Kulunut viikko on mennyt flunssan vuoksi täysin musta-valkoisille haaskalinnuille. Sain tartunnan Karilta, jolla tauti on ollut pahempana kuin minulla. Minä olen vain yskinyt ja nenä on vuotanut jonkin verran sekä kurkku ja toinen korva ovat aristaneet. Kunnon rehellistä kuumetta ei ole noussut, mitä nyt vain sen verran lämpöä, että olen joutunut perumaan koko viikon jumpat ja muut menot. Peruuntunut kampaaja ottaa eniten päähän. Jokatapauksessa olen ollut koko viikon niin väsynyt, että päivätorkut olisivat tehneet hyvää. Se onkin aika vakavaa, koska minähän en ole koskaan suostunut päivällä nukkumaan. Olen siis aika huolestunut. Myöskään gradu ei ole tällä viikolla edistynyt. Nyt täytyy vaan ottaa rauhallisesti ja malttaa parantua, kun tämä tauti on onneksi, ja toistaiseksi, vain lenssua, enkä ole esimerkiksi vatsataudissa.
Aika tässä vaan käy pitkäksi, kun mitään ei saa oikeasti aikaiseksi. Kai se tuo aivojen hapensaanti on vähäisempää, kun nenä on tukossa.
-------------------------------------------------------------------------------------
Norsu rullatuolissa täyttää kohta vuoden. Onnittelen siitä sekä itseäni että tämän blogin lukijoita. On ollut aika hauska huomata, miten sellaisissakin päivissä, joissa ei kovin kummoista kerrottavaa olekaan ollut, on sitten kuitenkin välähtänyt jotakin. Luultavasti itse olen oppinut tämän blogin kautta tuntemaan itseäni.
Joten Hauska tutustua, Tiina-Liisa!
1 kommentti:
Blunssaapa blussaa täälläkin, tosin ei nenä tukossa, mutta kurkku kipeänä ja nivelet ja päässä kuin joku ylimääräinen kypärä jne.
Ällöä yhtä kaikki.
Me muuten muistellaan teitä lämmöllä joka päivä: keittiömme pääkalenterina kun komeilee opaskoirakalenteri :) Kiitos!
Silit kaikille niitä tarvitseville ja halit samaten :)
Lähetä kommentti