Minulla on vahva tunne, että olen elänyt tämän päivän joskus ennenkin. Tämäkään päivä ei ole ollut kiva eikä uudelleen elämisen arvoinen. Miksi tämä elämä on aina näin?
Lähes kymmenen vuotta sitten isälleni tehtiin sydämen ohitusleikkaus Kuopiossa, ja lähes päivälleen viisi vuotta sitten mieheni, Kari, ohitusleikattiin Kuopiossa. Tänään Kari vietiin sydänoireiden vuoksi ambulanssilla Keski-Suomen keskussairaalaan. Taas tuntuu, että pahimmat päivät olisivat samanlaisina pinnalla. Samat pelot ja samat tuskat. Onneksi on edes Noppa ja kissat turvana - vielä.
Vaikka pahinta ei tapahtuisikaan, pelkään elämämme muuttuvan. Minun on luultavasti suostuttava enemmän kodin ulkopuoliseen apuun ja suostuttava siis olemaan oikeasti se, mikä olen - vammainen ja heikko. Minun mieleni ei vain ole muutokselle suostuvainen. Saisinpa edes aikaa sopeutua.
2 kommenttia:
Voimia rakas ystävä <3
Vaikka et sinä ole heikko, yhtään sen heikompi kuin kukaan meistä. Tai siis jokainen on aivan yhtä heikoilla elämän yllätyksellisyyden edessä, kun pahimmat pelkomme viskaavat meidät matalalle. :(
Koko meidän perhe lähettää Karille paljon toipumissäteitä ja -ajatuksia. Joskus sydänkin vain muistuttaa olemassaolostaan, ei sano sopimustaan suorilta irti. Toivottavasti nytkin on kyse vain muistutuksesta ja saat Karin takaisin tavalliseen arkeen!!
( Sanat tuntuvat niin latteilta, mutta ajatus on kyllä lämmin ja kokonaan sinun ja Karin puolella ja kyllä ihan tosissaan huolissaan nyt täälläkin... )
(((((((((halaus)))))))))))
Ihan tuli kyyneleet silmiin noista Johannan kauniista sanoista ja samaa toivon sydämestäni minäkin, kun en parempaakaan sanottavaa keksi... Halauksia.
(Nopan peti on kyllä tosi hieno ja pedin omistaja niin tyytyväisen näköinen)
Lähetä kommentti