Niin sitä taas ollaan tultu syksystä joulun porteille. Kun aikaa kuluu, niin pitkäkin pimeä aika etenee paremmalle puolelleen. Kiva, että kesä tulee - ensin joulussa talven keskelle ja aikanaan taas ihan oikeasti. Joulu on hyvä keksintö. Kun marraskuussa pontevasti kieltäytyy kaikesta jouluhössötyksestä, niin joulu tuntuu oikeaan aikaan joululta.
Muutama tekemätön työ hiukan vaivaa mieltä, enkä ole päässyt motivoitumisongelmastani eroon. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Taidan olla ollut vähän masentunutkin nyt syksyllä, mutta ei sitä ole väärin ymmärryksen pelossa oikein voinut tunnustaa. Ja sittenhän sitä vasta masentuisikin, jos ja kun sen tunnustaisi. Niin ei siis voi tehdä.
Siis periaatteessahan kaikki on nyt hyvin, kun ollaan oltu terveinä ilman että edes sikamainen flunssa olisi kiusannut niinkuin Pääskynpesässä tasan vuosi sitten. Paljon isommasta vaarastakin on jo neljä vuotta. Olisikohan tässä kyseessä joku ikäkriisi, kun mikään ei tunnu miltään? Minä torjun flunssaa hunajalla, ja nyt pitäisi jostakin keksiä henkinen hunajapurkki tähän alakuloa vastaan taisteluun, mikä ikinä se sitten voisikin olla.
Meillä pikkulapsena laulettiin: ei kitistä saa ei naristakaan...Joulupukki matkaan jo käy.
1 kommentti:
Mulle syksy ei ole vaikeaa kun joulu on tulossa mutta ne tolkuttoman pitkät talvikuukaudet (tammi, helmi, maalis, huhti) meinaa masentaa kun jatkuvasti on pakkasta yli 20 astetta ja ei voi muuta kuin nököttää kotona.
Ihanaa joulunodotusaikaa!
Lähetä kommentti