Kun tänään selasin Pääskynpesässä oloaikanani kerääntynyttä postia, kirjeiden joukossa oli Suomen Lähetysseuralta tullut raportti Botswanasta Thuson luterilaisen kuntoutuskeskuksen toiminnasta yhteisöpohjaisessa kuntoutuksessa. Olen muutaman vuoden ajan tukenut tuota toimintaa. Näin itse vasta kuntoutuksesta palanneena tunnen olevani vammaisena etuoikeutettu, kun voin taloudellisesti mahdollistaa kuntoutuksen toteutumista jossakin aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja kuntoutuksen lähtökohdissa, kuin mihin itse olen jo varhaislapsuudestani saakka saanut tottua.
Ilomantsissa niinkuin muuallakaan kuntoutuskeskusten henkilökunnan ei tarvitse kylämatkoilla kuntouttaa ja asennekasvattaa kokonaisia kyläyhteisöjä. Suomessa kuntoutuskeskukset pystyvät keskittymään meille lakisääteiseen lääkinnälliseen kuntoutukseen hyvällä välineistöllä eikä niiden tehtäviin kuulu taistelu vammaisten oikeudesta käydä koulua tai ammattikoulutuksen antaminen. Lääkinnällisen kuntoutuksen ja puheterapian lisäksi Thuson luterilainen kuntoutuskeskus huolehtii myös edellä mainitsemistani tehtävistä. Suomalaisilla vammaisilla ja suomalaisilla kuntoutuskeskuksilla on käytössään modernia apuvälinetekniikkaa ja monipuoliset viestintämahdollisuudet internetsivuineen. Botswanassa, Thuson luterilaisessa kuntoutuskeskuksessa, terapiavälineet rakennetaan pihapuihin ja markkinointiviestintä tarkoittaa kuntoutuskeskuksen henkilökunnan tekemiä kylämatkoja.
En väheksy suomalaista kuntoutusta ja esimerkiksi Pääskynpesää. Kuntoutus on aina suuri lahja niinkuin elämäkin. Minun toimintatasollani ja puhumattakaan tästä iästä kuntoutuksella saavutettavat tulokset eivät ehkä ole niin dramaattisia kuin botswanalaisten kuntoutuksessa. Kuntoutukseen pääseminen ei siellä ole itsestäänselvyys, niinkuin se minun mielestäni on Kelan tiukentuneesta päätöslinjasta huolimatta meillä. Thusossa kuntoutuksella autetaan ja opetetaan vauvoja imemään, tai puheen selkiytyminen ja lukemaan oppiminen avaa kokonaan uusia maailmoja. Tämän sanon mitenkään suokokemustani väheksymättä!!! Minä olen ollut ainakin jonkilaisen kuntoutuksen piirissä koko ikäni ja minua on jauhettu kuntoutusmyllyssä jo yli 46 vuotta. Minun kuntoutuksessani merkittävät tulokset on saavutettu jo kauan aikaa sitten. Joten nyt kuntoutuksessani keskitytään vain kuntoa ja voimia ylläpitävään kuntoutukseen. Sekin on tärkeätä, koska ilman sitä invalidisoituisin melko totaalisestikin.
Mitä yhteistä on Pääskynpesällä ja Thusolla? Henkilökunnan korkea sitoutumisaste työhönsä ja ammattiylpeys. Sitä kai voidaan kutsua myös työn rakkaudeksi.
Linkki Thusoon: www.mission.fi/ajankohtaista/uutiset/?x7382=109566
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti