Pikkuvirran Aina Valpas joukon blogista huomasin, että on taas viikko vierähtänyt Norsu Rullatuolissa viimeisestä päivityksestä. Eipä ole kummoisia tapahtunutkaan. Vielä viimeisiä "lomaviikkoja" vietellään, vaikka eihän sitä eläkeläisellä mitään sen kummempaa lomaa olekaan.
Syksy alkaa kohta opiskelulla. Toivon totta vie, että saan itsestäni otettua tukevan niska-perse -otteen, jolla runttaan itsesi tähän tietokoneen ja kirjojen ääreen sitä gradua kirjoittamaan. Gradu pitää saada nyt alkavana lukuvuotena 2009-2010 tehtyä. Toisaalta tutkimusseminaarista saatu viitonen on hyvä kannuste gradun valmistumiselle. Paras mahdollinen arvosana on aina velvoittava. Gradun lisäksi olen ilmoittautunut kahdelle kurssille. Joten 8 opintopistettä on syksyn aikana saalistuksessa. Tässähän, jos hyvin käy, saattaisi toteutua nivalalaisen isännän vaimolleen lausuma kehuva tunnustus: "Sinäpä oot ollu ihan juluman ahkera". Tuo kehu on nivalalaista kansan perinnettä, eikä meillä kuultua. :)
Tuossapa on syksylle suunnitelmaa ihan kylliksi. Muuta kuin yhteisöviestinnän opiskelua syksyyn tulee kansalaisopiston sukututkimuskurssista. Joten tuo sivubloginikin saa taas päivitettyä materiaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti