Vaikeuksia terminologiassa

Gradun kirjoittaminen suomeksi on helpompaa kuin englanniksi kirjoittaminen. Vaikeus on siinä, että suomeksi kirjoitettaessa myös termit pitäisi suomentaa. Tänään eteeni tuli termi autoethnography, jolle olen yrittänyt löytää suomenkielistä yhdenmukaista vastinetta. Löysin kaksi suomennosta 'kokemuskirjoittaminen' ja 'narratiivinen etnografia', mutta nämä olivat vain yksittäisiä esimerkkejä, eivätkä ne siten taida olla riittävän hyviä. Ehkä tulen käyttämään ilmaisua autoetnografia.

Miksi juuri tämän termin suomentaminen on sitten niin tärkeätä? Minä käytän gradussani yhtenä materiaaleja omia kuntoutuspäiväkirjojani, mutta huomasin lukiessani Ellisin ja Bochnerin artikkelia, että voisin kirjoittaa koko graduni käyttäen minämuotoista kerrontaa, koska kuitenkin olen suorastaan limittyneenä, ellen peräti jumittuneena, aiheeseeni. Autoethnography on metodi, jossa tutkija lähtee liikkeelle omasta kokemuksestaan ja omasta taustastaan. Minun aiheeni siis vaatii juuri tätä lähestymistapaa. En voisi, kaltoin kohdeltuna kuluttajayleisön jäsenenä ilman kuluttajan oikeuksia, olla "neutraalisti" näkymättömissä, vaikka haluaisinkin. Eri asia sitten on, otetaanko kuntoutuskeskuksissa työni vastaan vain yhden vammaisen tuotannontekijän marinana, vai otetaanko se vastaan oikeasti. No, työ ja ohjaaja neuvovat luultavasti ajallaan tässäkin.

Tästähän taisi tulla nyt aika valmista pohdintaa. En vielä tiedä sisällytänkö graduun myös työprosesseja käsitteleviä blogitekstejäni. Toisaalta gradu ehkä oli tämän blogini alkuperäinen tarkoitus. Nyt tämä on virtuaalinen muistikirja, jonka nyt toivon ainakin Kajan ja Aleksin lukevan, kun täällä kerrankin on oikeaa asiaa.

Mehr Licht lepopäivänä

Ulkona on harmaata, synkkää ja pimeää. Minä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka lähtevät tätä kaupunkien pimeää kaamosta pakoon etelän lämpöön ja valoon. Niin minäkin haluaisin. Minä en tule toimeen ilman kirkasvalolamppua, vaikka en olekaan "oikeasti" kaamosmasentunut. Mielini tekisi taas ostaa jokin nätti pieni koristelamppu. Lamput ovat minun jokasyksyinen mieliteko.

Tänään on isänpäivä. Minä olen yhä enemmän Isän tyttö. Isä nukkuu jo Tikkakosken hautuumaalla, mutta muisto hänestä ja henkinen perintö ovat voimakkaita ja eläviä. Appiukkoni elää Nivalassa hyvävoimaisena ja hänellä on tänään myös nimipäivä. Onnea Teuvo!

Harmaaseenkin päivään pitäisi etsiä jotakin piristystä. Noppahan sen keksikin: Nyt aletaan palloleikkiä tai narusta kiskomista ja vietetään lepopäivää.

Hullutukset jatkuvat syksyisen mielen piristykseksi.

Tänään adoptoin aasin. Se ei kuitenkaan ole poliittinen kannanotto USA:n vaaleihin, koska olen jo aikaisemmin adoptoinut norsun Boråsin eläintarhasta.
Idean aasin adoptoimisesta sain Senjan Orifame-blogista, jossa siis oli linkki
espanjalaiseen aasien ja muulien suojelusivustoon. Tietenkin minun piti olla itselleni uskollinen. Minun adoptoimani rescue-aasi, Alberto, on sokea. Karihan tietysti kommentoi sanomalla, että sinullahan on jo yksi aasi. Itseironia on hyvä taito, jota mieheni viljelee hyvin onnistuneesti.

Tänään olisi ollut hyvä tilaisuus edistää gradua, mutta Jyväskylän valtuuston juhlakokouksen radiointi jätti mielenkiinnossa gradun kauas taakseen. Oli hyvä, kun en tullut valituksi valtuustoon. Hätä olisi tullut kokouksessa kokouksen pituuden vuoksi käteen, eikä siitä olisi päästy käden käänteessä. Niin on hyvin kuin käy, sanoi aikanaan joku muukin vaalit hävinnyt ehdokas

Hullutuksia

Tunnen suurta, sisäistä levottomuutta. Tällä hetkellä minulle ei riitä se, mitä minulla on. Toisaalta elämässäni ei ole aikaa eikä konkreettista tilaakaan aloittaa mitään uutta.

Minä haluaisin siis hevosen. Vanha hyvä totuus on, että halutahan aina saa. Miksi minä aloitan kaikki lauseet sanalla 'toisaalta'? Haluaisin myös aloittaa maalaamisen uudestaan, mutta siihenkään ei ole tilaa, ja tietysti joku pesservisserpissis (betterknowasshole) tai muu terapiavammainen löytäisi maalaamisestani jotain kuntouttavia motiiveja. Viiteentoista vuoteen en ole kastanut sivellintä väriin. Miksi aloittaisin nytkään?

Onkohan tämä nyt jotakin vaalikrapulaa? Jos nyt kuitenkin kävisin taidemuseossa tai jossakin. Yleensä eksistentiaalinen maailmantuska haihtuu joskus laiskuuden mukavuusvyöhykkeille.

Blogipalkinto

Orifamen Senja myönsi minulle oheisen blogipalkinnon seuraavien sääntöjen perusteella:

1. Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen,
mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfäärin tehdyn
panostuksen johdosta, millä tahansa maailman kielellä.

2. Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja
sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi
sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3. Palkinnon saaja laittaa palkinnon logon blogiinsa.

4. Logo tulisi linkittää alkuperäiseen osoitteeseen.

5. Palkinnon saaja julkaisee säännöt blogissaan.


Minä päätän palkita seuraavat blogit:

Karuema Päevaraamat
http://karuema.wordpress.com/

Satumaa
http://satumaani.blogspot.com/

Esteettömyysyhdistyksen blogi
http://esteettomyys.blogspot.com/

Aina Valppaana Pikkuvirralla (joka sai palkinnon myös Senjalta, mutta on vaan niin hyvä)
http://ainavalpas.vuodatus.net/

sekä Keskisuomalaisessa oleva Aino Suholan blogi Lievestuore - Jyväskylä
http://www.ksml.fi/mielipide/blogit/?blogName=Lievestuore---Jyv%C3%A4skyl%C3%A4&id=12745

Pahoittelen linkitysten epäonnistumista, mutta linkkien Copy-Paste -menetelmä toimii.

Kyllä se tästä

Olen taas aloittanut gradun työstämisen. Tänään kirjoitin puhtaaksi Kunnonpaikkaa koskevan kuntoutuspäiväkirjan toissa kesältä. Täytyy sanoa, että se, siis kuntoutuspäiväkirjan tallentaminen, oli jokseenkin ahdistava homma. Kun vielä vertaan kokemuksiani viime kesän lehtikirjoitteluun Kunnonpaikassa kuntoutettavien veteraanien ruokailusta ja siitä aiheutuneesta skandaalista, niin ahdistus oli melkein musertava.

Tulee olemaan mielenkiintoista soveltaa graduuni narratiivista tutkimusotetta. Henkilökohtaisten kokemusten soveltaminen vain on minun kohdallani väistämätöntä, koska tutkimusaiheeni on minulle melkein liian läheinen. Kyllä se tästä taas lähtee sujumaan. Opiskelu on taas ihan kivaa.

Gradutyöskentelyn lisäksi sain tänään vaalilautakuntamatkojen taksikuitit ja verokortin lähtemään eteenpäin. Tuntuu uudessa Jyväskylässä kaikki olevan, jos mahdollista, vielä byrokraattisempaa ja hankalampaa kuin tässä vanhassa maalaiskunnassa. No, ehkäpä, ja kyllä varmasti, elämä jatkuu kaupunkilaisenakin.

Oma blogi kullan kallis

Onpa ihanaa olla kotona taas ja norsuna omassa rullatuolissa. Täytyy tunnustaa, että minulla on ollut tätä blogia ihan ikävä. Siitä on niin kauan, kun tänne viimeksi mitään kirjoitin.

Näin vaalien jälkeen on vähän höntti olo, kun ei oikein tiedä mistä sen normaalielämänsä oikein aloittaisi. Kai sitä pitäisi tehdä joku To do -lista. No, gradu nyt ainakin on otettava uudestaan työstettäväksi. En ole aikoihin käynyt seminaareissakaan. Ensiksi kuitenkin pitää siivota työpöytä. Taidan siis päättää tämän kirjoituksen ja käydä noiden paperikasojen kimppuun. Se on tehtävä, vaikka siihen kuluisi taas koko ilta.

KYLLÄ TAVALLINEN NORMAALIELÄMÄ ON IHANAA!