Täällä Jyväskylässä on viime päivät ollut todellista urheilujuhlaa, eikä vain sen tuntua. JYP pelasi hyvin ja voitti jääkiekon Suomen mestaruuden, joka oli joukkueen ensimmäinen. Eilen koko Jyväskyä oli sekaisin onnesta ja ylpeydestä, vaikka emmehän me tavalliset jyväskyläläiset voittaneet yhtään aloitusta, ottaneet yhtään potkua kiekon perässä, syöttäneet tai tehneet yhtään maalia tai torjuneet yhtään hyökkäystä. Emme kyllä myöskään istuneet jäähyaitiossa tai olleet paitsiossa. Kyllä sen kaiken tekivät rautaiset ammattilaiset niin JYP kuin vastustajat. Vai pitäisikö mieluummin käyttää sanaa yhteistyökumppanit? Jääkiekko-ottelu on pelinä joukkueiden yleisölle tarjoama viihde-elämys, jota ei mikään joukkue voi yksin tarjota.
Meille jyväskyläläisille ja keskisuomalaisille, varmasti muillekin kuin tosifaneille tai penkkiurheilijoille, JYP:n mestaruus toivottavasti merkitsee ylpeyttä omasta kaupungista, omasta maakunnasta ja identiteetistämme. Enää ei tarvitse kysyä, että Jyväskylä - kaupunkiko sekin on eikä Keski-Suomi - maakuntako sekin on. Saamme olla tyytyväisiä itseemme ja näin osallistua mestaruuteen, vaikka emme kaukalossa olleetkaan. Toivottavasti mestaruudesta koituu Jyväskylälle ja Keski-Suomelle paljon hyvää muistaessamme tämän riemun vielä pitkään.
KIITOS JYP!
lauantai 18. huhtikuuta 2009
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Mankelin väliin jäänyt pääsiäisjänis
Nyt on taas pääsiäinen ja tätä kirjoittaessa jo toinen pääsiäispäivä. Aurinko tanssii kyllä tällä hetkellä jossakin pilvien takana, mutta tanssia se on sekin. Siis Kristus nousi kuolleista! Kirjoitin Facebookiin sitä, että pitkät pääsiäispyhät tekevät minut "viikkopöllöksi", eikä maanantai tunnu nyt maanantailta.
Tulevina päivinä on paljon stressiä opponoinnin, erään luvatun artikkelin, yhden puolipakollisen leirin (Oikestaan leiri on Kiponniemessä eli Jyväskylässä. Eli se on sijaintinsa vuoksi pakollinen ja äärimmäisen velvoittava.) ja ennen kaikkea gradun vuoksi. Gradusta ei ainakaan näytä tulevan sitä lasta eikä paskaa, vaikka se nyt estääkin muut velvoitteet tai ainakin antaa tekosyitä niistä kieltäytymiselle. Leirin aika pitäisi käyttää kirjoittamiseen ja lukemiseen, johon rahapulakin antaisi hyvän perusteen. Nämä ristiriidat eivät gradua edistä yhtään. Mieli tekee heittää rukkaset naulaan, mutta niinhän minä olen melkein aina tehnytkin. Olen jäniksen tavoin pistänyt pääni pensaaseen ja paennut paikalta. En pidä itsestäni.
Tulevina päivinä on paljon stressiä opponoinnin, erään luvatun artikkelin, yhden puolipakollisen leirin (Oikestaan leiri on Kiponniemessä eli Jyväskylässä. Eli se on sijaintinsa vuoksi pakollinen ja äärimmäisen velvoittava.) ja ennen kaikkea gradun vuoksi. Gradusta ei ainakaan näytä tulevan sitä lasta eikä paskaa, vaikka se nyt estääkin muut velvoitteet tai ainakin antaa tekosyitä niistä kieltäytymiselle. Leirin aika pitäisi käyttää kirjoittamiseen ja lukemiseen, johon rahapulakin antaisi hyvän perusteen. Nämä ristiriidat eivät gradua edistä yhtään. Mieli tekee heittää rukkaset naulaan, mutta niinhän minä olen melkein aina tehnytkin. Olen jäniksen tavoin pistänyt pääni pensaaseen ja paennut paikalta. En pidä itsestäni.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Pieniä iloja ja kokousta
Tänään sain odotettavakseni kaksi iloista asiaa. Heinäkuussa on Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, joille olen pitkästä aikaa menossa. Nautin Kaustisen ilmapiiristä jo etukäteen, enkä enää ainakaan kovin paljoa murehdi siellä kadonnutta lippalakkiani, jossa oli pinssikokoelmani. Kaustiselle siis suuntautuu meidän lomamatkamme. Ties vaikka muurahaispesäkylpyyn uskaltautuisin.
Toinen tämän päivän hyvä uutinen, joka sisältää on samalla iloisesti odotettavan asian, on kokonaisuudessaan myönteinen kuntoutuspäätös. Saan niin avofysioterapian, lymfaterapian kuin yksilöllisen kuntoutusjaksonkin. Nykyisessä taantumassa ja Kelan tiukentaessa laitoskuntoutusta otan saamani kuntoutuspäätöksen vastaan onnellisena ja kiitollisena.
Ilomantsi, paratiisi on. Here I come. Sitten, kun menen Pääskynpesään kuntoutukseen, on elokuu ja minusta näkee sen.
Huomenna on Tikkakoskella yksi kokous, jonka jälkeen ajattelin käydä isän ja äidin haudalla, kun kerran niin lähellä heitä olen.
Toinen tämän päivän hyvä uutinen, joka sisältää on samalla iloisesti odotettavan asian, on kokonaisuudessaan myönteinen kuntoutuspäätös. Saan niin avofysioterapian, lymfaterapian kuin yksilöllisen kuntoutusjaksonkin. Nykyisessä taantumassa ja Kelan tiukentaessa laitoskuntoutusta otan saamani kuntoutuspäätöksen vastaan onnellisena ja kiitollisena.
Ilomantsi, paratiisi on. Here I come. Sitten, kun menen Pääskynpesään kuntoutukseen, on elokuu ja minusta näkee sen.
Huomenna on Tikkakoskella yksi kokous, jonka jälkeen ajattelin käydä isän ja äidin haudalla, kun kerran niin lähellä heitä olen.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Keväthuudolla heitän aikaista vesilintua
Tänään havahduin huomaamaan pääsiäisen olevan tulossa. Minä olen pääsiäisihminen. Pääsiäisessä minua puhuttelee sekä sen hengellinen sisältö että kevään herääminen. Vappu on jo liian myöhäinen kevään heräämiseen,vaikka minun kaltaiselleni aamun torkulle nuokkunätkelmälle olisikin aivan tyypillistä herätä, kun kevät on kuppelihtinut jalkeilla jo ties miten kauan. Mutta ei tule mittään. Jos pääsiäisestä nukkuu ohi, jää keväästä paljosta paitsi.
Graduun pitäisi löytää uutta virtaa, kun ei enää muut opiskelut haittaa. Aika valuu veden lailla hanhen selästä, eikä se takuulla taivastelemalla valmistu. Joitakin hyviä ajatuskehitelmän alkioita olen saanut FB-kaverin, joka on ollut Pääskynpesässä omahoitajani, kanssa viesteillessä. Kiitos, Kylmä, sinä lämmin ihminen.
Tällä hetkellä kuitenkin englanninkieliset kirjat ovat gradun hahmottamisen ja kirjoittamisen suurimpana vaikeutena. Niiden lukeminen on yhtä haukionkalaa. Heti, kun mieleen pääsee ajatus "Hei, nyt mä ymmärrän tätä", niin koko ymmärrys katoaa, ja kirjalla tekee mieli heittää sitä hanhea, joka on siis vesilintu. Jäljelle jää vain toivoton epätietoisuus, ymmärränkö mitään, osaanko viitata oikein ja niin edelleen.
Nyt keväthuutoni on siis aika epätoivoinen ja ainakin omia hermojani raastava. Kuin hakematta mieleeni tulee eräs Lauri Viidan lyhyt runo:
Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lantajuova järven jäällä,
Kesä tulee ihanaa!
Huomaan monien muidenkin tätä blogeissaan siteeranneen. Mikäs siinä, hyvä runo.
Graduun pitäisi löytää uutta virtaa, kun ei enää muut opiskelut haittaa. Aika valuu veden lailla hanhen selästä, eikä se takuulla taivastelemalla valmistu. Joitakin hyviä ajatuskehitelmän alkioita olen saanut FB-kaverin, joka on ollut Pääskynpesässä omahoitajani, kanssa viesteillessä. Kiitos, Kylmä, sinä lämmin ihminen.
Tällä hetkellä kuitenkin englanninkieliset kirjat ovat gradun hahmottamisen ja kirjoittamisen suurimpana vaikeutena. Niiden lukeminen on yhtä haukionkalaa. Heti, kun mieleen pääsee ajatus "Hei, nyt mä ymmärrän tätä", niin koko ymmärrys katoaa, ja kirjalla tekee mieli heittää sitä hanhea, joka on siis vesilintu. Jäljelle jää vain toivoton epätietoisuus, ymmärränkö mitään, osaanko viitata oikein ja niin edelleen.
Nyt keväthuutoni on siis aika epätoivoinen ja ainakin omia hermojani raastava. Kuin hakematta mieleeni tulee eräs Lauri Viidan lyhyt runo:
Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lantajuova järven jäällä,
Kesä tulee ihanaa!
Huomaan monien muidenkin tätä blogeissaan siteeranneen. Mikäs siinä, hyvä runo.
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Hiipiviä haamuja, hakemuksia ja muita kammotuksia
Ensiksi vähän koostetta tähän alkuun. Gradun otsikko on Kajan toiveesta muuttunut. Se on nyt "Kriittinen analyysi kuntoutuskeskusten stakeholder-suhteista".
Perjantaina 13. päivänä pääsi taas tapahtumaan tuo vuosittainen ikääntyminen. Se tarkoittaa samalla sitä, että valmistumiseni filosofian maisteriksi hiipii yhä vain lähemmäksi. Toivottavasti tuosta päivämäärällä varustetusta unelmasta tulee todellisuutta.
Tänään kävin eräässä paikassa, jossa en ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Tuo paikka oli kokous- ja juhlatiloiksi muutettu entinen sairaala eli Vanha Ortopedia. Olin Vanhassa Ortopediassa nyt tärkeässä asiassa - lautamieskoulutuksessa. Vaikka paikka olikin paljon miellyttävämpi ja arvostavampi kuin mitä se oli ennen, koin oloni siellä jälleen hyvin epämiellyttäväksi. Onneksi koulutusta ei sentään pidetty siinä pyöreässä tiilitornissa, missä ennen oli leikkaussali. Olisin varmasti haistanut eetterin ja oksentanut ahdistuksesta. Tuohon vanhaan sairaalaan - ja sen leikkaussaliin - liittyy minun mielessäni liian paljon pelkoa, kipua ja hylkäämistä. Vaikka se kaikki olikin silloin minun parhaakseni, en kuitenkaan koskaan oppinut kävelemään kutn minulle ja vanhemmilleni haluttiin uskotella. En tiedä, uskoivatko he noita herätettyjä turhia toiveita. Sen tiedän, mistä piikkikammoni on tullut.
Nykyään oma jumpparini ei suostuisi antamaan minulle akupunktiota, kun ne neulat saattavat kovissa lihaksissani katketa.
Toinen tämän päivän aikaansaannos on kuntoutushakemus. Ilokseni kuntoutuksen hakumenettelyä on järjellistetty, eikä lääkinnällisen kuntoutuksen hakemiseksi tarvitse enää täyttää kuin yksi nelisivuinen lomake. Lasten lorua lainatakseni:
Älä tule paha päätös. Tule hyvä päätös!
Perjantaina 13. päivänä pääsi taas tapahtumaan tuo vuosittainen ikääntyminen. Se tarkoittaa samalla sitä, että valmistumiseni filosofian maisteriksi hiipii yhä vain lähemmäksi. Toivottavasti tuosta päivämäärällä varustetusta unelmasta tulee todellisuutta.
Tänään kävin eräässä paikassa, jossa en ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Tuo paikka oli kokous- ja juhlatiloiksi muutettu entinen sairaala eli Vanha Ortopedia. Olin Vanhassa Ortopediassa nyt tärkeässä asiassa - lautamieskoulutuksessa. Vaikka paikka olikin paljon miellyttävämpi ja arvostavampi kuin mitä se oli ennen, koin oloni siellä jälleen hyvin epämiellyttäväksi. Onneksi koulutusta ei sentään pidetty siinä pyöreässä tiilitornissa, missä ennen oli leikkaussali. Olisin varmasti haistanut eetterin ja oksentanut ahdistuksesta. Tuohon vanhaan sairaalaan - ja sen leikkaussaliin - liittyy minun mielessäni liian paljon pelkoa, kipua ja hylkäämistä. Vaikka se kaikki olikin silloin minun parhaakseni, en kuitenkaan koskaan oppinut kävelemään kutn minulle ja vanhemmilleni haluttiin uskotella. En tiedä, uskoivatko he noita herätettyjä turhia toiveita. Sen tiedän, mistä piikkikammoni on tullut.
Nykyään oma jumpparini ei suostuisi antamaan minulle akupunktiota, kun ne neulat saattavat kovissa lihaksissani katketa.
Toinen tämän päivän aikaansaannos on kuntoutushakemus. Ilokseni kuntoutuksen hakumenettelyä on järjellistetty, eikä lääkinnällisen kuntoutuksen hakemiseksi tarvitse enää täyttää kuin yksi nelisivuinen lomake. Lasten lorua lainatakseni:
Älä tule paha päätös. Tule hyvä päätös!
lauantai 28. helmikuuta 2009
Nimeä ja mittareita
Pidetäänpäs nyt gradun ristiäiset, kun Eve kysyi tuossa yhdessä aikaisemmassa kommentissaan graduni nimeä. Graduni otsikko on Kela määrää - Selvitys kuntoutujan asemasta kuntoutuskeskuksen stakeholderina.
Graduni tutkimuksellinen painopiste on vähitellen siirtymässä verkkosivujen analysoimisesta autoetnografisen havainnoinnin suuntaan. Tällä viikolla olen tehnyt itsestäni toimintakykymittauksen, jonka tulokset tarkastutin omalla, minua yli 20 vuotta hoitaneella, jumpparillani. Odotan pääseväni vertaamaan FIM-mittaukseni tuloksia Pääskynpesässä minusta tehdyn FIM-mittauksen tuloksiin. Laitoskuntoutuksen standardissaan Kela edellyttää FIM-toimintakykymittausta. Sen verran siitä mittauksesta tiedän, että Pääskynpesässä saamani FIM-pisteet ovat huomattavasti alhaisemmat kuin itse mittauksessa saamani pisteet. Toimintakykyni on siis myös ollut huonompi Pääskynpesässä kuin kotona.
Toisaalta tuo ei ole mitenkään ihmeellistä, koska kuntoutuskeskuksessa FIM-toimintakykymittaus tehdään kuntoutuskeskusolosuhteissa, jotka poikkeavat huomattavasti kotiolosuhteista. Toinen syy mittaustulosten poikkeavuuteen on tietysti se, että kuntoutuskeskuksessa mittauksen tekee hoitaja, joka tuntee kuntoutujan suhteellisen lyhyeltä ajalta. Koska olosuhteet ovat erilaiset, ja kuntoutujan ja hoitajan tuntemus saattaa olla hyvinkin "ohutta", ei kuntoutuskeskuksessa tehtyä FIM-toimintakykymittausta voida mielestäni pitää välttämättä kovinkaan oikeana.
Mitäkö minulle muuta kuuluu. Odotan hyvin innokkaasti Muuramesalissa huomenna olevaa Sari Kaasisen Karjalaisen naisen lauluja -konserttia. Ihanaa päästä jonnekin tuulettumaan ja kuuntelemaan hyvää kansanmusiikkia.
Graduni tutkimuksellinen painopiste on vähitellen siirtymässä verkkosivujen analysoimisesta autoetnografisen havainnoinnin suuntaan. Tällä viikolla olen tehnyt itsestäni toimintakykymittauksen, jonka tulokset tarkastutin omalla, minua yli 20 vuotta hoitaneella, jumpparillani. Odotan pääseväni vertaamaan FIM-mittaukseni tuloksia Pääskynpesässä minusta tehdyn FIM-mittauksen tuloksiin. Laitoskuntoutuksen standardissaan Kela edellyttää FIM-toimintakykymittausta. Sen verran siitä mittauksesta tiedän, että Pääskynpesässä saamani FIM-pisteet ovat huomattavasti alhaisemmat kuin itse mittauksessa saamani pisteet. Toimintakykyni on siis myös ollut huonompi Pääskynpesässä kuin kotona.
Toisaalta tuo ei ole mitenkään ihmeellistä, koska kuntoutuskeskuksessa FIM-toimintakykymittaus tehdään kuntoutuskeskusolosuhteissa, jotka poikkeavat huomattavasti kotiolosuhteista. Toinen syy mittaustulosten poikkeavuuteen on tietysti se, että kuntoutuskeskuksessa mittauksen tekee hoitaja, joka tuntee kuntoutujan suhteellisen lyhyeltä ajalta. Koska olosuhteet ovat erilaiset, ja kuntoutujan ja hoitajan tuntemus saattaa olla hyvinkin "ohutta", ei kuntoutuskeskuksessa tehtyä FIM-toimintakykymittausta voida mielestäni pitää välttämättä kovinkaan oikeana.
Mitäkö minulle muuta kuuluu. Odotan hyvin innokkaasti Muuramesalissa huomenna olevaa Sari Kaasisen Karjalaisen naisen lauluja -konserttia. Ihanaa päästä jonnekin tuulettumaan ja kuuntelemaan hyvää kansanmusiikkia.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Stakeholder solmussa
Soitin äsken Kuntokeskus Rokuaan Utajärven Rokualle kysyäkseni vaikeavammaisten kuntoutuksesta siellä. Olipa hyvää asiakaspalvelua. Heillä ei ole erittäin vaativan tason kuntoutusta, mutta minä kyllä pärjäisin siellä. Puhelinkeskustelukumppanini korosti sitä, ettei Kuntokeskus Rokua ole mitenkään laitosmainen "toisin kuin monet muut kuntoutuskeskukset". Lisäksi hän tarjoutui pyytämättä lähettämään minulle esitteitä ja muuta heidän materiaaliaan.
Nyt tuntuu siltä, että gradua on helppoa ja kuntoutuskeskusten kannalta hyödyllistä tehdä. Olettamukseni ja ajatukseni siitä, että Kelan kustantamassa kuntoutuksessa olevaa vaikeavammaista kuntoutujaa on pidettävä kuntoutuskeskuksen stakeholderina, taitaa vaan muodostua epistemologiseksi ongelmaksi, jos tai kun kuntoutuskeskukset eivät pidä meitä asiakkainaan. Tuo kuntoutuskeskusten ja vammaiskuntoutujien välinen ristiriita onkin sitten aika suuri ongelma, jonka ratkaiseminen on tehtävälistalla ehkä kiireellisin asia. Minä olen vaikeavammainen kuntoutuja, mutta yhteisöviestintä tarkastelee asiaa organisaation eli kuntoutuskeskuksen kannalta. Organisaatiolla on valta päättää, mitä tahoja se pitää merkittävinä stakeholdereinaan. Onko sitten merkityksettömällä stakeholderilla mitään merkitystä?
Nyt tuntuu siltä, että gradua on helppoa ja kuntoutuskeskusten kannalta hyödyllistä tehdä. Olettamukseni ja ajatukseni siitä, että Kelan kustantamassa kuntoutuksessa olevaa vaikeavammaista kuntoutujaa on pidettävä kuntoutuskeskuksen stakeholderina, taitaa vaan muodostua epistemologiseksi ongelmaksi, jos tai kun kuntoutuskeskukset eivät pidä meitä asiakkainaan. Tuo kuntoutuskeskusten ja vammaiskuntoutujien välinen ristiriita onkin sitten aika suuri ongelma, jonka ratkaiseminen on tehtävälistalla ehkä kiireellisin asia. Minä olen vaikeavammainen kuntoutuja, mutta yhteisöviestintä tarkastelee asiaa organisaation eli kuntoutuskeskuksen kannalta. Organisaatiolla on valta päättää, mitä tahoja se pitää merkittävinä stakeholdereinaan. Onko sitten merkityksettömällä stakeholderilla mitään merkitystä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)