Kirjoitan tätä blogitekstiä vastahankitulla miniläppärillä, jonka ostin ensi viikolla alkavaa laitoskuntoutusjaksoa varten.
Tulevasta kuntoutuspäiväkirjasta jää uuden tekniikan ansiosta käsitöiden kaltainen ruutuvihkon ja huonon käsialan vaihe pois. Mitenkähän käsin kirjoittamisen puuttuminen vaikuttaa tutkimusajatteluun sekä itse kirjoittamisprosessiin? Onneksi autoetnografia mahdollistaa muuntautumista ja suhteellisen vapaata tilaa.
Uudet lelut ovat aina kivoja. Oli leikkijän ikä sitten mikä tahansa. Uusien laitteiden käyttöön otto on vain minulle laitteesta riippumatta hyvin vaikeaa. Kun minä en tekniikasta juurikaan ymmärrä, tuskastun vehkeisiin hyvin äkkiä. Ehkäpä me kuitenkin tutustumme tämän Amalian kanssa. Netin käyttö on tällä uudella pienellä tietokoneella ainakin alkuvaiheessa hankalaa. Kaipa siihenkin tottuu.
1 kommentti:
Uudet vehkeet on ihania. Vaikka yritän muuten olla ekologinen, niin ei siitä pääse mihinkään, että oma uusi leikkikalu on aina oma uusi leikkikalu. Tämä tammikuussa lahjaksi saamani ensimmäinen läppärini on vieläkin niiiin ihana. :D Tosin nimeä ei sillä ole. Mutta aina kun lausun sen kannessa kimaltelevat kirjaimet "Toshiba", on äänessäni aina jonkin verran lämpöä. (edelleen kiitän vaimoani tästä läppäristä)
Lähetä kommentti