Erikoista tekemistä joskus aina marraskuussa

Huomenna taas siirretään kelloja tunti kohti viime kesää. Alkaa siis talviaika, jota jotkut normaaliajaksi kutsuvat. Kesäajanhan se normaaliaika pitäisi olla, koska kesäaika on pidempi. Kaamea kaamos ja loskapaskakelit ovat jo alkaneet. Sekin tuntuu pöljältä ja idioottimaiselta, että kelloja siirretään huomenna, eikä vasta maanantaina kuukauden vaihtuessa lokakuusta marraskuuksi.

Marraskuussa on hääpäivämme, joka osui äidinisäni syntymäpäiväksi. Emme vain tienneet sitä tuona tragikoomisena päivänä 15 vuotta sitten, kun häissämme moni asia meni pieleen. Tämän blogikirjoituksen otsikko muuten tulee mieheni kosinnasta, kun hän kysyi, "Onko sulla marraskuussa mitään erikoista tekemistä?" Marraskuuhun siis liittyy myös hiukan romantiikkaa.

Tänä vuonna ei auta eikä ehdi kaamosta murehtia. Marraskuu on nimittäin se gradukuu. Voihan se juuri tänä vuonna olla hyväkin, että ulkona on tylsää ja ankeaa. Tulee ainakin gradu tehdyksi paniikin omaisessa mutta produktiivisessa viimetingassa. Vaihdoin näytön taustakuvaksi gradun tehtävälistan, joka on lähes aina silmieni edessä marraskuun ajan. Näytönsäästäjän "Gradu valmis 1.12." voi aina tärräyttää pois päältä, mutta taustakuvan vaihtaminen on jo isomman riesan tie.

Marraskuussa on myös seurakuntavaalit 14.-15.11. Pitää muistaa itsekin käydä äänestämässä.

Ripustimessa

Kirjoitan tätä hiukan haikealla mielellä. Minun "akateeminen äitini", on pian lähdössä pois yliopistolta. Minun pitää saada graduni ennen hänen lähtöään valmiiksi. Tänään meillä oli gradunohjauskeskustelu, jossa itse pro gradu-tutkielma taisi jäädä elämän rinnalla sivuosaan, ja taisimme me vähän karhuista ja norsuistakin jutella. :) Mutta kuten sanoin, me olemme molemmat muutoksen edessä.

Nyt yllätän itseni miettimästä, mitä ihmettä teen sitten gradun jälkeen. Onhan noita opintoja senkin jälkeen vielä tekemättä, mutta ne loput (vajaa 40 opintopistettä) eivät tunnu oikein missään. Kai ne loput ovat sitten niitä "maapähkinöitä" ja siksi motivaation puute on uhkaamassa. Kuitenkin minun pitää määritellä itseni uudestaan elämän kartalle, kun minulta poistuu graduntekijän identiteetti ja yksi puheenaihe, jolla kyllästyttää lähimmäisiään. Jotenkin kummallisesti sitä elämänsä aina ripustaa joihinkin määritelmiin, ja sitten kun sen henkarin luovuttaa tai se otetaan tarpeettomana pois, tuntuu huteralta. Sitä vähän aikaa joutuu ajattelemaan, että kaatuuko.

Tänään olen ajatellut lämpimästi toistakin opettajaani, jolla on tänään syntymäpäivä. Hän opetti minua Viittakiven opistossa yli 20 vuotta sitten. Talvikurssin päättyessä hän antoi minulle kaulakorun, jossa luki "Those, who shed light, shall endure burning." Muutaman muunkin tuon opettajan ohjeen kuulen melkein korvissani: "Where is a will, there is the way." ja niin kuin hän kurssin päättäjäisissä kaikista muista poiketen sanoi: "On hyvä, että te lähdette pois. Teitä ei tarvita täällä. Ihmiset tarvitsevat teitä maailmassa teidän kotonanne."

Onneksi aikanani pääsin kouluun ja opiskelemaan, ja onneksi saan valmistua vajaan kahden vuoden päästä 50-vuotis syntymäpäivänäni kuten olen suunnitellutkin.

Päivän evankeliumista toinen näkemys

Tänään oli evankeliumitekstinä Mark. 2:1-12. Eli kertomus, jossa katto puretaan ja Jeesus parantaa halvaantuneen. Tuo kertomus on kutkuttanut minua pitkään. Yleensähän kiitellään tuon passiivisen taakan kantajia. Mutta kuka kenetkin toi paikalle?

Totta kai halvaantunut tarvitsi kantajat päästäkseen Jeesuksen luo. Hänhän oli liikuntakyvytön. En kuitenkaan hyväksy sitä tästä tekstistä aina toistettua tulkintaa, että ajatus Jeesuksen luo menemisestä olisi ollut yksin kantajista lähtöisin. Minun mielestäni tapahtumat olisivat voineet mennä näinkin.

Neljä miestä on tullut kylään ystävänsä luokse, joka on halvaantunut. Nämä viisi käyvät tällaisen keskustelun:

Vieraiden isäntä: "Hei, kiva kun tulitte. Minulla olisi mielessäni yksi juttu, johon tarvitsisin apuanne."
Vieraaksi tulleet miehet: "No, mitä sinulla on mielessäsi? Kerro, miten voimme auttaa."
Isäntä: "Tiedättehän te sen Jeesuksen, josta kaikki puhuvat? Kuulin, että hän on tänään täällä Kapernaumissa. Minä..."
Yksi vieraista keskeyttää: "Ai se. No kaikkihan siitä kouhottaa. Mitä lie, akkojen puheita."
Isäntä: "Pitääkö sinun aina keskeyttää minut?"
Vieras: "Anteeksi."
Toinen vieras: "Anna nyt isännän puhua loppuun."
Isäntä: "Tämä Jeesus on kuulemma hyvä puhuja ja hän on kai parantanutkin joitakin. Haluaisin mennä häntä kuuntelemaan, kun olisihan se jotain vaihtelua tähän tavalliseen olemiseen. Viitsisittekö kantaa minut Hänen luokseen?"
Vieraat: "Sinnehän on pitkä matka. Onkohan se nyt sen väärti? Kyllähän noita pilipalipuhujia riittää... Ja kun sinä painatkin kuin synti!!!"
Isäntä: "Niinpä! Jeesuksen kuunteleminen tekisi siis teillekin hyvää. Hän kun kantaa maailman synnin."
Vieraat: "No hyvä on, jos sinä noin kovasti tahdot. Mutta lupaa, että et syytä meitä jos petyt."
Isäntä: "Heiheiheihei, vaikka olenkin halvaantunut, en ole viikuna!"
Vieraat: "No, sitten lähdetään Kapernaumiin."..."Onko kaikilla hyvä ote paareista?"
(Menevät)

Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona,
2. väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa.
3. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä,
4. jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. (Mark. 2:1-4)

Kantajat: "Voi että noita ihmisiä, kun seistä töröttävät, eivätkä yhtään väistä."
Halvaantunut: "Joo taisin tyhjän saada pyytämättäkin, kun ei sinne pääse edes lähelle. Lähdetään kotiin."
Kantajat: "Eikä muuten varmana lähdetä, kun ollaan tänne saakka tultu! Nytpäs puretaankin katto."
Halvaantunut: "Olishan se hienoa, mutta voiko sitä, kun siitä on niin paljon vaivaa...ja mitä ihmisetkin sanovat?!
Yksi kantajista virnistää: "Hei, Viikuna, voisitko olla vähän aikaa hiljaa."
(Halvaantunut naurahtaa)

Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.
5. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."
6. Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen:
7. "Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?"
8. Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Kuinka te tuollaista ajattelette?
9. Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele'?
10. Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - hän puhui nyt halvaantuneelle -
11. "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
12. Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Tällaista emme ole ikinä nähneet." (Mark. 2:4-12)

Parantunut olisi vielä voinut sanoa Jeesukselle: "Kiitos, kun paransit minut, ja sait nuo kaverit uskomaan. Tulemme kohta korjaamaan tuon katon ja siivoamaan."

Minä toivoisin, että seurakunnassa vammaiset olisivat toimijoita, eivätkä passiivisia toiminnan kohteita.

Puhdas ja vilpitön vaalikirjoitus

Syksy on jo kulunut pitkälle siitä, kun viimeksi kirjoitin, ja seurakuntavaalit ovat lähestymässä. Tänään sain tietää äänestysnumeroni. Voit äänestää minua kirjoittamalla numeron 147 äänestyslippuun joko ennakkoäänestyspäivinä 1. - 5.11. tai seurakuntavaalien varsinaisina vaalipäivinä 14. ja 15.11,2010. Jos kuulut evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja yli 16-vuotias (olet täyttänyt 16 viimeistään 14.11.2010), muista äänestää - saat oikeuden valittaa. Käy äänestämässä, vaikka kotiseurakuntasi olisikin joku muu ev-lut seurakunta kuin tämä Jyväskylän seurakunta.

Tiedän, että vaalit ovat kova kilpailu. Meitä seurakuntalaisia on lähes 100000 ja ehdokkaita on kaikkiaan 232. Kirkkovaltuustoon valitaan kuitenkin vain 39 jäsentä.

Valituksi tuleminen on nyt Jumalan tahdosta ja äänestäjien antamista äänistä kiinni.