Vuosi on vaihtunut ja uusi kalenteri on "korkattu". Mielessäni uudenvuodenpäivään liittyy myös hiukan surullisuutta, koska uudenvuodenpäivä potkaisee joulun melkein vuoden päähän. Uudenvuoden aattona joulu on vielä lähellä ja ainakin minä elän vielä joulun jälkilämmössä. Uudenvuodenpäivä muuttaa kaiken lopettamalla joulun paljon tehokkaammin kuin loppiainen Nuutinpäivästä puhumattakaan.
Olen tänään muuttanut liikkumatta metriäkään. Tosin tämä tapahtui viime yönä monelle muullekin maalaiskunnassa ja Korpilahdella asuneelle, kun vanhat kunnat lakkasivat olemasta ja uusi Jyväskylä syntyi.
Minulla ei ole haikea mieli kuntamuutoksen vuoksi, kun vammaispalvelutkin pelaavat ainakin toukokuun loppuun anotulla tavalla, mutta ymmärrän niitä, joille ajatukset itsenäisistä maalaiskunnasta ja Korpilahdesta ovat rakkaita, ja joita esimerkiksi viranomaispalvelujen karkaaminen uuden kunnan keskustaan pelottaa. Onhan uusi Jyväskylä aika suuri. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että uusi Jyväskylä olisi voinut ottaa vaakunakseen Korpilahden vaakunan, koska se on kaunis ja siihen ei liity sellaisia alistamisen tai alistumisen mielikuvia, kuin mitä Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan vaakunoihin mahdollisesti liittyy.
Noista uusista kujeista nyt vielä tiedä. Tosin nyt uutena kaupunkilaisena voisi käyttää Jyväskylän hyviksi mainostettuja erityisliikuntapalveluja. Minun tuurillani ne kuitenkin menisivät luentojen tai graduseminaarin päälle. Neulahuovutuskin kiinnostaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti