Tänään, yliopistolla, koin jotakin sellaista, mihin en ole törmännyt ainakaan 30 vuoteen. Minua tuijotettiin niinkuin lehmä tuijottaa uutta veräjää. Johan siitä jo itsekin hölmistyin. Luulisi, että meitä vammaisia liikkuu jo sen verran ihmisten ilmoilla että emme ole ihan uusia kummia, vaikka minähän olen ihan asia erikseen.
Näin vaalien alla sitä on suorastaan suosittu. Minua pyydettiin toisenkin puolueen ehdokkaaksi, mutta minulle riittää ruiskukka, enkä syleile maapalloa. Minun siis täytyi tuottaa vihreille pettymys jo toisen kerran tällä viikolla.
Ikävämpi oli huomata, että minä, ainakin valokuvissa, olen ruma. Onneksi se ei sentään miestäni haittaa. Tuo oman rumuuden havainnointi tapahtui facebookin yhteydessä.
Nyt olen siis lähes täysillä mukana virtuaalimaailman ihanuuksissa, mutta minähän olenkin tuskin nuoruuttani ohittanut. Toivon sinun, rakas lukijani, huomaavan tuon itseironian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti