Olen väsynyt, mutta onnellinen. Vammaiselle henkilölle fyysisestä rasituksesta aiheutuva euforinen autuus on harvinaista herkkua, jota saa yleensä vain kuntoutusjaksolla. Nyt, kun olen täällä Pääskynpesässä, on taas sellainen autuas olo. Koko keho tuntuu olevan rento kuin yhtä keitettyä makaroonia. Kiitos, Teemu ja Katri, tästä kokonaisvaltaisesta fyysisestä eheytymisestä. Tämän tulen muistamaan pitkään ennenkuin kehonkuvani taas kutistuu pelkäksi pääksi ja oikeaksi kädeksi.
Ainoa olotilaa haittaava tekijä on tässä aulassa kuuluva hoitajan lakkaamaton höpötys, papatus ja kalina. ARGH! Sellainen kuntoutusjakso olisi kai lähes paratiisi, joka olisi yhdistetty hiljaisuuden retriitti ja laitoskuntoutusjakso. No kaikkea ei voi saada, mutta olisipa tuo edes vähän aikaa hiljaa. ;)
Illalla taidan mennä kuuntelemaan sotahistorian esitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti