Juukelin kuukeli

Nämä googlen systeemit vievät välillä hermot, kun blogger ja gmail eivät toimi yhteen, ja niiden välillä pitää pomppia. Voihan tietysti olla, että en vain osaa toimia täällä virtuaalisissa maailmoissa, ja ihan varmasti niin onkin.

Gradu etenee hitaasti, mutta kumminkin etenee. Olen yrittänyt kirjoittaa teoria osuutta. Kirjoittaminen on vain jotenkin niin itseni ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, etten ole varma omasta ymmärryksestäni enkä koko maisteriksi opiskelun mielekkyydestä. Minua vaivaa siis uskonpuute.

Kevät on kuitenkin tulossa, vaikka se tällä hetkellä näkyykin lähinnä järkyttävänä koiran tassuissa ja pyörätuolin pyörissä sisälle tulevassa kuran määrässä. Siivota saisi vaikka joka päivä, mutta minä en halua tänne avustajia, kun tuon gradun kanssa on niin kiire juuri nyt. Avustajat ovat nimittäin tavattoman innostuneita heidän tehokkaasta imuristaan, joka pitää aivan helvetillistä meteliä, ja on melutasoltaan. takuulla kaikkien työsuojelumääräysten vastainen laite. Siinä sitten pitäisi samalla kirjoittaa.

Parvekkeelle minun tekisi mieleni saada joku pallotuija tai muu vastaava, joka voisi talvella olla joulukuusena.

Pääsiäismietteitä

Kristus nousi kuolleista! - Totisesti nousi!

Nuo pääsiäistervehdykset ilahduttavat minua hyvin paljon, vaikka olenkin mutkan läntiseen kirkkoon tehnyt luterilainen. Mitään tuon riemullisempaa tervehdystä en tiedä. En vain taaskaan jaksanut laskea, montako kertaa eri kielillä tuo sanottiin tai laulettiin pääsiäisyön ortodoksisessa liturgiassa. Minä olen vahvasti sitä mieltä, etten tuohon "uutiseen" koskaan kyllästy.

Kappas vaan. Olisin voinut kopioida ja päivittää viime vuoden pääsiäiskirjoituksen tähän. No, jotkut asiat pysyy, mutta ensi vuoden pääsiäiskirjoituksesta on tuo gradu jo voitava jättää pois.

Kirjoista ja kirjoittamisesta

Kävin tänään Jyväskylän kirjamessuilla, josta kirjoja tuli ostettua repullinen. Tosin Jyväskylän yliopiston PR-reppu on aika pieni, mutta kuitenkin. Isä olisi varmaan taas kauhuissaan, mutta onneksi muuttoa ei ole lähiaikoina edessä, ettei kenenkään tarvitse kirjoja pakkailla eikä kanniskella. Mielestäni en ostanut mitään hömppää enkä turhaa, vaan graduoppaan ja muuta sopivaa. Messuilla oli kiva myös tavata vanhoja tuttuja. Oikein onnistunut tapa viettää palmusunnuntaita.

Näin gradun ollessa pakkokirjoitusta, ja kun käytän tutkimusmenetelmänäni autoetnografiaa, olen miettinyt itseäni kirjoittajana. Mielestäni minä en ole kirjallinen ihminen, vaikka bloggaus onkin tällä hetkellä tärkeä harrastus, ja olen käynyt sekä lehtiavustaja- että kriitikkokurssin. Onko ristiriitaista? Joskus, kun kirjallisuustiede oli pääaineeni, sanoin, että en koskaan kirjoita elämän tarinaani, runoja tai romaania, vaan että minusta tulisi kriitikko.

En ole koskaan erikoisemmin pitänyt ajatuksesta kirjoittaa omaelämäkerta tai muistelmat, kun en ole pitänyt tähän astisen elämäni saavutuksia mitenkään maininnan arvoisina. Nyt kuitenkin gradua varten pitää kirjoittaa tarinoita. No, kirjoittamaan oppii tietysti kirjoittamalla.

Sellaisen havainnon olen autoetnografisesta graduaineistostani tehnyt, että kuntoutuspäiväkirjani sekä kuntoutusjaksoja tai kuntoutusta ylipäätään koskevat blogikirjoitukseni poikkeavat paljonkin toisistaan. On kuin niillä kirjoituksillani olisi eri yleisöt. Kuntoutuspäiväkirjani ovat jopa kuivan toteavia, ulkoa opitun oloisia niin, että ne varmasti täyttävät kaikki vaaditut muodollisuudet. Nämä blogikirjoitukset taas... No, joopa joo. Mieluummin luen itsekin näitä kuin kuntoutuspäiväkirjojani.

Toisenlainen graduahdistus

Nyt olen päässyt graduni kanssa vauhtiin! Tänään päivitin Sisällysluettelon ja kirjoitin ensimmäisen luvun eli Johdannon. Valmista tekstiä tuli yhteensä 7 sivua. Helppoahan se nyt vielä on, kun johdantoon ei tullut lähdeviittauksia. Kyllä kai se pikkuhiljaa onnistuu valmiiksi saakka.

Mieskin on antanut kirjoitusrauhan. Kun vielä olisi joku tyhjä ja siisti pöytä, jonka ääressä voisi lukea, tehdä muistiipanoja ja tarkistaa sitten lopuksi lähdeviitteet. Toinen työhuone voisi olla ihan hyvä juttu. Tälle pöydällehän ei enää mitään mahdu.

Harakanpesiä hakkuuaukeilla

Palailen graduni pariin, kun on kiire saada se valmiiksi kaiken suurisuisen kuuluttelun ja uhoamisen vastineeksi. Taas löytyi runo kuin graduni metaforaksi. Runo löytyi tällä kertaa tästä blogista pagistaan.blogspot.com.

Harakanpesä

Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!

Lauri Pohjanpää



Kuntoutusjaksolla minulla oli mukanani Carolyn Ellisin autoetnografiaa käsittelevä kirja (The Ethnographic I), joka herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Minusta tuntuu, että en pysty tuottamaan mitään oikein kunnollista ja puhdasta tekstiä, vaan asialliseksi ja teorian vaatimukset täyttäväksi, analyyttiseksi tarkoitetusta tekstistä tulee minulta liian kevyttä, kun taas tunteita ja muistoja herättävästä narratiivista tulee sitten taas vastaavasti liian kuivaa ja kuolettavan tylsää. Soveltuuko oman tarinan vuodatus yhteisöviestintään? En halua, että gradustani tulisi sairauskertomus, kun se ei hyödyttäisi kuntoutuskeskuksia.

En tiedä, kun taas on hirveä paniikki ja riittämättömyyden tunne koko gradua kohtaan. Miksi en voinut tyytyä olemaan evp Humanististen tieteiden Kandidaatti?

Tämä Astrid rouva tietokone on muuten hirveän herkkähipiäinen ja "itteottonen, kun Pillin Jussin tamma" noin niin kuin oululaisen äitini sanontaa lainatakseni. Aina välillä, kun käteni osuu hänen numeronäppäimistöönsä sanat katkeavat monelle riville ja sitten on teks
issä avaraa kuin aukkohakkuussa. Hermot me
nee.

Kotini mun

Kuntoutusjakso on taas tältä erää ohi. Olin kotona n. klo 20:00. Matka meni hyvin ja kesti melko tarkkaan tasan 4 tuntia. Täällä ei mikään ole muuttunut ja vessanseinän reikäkin on yhä korjaamatta.

Huomenna uusin voimin kohti yhteiskunnallisia velvollisuuksia. Gradun pariin palaan täydellä teholla vasta keskiviikkona. Tosin muukin opiskelu vaatii osansa viikoilla 13 ja 14. Kohtalaisen suuri, vanhanaikainen kirje- ja lehtipostipino pitäisi myös selvittää lähipäivinä.

Kuntoutuksessa oli hyvä, mutta nyt on aika ja voimaa elää taas, normaalia, omaa elämää.

Vaikka sielu on vielä matkalla ja laukut purkamatta, mieli helisee Eino Leinoa

Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,
niin saatte te vasten suuta!
Nyt raudasta mulla on jänteret,
nyt luuni on yhtä luuta.

Ei aina voi onnistua (ei edes joka kerta)

Luontokuntoutus oli iso pettymys. Kyllähän sitä kakarana oli jännää mennä eväiden kanssa "retkelle" ison kiven taakse tai, niin kuin minä kaadetun keinutuolin alle tai veljien kerrossänkyyn, josta äiti oli tehnyt teltan.

Mutta vastaavan tyylinen retki täällä - voi herrajjestas ja anna mun kaikki kestää. Luontokuntoutus on Pääskynpesän tähtituote meille kuntoutujille. Sen mukaan Pääskynpesä on profiloitunut, mutta nyt profiili sukelsi pahemman kerran. Tosin nyt on talvi, ja kylmä, ja henkilökuntapula, mutta eikö nyt jotakin muuta kuin takapihan rantakota? Minä sitäpaitsi inhoan makkaraa.

Taitaa rullatuolin norsu olla tulossa 2-vuotiaan uhmaikään, kun näin urputtaa.

Olen siis kirjoittanut kaksi vuotta tätä blogia. Onnea minulle!