Elämää elokuvissa

Tänään kirjoitan elokuvista. Aiheen tai motiivin tähän kirjoitukseen sain kahdesta viime aikona näkemästäni elokuvasta, jotka ovat koskettaneet nyt vallitsevaa elämän tilannettani. Nämä elokuvat ovat "Paratiisin värit", joka tuli televisiosta muutama viikko sitten, ja "Maailman nopein intiaani", jonka näin tänään.

Kummassakin elokuvassa on aiheena ihmisen oman elämän eläminen, omat valinnat ja valitun päämäärän saavuttaminen ympäristön tai olosuhteiden muodostamista esteistä tai mielipiteistä huolimatta. Muut ihmiset kyllä tuntuvat tietävän, minkälaista elämää pitäisi elää, mikä on sosiaalisesti suotavaa ja mitä sitä toinen ihminen kulloinkin tarvitsee. Aina ja kaikille on olemassa näitä muita ihmisiä, vaikka minusta usein tuntuukin, että juuri minun elämäni on aina esimerkiksi sosiaalitoimen tai Kelan "mikroskoopin" alla tai heidän "preparointipöydällään". Toisaalta on aika lohdullistakin huomata, että kaikki ihmiset ovat jollakin tavalla samassa veneessä.

Elokuvassa "Paratiisin värit" Paul Gauguin joutui taistelemaan oman taiteellisen kutsumuksensa ja lahjakkuutensa puolesta, kun hänen vaimollaan oli häneen kohdistuvat toisenlaiset odotukset. Pörssimeklarin ura olisi ollut 1800-luvun lopussa taannut perheelle paitsi varmemman toimeentulon myös sosiaalisesti hyväksyttävämmän aseman. Paul Gauguin valitsi kuitenkin taiteen ja ainakin yritti siten tehdä, mitä itse halusi. Viime aikoina minulla on ollut samanlaiset ajatukset omasta elämästäni ja näistä maisterin opinnoistani.

"Maailman nopein intiaani" kertoo pintatasolla vanhasta miehestä ja vanhasta moottoripyörästä, mutta myös unelmasta ja hyvistä ihmisistä jotka, vaikka eivät uskokaan siihen mihin elokuvan päähenkilö, ovat enemmänkin kuin valmiita auttamaan tätä. Tässäkin elokuvassa päähenkilön luja usko omaan visioon ja halu elää ise omaa elämää on kuitenkin päämäärän saavuttamisen kannalta tärkeitä. Minulle tuli maailman nopeinta intiaania katsoessani mieleen Katri Valan huudahdus "Mitä siitä vaikka kuolema tulee? Onhan kukittu kerta!", vaikka syreenien tuoksu ja moottoripyöräbensiinin katku eivät mahdukaan yhtä aikaa kenenkään nenään.

Nämä elokuvat ja eräs tänään lukemani elämänmuutosta käsitellyt blogiteksti antoivat minulle paljon ajateltavaa. Minulla on vain yksi suuri mutta. Minulla ei ole elämässäni minkäänlaista OMAA visiota. Minä en vain tiedä, mitä minä opiskeluni suhteen syksyllä teen. Nyt maisterintutkinto ja gradu tuntuvat niin turhilta ja merkityksettömiltä. Minä en voi ajaa moottoripyörällä nopeusennätystä Utahissa enkä maalata Tahitin viidakoissa. Minun pitäisi jostakin löytää se omani, johon minä voisin olla itse tyytyväinen. Ennen kuin sen keksin minä voin vain ajatella ja etsiä rohkaisua muiden onnistumiskokemuksista.

Ilmojen pitelyä

Nyt on kesä! Jo muutaman päivän on säätila ollut ulkoilun kannalta sopiva. Sähköpyörätuolilla ajelu onkin ollut ihanaa, kun ei ole takkia tarvinnut pukea käsineistä tai kaulahuivista puhumattakaan. Tosin kesäinen lierihattu on ollut päänsäryn välttämiseksi tarpeen. Olen siis "aito ja oikea" kukkahattutäti. Näitä hyviä ilmoja ei vain taaskaan kestä kovin kauaa. Huomiseksi ja siitä eteenpäin on jo luvattu tukalaa hellettä. Joten tärykalvot osoittautunevat taas tarpeellisiksi, kun ne estävät sulaneita aivoja valumasta korvista lattialle.

Vaan ei sitä politiikassakaan tunnu juuri nyt olevan hyvän sään aika. Suomella ei ole toimintakykyistä hallitusta, vaikka pääministeriksi kyllä on halukkaita useammassa kuin yhdessä puolueessa. Eduskuntavaaleissa tullut "ISO JYTKY" (miten se haiskahtaakaan minun nokkaani "yssyltä") on kihahtanut yhdellä hattuun. Toinen taas on halunnut niin kovasti muutosta, että vaalitappion jäätyä pienemmäksi kuin ykkösvastustajalla, kurkottaa kuusesta käsin kuun kuvajaista taivaalta, isottelee ja sanelee. Hallituksen muodostamisen tehtäväkseen saaneella Jyrki Kataisella ei ole kadehdittava osa. Hänestä on tehty sylkykuppi ja syntipukki, mutta sehän se tuntuu olevan vaalivoittajan osa. Hallitus pitäisi muodostaa, mutta kun mikään ei tunnu onnistuvan. Elämme vaikeita aikoja, eivätkä ne tästä helpommiksi muutu. Tilanne näyttää eräällä tavalla jopa koulukiusaamiselta. On tässä tilanteessa sentään yksi hyvä puoli: oikeisto ja vasemmisto puolueet erottautuvat toisistaan ja värit näkyvät kirkkaasti. Toivon kuitenkin, ettei pahoinvointia kaadeta paremminvointia haluavan niskaan, vaikka tokihan hän on Itä-Suomalaiseen kateuteen, siihen että menestyvältä liikenneyrittäjältä puhkotaan linja-autosta renkaat, tottunut.

Rakas Taivaan Isä, Anna meille hallitus.