Tänään Keskisuomalaisessa oli eilen olleen Kansainvälisen opaskoirapäivän tiimoilta näkövammaisten koululla Nopasta tehty juttu. Tai siis oli ja oli. Paperilehdessä ja digilehdessä ja jopa lööpissä oli juttu oikein kuvien kanssa, mutta ei Keskisuomalaisen nettiversiossa. Maakunnan päälehden nettisivuilta puuttuu kokonaan Jyväskylän seudun uutisten osasto. Maakunnan uutiset siellä kyllä ovat. Tilattuani ja luettuani Keskisuomalaisen digilehden vilkaisin Savon-Sanomien vastaavaa verkkolehteä. Eipä sielläkään ole maakuntakeskuksen eli Kuopion seutu -osastoa. Näkyy siis olevan koko konsernia koskettava ongelma. Käsittääkseni lähiuutiset koetaan tärkeimmiksi. Onko tämä keskuspaikkakunnan uutisten puuttuminen Keskisuomalainen konsernin verkkolehdistä käsitettävä yhdenvertaisuudella niin, että maakuntalehdissä ei uskalleta uutisoida keskusten asioista, etteivät syrjäseutujen asukkaat pahoita mieltään? Jos näin on, suomalaiset ovat todella kateellinen kansa. BUU, sanon minä. Toisaalta tuo on kyllä hyvä keino saada ihmiset lehtien tilaajiksi. Miten se vanhan kansan huoltamoyrittäjä Tikkakoskelta niin osuvasti sanoikaan: "Kauppa on jaakaa ja pejustuu petokselle?"
Lukekaa nyt kuitenkin se tämän päivän Keskisuomalainen, jos olette jonkin maksullisen version saavutettavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti