Minua ei ole enää olemassa, jos facebookia on uskominen. Toisaalta nythän olisi sitten yksi salasana vähemmän muistettavana, jos naamakirja ei enää ala mua. Oli miten oli, kyllä virtuaalihylkääminenkin keljulta tuntuu. Tällaisessa tilanteessa kai blogikirjoituskin olisi pitänyt aloittaa fraasilla "Rakas päiväkirja".
Kyllä ennen oli kaikki helpompaa, kun ei ollut salasanoja, PIN-koodeja, käyttäjätunnuksia eikä avainlukulistoja. Silloin oli inhimillisyyttä, luottamusta, kohtaamista, aitoutta. No joo, toisaalta hitautta, vaivaa, jäykkyyttä, byrokratiaa, ja tiukat kellonajat ja vain käteinen raha kävisi. Voihan olla, etteivät virkistys ja asiointimatkat riittäisi mihinkään, kun kaikki matkat tarvittaisi pankkiasiointiin.
Mutta ei minun tästä edes pitänyt kirjoittaa, vaan Suomen itsenäisyyspäivästä. Minulle on tullut uusi itsenäisyyden merkitys, kun olen ollut kuntoutuksessa tuolla Ilomantsissa. Jopa Tuntematonta Sotilasta katsoin tänään uudesta näkökulmasta. Huomasin, ettei Tuntemattomassa Sotilaassa suomalaiset sotilaat näyttäydykään oikeastaan kunniassa. Siinä vetäytyminen on pelkkä pako, eikä torjunta puhumattakaan torjuntavoitosta. Koskelan sanoin "Kaikki on menetetty." Lauantaina nähty "Tali-Ihantala" kertoi torjuntavoitoista, jotka olivat tappioita, mutta joilla säilytettiin se tärkein eli itsenäisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti