Tänään vietetään runon ja suven päivää ja liputetaan Eino Leinon kunniaksi. Passaahan sitä Leinon Einolle liputtaakin, koska kukaan ei ole kirjoittanut Suomen kesästä yhtä intohimoisesti. Vai mitä sanotte tästä?
MINÄ METSÄN POLKUJA KULJEN
Minä metsän polkuja kuljen
kesäillalla aatteissain
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelen vain.
Tuoll´ lehdossa vaaran alla
oli outoa äskettäin,
niin vienoa ihmeellistä
all´lehvien vihreäin.
Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vain sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu!
(Eino Leino, Maaliskuun lauluja 1896)
Jotenkin kummasti tämä alkoi soimaan päässäni siellä Ilomantsilaisella suolla. En kuitenkaan viitsinyt tätä alkaa lausua saati laulaa.
Minä en osaa runoja kirjoittaa, kun en osaa kirjoittaa oikein muutakaan. Tämä blogi on minun ainoa kirjoittamisharrastukseni ja hiukan kadehdin niitä, jotka osaavat luoda kirjoittamalla. Eilen YLE-Teeman Juice-illassa Juice Leskinen sanoi Länsi-Suomalaisten osaavan sen, mitä sanoa ja Itä-Suomalaisten osaavan sen, miten sanoa. Minä olen Keski-Suomesta joten en sitten osaakaan kirjoittaa. Minä osaan sentään lukea ja olen joskus runoja lausunut. Nytpä olisikin mainio tilaisuus lähettää terveisiä Kajaanin runoviikoille ystävälleni Kilulle. Mutta Kilu ei lue tätä blogia. Joten en lähetä hänelle terveisiä. Siitäs sai hattuunsa lipan. No joo, en nyt kiusaa teitä muita.
Tässä pöydällä lukemista odottavat Juhani Lindholmin uudelleen suomentamat Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stålin tarinat. Olen myös aikonut lukea Waltarin Sinuhe Egyptiläisen sekä Agatha Christien Kuolema Niilillä dekkarin, jonka elokuvaversion perusteella muistankin murhaajan. Saa nähdä, riittääkö rauhoitettu aika ja viitseliäisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti