolla alkavaa laitoskuntoutusjaksoa varten.

Tulevasta kuntoutuspäiväkirjasta jää uuden tekniikan ansiosta käsitöiden kaltainen ruutuvihkon ja huonon käsialan vaihe pois. Mitenkähän käsin kirjoittamisen puuttuminen vaikuttaa tutkimusajatteluun sekä itse kirjoittamisprosessiin? Onneksi autoetnografia mahdollistaa muuntautumista ja suhteellisen vapaata tilaa.

Uudet lelut ovat aina kivoja. Oli leikkijän ikä sitten mikä tahansa. Uusien laitteiden käyttöön otto on vain minulle laitteesta riippumatta hyvin vaikeaa. Kun minä en tekniikasta juurikaan ymmärrä, tuskastun vehkeisiin hyvin äkkiä. Ehkäpä me kuitenkin tutustumme tämän Amalian kanssa. Netin käyttö on tällä uudella pienellä tietokoneella ainakin alkuvaiheessa hankalaa. Kaipa siihenkin tottuu.