maanantai 9. toukokuuta 2011

KÄH ja IT

Tämä ei ole yhtään positiivinen blogipäivitys. Olen tällä hetkellä hieman masentunut, kun kaunein kevät on menossa ohi ja minulla jatkuu flunssa jo toista viikkoa. Voiko jonnin joutavampaa olla kuin kevätflunssa? Viime viikon koleuksissa tämä vielä menetteli, mutta nyt, kun ulkona kuulemma radion ja lämpömittarin mukaan on lämmintä niin, voi räkä ja KÄH!

Viime tiistaina sain palautteen gradustani ja siinähän kävi niin kuin olin pelännyt. Ei ole hyvä eikä tuollaisena mene läpi. KÄH toisen kerran! Motivaationi opiskeluun ja graduun on kokonaan kadonnut, eikä tämä flunssa ole mikään motivaation kohottaja.

Ehkä minun pitäisi selittää tuo otsikossa oleva ja moneen kertaan toistuva KÄH. Minun ukkini ei kuulemma kiroillut ainakaan lastensa kuullen, mutta pitihän sitä vasaran osuessa peukaloon jotakin sanoa. Pahassa paikassa ukin suusta kuuluikin pidätelty KÄH. Minä kyllä luulen, että ukin mielessä silloin kyllä vihtahousut taisivat vilistä, mutta mumin pelossa hän tiedosti itsehillintänsä esimerkillisesti. Ehkä ukki oli aikaansa edellä, kun tuo IT-lyhenne keksittiin vasta monta vuosikymmentä ukin poismenon jälkeen. Jolloin se alkoi merkitä informaatioteknologiaa.

Kun minä joskus tästä toivun, niin ehkä minun pitää ottaa lusikka käteen, jonka kauneudesta en tiedä, ja palata omaan iiteeheni eli graduun, mutta kyllä siinä sitten taitaa monta kähiä päästä.

Ei kommentteja: