Kaustisella tavattiin

Pääsin pitkästä aikaa Kaustisen Festivaalille kuulemaan ja kuuntelemaan todellista musiikkia, katsomaan soittamisen ja laulamisen iloa ja haltioitumaan ITEn ja elämän kauneudesta. Kummallisesti Kaustisella tulee tällainen totaalisesti soittotaidotonkin musiikista osalliseksi ja osallistuvaksi soittamatta tai laulamatta nuottiakaan. Kaustisella ei esiintyjien ja yleisön välinen hierarkiaraja ole tarkka. Toki jotkut julkkistähtiesiintyjät, joille esiintymisistä paljon maksetaan, tuntevat oman arvonsa ja pitävät kai itseään muita ihmisiä parempina.

Parhaimmalta Kaustinen kuulostaa soittosalissa, missä musiikki on ihan sitä kansan musiikkia. Kaikki esiintyjät soittavat ja laulavat sydämeltä syvälle kuuntelijan sydämeen saakka. Minun mielestäni soittosali on Kaustisen festivaalin paras osa ja voisin viettää siellä kaiken juhlilla oloaikani. Tietenkin iso osa soittosalin tunnelmaa on soittosalissa juontavan Vuokko Kivisaaren osoittama ystävällinen lämpö, kun hän aina ohjaa minut eturiviin, kuin olisin joku tärkeä arvovieras tai kunnioitettu mestaripelimanni. Vuokolla on hyvä muisti, koska hän muisti minut näin monen poissaolovuoden jälkeen. Olimmehan me Karin kanssa Kaustisella ja soittosalissa edellisen kerran todella monta vuotta sitten.

Ystävällisyys on kuin aurinko, joka lämmittää muistoissa kauas marraskuun kaamokseen ja arjen harmauteen saakka.

Koska Karilla oli keikka museoviraston suojelemassa pelimannitalossa, joka on rakennettu 1800-luvulla, meinasi aviomiehen fanittaminen tyssätä hirsikynnyksiin. Onneksi pelimannitalon omistajan olivat ymmärtäväisiä, ja pelimannitaloon rakennettiin siirrettävät ja melko esteettiseen silmään pistämättömät luiskat, jotka helpottivat varman monen muunkin osallistumista ainakin pelimannin penkillä pidettävään musisointiin. ISO KÄSI SIIS PELIMANNITALOLLE!