Tilinpäätös vuodesta 2008

Nyt on taas vuoden viimeinen päivä ja aika katsoa päättyvää vuotta.

Mitään erityisen järisyttävän mullistavaa minulle ei vuonna 2008 tapahtunut, vaan elämä oli aivan tavallista ja tasaista. Jotakin arjesta jäi kuitenkin mieleen.

* Opiskelu ja gradun työstäminen jatkuivat koko vuoden 2008.
* Graduohjaajani kehoituksesta aloitin Norsu rullatuolissa nimisen blogin kirjoittamisen maaliskuussa.
* Toukokuussa olin ensimmäisellä yksilöllisellä kuntoutusjaksolla Ilomantsin Pääskynpesässä. Tähän kuntoutusjaksoon liittyi myös vuoden 2008 merkittävin tapahtuma, kun pääsin elämäni ensimmäistä kertaa suolle. Joten tämä yksilöllinen kuntoutusjakso oli hyvin onnistunut.
* Kesäkuun ja heinäkuun kävin vaalitaistelua lähinnä itseni kanssa, lähdenkö ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin vai en.
* Päätös taisteluun tuli syyskuussa, kun antauduin kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaaksi. Syyskuussa alkoi myös uusi lukuvuosi.
* Vaalikampanjointi syys-lokakuussa oli oikeastikin tosi hauskaa, vaikka en lokakuun kunnallisvaaleissa tullutkaan valituksi uuden Jyväskylän kunnanvaltuustoon.
* Joulukuussa oli toinen yksilöllinen kuntoutusjakso Ilomantsissa.

Puolillaan oleva lasi

Sain tänään Pääskynpesästä kirjeen, jossa oli kuntoutusseloste. Pääskynpesän kunniaksi on sanottava, että ensimmäistä kertaa missään kuntoutuskeskuksessa kelaamiseni, joka tapahtuu yhtä kättä käyttäen, todettiin olevan sujuvaa. Tähän asti kelaamiseni on ollut kuntoutuselosteiden mukaan joko huonoa tai hidasta.

Tuo antaa aihetta monenlaiseen pohdintaan. Onko kuntoutus Pääskynpesässä tehokkaampaa kuin muissa kuntoutuskeskuksissa? Onko minun kuntoni vaihdellut dramaattisesti ja parantunut silmissä ennen Pääskynpesässä toteutettuja kuntoutusjaksoja? Onko Pääskynpesän käsitys kuntoutujista muita kuntoutuskeskuksia positiivisempi ja heidän suhtautumistapansa kuntoutujiin muista kuntoutuskeskuksista poikkeava?

Viimeistään nyt tulin pysyvästi sisäänheitetyksi Pääskynpesään. Muuta kuntoutuskeskusta en enää etsi.

Joulun jälkeisyyksiä

Joulu tuli ja meni. Joululahjakirjaksi saatu Leena Lehtolaisen Väärän jäljillä, jossa hiukan sivuttiin myös vammaisurheilua, mikä taas ilahdutti aivan ylimääräisesti, on luettu. Lehtolainen nyt oli taas takuuhyvä. Samoin joululahja DVD - Asterix olympialaisissa - on hekotellen katsottu.

Joululahjakirjoihin suorastaan pakollisesti liittyvä suklaakonvehtien ahmiminen onkin sitten tuhonnut kuntoutusjaksolla saavutetun painonpudotuksen. Tosin voi olla, että Pääskynpesässä on aivan harvinaisen hyvin painonpudotusilluusioita hellivä vaaka. Oi te rakkaat ilomantsilaiset lukijani! Älkää ikinä kalibroiko sitä vaakaa. Please! Kun on niin kiva edes joskus kuvitella olevansa hoikka. niinku ronsu tai valaskala(vale)pukki.

Kohta taas arki kuitenkin painaa. Siteerataanpas tähän nyt Eino Leinoa:

Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks
ja haaveet ne käy yhä haikeammiks.
Ne polttaa, ne hehkuu ne halaa.
Jokailta mä mietin, kai huominen uus
tuo lohdun ja loppuvi rauhattomuus.
Yö loppuu, mut murheet ne palaa.

Ensi viikolla on taas hammaslääkäri. Voimaantuleva uusi kunta huolestuttaa. Nimittäin en ole vielä saanut päätöstä kaikista anomistani vammaispalveluista eivätkä ensi vuoden vuokranmaksulaput ole vielä tulleet.

Ne tulevat niinkuin kotihin.
Ne tuovat uusia vieraitakin,
jotka nimeltä tunnen ma juuri.
Se murhe, mi eilen mun murtaa oli.
Suli hymyks. kun tänään suurempi tuli.
Koska tulee se suurin, se suuri?

Taidan ensi viikolla tilata sentään kampaamoajan.

Joulumieli tulee toivottavasti ihan samantienkohta tai joskus

Eilen palasin laitoskuntoutusjaksolta sieltä Pääskynpesästä. Tämä päivä on mennyt ihan päätä käännellessä ja meinatessa, kun sielu, jos vanhaa afrikkalaista sananlaskua uskotaan, on vasta matkalla ja tällä kelillä jossakin Pieksämäen asemalla (blues).

Huomenna on jouluaatto, voi kääk, ja joulurauha julistetaan. Tuleeko se? En tiedä. Taisi olla virhe ottaa kuntoutusjakso näin aivan joulun alle, kun kaikki valmistelut jäivät miehen tehtäväksi. Kun vielä itse pyörii aivan ylikierroksilla, niin taitaa joulu 2008 olla mallia katastrofi. Vielä ainakin yksi lahja on paketoimatta.



Tämä ressaantunut tontunhaamu toivottaapi Hyvää joulua kaikille Norsu- ja aasihenkisille rullatuolisteille

Valtakunta hiljaisuudesta!

Olen väsynyt, mutta onnellinen. Vammaiselle henkilölle fyysisestä rasituksesta aiheutuva euforinen autuus on harvinaista herkkua, jota saa yleensä vain kuntoutusjaksolla. Nyt, kun olen täällä Pääskynpesässä, on taas sellainen autuas olo. Koko keho tuntuu olevan rento kuin yhtä keitettyä makaroonia. Kiitos, Teemu ja Katri, tästä kokonaisvaltaisesta fyysisestä eheytymisestä. Tämän tulen muistamaan pitkään ennenkuin kehonkuvani taas kutistuu pelkäksi pääksi ja oikeaksi kädeksi.

Ainoa olotilaa haittaava tekijä on tässä aulassa kuuluva hoitajan lakkaamaton höpötys, papatus ja kalina. ARGH! Sellainen kuntoutusjakso olisi kai lähes paratiisi, joka olisi yhdistetty hiljaisuuden retriitti ja laitoskuntoutusjakso. No kaikkea ei voi saada, mutta olisipa tuo edes vähän aikaa hiljaa. ;)

Illalla taidan mennä kuuntelemaan sotahistorian esitystä.

Pääskynpesässä ruohokin on vihreämpää

Tämä on tämän kuntoutusjakson ensimmäinen blogikirjoitus. Valitettavasti tälle kuntoutusjaksolle on osunut paljon vastoinkäymisiä, kun sekä nostolaite että terveys ovat reistailleet kuntoutusta haittaavasti. Pyyhkeen heittäminen kehään on ollut todella lähellä, kun tuntuu että mikään ei onnistu. Epäonni ei kuitenkaan missään tapauksessa johdu Pääskynpesästä. Olisi todella harmi ja henkilökohtainen tappio, jos joutuisin keskeyttämään tämän kuntoutusjakson.

Täällä olisi aivan ihanaa, jos asiat minussa itsessäni olisivat kunnossa. Olen rakastunut tähän ilomantsilaiseen ilmapiiriin ja näihin ihmisiin. Jos ei kukaan, (=mies) tai mikään, (=opiskelu, kesken oleva gradu tai vammaispalvelut) pidättelisi minua Jyväskylässä, muuttaisin Ilomantsiin. Olen keskisuomalainen ja jyväskyläläinen olosuhteiden pakosta. Ehkä tämän paikkakunnan viehätys on juuri siinä, että minä en asu täällä.

Uudet kojeet

Kirjoitan tätä blogitekstiä vastahankitulla miniläppärillä, jonka ostin ensi viikolla alkavaa laitoskuntoutusjaksoa varten.

Tulevasta kuntoutuspäiväkirjasta jää uuden tekniikan ansiosta käsitöiden kaltainen ruutuvihkon ja huonon käsialan vaihe pois. Mitenkähän käsin kirjoittamisen puuttuminen vaikuttaa tutkimusajatteluun sekä itse kirjoittamisprosessiin? Onneksi autoetnografia mahdollistaa muuntautumista ja suhteellisen vapaata tilaa.

Uudet lelut ovat aina kivoja. Oli leikkijän ikä sitten mikä tahansa. Uusien laitteiden käyttöön otto on vain minulle laitteesta riippumatta hyvin vaikeaa. Kun minä en tekniikasta juurikaan ymmärrä, tuskastun vehkeisiin hyvin äkkiä. Ehkäpä me kuitenkin tutustumme tämän Amalian kanssa. Netin käyttö on tällä uudella pienellä tietokoneella ainakin alkuvaiheessa hankalaa. Kaipa siihenkin tottuu.