Huimausta

Tänään oli kirkossa seurakunnan luottamushenkilöiden tehtäviin siunaaminen. Minäkin olin mukana, koska marraskuun seurakuntavaalin vaalituloksen perusteella minut valittiin Palokan alueneuvoston varajäseneksi.

Koen tässä uudessa tehtävässäni olevani taas melkoisen vuoren juurella tai on aivan kuin olisin lentokoneen luukulla odottamassa omaa hyppyäni. Tuo jälkimmäinen metafora on tietysti vieras ja ehkä se on minun kohdallani täysin sopimatonkin, koska eihän sellainen, joka ei pysty edes kävelemään, tietystikään voi hypätä laskuvarjolla. Mistä lie tuollainen vertaus tuli mieleeni? Tarkoitan kuitenkin sitä, ettei minulla ole aavistustakaan sen paremmin minun osastani alueseurakuntaneuvoston varajäsenenä kuin tehtävän vaikutuksista elämääni ja tulevaisuuteeni. Riitänkö minä? Täytänkö paikkani? Onko minusta hyötyä? Nämä ovat isoja kysymyksiä. Pappi taisi saarnassaan puhua jotakin, että ei tarvitse kuin olla omalla paikallaan omana itsenään, että riittää, ja on riitettävä, kun riittää itselleen. Toisaalta ukkini elämänohje oli "Mikä tehdä kannattaa, se hyvin tehdä kannattaa".

Minun täytyy siis vain luottaa siihen, että laskuvarjo aukeaa, tai jos ei se, niin varavarjo. Jos ei varavarjokaan aukea, niin sitten tipahdan Taivaan Isän aina vastaanottaviin käsiin.

Hyvä sydän on toimeentulon tappio ja tyhmästä päästä kärsii nestekierto

Lakikirjan alkuun on kirjoitettu tuomarin ohjeet. Yksi niistä kuuluu näin: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan". Kelaan tuota tuomarin ohjetta ei valitettavasti voi soveltaa. Päin vastoin. Tänään sain taas huomata, ettei ainakaan kohtuus kuulu automaattisesti Kelan noudattanaan käytäntöön.

Minun pitää vaihtaa lymfaterapian palveluntuottajaani aikaisemman lymfarini tekemän inhimillisen virheen vuoksi. Virhe ei koskettanut minua, vaan Kelaa. Joudun siis kuitenkin vaihtamaan lymfaria. Onnistuinkin löytämään uuden terapeutin, jonka kanssa sovimme lymfaterapiastani 30.4.2011 saakka. Tämä uusi lymfari suostui samanlaiseen järjestelyyn, kuin minulla oli ollut hänen edeltäjänsä kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Eli lymfaterapiani olisi suoritettu samassa paikassa kuin avofysioterapiani ja fysioterapiani olisi ollut heti lymfaterapian jälkeen. Tämä järjestely sopi myös käyttämälleni fysikaaliselle hoitolaitokselle. Hetken verran jo uskalsin iloita asioiden järjestymisestä kunnes...niin...Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa tai kuten meillä sanotaan, "Älä tipahda ennen kuin nuolaiset".

Tänään huomasimme, ettei minulle ole myönnetty lymfaan kotikäyntioikeutta, joka tarvitaan silloin, kun joku terapia toteutetaan jossakin muualla kuin palveluntuottajan toimitiloissa. Aikaisemmin tämä ei ollut ongelmana, koska entinen lymfarini ei laskuttanut Kelalta eikä minulta lainkaan kotikäyntilisää. Nyt uusi lymfarini tietysti laskuttaisi kotikäyntilisän. Sehän on aivan kohtuullista ja oikein. Kela ei kuitenkaan suostu mainittua kotikäyntilisää, joka on puolet terapiakerran hinnasta, maksamaan, koska kotikäyntilisää ei ole minulle myönnetty enkä ole itse sitä koskaan älynnyt anoa. Minulla ei Kelan virkailijan mielestä ole kotikäyntilisään lääketieteellistä perustetta. Kelalle ei riitä perusteluksi se, että minä pääsisin näin helpommalla. "Ei sitä kukaan muukaan sillä perusteella saa!"

Mediassa on puhuttu paljon siitä, että Suomella on paljon velkaa, eikä tuhlaamiseen ole kansantaloudellamme varaa. Minun avokuntoutuksessani Kela on kyllä valmis tuhlaamaan, jos se ei suostu ajattelemaan "jären kanssa".

Esitänpä pienen laskelman: Tähän saakka olen käynyt kuntoutuksessa siis 2 kertaa viikossa, joista toiseen on yhdistetty 2 eri terapiamuotoa. Oletetaanpa, että yksi kuntoutusmatka maksaa 35 euroa. Kuntoutusmatkoja on mennyt viikossa yhteensä 4 yhdensuuntaista matkaa eli 140 euroa. Jos oletetaan, että kuntoutusmatkojen hinta pysyisi tänä vuonna samana kuin viime vuonna, mutta kun en saisi lymfaterapialleni kotikäyntilisää, näitä viikottaisia kuntoutusmatkoja tulisi kuusi. Silloin Kela joutuu maksamaan kuntoutusmatkoistani yhteensä 210 euroa viikossa. Jos Kela maksaisi 25 euron kotikäyntilisän, säästyisi yhteiskunnan kustannuksia 55 euroa viikossa. Eihän se tietysti paljoa ole, mutta olisi sekin jo jotakin. Minäkin voisin paremmin, kun viikosta menisi kolmen päivän asemasta vain kaksi päivää harakoille. Minulla on nimittäin muutakin tekemistä kuin käydä kuntoutuksessa.

Ehkä tämä on taas niitä kirjoituksia, jotka olisi pitänyt jättää kirjoittamatta, mutta menkööt nyt.

Tylsyyksien tylsyys

Vuosi 2011 on alkanut. Se tulee melko varmasti olemaan aika samanlainen, eli yhtä tylsä, kuin tämän keski-ikäni muutkin vuodet. Muutoksia ei ole näkyvissä. Opiskelussa gradu valmistuu nyt tammikuussa. "Virkavapaus" vammaisjärjestötoiminnasta, joka tarkoittaa osallistumattomuutta vammaisjärjestöjen hallitus- tai johtokuntatoimintaan jatkuu vielä ainakin seitsemän vuotta. Tämä on käytännön sanelema välttämättömyys. Uusia harrastuksia tänä vuonna tuskin tulee. Muuttaakaan en aio enkä miestä vaihda, kun en jaksa uutta opettaa.

Näin olen siis suunnitellut, mutta muuttuvat tekijäthän eivät ole itsestä kiinni.

Uutena haasteena on tullut Palokan alueneuvoston varajäsenyys. Eli saan olla mukana seurakunnallisessa päätöksen teossa vuosina 2011 - 2014.

Taidan olla aika urautunut tai kaavoihin kangistunut. Joskus huomaan olevani jopa itselleni aivan kuolettavan tylsää seuraa. Blogillani aion epäsäännöllisen säännöllisesti haukotuttaa tai hauskuttaa teitä rakkaita lukijoitani myös tänä vuonna.