Vuosi 2011 on alkanut. Se tulee melko varmasti olemaan aika samanlainen, eli yhtä tylsä, kuin tämän keski-ikäni muutkin vuodet. Muutoksia ei ole näkyvissä. Opiskelussa gradu valmistuu nyt tammikuussa. "Virkavapaus" vammaisjärjestötoiminnasta, joka tarkoittaa osallistumattomuutta vammaisjärjestöjen hallitus- tai johtokuntatoimintaan jatkuu vielä ainakin seitsemän vuotta. Tämä on käytännön sanelema välttämättömyys. Uusia harrastuksia tänä vuonna tuskin tulee. Muuttaakaan en aio enkä miestä vaihda, kun en jaksa uutta opettaa.
Näin olen siis suunnitellut, mutta muuttuvat tekijäthän eivät ole itsestä kiinni.
Uutena haasteena on tullut Palokan alueneuvoston varajäsenyys. Eli saan olla mukana seurakunnallisessa päätöksen teossa vuosina 2011 - 2014.
Taidan olla aika urautunut tai kaavoihin kangistunut. Joskus huomaan olevani jopa itselleni aivan kuolettavan tylsää seuraa. Blogillani aion epäsäännöllisen säännöllisesti haukotuttaa tai hauskuttaa teitä rakkaita lukijoitani myös tänä vuonna.
torstai 13. tammikuuta 2011
perjantai 31. joulukuuta 2010
Vanhasta uutta vuodesta vuotta
Toivotin äsken Facebookissa kaikille kavereilleni "Mielenkiintoista ja merkityksellistä Uutta Vuotta 2011 kaikille ja jokaiselle."
En toivottanut alkavalle vuodelle onnea, koska onni tuppaa vaihtelemaan, eikä jatkuvaa onnea kai edes onneksi tunnistaisi. Sen sijaan, jos aivan tavallisen elämän lakeuksilla on riittävästi mielenkiintoisuutta ja merkityksiä, näkyvät ne onnen kukkulatkin tylsyyden sumun hälvettyä selvästi.
Näin vanhan vuoden viimeisinä tunteina kurkkaan olkapääni yli menneeseen aikaan.
Aluksi ei vuosi 2010 vaikuttanut alkavan hyvin. Tammikuussa Kari joutui sairaalaan. Onneksi kuitenkin selvisimme säikähdyksellä. Kaiken olevaisen hauraus tuli kuitenkin taas mieleen.
Helmikuussa opiskelin ja kirjoitin graduani. Lisäksi totuttelin uuteen tietokoneeseeni. Jouduin taas tunnustautumaan totaaliseksi tumpeloksi tietotekniikassa. Sain myös uuden manuaalipyörätuolin.
Maaliskuussa olin jälleen kuntoutuksessa Ilomantsin Pääskynpesässä. Nyt tunnustan, että siellä viettämäni syntymäpäivä oli suuri pettymys. Ehkä kuitenkin olin vielä enemmän pettynyt siihen, että en päässyt osallistumaan talvisodan päättymisen muistotilaisuuksiin. Talvisodan loppumisen muistoa ei Pääskynpesässä huomannut mitenkään. Onneksi kuntoutus sentään tehosi jonkin aikaa.
Huhtikuussa opiskelu ja gradun kirjoittaminen jatkuivat. Pääsiäisen pidin lomaa, ja olimme täällä kotona.
Toukokuussa graduni ei sittenkään ehtinyt valmiiksi vapuksi. Muuten toukokuu oli juhlien kuukausi, kun juhlimme Karin 50-vuotis syntymäpäiviä jopa kahdessa erässä, ensin Nivalassa ja sitten Jyväskylässa. Aina kannattaa juhlia, jos on aihetta.
Kesäkuussa oli kokoomuksen puoluekokous Jyväskylässä. Tein puoluekokouksen hyväksi talkootyötä. Työni hyödyllisyyden jätän muiden arvioitavaksi. Graduni ei valmistunut vielä kesäkuussakaan, vaikka viileähkö pikkukesä olisikin antanut sen työstämiseen heinäkuuta ja elokuuta suotuisammat sääolosuhteet.
Heinäkuun helteet paljastivat tärykalvoille toisen tarkoituksen. Ne ovat myös estämässä sulaneita aivoja valumasta lattialle. Heinäkuussa alkoivat näännyttävät helteet. Mistään järkevästä ei heinäkuussa tullut yhtään mitään. Graduni ei edistynyt yhtään. Kävimme sentään Kaustisella kuuntelemassa kansanmusiikkia.
Elokuussa helteet jatkuivat noin kuun puoleen väliin saakka. Elokuun toisen viikon alussa lähdin kuntoutukseen Pääskynpesään, jossa olin syyskuun alkuun saakka yhteensä neljä viikkoa. Nyt minulla oli myös tietokone ja kassillinen kirjoja mukanani, mutta gradun edistymisellä en silti voi kehua. Paitsi opiskelemalla hyödynsin kuntoutusjaksoani teatteriesityksellä ja tekemällä yksityisen omatoimi- ja omakustannusmatkan Hattuvaaran kylään ja EU:n itäisimmälle pisteelle. Ilomantsin invataksinkuljettaja osoittautui myös loistavaksi matkaoppaaksi.
Syyskuun ensimmäiset päivät menivät vielä Ilomantsin laulumailla Pohjoiskarjalassa. Syyslukukausi alkoi. Osallistuin myös puoluekokouksen palaute-, muistelu- ja kiitostilaisuuteen. Puhuipa eräs tunnettu suostuttelija minut ympäri, että huomasin suostuneeni seurakuntavaalien ehdokkaaksi. Suostumukseni johdosta jouduin käymään itseni kanssa jaakobinpainia koko vaaleja edeltävän ajan. Minulle ei ole koskaan ollut helppoa sopeutua kaikkeen, mitä ylhäältä odotetaan.
Lokakuu oli monenlaista opiskelua sekä seurakuntavaaliehdokkaana että graduntekijänä. Lokakuun lopussa ilmoittauduin "Kansalliseen graduntekokuukauteen".
Marraskuu oli tuo kansallinen gradukuukausi. Rutistin graduni valmiiksi. Palautin sen ohjaajalle marraskuun viimeisenä päivänä esitarkastusta varten. Graduuni sitoutumisesta johtuen minulla ei ollut oikein minkäänlaista sosiaalista seuraelämää ja kotimme oli välillä karvojen peitossa. Ainoa katkos gradun kirjoittamiseen oli 15-vuotishääpäivämme. Jolloin kävimme oikein ravintolassa syömässä. En tullut valituksi Jyväskylän kirkkovaltuustoon.
Nyt päättyvä joulukuu on mennyt silkassa laiskottelussa. Gradun voittamisen tunnelmat ovat jatkuneet. Joulukin tuli ja meni. Nyt olen sentään saanut joululahjakirjani luettua.
Mielenkiintoista ja merkityksellistä Uutta Vuotta 2011 kaikille ja jokaiselle.
En toivottanut alkavalle vuodelle onnea, koska onni tuppaa vaihtelemaan, eikä jatkuvaa onnea kai edes onneksi tunnistaisi. Sen sijaan, jos aivan tavallisen elämän lakeuksilla on riittävästi mielenkiintoisuutta ja merkityksiä, näkyvät ne onnen kukkulatkin tylsyyden sumun hälvettyä selvästi.
Näin vanhan vuoden viimeisinä tunteina kurkkaan olkapääni yli menneeseen aikaan.
Aluksi ei vuosi 2010 vaikuttanut alkavan hyvin. Tammikuussa Kari joutui sairaalaan. Onneksi kuitenkin selvisimme säikähdyksellä. Kaiken olevaisen hauraus tuli kuitenkin taas mieleen.
Helmikuussa opiskelin ja kirjoitin graduani. Lisäksi totuttelin uuteen tietokoneeseeni. Jouduin taas tunnustautumaan totaaliseksi tumpeloksi tietotekniikassa. Sain myös uuden manuaalipyörätuolin.
Maaliskuussa olin jälleen kuntoutuksessa Ilomantsin Pääskynpesässä. Nyt tunnustan, että siellä viettämäni syntymäpäivä oli suuri pettymys. Ehkä kuitenkin olin vielä enemmän pettynyt siihen, että en päässyt osallistumaan talvisodan päättymisen muistotilaisuuksiin. Talvisodan loppumisen muistoa ei Pääskynpesässä huomannut mitenkään. Onneksi kuntoutus sentään tehosi jonkin aikaa.
Huhtikuussa opiskelu ja gradun kirjoittaminen jatkuivat. Pääsiäisen pidin lomaa, ja olimme täällä kotona.
Toukokuussa graduni ei sittenkään ehtinyt valmiiksi vapuksi. Muuten toukokuu oli juhlien kuukausi, kun juhlimme Karin 50-vuotis syntymäpäiviä jopa kahdessa erässä, ensin Nivalassa ja sitten Jyväskylässa. Aina kannattaa juhlia, jos on aihetta.
Kesäkuussa oli kokoomuksen puoluekokous Jyväskylässä. Tein puoluekokouksen hyväksi talkootyötä. Työni hyödyllisyyden jätän muiden arvioitavaksi. Graduni ei valmistunut vielä kesäkuussakaan, vaikka viileähkö pikkukesä olisikin antanut sen työstämiseen heinäkuuta ja elokuuta suotuisammat sääolosuhteet.
Heinäkuun helteet paljastivat tärykalvoille toisen tarkoituksen. Ne ovat myös estämässä sulaneita aivoja valumasta lattialle. Heinäkuussa alkoivat näännyttävät helteet. Mistään järkevästä ei heinäkuussa tullut yhtään mitään. Graduni ei edistynyt yhtään. Kävimme sentään Kaustisella kuuntelemassa kansanmusiikkia.
Elokuussa helteet jatkuivat noin kuun puoleen väliin saakka. Elokuun toisen viikon alussa lähdin kuntoutukseen Pääskynpesään, jossa olin syyskuun alkuun saakka yhteensä neljä viikkoa. Nyt minulla oli myös tietokone ja kassillinen kirjoja mukanani, mutta gradun edistymisellä en silti voi kehua. Paitsi opiskelemalla hyödynsin kuntoutusjaksoani teatteriesityksellä ja tekemällä yksityisen omatoimi- ja omakustannusmatkan Hattuvaaran kylään ja EU:n itäisimmälle pisteelle. Ilomantsin invataksinkuljettaja osoittautui myös loistavaksi matkaoppaaksi.
Syyskuun ensimmäiset päivät menivät vielä Ilomantsin laulumailla Pohjoiskarjalassa. Syyslukukausi alkoi. Osallistuin myös puoluekokouksen palaute-, muistelu- ja kiitostilaisuuteen. Puhuipa eräs tunnettu suostuttelija minut ympäri, että huomasin suostuneeni seurakuntavaalien ehdokkaaksi. Suostumukseni johdosta jouduin käymään itseni kanssa jaakobinpainia koko vaaleja edeltävän ajan. Minulle ei ole koskaan ollut helppoa sopeutua kaikkeen, mitä ylhäältä odotetaan.
Lokakuu oli monenlaista opiskelua sekä seurakuntavaaliehdokkaana että graduntekijänä. Lokakuun lopussa ilmoittauduin "Kansalliseen graduntekokuukauteen".
Marraskuu oli tuo kansallinen gradukuukausi. Rutistin graduni valmiiksi. Palautin sen ohjaajalle marraskuun viimeisenä päivänä esitarkastusta varten. Graduuni sitoutumisesta johtuen minulla ei ollut oikein minkäänlaista sosiaalista seuraelämää ja kotimme oli välillä karvojen peitossa. Ainoa katkos gradun kirjoittamiseen oli 15-vuotishääpäivämme. Jolloin kävimme oikein ravintolassa syömässä. En tullut valituksi Jyväskylän kirkkovaltuustoon.
Nyt päättyvä joulukuu on mennyt silkassa laiskottelussa. Gradun voittamisen tunnelmat ovat jatkuneet. Joulukin tuli ja meni. Nyt olen sentään saanut joululahjakirjani luettua.
Mielenkiintoista ja merkityksellistä Uutta Vuotta 2011 kaikille ja jokaiselle.
perjantai 24. joulukuuta 2010
Ja nyt on taasen joulu
Jouluaattoillan blogipäivityksestä joulumusiikin soidessa radiossa on kai nyt tulossa perinne, kun minä jo toisena jouluna peräkkäin kirjoitan joulun tunnelmiani.
Kuitenkaan ei tunnu oikein jouluiselta. Pikemminkin tuntuu siltä kuin joulusta puuttuisi jotakin. Ainakin haudalla käynti puuttuu. Tänä jouluaattona on ollut niin kova pakkanen, että emme lähteneet käymään isän ja äidin haudalla Tikkakoskella. Haudalla käynnillä taitaa siis olla joululleni paljon suurempi merkitys, kuin olen aavistanutkaan.
Kuitenkin nykyisessä joulussani kaikkein oleellisin on edelleen olemassa. Saan elää yhdessä Karin kanssa omassa kodissani, ja kaikkea aineellista on aivan riittävästi.
Joulu ei ole yksin minun, mutta kuitenkin se on myös minulle annettu vastaanotettavaksi tässä ja nyt. 10. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: 11. teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. (Luuk. 2:10-11).
Hyvää joulua ja joulumieltä sinulle ja minullekin.
Kuitenkaan ei tunnu oikein jouluiselta. Pikemminkin tuntuu siltä kuin joulusta puuttuisi jotakin. Ainakin haudalla käynti puuttuu. Tänä jouluaattona on ollut niin kova pakkanen, että emme lähteneet käymään isän ja äidin haudalla Tikkakoskella. Haudalla käynnillä taitaa siis olla joululleni paljon suurempi merkitys, kuin olen aavistanutkaan.
Kuitenkin nykyisessä joulussani kaikkein oleellisin on edelleen olemassa. Saan elää yhdessä Karin kanssa omassa kodissani, ja kaikkea aineellista on aivan riittävästi.
Joulu ei ole yksin minun, mutta kuitenkin se on myös minulle annettu vastaanotettavaksi tässä ja nyt. 10. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: 11. teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. (Luuk. 2:10-11).
Hyvää joulua ja joulumieltä sinulle ja minullekin.
maanantai 6. joulukuuta 2010
Outo ja omituinen olo
Minua ei ole enää olemassa, jos facebookia on uskominen. Toisaalta nythän olisi sitten yksi salasana vähemmän muistettavana, jos naamakirja ei enää ala mua. Oli miten oli, kyllä virtuaalihylkääminenkin keljulta tuntuu. Tällaisessa tilanteessa kai blogikirjoituskin olisi pitänyt aloittaa fraasilla "Rakas päiväkirja".
Kyllä ennen oli kaikki helpompaa, kun ei ollut salasanoja, PIN-koodeja, käyttäjätunnuksia eikä avainlukulistoja. Silloin oli inhimillisyyttä, luottamusta, kohtaamista, aitoutta. No joo, toisaalta hitautta, vaivaa, jäykkyyttä, byrokratiaa, ja tiukat kellonajat ja vain käteinen raha kävisi. Voihan olla, etteivät virkistys ja asiointimatkat riittäisi mihinkään, kun kaikki matkat tarvittaisi pankkiasiointiin.
Mutta ei minun tästä edes pitänyt kirjoittaa, vaan Suomen itsenäisyyspäivästä. Minulle on tullut uusi itsenäisyyden merkitys, kun olen ollut kuntoutuksessa tuolla Ilomantsissa. Jopa Tuntematonta Sotilasta katsoin tänään uudesta näkökulmasta. Huomasin, ettei Tuntemattomassa Sotilaassa suomalaiset sotilaat näyttäydykään oikeastaan kunniassa. Siinä vetäytyminen on pelkkä pako, eikä torjunta puhumattakaan torjuntavoitosta. Koskelan sanoin "Kaikki on menetetty." Lauantaina nähty "Tali-Ihantala" kertoi torjuntavoitoista, jotka olivat tappioita, mutta joilla säilytettiin se tärkein eli itsenäisyys.
Kyllä ennen oli kaikki helpompaa, kun ei ollut salasanoja, PIN-koodeja, käyttäjätunnuksia eikä avainlukulistoja. Silloin oli inhimillisyyttä, luottamusta, kohtaamista, aitoutta. No joo, toisaalta hitautta, vaivaa, jäykkyyttä, byrokratiaa, ja tiukat kellonajat ja vain käteinen raha kävisi. Voihan olla, etteivät virkistys ja asiointimatkat riittäisi mihinkään, kun kaikki matkat tarvittaisi pankkiasiointiin.
Mutta ei minun tästä edes pitänyt kirjoittaa, vaan Suomen itsenäisyyspäivästä. Minulle on tullut uusi itsenäisyyden merkitys, kun olen ollut kuntoutuksessa tuolla Ilomantsissa. Jopa Tuntematonta Sotilasta katsoin tänään uudesta näkökulmasta. Huomasin, ettei Tuntemattomassa Sotilaassa suomalaiset sotilaat näyttäydykään oikeastaan kunniassa. Siinä vetäytyminen on pelkkä pako, eikä torjunta puhumattakaan torjuntavoitosta. Koskelan sanoin "Kaikki on menetetty." Lauantaina nähty "Tali-Ihantala" kertoi torjuntavoitoista, jotka olivat tappioita, mutta joilla säilytettiin se tärkein eli itsenäisyys.
tiistai 30. marraskuuta 2010
Ihan olisi sellainen olo kuin olisi jotain tehnytkin
Voitte arvata, että olen puhki. Jätin tänään graduni esitarkastuksen esitarkastukseen. Eilen olin vielä ihan pilvissä ja onneni kukkuloilla, mutta nyt... Jonkun pitäisi kaivaa minut täältä ylös. Eikä se vielä mitään valmis ole, kun kyllästyin taistelemaan sivunumeroinnin kanssa. Takaisin se vielä tulee, kuin bumerangi huonon heittäjän omaan päähän vaikka kuinka tähtäisi sitä kengurua. No, nyt on muutama päivä aikaa tehdä jotakin muuta.
Seurakuntavaalitkin oli, enkä tullut valituksi. Tosin kaikki ehdokkaat pääsivät varavaltuutetuiksi. Joten jokin luottamustoimi sieltä sitten ensi vuonna tulee. Diakonia tai sairaalasielunhoito kiinnostaisivat, koska mikään ei liene tärkeämpää kuin olla kivussa rinnalla.
Muutenkin kuuluu ihan hyvää. Nyt voi jo antaa adventin tulla.
Seurakuntavaalitkin oli, enkä tullut valituksi. Tosin kaikki ehdokkaat pääsivät varavaltuutetuiksi. Joten jokin luottamustoimi sieltä sitten ensi vuonna tulee. Diakonia tai sairaalasielunhoito kiinnostaisivat, koska mikään ei liene tärkeämpää kuin olla kivussa rinnalla.
Muutenkin kuuluu ihan hyvää. Nyt voi jo antaa adventin tulla.
lauantai 30. lokakuuta 2010
Erikoista tekemistä joskus aina marraskuussa
Huomenna taas siirretään kelloja tunti kohti viime kesää. Alkaa siis talviaika, jota jotkut normaaliajaksi kutsuvat. Kesäajanhan se normaaliaika pitäisi olla, koska kesäaika on pidempi. Kaamea kaamos ja loskapaskakelit ovat jo alkaneet. Sekin tuntuu pöljältä ja idioottimaiselta, että kelloja siirretään huomenna, eikä vasta maanantaina kuukauden vaihtuessa lokakuusta marraskuuksi.
Marraskuussa on hääpäivämme, joka osui äidinisäni syntymäpäiväksi. Emme vain tienneet sitä tuona tragikoomisena päivänä 15 vuotta sitten, kun häissämme moni asia meni pieleen. Tämän blogikirjoituksen otsikko muuten tulee mieheni kosinnasta, kun hän kysyi, "Onko sulla marraskuussa mitään erikoista tekemistä?" Marraskuuhun siis liittyy myös hiukan romantiikkaa.
Tänä vuonna ei auta eikä ehdi kaamosta murehtia. Marraskuu on nimittäin se gradukuu. Voihan se juuri tänä vuonna olla hyväkin, että ulkona on tylsää ja ankeaa. Tulee ainakin gradu tehdyksi paniikin omaisessa mutta produktiivisessa viimetingassa. Vaihdoin näytön taustakuvaksi gradun tehtävälistan, joka on lähes aina silmieni edessä marraskuun ajan. Näytönsäästäjän "Gradu valmis 1.12." voi aina tärräyttää pois päältä, mutta taustakuvan vaihtaminen on jo isomman riesan tie.
Marraskuussa on myös seurakuntavaalit 14.-15.11. Pitää muistaa itsekin käydä äänestämässä.
Marraskuussa on hääpäivämme, joka osui äidinisäni syntymäpäiväksi. Emme vain tienneet sitä tuona tragikoomisena päivänä 15 vuotta sitten, kun häissämme moni asia meni pieleen. Tämän blogikirjoituksen otsikko muuten tulee mieheni kosinnasta, kun hän kysyi, "Onko sulla marraskuussa mitään erikoista tekemistä?" Marraskuuhun siis liittyy myös hiukan romantiikkaa.
Tänä vuonna ei auta eikä ehdi kaamosta murehtia. Marraskuu on nimittäin se gradukuu. Voihan se juuri tänä vuonna olla hyväkin, että ulkona on tylsää ja ankeaa. Tulee ainakin gradu tehdyksi paniikin omaisessa mutta produktiivisessa viimetingassa. Vaihdoin näytön taustakuvaksi gradun tehtävälistan, joka on lähes aina silmieni edessä marraskuun ajan. Näytönsäästäjän "Gradu valmis 1.12." voi aina tärräyttää pois päältä, mutta taustakuvan vaihtaminen on jo isomman riesan tie.
Marraskuussa on myös seurakuntavaalit 14.-15.11. Pitää muistaa itsekin käydä äänestämässä.
torstai 21. lokakuuta 2010
Ripustimessa
Kirjoitan tätä hiukan haikealla mielellä. Minun "akateeminen äitini", on pian lähdössä pois yliopistolta. Minun pitää saada graduni ennen hänen lähtöään valmiiksi. Tänään meillä oli gradunohjauskeskustelu, jossa itse pro gradu-tutkielma taisi jäädä elämän rinnalla sivuosaan, ja taisimme me vähän karhuista ja norsuistakin jutella. :) Mutta kuten sanoin, me olemme molemmat muutoksen edessä.
Nyt yllätän itseni miettimästä, mitä ihmettä teen sitten gradun jälkeen. Onhan noita opintoja senkin jälkeen vielä tekemättä, mutta ne loput (vajaa 40 opintopistettä) eivät tunnu oikein missään. Kai ne loput ovat sitten niitä "maapähkinöitä" ja siksi motivaation puute on uhkaamassa. Kuitenkin minun pitää määritellä itseni uudestaan elämän kartalle, kun minulta poistuu graduntekijän identiteetti ja yksi puheenaihe, jolla kyllästyttää lähimmäisiään. Jotenkin kummallisesti sitä elämänsä aina ripustaa joihinkin määritelmiin, ja sitten kun sen henkarin luovuttaa tai se otetaan tarpeettomana pois, tuntuu huteralta. Sitä vähän aikaa joutuu ajattelemaan, että kaatuuko.
Tänään olen ajatellut lämpimästi toistakin opettajaani, jolla on tänään syntymäpäivä. Hän opetti minua Viittakiven opistossa yli 20 vuotta sitten. Talvikurssin päättyessä hän antoi minulle kaulakorun, jossa luki "Those, who shed light, shall endure burning." Muutaman muunkin tuon opettajan ohjeen kuulen melkein korvissani: "Where is a will, there is the way." ja niin kuin hän kurssin päättäjäisissä kaikista muista poiketen sanoi: "On hyvä, että te lähdette pois. Teitä ei tarvita täällä. Ihmiset tarvitsevat teitä maailmassa teidän kotonanne."
Onneksi aikanani pääsin kouluun ja opiskelemaan, ja onneksi saan valmistua vajaan kahden vuoden päästä 50-vuotis syntymäpäivänäni kuten olen suunnitellutkin.
Nyt yllätän itseni miettimästä, mitä ihmettä teen sitten gradun jälkeen. Onhan noita opintoja senkin jälkeen vielä tekemättä, mutta ne loput (vajaa 40 opintopistettä) eivät tunnu oikein missään. Kai ne loput ovat sitten niitä "maapähkinöitä" ja siksi motivaation puute on uhkaamassa. Kuitenkin minun pitää määritellä itseni uudestaan elämän kartalle, kun minulta poistuu graduntekijän identiteetti ja yksi puheenaihe, jolla kyllästyttää lähimmäisiään. Jotenkin kummallisesti sitä elämänsä aina ripustaa joihinkin määritelmiin, ja sitten kun sen henkarin luovuttaa tai se otetaan tarpeettomana pois, tuntuu huteralta. Sitä vähän aikaa joutuu ajattelemaan, että kaatuuko.
Tänään olen ajatellut lämpimästi toistakin opettajaani, jolla on tänään syntymäpäivä. Hän opetti minua Viittakiven opistossa yli 20 vuotta sitten. Talvikurssin päättyessä hän antoi minulle kaulakorun, jossa luki "Those, who shed light, shall endure burning." Muutaman muunkin tuon opettajan ohjeen kuulen melkein korvissani: "Where is a will, there is the way." ja niin kuin hän kurssin päättäjäisissä kaikista muista poiketen sanoi: "On hyvä, että te lähdette pois. Teitä ei tarvita täällä. Ihmiset tarvitsevat teitä maailmassa teidän kotonanne."
Onneksi aikanani pääsin kouluun ja opiskelemaan, ja onneksi saan valmistua vajaan kahden vuoden päästä 50-vuotis syntymäpäivänäni kuten olen suunnitellutkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)