"Ei mitään hätää täällä. Ei sota täällä ole. Ollaan vaan ihan rauhallisia ja
odotellaan mitä tuleman pitää."
Näin rauhoitteli ukkini vaimoaan ja lapsiaan 30.11.1939, kun rauhan aika oli päättynyt talvisodan sytyttyä. Isäni muistelmista tuossa luin myös, että ei silloinkaan ollut Tikkakoskella lunta paljoa sen enempää, kuin mitä täällä Palokassa on nyt, kun ilmastomuutoksesta puhutaan niin paljon.
Minun isäni perhe eli talvisodan alkaessa tavallista elämäänsä, kun ukki oli töissä Tikkakosken tehtaalla aseseppänä. Ukki ei siis joutunut rintamalle, vaan hän yhdessä muiden tehtaalaisten kanssa osaltaan huolehti siitä, että Suomen sotilailla oli jotakin "kättä pitempää".
Kun viime joulukuussa olin kuntoutuksessa Ilomantsin Pääskynpesässä, olin yhtenä iltana kuuntelemassa esitelmää Ilomantsin sotahistoriasta juuri talvisodan ajalta. Kuulemani esitelmä teki minuun suuren vaikutuksen, kun ymmärsin että Ilomantsin pitäjä pinta-alaltaan lähes puolittui sodassa ja iso osa ilomantsilaisista joutui jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon. Minä järkytyin huomatessani olevani niin lähellä uutta rajaa, mutta sentään rajan oikealla puolella. Oloni oli vähän kuin olisin ollut jossakin jonkin reunalla ja lähellä putoamista. Sellaista tunnekokemusta en pystynyt saamaan täällä Keski-Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti