Tulinpa tänään totisesti yllätetyksi, kun sain postissa runokirjan. Kirja on nimeltään Tuulisia unikoita ja sen on kirjoittanut Sanna Yrjänäinen. Koska en tunnistanut runoilijaa enkä edes muistanut käyneeni viime aikoina kenenkään kanssa runoista tai kirjallisuudesta, olin vähän aikaa täysin ymmälläni. Minua myös nolotti vähän aikaa. Sitten paljastui, että Karihan se näyttää tuntevan tuon runoilijan ja on pyytänyt tätä lähettämään minulle tuon kirjan.
Nolostumiseni kai johtuu siitä, että tuntuu kuin kulunut kevät olisi ollut pelkkää politiikkaa ja eduskuntavaaleja. Olenpa päästänyt itseni aika pahasti näivettymään, kun olen keskittynyt yksipuolisesti vain politiikkaan ja siihen toiseen asiaan, josta olen edellisessä kirjoituksessani maininnut etten sitä enää mainitse.
Kun minulla nyt kesällä on aikaa, niin minun pitää siivota ja tuulettaa ajatuksiani. Olkoon tuo yllätyskirja tälle aivotuuletukselle nyt aloituksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti