Merimiehen housut

Kesä on käännähtänyt taas niin kutsutun ison kesän puolelle ja kierähtänyt korkeimman kohtansa ohi laskusuuntaan. Pitihän se pessimismi taas päästää valloilleen.

Jos taivas olisi kangasta, siitä tulisi nyt housuja kokonaiselle laivastolle. Ison kesän myötä ilmat ovatkin käyneet sellaisiksi, kuin monet toivovat. Aurinko paistaa ja lämmin ilma hoitaa monia kylmälle arkoja, eikä ulos tarvitse ainakaan takkia pukea. Tästä auringonvalosta minä pidän kuitenkin eniten. Kesäpäivän seisauksen aika meni vähän "omasta eestään", kun vain jaksoi sataa ja oli niin pimeää, että piti pitää valoja päällä. Vaatisin pimeästä ja pilvisyydestä rahojani takaisin, jos voisin ja olisin auringosta jotakin maksanut, mutta säistäkään ei voi valittaa hovioikeuteen, mikä on hyvä asia.

Ostin viime viikolla uuden kännykän, koska halusin paremman kännykkäkameran mukana kulkevaksi kameraksi, kuin vanhassa kännykässäni oli. Vielä en sillä ole kovin montaa kuvaa ottanut. Joten vielä en tiedä, teinkö viisaan hankinnan vai en. Minun pitäisi myös oppia valokuvaamaan.

Siinä siis kesän harrastus, jos gradulta aikaa jää. Gradu on kuitenkin se kaikkein tärkein, koska sitä kuuta odottaa jo moni muukin nousevaksi.

Yhteisten asioiden hoitamisesta

Tämä kirjoitus on nyt sitten puhdasta politiikkaa. Otan tietoisen riskin, että joku lukija saattaa vetää vihreän herneen nenäänsä. Eipä siinä mitään, kun sävyn saa valita itse.

Olin tänään - tai nyt julkaisuhetkellä vuorokausi on jo vaihtunut - Kansallisen Kokoomuksen puoluekokouksessa talkoolaisena. Tein siis työtä todellisesta tekemisen ilosta ja aatteen palosta ja nautin. Minä nautin siitä, kun sain olla samalla tavalla ajattelevien parissa tuottamassa reipasta ilmapiiriä ja hyvää kokousmieltä, jotta varsinaiset kokousedustajat voivat tehdä hyvinvointiyhteiskuntaa edistäviä ja uudistavia päätöksiä. Apu se on pienikin apu ja omalla paikallani koen onnistuneeni tänään. Tässä päivässä oli monia mielenkiintoisia keskusteluja. Toivottavasti ne olivat mielenkiintoisia myös keskustelukumppaneilleni.

Nyt kokoomuslaisena tunnen hengittäväni vapaasti ilman huonoa omaatuntoa tai epämukavaa olotilaa. Kokoomus on minulle se oikein puolue. Jollekin toiselle se on joku toinen. Jokaisen on hyvä päättää arvonsa itse, eikä ole pakko kuulua mihinkään puolueeseen. Liittymättömyyskin on arvovalinta.

Taidan pyöriä nyt vähän ylikierroksilla. Mieli tekisi mennä sinne vielä sunnuntaiksikin. Vielä yksi juttu. Keskustelin myös Jyrki Kataisen kanssa ja aivan samanlainenhan ihminen se on kuin muutkin. ;) (Lue kolmanneksi uusin blogimerkintäni.)

Taas kukkasilla kukkulat

Nyt on kesä ja kesäkuu, vaikka ei kesälomasta ole vielä tietoakaan. Graduahan sitä pitää näin kesälläkin tehdä, että ensi syksynä saa sen pois käsistä ja että ensi lukuvuotena voisi syventyä vaikka johonkin sivuaineeseen. Gradun jälkeen olisi sitten jo kaksi kolmasosaa filosofian maisterin tutkinnosta tehty. No joo, näitä ehtii miettiä syksylläkin.

Taisin edellisessä kirjoituksessa kirjoittaa kesäsuunnitelmistani tai niiden olemattomuudesta. Olen ajatellut kiertää palokkajärven sähkärilläni, kun järven ympäri on rakennettu kevyen liikenteen väylät. Samalla tulisi testattua väylien esteettömyys ainakin siltä osin, miten väylälle pääsee sähkärillä. Eppäillä soppii, niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan.

Kun nyt kesälläkin muistaisi, että mikään ei ole este mihinkään. Eläminen on itsestä kiinni ja ihan lähelläkin on nähtävää. Ainakin paikallisissa museoissa pitää käydä.

Sen verran kiirettä pitää pitää, ettei kesä mene ohi liian pian. Niin ja sitten se gradu.

Kesäiloa

Onpas aikaa kulunut viimeisimmästä blogipäivityksestäni. Kirjoittamattomuuteen on ollut hyvä syy, kun olen tuohon graduun paneutunut.Korjataanpa asiaa nyt edes hiukan. Mitään maata kaatavaa ei ole tapahtunut, kun gradu ei ole mahdollistanut mitään erityisempää tapahtumista. Harvat lukijani eivät näin ole menettäneet mitään. Mitäpä elämässäni ilman gradua ja opiskelua olisikaan? Siinä kai tyhjää kättä kääntelisin... Graduni on vieläkin kesken, mutta onneksi sain siihen lisäaikaa.

Kesä ei tuone isompia muutoksia. Uutena kokemuksena voin ottaa Kokoomuksen puoluekokouksen, johon heikkona hetkenä lupauduin talkoolaiseksi, täällä Jyväskylässä. Näen sitten varmasti tosi merkittäviä ihmisiä. Jännittää jo!

Toisaalta on helpotus tietää, ettei esimerkiksi Jyrki Katainen ole Paavi, vaan hän on oikeasti ihminen siinä missä muutkin. Sen saan nyt sanoa vaikka televisiokameroille, eikä sitä leikattaisi uutisista pois. Enköhän siis osaa puoluekokouksen aikaan käyttäytyä. (Vuonna 1989 vastaava kommenttini paavista leikattiin sammakkona uutisista kokonaan pois.)

Meidän Ilomme täyttää tänään 5 vuotta.

Keväthuumaa

Nyt on tullut toukokuu ja ilmassa on vahvaa kevään - melkein kesän - tuntua. Perjantaina huomasin jäiden lähteneen lähijärvestä. Kohta on lehti puussa. Minun mielestäni hiirenkorvanvihreä on maailman kaunein väri. Lämpenisi nyt vain pian.

Toukokuu merkitsee tänä vuonna monia juhlia, joista Karin tasavuosisyntymäpäivät ovat suurimmat. Juhlia on myös pienemmillä tassuilla, kun Noppa täyttää 7 ja Ilo 5 vuotta.

Olen odottanut Kelalta kuntoutuspäätöstä ja äsken huomasin, että se on tehty. Iso kivi vierähti sydämeltä. Jään odottamaan kutsua Pääskynpesään, minne toivon pääseväni elokuussa. Pitkästä aikaa saan keskittyä pelkkään kuntoutukseen aivan tavallisena kuntoutujana. Lomaa ajattelusta siis.

Kunnioitettava koiran virka ei ole mikään turhan koiran koiranvirka

Hyvää Opaskoirapäivää! Suomessa opaskoirat ovat olleet jo 70 vuotta apuna näkövammaisille. Talvisodassa sokeutuneille alettiin kouluttaa opakoiria vuonna 1940.

Viisi vuotta opaskoiran työskentelyä läheltä seuranneena voin ilokseni kertoa, että opaskoirakon yhteistoiminta on todella hienoa katsottavaa. Opaskoiralla on oma rauhoittava vaikutuksensa myös opaskoiran käyttäjän vaimoon, koska opaskoira on näkövammaisen turvana keväisten katu- ja rakennustyömaiden viidakoissa. Opaskoira tuntee tutut reitit ja kuljettaa isäntänsä tai emäntänsä varmasti kotiin.

En tiedä mitään muuta ammattia, tai työtä, jossa työntekijän nukkuminen ja peräti äänekäs kuorsaaminen synnyttää kanssaihmisissä pelkästään hyväksyvää hymyä ja ihailua. Kun on aikansa nukuttu, ollaan taas keskittyneesti opastustyössä ja silloin jostakin saattaa kuulua "Katsokaa kuinka iloisesti koira menee!"

Arkinen huokaus

Sunnuntaina on kai sallittua kirjoittaa blogiaan. Eipä muuta ihmeempää kuulu, mutta sain kuukauden lisäaikaa kirjoittaa gradua. Esitarkastuksen esitarkastus on siis vasta kesäkuussa. Paniikkitunnelma on tilapäisesti väistynyt. Paniikki on kuitenkin kuin vuorovesi tai muuttolinnut. Sekin tulee aina takaisin.

Olisiko kuitenkin tapahtunut jotain mukavaa? Ihan äkkiä ei tule mieleen, kun elämässä on ollut vain opiskelua ja lautamiestointa, joka varsinkaan ei koskaan ole hauskaa. Pitää siis miettiä oikein kunnolla. Olen ollut terveenä, eikä taloudellista katastrofia ole uhkana. Mies voi hyvin,ja eläimet ovat nekin kunnossa. Kuntoutuspäätöstä odottelen, samoin kuin kuntoutusselostetta Pääskynpesästä.

Kaikki on "ihan hyvin", jos sen nyt uskaltaa tunnustaa. Eipähän sitä kai hyvään arkeen muuta tarvitakaan.