Mitä tulee mieleen vuosiluvusta

Nyt polliisin tytär syyllistyi immateriaaliseen varkauteen tuolta Even blogista. Siispä kuluneita vuosia muistelemaan:

1962 Synnyin maaliskuun 13. päivänä Keski-Suomen keskussairaalassa. Olin kuulemma osaston ainoa tyttö ja kaikkein kovaäänisin, kertoi äiti.

Vuosista 1963-1965 minulla ei ole muuta tarkkaa muistikuvaa kuin, että sain joululahjaksi nukkeja. Koska sain nukkeja ainoastaan joululahjoiksi, yhdistin nuket ja joulun samaksi asiaksi, joten kaikki nuket olivat jouluja. Minulla oli uusijoulu, mollamaija nimeltä vanhajoulu, paljaskinkkujoulu, jolla ei ollut vaatteita, sekä pikkujoulu, joka tällä hetkellä istuu kirkasvalolampun takana makuuhuoneessa. Jonakin vuonna nukke ja joulu alkoivat merkitsemään eri asioita.

1966 Sain syntymäpäivälahjaksi turkoosin velourmekon jossa oli kullanväriset napit.

1967 Muutimme Vaasankadulta Saihokadulle. Muuttopäivänä oli ruokana hernesoppaa.

1968 Juonsin lastentarhan joulujuhlan.

1969 Aloitin koulun 1.9. Minulla oli jalassani siniset remmikengät.

1970 Sain jo ensimmäisellä luokalla himoitsemani Aikamme-lukukirjan, jonka opettaja sitten halusi vaihtaa kolmasluokkalaisten lukukirjaan. Sotahan siitä syttyi ja opettaja joutui antamaan periksi.

1971 Kolmannella luokalla tuli paljon isojen kouluaineita. Biologiankirjan ensimmäinen aihe oli kissa.

1972 Kesälomamatka äidin serkun luo Kuhmoon. En saanut ostaa lelukaupasta korkkipyssyä.

1973 Joulu puolivartalokipsissä. Koiramme, Hero, kävi varastamassa omat joululahjansa isän ja äidin sängyltä.

1974 Herään keväisenä aamulla klo 5 pelkäämään ylösnostoa. Kun sairaanhoitajat tulevat, oksennan silkasta kauhusta.

1975 Olen hankala kuudesluokkalainen.

1976 Ihana ensi-ihastus

1977 Murrosiän kuohuja.

1978 Vanhempani unohdettua hakea minut vammaisten kurssilta pelaan shakkia Sakari Kuosmasen kanssa pitkälle kesäyöhön saakka.

1979 Päätän peruskoulun Viitaniemen yläasteella. Todistuksessa kympit historiasta, kemiasta ja uskonnosta. Lukioon en pääse ongelmitta, koska minulta puuttuu liikunnan numero.

1980 Koiramme, Hero, ei kestä muuttoa Tikkakoskelle, vaan joudutaan lopettamaan syksyllä.

1981 Toukokuussa matematiikan opettaja soittaa kotiin. "En tiedä, mitä sinulle pitäisi antaa numeroksi. Kokeiden keski-arvosi on 5-, mutta et sinä kyllä mitään osaa. Haluatko ehdot vai annanko viitosen?"

1982 Koiramme, Ate, syö ruotsin kielioppikirjani juuri ennen ylioppilaskirjoituksia.

1983 Lukion jälkeinen välivuosi. Keväällä ensimmäinen ulkomaanmatkani Ruotsiin

1984 Aloitan opiskelun Järvenpäässä Invalidililiiton kauppaoppilaitoksen julkishallinnon ylioppilasmerkonomilinjalla.

1985 Toukokuussa: En pääse osallistumaan tutustumiskäynnille eduskuntataloon, koska uusin tilastomatematiikan koetta. Yhteiskuntataloudenopettaja Saine on raivoissaan.

1986 Istun Palokan tk:n päivystysvastaanotolla. Lääkäri ei suostu näkemään eikä kuuntelemaan minua. Isä tulkkaa kaiken sanomani hänelle ja hänen sanomansa minulle. Lääkäri ei ollenkaan ymmärrä suoranaista pottuiluamme. Aulan televisiosta kuuluu uutiset. Olof Palme on murhattu.

1987 Äitini kuoli.

1988 Aloitan opiskelun Viittakiven opistossa. Itsenäisyyspäivänä pidetään kansainväliset myyjäiset setlementti Kallioilassa. Ostan sieltä pehmonorsun, jolle Katsu antaa nimen Dante.

1989 Odotan invataksia kampuksen Athenaeum-rakennuksen edessä huikaisevan kauniina syyspäivänä, kun vaahteranlehdet pakahtuvat keltaisuuteensa. Minä olen yliopistossa!

1990 Vapaaehtoisella työleirillä Volksdorfissa herään flyygelinsoittoon. Morning has broken like the first morning... Leiripaikkamme, vammaisten lasten lastenkodin, lemmikkiaasi kiljuu pihalla.

1991 Muutan Invalidiliiton palvelutalosta tavalliseen luhtitaloasuntoon Palokkaan.

1992 Olemme henkilökohtaisen avustajani kanssa EN:n ja SCI:n järjestämässä Voluntary & Disability -konfrenssissa Srassbourgissa. Herätämme vähintään kummastusta, jos nyt ei ihan suoranaista pahennustakin, kun lähetän Katin pois seminaari-istunnoista ja kerron muille seminaarilaisille, ettei Kati ole vapaaehtoinen, vaan että hän on minun palkattu työntekijäni ja minä olen hänen työnantajansa.

1993 Olen elokuussa alkanut seurustella nivalalaisen Karin kanssa. Marraskuussa minulla on oma taidenäyttely Jyväskylän yliopiston Pinacothega- galleriassa. Onneksi olen saanut kaikki maalaukset valmiiksi, koska rakkaus on salvannut inspiraation hengityksen.

1994 Heräämme kihloihinmenon jälkeisenä aamuna Alastarossa ovelta kuuluvaan koputukseen. Tulee kiire, koska meitä on tultu hakemaan ja täytyy ehtiä Loimaalta junaan. Tultuamme Loimaan asemalle kuulutetaan junan olevan myöhässä. "Tänään ei onnistu mikään - ei edes junasta myöhästyminen", toteaa tuore sulhanen.

1995 Työnjako: Hössötä sinä muuttoa, niin minä hössötän häitä. Menemme naimisiin 11.11.

1996 Olen ehdokkaana sekä kunnallisvaaleissa että JYY:n edustajistovaaleissa. En tule valituksi kumpaankaan. Sen sijaan minut valitaan JYY:n hallituksen toiseksi sosiaalivastaavaksi.

1997 Minun takiani JYY:n hallituksen kokoukset pidetään torstai aamuisin klo 7:00. On mahtava tunne tulla arvostetuksi.

1998 Saan valmiiksi kirjallisuustieteen approbaturin ja aloitan yhteisöviestinnän opiskelun avoimessa yliopistossa.

1999 Yhteisöviestinnän opiskelu jatkuu aineopinnoilla viestintätieteiden laitoksella.

2000 Isäni kuoli.

2001 Elokuussa Hurtigruten - maailman kaunein merimatka Norjassa osoittautuu maineensa veroiseksi.

2002 Syksyllä olen töissä Jyväskylän taidemuseossa Esteetön museo -projektissa. Jyväskylän taidemuseossa avataan "Mistä taide on kotoisin?" -näyttely. Päätän, jos joskus lakkaan köyhtymästä, niin ostan itselleni öljyvärimaalauksen jossa on kuvattuna huone.

2003 Siinäpä on ollut tapahtumaton vuosi. Halusin saada ranskanbulldogin, mutta se ei ollut tarkoitettu.

2004 Loppuvuosi Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalilautakunnan jäsenenä. Saan ajettua läpi vammaisten henkilökohtaisten avustajien palkkoihin kuuluvat lisät Jyväskylän maalaiskunnassa työskenteleville henkilökohtaisille avustajille.

2005 Eräänä kesäiltana Kari halaa minua ja sanoo, kiitos Nopasta. Perheessämme on alkanut opaskoiran aika.

2006 Kevätlukukauden aluksi opiskeluun kuuluvaa työharjoittelua kokopäiväisesti.

2007 Eipä siihen Humanististen tieteiden Kandidaatin tutkintoon sitten mennyt kuin 18 vuotta. Tutkintotodistus tuli postissa 4.7. Loppukesä menee leijjaillessa.

2008 Ilomantsilainen suo on todella kaunis ja olen hyvin kiitollinen esteettömistä pitkospuista.

2009 Tunnen ennen ensimmäistä käräjäoikeuden istuntoani vastuun lähes musertavan painon. Kunpa isä voisi olla minusta ylpeä.

Joulumietteitä

Tähänpä voisi laittaa vaikka minkälaisen joululaulusitaatin, mutta antaapa nyt olla. Ehkä tuonne kirjoituksen loppuun tulee radion innoittamana jotakin. Kirjoitan tätä nyt sähkökynttelikön valossa joten kirjoitusvirheitä saattaa olla vieläkin enemmän kuin tavallisesti. Mieleni on hyvä, levollinen ja ehkä vähän uneliaskin.

Joulumme sujui perinteisesti. Kuuntelimme joulurauhan julistuksen ja kävimme Tikkakosken hautausmaalla veljeni perheen kanssa, Alkuperäiset suunnitelmamme muuttuivat sikäli, että söimme jouluaattoillallisemme täällä kotona. Suunnitelmien muutos ei aiheuttanut minussa paniikkireaktiota, koska jouluruokia oli tullut jo etukäteen mm. Nivalasta, ja eräs kultainen ystävä antoi meille siunausten kera kylmäsavustetun lohen pätkän. Veljeni vaimo oli tehnyt oikein maukasta imelettyä perunalaatikkoa. Ihan turhaan hän sitä etukäteen moitti, koska se maistui juuri sille mille pitikin. Ensi joulun muistilistaan pitää jo nyt kirjoittaa jouluservetit. Eipä minun ole ennen niistä tarvinnutkaan huolehtia, kun isä niitä minulle aina antoi joululahjaksi.

Nyt aattoilta on jo siinä vaiheessa, että joululahjat on avattu. Tuli taas oikein kivoja joululahjoja kuten kirjoja, karkkia, varsinkin virolaista nimikkosuklaata, joka oli hyvänmakuinen yllätys. Nyt tiedän, mitä haluaisin Viron tuliaisiksi, jos joku tuttu siellä käy. ;) Niin, kyllä kai minä sitten olen ollut kiltti, jos lahjoista voi jotain päätellä.

Nyt on aika nauttia elämän hiljaisesta onnesta, kuunnella radiosta rauhallista joulumusiikkia ja mennä kohta nukkumaan.



Hyvää joulun jatkoa kaikille tämän blogin lukijoille

Joulukolinaa

Joulu on taas ovella ja jouluvalmistelut ovat tietysti olleet taas yhtä hössöttämistä. On se vaan kumma, ettei ikinä opi joulun tulevan vähemmälläkin touhuamisella. Minulla ei pitäisi edes olla stressin aiheita, kun avustajat tekevät kaikki siivoukset ja kaikki ruoat - jopa valmiiksi viipaloidun joulukinkunkin - saa valmiina kaupasta. En ymmärrä itseäni. Sitäpaitsi, kenelle minun pitää tehdä niin mahdottoman täydellinen joulu? Miehelleni riittäisi varmaan vähempikin, ja ehkä joulun pitäisi olla hänelle enemmän sellainen, kuin se oli heillä kotona Nivalassa. Minä en edes ole halunnut mennä Nivalaan. Tunnen itseni kammottavan itsekkääksi suorastaan materialistipaskiaiseksi. Kummasti sitä nytkin huolettaa, tuoko joulupukki lahjoja, vai ei. Risuja ansaitsisin. Samaan aikaan toinen osa minusta on huolissaan virolaisten vanhusten huonokuntoisista pyörätuoleista. Huono omatunto se joulua kolistelee.

Sydämessähän se joulusiivous pitäisi tehdä. Sille joulun lapselle ja niille ihmisille, jotka minua ovat rakastaneet, auttaneet ja minuun luottaneet, jotka minun kanssani elävät. Siis teille kaikille toivotan:

HYVÄÄ JOULUA!

Joulu tulee

Niin sitä taas ollaan tultu syksystä joulun porteille. Kun aikaa kuluu, niin pitkäkin pimeä aika etenee paremmalle puolelleen. Kiva, että kesä tulee - ensin joulussa talven keskelle ja aikanaan taas ihan oikeasti. Joulu on hyvä keksintö. Kun marraskuussa pontevasti kieltäytyy kaikesta jouluhössötyksestä, niin joulu tuntuu oikeaan aikaan joululta.

Muutama tekemätön työ hiukan vaivaa mieltä, enkä ole päässyt motivoitumisongelmastani eroon. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Taidan olla ollut vähän masentunutkin nyt syksyllä, mutta ei sitä ole väärin ymmärryksen pelossa oikein voinut tunnustaa. Ja sittenhän sitä vasta masentuisikin, jos ja kun sen tunnustaisi. Niin ei siis voi tehdä.

Siis periaatteessahan kaikki on nyt hyvin, kun ollaan oltu terveinä ilman että edes sikamainen flunssa olisi kiusannut niinkuin Pääskynpesässä tasan vuosi sitten. Paljon isommasta vaarastakin on jo neljä vuotta. Olisikohan tässä kyseessä joku ikäkriisi, kun mikään ei tunnu miltään? Minä torjun flunssaa hunajalla, ja nyt pitäisi jostakin keksiä henkinen hunajapurkki tähän alakuloa vastaan taisteluun, mikä ikinä se sitten voisikin olla.

Meillä pikkulapsena laulettiin: ei kitistä saa ei naristakaan...Joulupukki matkaan jo käy.