Yllätyslahja

Tulinpa tänään totisesti yllätetyksi, kun sain postissa runokirjan. Kirja on nimeltään Tuulisia unikoita ja sen on kirjoittanut Sanna Yrjänäinen. Koska en tunnistanut runoilijaa enkä edes muistanut käyneeni viime aikoina kenenkään kanssa runoista tai kirjallisuudesta, olin vähän aikaa täysin ymmälläni. Minua myös nolotti vähän aikaa. Sitten paljastui, että Karihan se näyttää tuntevan tuon runoilijan ja on pyytänyt tätä lähettämään minulle tuon kirjan.

Nolostumiseni kai johtuu siitä, että tuntuu kuin kulunut kevät olisi ollut pelkkää politiikkaa ja eduskuntavaaleja. Olenpa päästänyt itseni aika pahasti näivettymään, kun olen keskittynyt yksipuolisesti vain politiikkaan ja siihen toiseen asiaan, josta olen edellisessä kirjoituksessani maininnut etten sitä enää mainitse.

Kun minulla nyt kesällä on aikaa, niin minun pitää siivota ja tuulettaa ajatuksiani. Olkoon tuo yllätyskirja tälle aivotuuletukselle nyt aloituksena.

Kylmä talvi pois on mennyt.

Kevätsää lämmittää,
luonnon kaiken herättää.
Katsokaa! Sulaa maa,
Puut jo silmut saa.

Tuo lastenlaulu on ainoa musiikkikappale, jonka olen oppinut soittamaan sekä 5-kielisellä kanteleella että panhuilulla. Siksi kai sen tuohon alkuun kirjoitin. Minulla oli panhuilu, mutta ajoin vahingossa sen päältä, eikä pajupillit kestäneet pyörätuolia. Siitä tuli siis parkuva panhuilu.

No, vielä eivät puut lehdi Keski-Suomessa, mutta kevät on tullut. Kevät on tullut, ja vaalit ovat menneet. Elämä jatkuu niin kuin ennenkin. Sitähän se kevätkin on todistus elämän jatkumisesta.

Olkoon tämä se viimeinen blogikirjoitus, jossa on maininta gradustani. Lähetin nimittäin sen tiistaina esitarkastukseen. Luulen, toivon ja uskon, että siihen ei tarvitse esitarkastuksen jälkeen tehdä muuta kuin joitakin oikeakielisyys korjauksia. Vielä pitää jaksaa toukokuussa tehdä opiskelutehtäviä, mutta sen jälkeen MINULLA ON KESÄLOMA. En nyt kehu itseäni, mutta katson sen ansainneeni.

Toivotan tämän blogin lukijoille hyvää pääsiäistä

Vaalin äänioikeuttani

Eduskuntavaalit lähestyvät ja ennakkoäänestyspäivät ovat parhaillaan menossa. Me kävimme tänään äänestämässä, koska olen vaalien varsinaisena äänestyspäivänä taas vaalilautakunnassa. Äänestäminen teki minut jopa onnelliseksi. Käytinhän taas oikeuttani äänestää. Minä itse tein äänestyspäätökseni samoin kuin itse valitsin sellaisen ehdokkaan, jonka uskon parhaiten edistävän minun itselleni tärkeiksi kokemiani asioita.

Muistan aloittaneeni äänestäjän urani varsin korkealta. Ensimmäiset vaalit, joissa äänestin olivat presidentin valitsijamiesvaalit vuonna 1982. Kävin silloin vanhempieni kanssa äänestämässä Tikkakosken Luonetjärven koululla. Taisi se äänestäminen silloin vähän jännittää varsinkin, kun isä hieman pelotteli että "mitäpä sitten sanot, jos ne sanovatkin että 'ei anneta'?". No onneksi kuului "annetaan".

Onpa äänestäminen lähes kolmessakymmenessä vuodessa jonkin verran muuttunut, kun enää ei sanota äänestäjälle "annetaan" tai "ei anneta". Nyt saa vaalilautakunnassa jopa hymyillä äänestäjille, mikä ei menneinä vuosikymmeninä tainnut tulla kuuloonkaan. Tosin on vaalipäivässä vieläkin jokin hyvin juhlallinen ja vakava pohjavire. Niin kuuluu tietysti ollakin.

Äänestäminen on hyvin suurta, joskin hetkellistä, vallan käyttöä. Ehdokkaan koko tulevaisuus riippuu ainakin pienen hetken äänestäjän äänestyspäätöksestä. Tähän liittyy myös suuri vastuu. Minun on äänestäjänä jokaisissa vaaleissa pystyttävä tekemään sellainen äänestyspäätös, jota minun ei myöhemmin tarvitse katua. Uskon, että taas tänään tein juuri oikean päätöksen.

Kirjamessuilla kesäkengissä

Olin siis tänään Jyväskylän kirjamessuilla. Koska nyt on huhtikuu, minulla oli ensimmäistä kertaa minun vihreät kesäkenkäni jalassa.

Pääasiallinen tarkoitukseni oli auttaa kokoomusta ja omaa ehdokastani Aira Putkosta siinä arvokkaassa vaalityössä, jota ehdokkaiden ja vaaliorganisaatioiden nyt tähän aikaankin on Suomen hyväksi tehtävä. Silloin on taottava kun rauta on kuumaa, sanoo suomalainen sananlasku. Olipa taas mukavaa ahertaa hyvässä porukassa. Vaalit ovat todellakin "mun juttu" tai sitten minä olen todella omimallinen kumtuisuus.

Pääsin minä kirjoihinkin tutustumaan ja muutama tarttui mukaan. Kun olin jo lähdössä kotiin, löysin kauniin kirjan nimeltä "Maailman ihanin tyttö", joka on syntynyt kymmenen vuotta kestäneestä projektista, jossa valokuvattiin lastenkodissa kasvaneita tyttöjä. Tuon kirjan voisi hyvin ilmoittaa Tee Hyvä Työ -kampanjaan, koska noissa voimaannuttavissa valokuvissa kuvien maisemien ja kuvattujen tyttöjen ihanuus ja valokuvaajan hyvän tekemisen tahto tulee niin kauniisti esille. Kun kirja esiteltiin vielä kauniiksi satuluolaksi rakennetussa tilassa ja sain siihen vielä pitkän, minulle henkilökohtaiseksi tarkoitetun omistuskirjoituksen, koin itsekin voimaantuneeni. Tuskinpa kenellekään ihmiselle koskaan liian usein näytetään tai kerrotaan tämän ihmisen ihanuudesta.

Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino

Maailmassa tarvittaisiin uusia Eino Leinoja - sellaisia runoilijoita, jotka kertoisivat maailman kauneudesta ja ihmisen hyvyydestä mieluummin sellaisella vanhanaikaisella runomitalla. Kauneus, hyvyys ja Toivo pitää nykyisin kuvailutulkita tai selkokielistää ihmisille, kun kaikkialla tulviva rumuus, pahuus ja kyynisyys uhkaa sokaista ihmisen. Kunpa itse muistaisin, tahtoisin ja viitsisin kertoa jollekin ihmiselle, joka sitä näyttäisi erityisesti tarvitsevan, hänen olevan maailman ihanin...