torstai 14. elokuuta 2008

Harrastamisesta

Varoitus! Tämä kirjoitus saattaa sisältää jotakin hengellistä

Tänään olin itseäni huomattavasti sivistyneemmässä seurassa Athenis Finlandiae kulttuuritapahtuman Studia Generalia tilaisuudessa, jonka otsikko oli Sivistys ja ihminen. Veti ihan kunnioituksesta hiljaiseksi. Tilaisuudessa tuli todistetuksi sekin, että Noppa on Hän. Kysykää vaikka Aino Suholalta.

Kun minä olin lapsi, halusin oppia latinaa. Tilasinkin kirjekurssin, mutta keskenhän se latinan opettelu jäi. (Olen aina ollut allerginen kieliopille, enkä löydä kieliopeista mitään logiikkaa.) Nyt latinan opiskelu on vaikeampaa, koska Jyväskylän yliopiston kielten laitos on hyvin liikkumisesteinen. Sitäpaitsi mieleni tekisi harrastaa jotakin, jossa ei tarvitsisi ajatella, eli mieleni tekisi tehdä jotakin. Olen vain kaikessa tekemisessä niin tasaisen huono, tai sitten muut ymmärtävätkaiken tekemiseni terapiaksi tai kuntoutukseksi.

Kun minä tilaisuuden jälkeen kävin mumin ja ukin haudalla, tuli jotenkin ihan Pyhä olo. Ei se Pyhä minussa ollut, mutta jotakin siinä oli samanlaista kuin joskus kirkosta poistuessa. Jotenkin niinkuin Jobilla: "Sinä kysyit: "Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?" Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä - ne ovat minulle liian ihmeellisiä." Job 42:3

Hammasta ei enää särje.

3 kommenttia:

Lille1974 kirjoitti...

Missä hampilassa ei pääse pyörätuolilla sisään? *Shokki* Johan on huonoa palvelua. Ei uskoisi 2000-luvulla tälläistä olevan. Mutta toisaalta. Ennenhän uskottiin, että 2000-luvulla autotkin kulkevat ilmassa, mikseivät siis pyörätuolitkin :D

Vointeja!

Johanna kirjoitti...

Olipas hauskaa kun soitit tänään. Tuli vaan sitten sen jälkeen mieleen, että miksi minä en soita nykyisin kenellekään ystävilleni? Olen vissiin erakoitunut tai laskeutunut vauvansaamisen syvään transsiin tai jotain. Mutta hauskaa, että minulle soitetaan.
Yritän muistaa tehdä sen, mitä lupasin. Tästä raskausdementiasta huolimatta ;)

Tiina-Liisa kirjoitti...

Salla: Muistaakseni liikkumisesteinen hammaslääkäriasema oli joku Sepänkeskuksen tai jotakin sellaista.

Johanna: Syntyvä vauvasi vaatii huomiosi ja se on oikein. Siispä nou hätä.