lauantai 29. maaliskuuta 2008

Kissat esittäytyvät VRÄÄÄÄYH!*

Kun eilen liitin tänne uusia kuvia, niin nyt lienee paikallaan esitellä perheemme kaksi kissaa. Hyvät ystävät, ocicatit Ossi eli Tailer´s Silverstar jr ja Ilo, joka on täydelliseltä nimeltään Hiutaleen Ilo Ikuinen.

Ossi on 4 vuotta 4 kuukautta vanha suklaahopeatäplikäs, hiukan ylipainoinen peräkammarin poika, joka silti pentuaikoinaan ehti "ansaita" lempinimihokeman Ossikossiosamatossavainen. Pentuna ja perheen ainoana kissana se viihdytti itseään pahanteoilla mm. vetämällä kirjahyllystä kirjoja lattialle tai muotoilemalla apuvälineitäni uuteen designiin. Sähkäri ja suihkutuoli olivat sen mielestä vähän tylsiä. Nykyisin Ossi on filosofinen fundeeraaja, joka ei juuri ääntele paitsi asiasta eli nälästä, ja silloin Ossi kuulostaa ihan kissalta. Noppa-koiraa Ossi käy välillä salaa puskemassa. Se nolostuisi, jos sille lällättäisi "Ossi tykkää Nopasta lällällää!" Noppa on siis sen salarakas.

Ruskeatäplikäs Ilo täyttää toukokuussa 3 vuotta. Sen hellittelynimi on Ilokilokillisilmä ja sillä on kuuluisan kahlekuninkaan Houdinin taidot eli mikään lukitsematon ovi ei pysy Ilolta kiinni eikä aina lukittukaan. Meillä kissat asustavat saunassa, jonka oven lukon olemme joutuneet siirtämään oven ulkopuolelle Ilon karkaamisen estämiseksi. Ulko-oven sähköisen aukaisumekanismin pitää olla riittävän hidas, jotta minä pääsen sähkärillä kulkemaan sisään ja ulos. Muita Ilon lempinimiä voisi olla vaikka Lordi, koska Ilo omistaa takuulla maailman rumimman äänen ja se on vielä lisäksi hyvin puhelias. Määräävä vrääääyyy kuuluu aina, kun Ilo yrittää pistää meitä ihmisiä, Noppaa tai Ossia järjestykseen. Ossi on Ilon paras tappelukaveri, mutta Noppa ja Ilo leikkivät välillä kissaa ja koiraa juoksemalla peräkkäin. Arvatkaapas kumpi menee edellä ja nopeammin? Ilo.

Nuo ocicatit ovat kyllä viisaita ja koiramaisia kissoja. Välillä ne ovat liiankin viisaita ja silloin haikailen sinisilmäistä naamiobrittiläistä. Meidän eläinkiintiömme on kyllä nyt täynnä ja onneksi minulla on noita kummieläimiä mm. Ainavalppailla Johannan hyvissä hoivissa.

*Vrääääyh = Miau ocicatiksi

Ei kommentteja: