Kirjamessuilla kesäkengissä

Olin siis tänään Jyväskylän kirjamessuilla. Koska nyt on huhtikuu, minulla oli ensimmäistä kertaa minun vihreät kesäkenkäni jalassa.

Pääasiallinen tarkoitukseni oli auttaa kokoomusta ja omaa ehdokastani Aira Putkosta siinä arvokkaassa vaalityössä, jota ehdokkaiden ja vaaliorganisaatioiden nyt tähän aikaankin on Suomen hyväksi tehtävä. Silloin on taottava kun rauta on kuumaa, sanoo suomalainen sananlasku. Olipa taas mukavaa ahertaa hyvässä porukassa. Vaalit ovat todellakin "mun juttu" tai sitten minä olen todella omimallinen kumtuisuus.

Pääsin minä kirjoihinkin tutustumaan ja muutama tarttui mukaan. Kun olin jo lähdössä kotiin, löysin kauniin kirjan nimeltä "Maailman ihanin tyttö", joka on syntynyt kymmenen vuotta kestäneestä projektista, jossa valokuvattiin lastenkodissa kasvaneita tyttöjä. Tuon kirjan voisi hyvin ilmoittaa Tee Hyvä Työ -kampanjaan, koska noissa voimaannuttavissa valokuvissa kuvien maisemien ja kuvattujen tyttöjen ihanuus ja valokuvaajan hyvän tekemisen tahto tulee niin kauniisti esille. Kun kirja esiteltiin vielä kauniiksi satuluolaksi rakennetussa tilassa ja sain siihen vielä pitkän, minulle henkilökohtaiseksi tarkoitetun omistuskirjoituksen, koin itsekin voimaantuneeni. Tuskinpa kenellekään ihmiselle koskaan liian usein näytetään tai kerrotaan tämän ihmisen ihanuudesta.

Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino

Maailmassa tarvittaisiin uusia Eino Leinoja - sellaisia runoilijoita, jotka kertoisivat maailman kauneudesta ja ihmisen hyvyydestä mieluummin sellaisella vanhanaikaisella runomitalla. Kauneus, hyvyys ja Toivo pitää nykyisin kuvailutulkita tai selkokielistää ihmisille, kun kaikkialla tulviva rumuus, pahuus ja kyynisyys uhkaa sokaista ihmisen. Kunpa itse muistaisin, tahtoisin ja viitsisin kertoa jollekin ihmiselle, joka sitä näyttäisi erityisesti tarvitsevan, hänen olevan maailman ihanin...

Lukea halutaan Happy End

Tänä kesänä olen kuunnellut Ritva Valkaman radioluentaa Kari Hotakaisen kirjasta Ihmisen osa. Valkama lukee sitä jokaisena arkipäivänä puoli kuuden aikaan illalla. Lähes aina olemme olleet silloin syömässä. Ihmisen osa on aika raaka kirja ja monta kertaa on mieleeni tullut, ettei se ole kaikkein parasta ruokailun taustaseuraa. Esimerkiksi tämän päiväisessä osassa siinä leikattiin ihmiseltä kieli irti. Ehkä en osta tätä Kari Hotakaisen kirjaa itselleni.

Olenkohan minä tullut vanhaksi siinäkin mielessä, että koen raakuuden ja väkivallan kirjoissa ja televisiossa ahdistavana. Edesmennyt tätini, joka olikin "nyyhkyromaanien" suurkuluttaja, oli samanlainen. Minä jätän väkivaltaisen kirjan kesken ja vaihdan kanavaa tai suljen koko TV:n, jos sieltä tuleva elokuva on K-15. En kestä enää verta ja suolen pätkiä, vaikka mm. kauhusarjakuvat minua lapsena kiehtoivatkin. Taisin lapsena lukea liikaa keskitysleirikuvauksia, koska luin kaiken mitä suinkin käsiini sain. Minulla ei ollut kesämökillämme juuri muutakaan tekemistä kuin lukea ja pelata pasianssia.

Kirjallisuuden tuon genren yliannostus ei suuremmin harmita. Onhan maailmassa paljon muuta luettavaa sitten, kun gradun teolta taas kirjallisuudelle aikaa liikenee. Omasta kirjahyllystänikin löytyisi lukemattomia lukemattomia kirjoja melkein pienen kyläkirjaston tarpeisiin. Siinäpä sitä olisikin kesäurakka, jos en sitten juuttuisi niihin vanhoihin ja monta kertaa luettuihin ihaniin kirjoihin.

Runon amputoitu jalkaproteesi

Voi, kuinka ihana oma antikvariaatti olisikaan ollut.
Mutta haavehet nuo oli hullut.
Kun Kela sanoi, Me olemme päättänyt,
ettei kirjakauppas kannata Jyväskylässä.
Siks luen ma yhteisöviestintää nyt.
Vaik' sydämeni estetiikan ikävöinnistä räytyy,
niin julkisuuslakia pohtia täytyy.
Kas niin käy joskus elämässä.