Työn Iloa

Tänään on Kansainvälinen opaskoirapäivä, jota päivänsankarit viettävät päivän teeman mukaan liikenteessä työn merkeissä. Opaskoiran työskentelyä, kun se häntä heiluen opastaa isäntäänsä tai emäntäänsä rivakkaalla otteella, on todella hienoa seurata. Suhteessaan omaan työhönsä opaskoira on kuin Helmisen Raipe eli hyvin vaatimaton, mutta toisaalta myös ylpeä. Ainakin ylpeyteen olisi syytä. Toivottavasti Raipe ei tästä vertauksesta pahastu eivätkä opaskoirien haltijat.

Työstään ovat ylpeitä myös opaskoirillekin tärkeät pieneläinhoitajat Keski-Suomen Eläinklinikalla. Toivottavasti neuvottelut tällä yksittäisellä eläinlääkäriasemalla pieneläinhoitajien työehdoista ja palkoista saadaan pian käyntiin. Toivotamme työniloa ja taistelutahtoa Senjalle ja kollegoilleen. Meilläkin olisi edessä tuo "massarokotus", kun Ilo ja Noppa viettävät toukokuussa syntymäpäiviään.

Tiina-Liisan tuolista on kumi puhjennut

Tänään ajoin graduseminaarista sähkärillä kotiin, kun oli niin kaunis ilma. Ei sitä invataksista näe leskenlehtiä, mutta nyt ne olivat ihan nokan alla. Leskenlehdet, vaikka eivät olekaan lempikukkiani, tekevät minut tähän aikaan vuodesta iloiseksi.

Tänään sain myös hyvän muistutuksen siitä, miten tärkeä apuväline pyörätuoli on. Kaksi manuaalipyörätuolia on hyvä, jos ja kun pyörätuoli jostakin syystä hajoaa. Minun "manustani" sisäkumi hajosi venttiilin vierestä, kun sen renkaita pumpattiin. Onneksi on siis vanhempi pyörätuoli varastossa. Tosin vartaloni ei ole tottunut tässä istumiseen ja minulla on sellainen olo, että kohta lennän turvalleni. Saa nähdä, onko minulla huomenna selkä kipeänä. Nyt on parempi olla aivastamatta tai ainakin pitää muistaa nuolaista ennenkuin tipahdan. Vai miten päin se vanha suomalainen sananlasku kuuluu?

Siis minähän olen tulevaisuuden suurin taakka

Olin äsken käymässä eräässä palvelutalossa ja odotellessani juttelin yhden päivätoiminnasta vastaavan työntekijän kanssa. Kysyessäni, miten VPL:n muutos päivätoiminnasta subjektiiviseksi oikeudeksi on vaikuttanut heidän toimintaansa, sain kuulla kaupungin tulkitsevan VPL:n kyseisen pykälän koskevan vain mielenterveyskuntoutujia tai vaikeasti aivovammaisia, eikä esimerkiksi neliraajahalvaus ihmisiä. Vuoden 2008 alussa päivätoiminnan kaikki Jyväskylän kaupungissa asuvat asiakkaat saivat kielteisen päivätoimintapäätöksen ilman mitään vaihtoehtoista päivätoimintatarjontaa. Näistä päätöksistä on vireillä useita valituksia.

Minua tietysti huolestuttaa ja suututtaakin tämä kaupungin luvalla sanottuna kummallinen lain tulkinta. Eihän tämä minua tietysti koske suoraan, kun minulla on isossa geessä aivan tarpeeksi päivätoimintaa. Tulevana kaupunkilaisena olen huolissani vammaispalvelujen yleisestä kehityksestä. Päivätoiminta on yksi esimerkki erilaisesta vammaispalvelujen tulkinnasta eri kuntien välillä, koska päiväkeskuksen maalaiskuntalaiset asiakkaat ovat voineet jatkaa päivätoimintaansa.

Miksi minusta tuntuu, että vammaisuus on kriminalisoitu?

Kuu kiurusta kesään

Tänään tuli kutsukirje kuntoutusjaksolle Pääskynpesään. Saa nähdä, mitä siitä sitten tulee. Ainakin Pääskynpesä on niin ruton kaukana Jyväskylästä, että en taida sinne toista kertaa hakeutua, ellei kuntoutus ole siellä jotain aivan poikkeuksellisen mahtavaa ja loistokasta. Pääskynpesän kuntoutuksen luonto-osuuksia kyllä odotan, vaikka olenkin melko urbaani ihminen.

Tänään söin kesän ensimmäisen jäätelön. Normaalivuosinahan jäätelökausi alkaa vapusta. Oli sitten ilman lämpötila mikä tahansa. No, olihan pääsiäinenkin tänä vuonna aikaisin.

Tässä kuvassa on muutama norsuistani. Maljakko on Kupittaan Savi -tehtaan ja hankittu Ylivieskan Antiikkimessuilta joskus 2000-luvun alussa. Tuolin on vallannut vanhin norsuni "Dali". Dalin ostin 6.12.1988 Helsingin Kalliola-setlementistä Viittakiven opiston tukimyyjäisistä.

Nimen Dalille antoi opiskelutoverini Katsu.

Nyt on seki ropina pijetty,

sano akka, kun tuohelle kusi. Tuo perisuomalainen sananlasku tarkoittaa ensimmäisen graduseminaariesitelmän valmistumista. Yleensä en opiskele sunnuntaisin, mutta nyt oli pakko. Nyt on teksti toisten käsissä.
Olen puhki, mutta onnellinen.

Missejä ja T-paitoja

Päivän ensimmäisen iloisen uutisen luin Ilta-Sanomista. Uutisessa kerrottiin Angolassa pidetyistä Miss Maamiina kilpailuista. Kipeistä ja vaikeista asioista pitää pitää ääntä ja tiedottaa räväkästi silloin, kun tiedotettavaa on. Onnea Miss Maamiina Augusta Uricalle! http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1514096
Vammaisen ihmisen kauneus ei ole aivan yksiselitteistä.

Kyllä kaivan taas ylpeänä kaapistani oman 'Olen Kaunis' T-paitani, jota pidin eräässä jäätävässä Yläkaupungin Yössä EU:n vammaisten oikeuksien vuonna 2003. Puen sen ylleni taas viimeistään 20.5.2008 mennessäni kuntoutukseen Ilomantsin Pääskynpesään. Tuo paita on minun perinteellinen laitoskuntoutusjakson aloittamispäivän T-paitani. Mennessäni kuntoutukseen haluan osoittaa olevani kaunis myös läheltä katsottuna ja valoisaan aikaan. Olisi minulla kyllä sellainenkin T-paita, jossa lukee "I'm so sexy it hurts", mutta näin naimisissa olevana se pitää jättää kotiin. ;)

Kuntoutuksen olemuksesta

Jenni-Juulian blogiteksti http://rampyla.vuodatus.net/ aiheesta, saako kuntoutus olla ylellistä, antoi aiheen työstää tänään gradua täällä blogissa. Tämän päivän gradupuolituntisen tuotos on siis täällä kaikkien asiasta kiinnostuneiden luettavissa ja kommentoitavissa

Yksinkertaisen stakeholderteorian perusteella siis kuntoutuskeskus tarvitsee kuntoutujia ollakseen kuntoutuskeskus. Kuntoutujat eivät kuitenkaan ole mitään paikalle tuotavaa materiaalia tai tuotannontekijöitä siinä mielessä, että Kela tai Valtiokonttori heitä kuntoutuskeskuksille osoittaisi ikäänkuin annostelemalla kuntoutuskeskuksille kullekin määräosansa. Ei! Vaan kuntoutusasiakkaat ovat ihmisiä ja kuntoutuskeskukset ovat heistä riippuvaisia. Yksilölliset laitoskuntoutusjaksot loppuisivat, jos vammaiset eivät menisi kuntoutuskeskuksiin kuntoutusjaksoille. Miksi tämä on kuntoutuskeskuksissa niin uskomattoman vaikeata ymmärtää? Koska yksilölliset laitoskuntoutusjaksot ovat kuntoutuskeskuksille se kaikkein tuottoisin toimintamuoto ja siten toiminnan kannalta välttämättömyys, luulisi kuntoutuskeskusten pitävän kuntoutusasiakkaita kuin kukkia kämmenillä. Onko kuntoutuskeskuksen kannalta itse kuntoutuksensa tai kylpylähoitonsa maksava vammainen jotenkin parempi tai vähemmän huono asiakas kuin se Kelan kustantamassa kuntoutuksessa oleva kuntoutuspalvelujen kuluttaja. Mielestäni ei pitäisi, koska kaikkia kuluttajayleisöön kuuluvia on kohdeltava yhdenvertaisesti ja koska kuntoutuksesta saatava raha on molemmissa tapauksissa ihan samoja euroja.

Kaja vertasi kuntoutusasiakkaita lapsiin, jotka tulevat kylpylöihin vanhempiensa maksamina. Lapsille on järjestetty leikkihuoneita, pallomeri, vesiliukumäki ja voi olla jossakin vielä hoitajakin. Heitä halutaan palvella, koska he ovat asiakkaita ja he vaikuttavat vanhempiensa maksamishalukkuuteen, jos lapset ilmaisevat vanhemmilleen etteivät viihtyneet, eivät vanhemmat enää tule kyseiseen kylpylään.

Näin pitäisi olla kuntoutuksessakin. Miksi me emme sitten valita sopimattomasta kuntoutuksesta, vaan nielemme sen yhtä kiltisti kuin kalanmaksaöljyn? Meidän pitäisi uskaltaa kertoa rehellisesti kuntoutuskokemuksemme sekä kuntoutuskeskukseen että kuntoutuksen maksajalle ja, jos tulemme huonosti kohdelluiksi, valittaakin siitä. Lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäminen vaikeavammaiselle on Kelalle asetettu lakisääteinen velvollisuus. Minun järkeni ja oikeustajuni perusteella kuntoutuksen epäämisen perusteena ei saisi siis olla tyytymättömyys saatuun asiakaspalveluun. Kuntoutus ei ole vammaisuudesta johtuva rikosseuraamus eikä kuntoutuskeskus saa olla mikään rangaistuslaitos.

Olisi antoisaa kuulla muidenkin ajatuksia näistä kuntoutusasioista.

Meni muuten enemmän kuin puoli tuntia, mutta minä olenkin hidas kirjoittamaan. :)