Kun viime kesänä päätin lopettaa opiskeluni yliopistossa, enkä ilmoittautunut tälle lukuvuodelle opiskelijaksi, menetin ison osan omasta identiteetistäni. En voi enää sanoa itseäni opiskelijaksi. Koska opiskelu - iästä riippumatta - kuuluu nuoruuteen, olen minä nyt siis oikeasti vanha.
Yliopiston oven sulkeutuminen todellistuu torstaina, kun yliopiston sähköpostiosoitteeni ja käyttäjätunnukseni poistetaan käytöstä. Kummallista, miten johonkin merkkijonoon voi kiintyä. Eihän sähköpostiosoite ole edes olemassa missään muualla kuin virtuaalisuudessa. Kuitenkin minulla on nyt ihan oikeasti vähän surullinen olo. Kyllähän jyu sitäpaitsi näyttää komeammalta kuin gmail. Gmaileja mahtuu 13 tusinaan, mutta on vain yksi jyu.
Yliopiston sähköpostiosoitteeni oli minun ensimmäinen sähköpostiosoitteeni. Se oli enemmän kuin pelkästään sähköpostiosoite, koska siihen tullut yksi lyhyt sähköpostiviesti avasi minulle monta uutta mahdollisuutta. Tuossa kohta 15 vuotta sitten tulleessa sähköpostiviestissä Koikkalaisen Riitta ehdotti minulle ehdokkaaksi asettautumista JYY:n edustajistovaaleissa. JYY:n hallituksesta ja myöhemmistä JYY:n luottamustoimista tulleet kokemukset ovat taas osaltaan muovanneet tätä minun nykyistä minuuttani esimerkiksi politiikassa. Pitäisi kai sanoa, että ilman ensimmäistä sähköpostia minulla ei olisi näin montaa kaveria, tuttavaa tai kontaktia kuin minulla on nyt.
Kiitos ensimmäinen sähköpostiosoitteeni. Sinä palvelit hyvin, etkä juurikaan sortunut turhuuteen. Sinä et koskaan haukkunut etkä panetellut, missä suhteessa olit paljon parempi kuin käyttäjäsi. Lepää rauhassa.
Käyttäjätunnuksen poistumisesta on koitumassa minulle ainakin yksi todellinen ongelmakin. Jostakin syystä gmail-sähköpostiosoitteeni ei käy blogieni sähköpostiosoitteeksi, enkä täydellisenä tietotekniikan tumpelona tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Pahimmassa tapauksessa blogini lakkaavat torstaina olemasta. Toivottavasti joku tämän blogin lukija, joka paremmin osaa tietotekniikkaa, osaisi minua tässä pulmassa neuvoa,
tiistai 25. lokakuuta 2011
torstai 6. lokakuuta 2011
Ukin tuoli ja parkettipöytä
Minua on tänä syksynä puraissut "sisustuskärpänen", joka on ulkonäöltään aika vanhanaikainen. Olen verhoiluttanut ukkini vanhan nojatuolin. Ukki oli ostanut tuolin joskus 1940-luvulla ja siinä oli ennen verhoilua jäljellä vielä alkuperäiset kankaat ja jouset. Nyt tuoli on melkein kuin uusi. Vain pienet naarmut sen jaloissa kertovat, että se on ollut minulla jo kymmenen vuotta.
Muistan, miten minulta hajosi eräs "kevytnojatuoli", ja kuinka silloinkin vähävaraisena soitin isälleni ja kysyin, oliko Koivulan vintillä vielä ukin iso, harmaa, nojatuoli, ja voisinko saada sen itselleni. Muutaman tunnin päästä isä soittikin ovikelloamme ja hänellä oli tuo nojatuoli mukanaan. Vaikka yritinkin suojata tuota nojatuolia erilaisilla peitteillä, löysivät kissani Neko sekä myöhemmin Ossi ja Ilo tiensä aina peittojen alle. Ukin tuoli oli niiden mielestä varmasti maailman paras raapimapuu. Tuolissa oli kissojeni jäljiltä ainakin kaksi reikää etureunassa ja selkänojan oikea takasauma oli revennyt pitkältä matkalta. Suojapeitteestä sen sijaan oli katkennut vain pari kiinnitysnauhaa.
Noin kuukausi sitten silmäilin paikallista ilmaisjakelulehteä ja löysin sieltä samantyylisen tuolin kuvan erään verhoiluliikkeen ilmoituksesta. Tuo tikkakoskella oleva verhoiluliike on nimeltään Runotuoli. Soitin sinne ja sovimme kotikäynnistä. Sekä ukki että isä siellä pilven reunalla varmaan tykkäävät, että annoin tuolin Tikkakoskella asuvalle yrittäjälle tehtäväksi. Varmasti oli oma tarkoituksensa, kun en verhoiluttanut aikaisemmin tuota nojatuolia.
Toisena sisustuskärpäsen puremajälkenä minulla on uusi kirjoituspöytä. Tai no, uusi ja uusi, miten senkin nyt ottaa, kun pöydän kansi on tehty vanhoista parkettilaudoista kaikkine kulumineen ja koiran kynnenjälkineen. Juuri noissa laudoissa on kuitenkin tämän pöydän "sielu". Minä tiedän aika tarkasti, missä kohtaa Koivulan lattiassa nuo laudat olivat. Katsoin melken vierestä, kun isä naulasi parkettia Koivulan olohuoneeseen vuonna 1983.
Kun Koivulan nykyiset omistajat sitten purkivat olohuoneen parkettia, pyysin muutamaa parkettilautaa muistoksi. Sainkin lautoja enemmän kuin yhtä pannunalustaa varten. Joten otin yhteyttä erääseen artesaaniin, jonka tunsin ennestään ja jonka töistä olin nähnyt kuvia, ja kysyin, mitä muuta kuin lattiapinnoitusta parketista voi tehdä. Päätin teettää kirjoituspöydän, koska vanha kirjoituspöytäni oli ollut jo pitkään hajoamaisillaan. Olin etsinyt uutta kirjoitus- tai ATK-pöytää sekä toimistokalusteliikkeistä että antiikkikaupoista, mutta en löytänyt mielestäni sopivaa tai kaunista. (Sen vuoksi kävin jopa vähän mieheni hermoille.) Hyvä oli, ettei löytynyt. Nyt sain takuulla uniikin ja hyvin tehdyn kirjoituspöydän, jonka kanteen pyysin veistämään ristin siunaamaan tekemisiäni. Tämän pöydän ääressä on hyvä kirjoittaa blogia ja ehkä vielä joskus jotakin muutakin. Kukapa sen tietää? ;)
Muistan, miten minulta hajosi eräs "kevytnojatuoli", ja kuinka silloinkin vähävaraisena soitin isälleni ja kysyin, oliko Koivulan vintillä vielä ukin iso, harmaa, nojatuoli, ja voisinko saada sen itselleni. Muutaman tunnin päästä isä soittikin ovikelloamme ja hänellä oli tuo nojatuoli mukanaan. Vaikka yritinkin suojata tuota nojatuolia erilaisilla peitteillä, löysivät kissani Neko sekä myöhemmin Ossi ja Ilo tiensä aina peittojen alle. Ukin tuoli oli niiden mielestä varmasti maailman paras raapimapuu. Tuolissa oli kissojeni jäljiltä ainakin kaksi reikää etureunassa ja selkänojan oikea takasauma oli revennyt pitkältä matkalta. Suojapeitteestä sen sijaan oli katkennut vain pari kiinnitysnauhaa.
Noin kuukausi sitten silmäilin paikallista ilmaisjakelulehteä ja löysin sieltä samantyylisen tuolin kuvan erään verhoiluliikkeen ilmoituksesta. Tuo tikkakoskella oleva verhoiluliike on nimeltään Runotuoli. Soitin sinne ja sovimme kotikäynnistä. Sekä ukki että isä siellä pilven reunalla varmaan tykkäävät, että annoin tuolin Tikkakoskella asuvalle yrittäjälle tehtäväksi. Varmasti oli oma tarkoituksensa, kun en verhoiluttanut aikaisemmin tuota nojatuolia.
Toisena sisustuskärpäsen puremajälkenä minulla on uusi kirjoituspöytä. Tai no, uusi ja uusi, miten senkin nyt ottaa, kun pöydän kansi on tehty vanhoista parkettilaudoista kaikkine kulumineen ja koiran kynnenjälkineen. Juuri noissa laudoissa on kuitenkin tämän pöydän "sielu". Minä tiedän aika tarkasti, missä kohtaa Koivulan lattiassa nuo laudat olivat. Katsoin melken vierestä, kun isä naulasi parkettia Koivulan olohuoneeseen vuonna 1983.
Kun Koivulan nykyiset omistajat sitten purkivat olohuoneen parkettia, pyysin muutamaa parkettilautaa muistoksi. Sainkin lautoja enemmän kuin yhtä pannunalustaa varten. Joten otin yhteyttä erääseen artesaaniin, jonka tunsin ennestään ja jonka töistä olin nähnyt kuvia, ja kysyin, mitä muuta kuin lattiapinnoitusta parketista voi tehdä. Päätin teettää kirjoituspöydän, koska vanha kirjoituspöytäni oli ollut jo pitkään hajoamaisillaan. Olin etsinyt uutta kirjoitus- tai ATK-pöytää sekä toimistokalusteliikkeistä että antiikkikaupoista, mutta en löytänyt mielestäni sopivaa tai kaunista. (Sen vuoksi kävin jopa vähän mieheni hermoille.) Hyvä oli, ettei löytynyt. Nyt sain takuulla uniikin ja hyvin tehdyn kirjoituspöydän, jonka kanteen pyysin veistämään ristin siunaamaan tekemisiäni. Tämän pöydän ääressä on hyvä kirjoittaa blogia ja ehkä vielä joskus jotakin muutakin. Kukapa sen tietää? ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)